Avainsana-arkisto: kengurut

Sillä välin toisaalla – sissikoplan matkassa

Aikaisemmin

Nummi Nui-Koron tuntumassa

Boing boing.

Lauma Fusa-kenguruita aterioi yhä tuulisella nummella kauniissa syksyisen aamuhämärän valaistuksessa. Välillä ne hyppelehtivät sinne tänne ajattelematta asiaa sen kummemmin. Asiat eivät olleet lainkaan hullummin; Se kamala melukin oli loppunut aikoja sitten slurp-äänen saattelemana. Ei sillä, kenguruiden pussesista ojennetut kuulokkeet olivat suojanneet pussieläinten korvia po-musiikin rajulta rakkaudelta.

Erään fusan etutaskusta työntyi esiin pieni ja vihreä käsi, joka piteli pussista törröttävää kaukoputkea. Okulaari oli suunnattu pohjoiselle taivaalle. Pian myös pieni lautasantenni työnnettiin ulos.

“#Kssh#Viittätoista marakassia on kappalaisen ravistettava! Miten se kohina katosikaan?#Ksssh#”

“Vasen nappi, tälläkin kertaa. Nui-Kamelin selän katkaisi kahdeksanraajainen syväläisparoni”

“Aa, just. Ken katselee kuilua, on hänen varmistettava, ettei silmälasit tipahda.”

“Mieluummin siika säkissä kuin kymmenen oksalla. Ok?”

“Jes. No niin. Pussipiru neljä kuuntelee, kuuleeko Maja-Pää? Koodinimet Sininen Python, Kermakakku ja Koli-Pää ovat päässeet asemiin. Avaan pian yhteyden. Jäärät 7-9 harhautettu, sirkkarykmentti hajallaan. Lossimies on jo matkalla.”

“…Maja-Pää kuuntelee. Koodinimille Sininen Python, Kermakakku ja Koli-pää lupa edetä annettu. Mites operaatio Vu-”

“Shh! Linja ei ole vieläkään satavarma! Mutta okei: Kauan eläköön Suurkylä!”

Virstan pari pohjoiseen

Puistikossa rapisi. Kiven kova musiikki oli kovin kiva harhautus, mutta kiirettä kolmikolla oli silti pitänyt. Nyt Sininen Python, Kermakakku ja Koli-Pää keräsivät voimiaan pienen pienen metsäpläntin piilossa, Nui-Koron nummimaaston keskellä.
”Okei”, vakava ääni keskeytti lepohetken. ”Raportoidaan… Pussipiruille? Piru kolmoselle? että asemissa ollaan.”
Iniko rapsutti päätään ja lisäsi: ”Oliko se Pussipiru kolmonen?”

Syvempää tietoutta salanimistön hienouksista ei näyttänyt olevan Kermakakulla tahi Koli-Päälläkään, joten Iniko tyytyi Pussipiru kolmoseen.

“#Kssh#Okei… Tässä “Sininen Python”. Kuuleeko Pussipiru, ilmeisesti kolme?#Ksssh#”

“Hei, sinun kuuluu sanoa tunnuslause!”

“#Kssh#Ai niin se… Tuota noin, minulla oli se täällä jossain… ‘En pidä kullanvärisistä Maraka-hamstereista ja olen ylpeä siitä.’ Ok? Ja miten tämä kohina oikein katoaa?#Kssh#”

Kermakakku ja Koli-Pää kuuntelivat lausetta kummissaan. Kermakakku pyöritteli silmiään. Hän toivoi sydämessään, että olisi saanut olla Sininen Python.

“Vasen namiska, ne sanovat. Kolmanne kerran jälkeen paronin pössypulisongit pamahtivat!”

“Joo, oikein meni. No niin. Sininen Python” – äänessä oli huomattavissa ylpeyden viipale – “Koli-Pää ja Kermakakku asemissa. Olemme suojassa katseilta. Mitäs nyt? Kuuleeko Pussipiru kolme”

“Pussipiru neljä eikä kolme!”

“Aivan juuri, Pussipiru neljä.”

Koli-Pää kaivoi repustaan tonkan inkivääriolutta ja otti huikan. Hän tarjosi sitä Kermakakulle, joka pudisti päätään. Kakulla oli oma viini mukana. Ei tosin sellainen juotava.

“Pussipiru neljä kuuntelee. Edetkää pohjoiseen. Näette sen kyllä kun pääsette lähelle. Pussipiru neljä kuittaa.”

Iniko työnsi radiopuhelimen takaisin reppuun. Normaalisti he olisivat tietenkin olleet suoraan yhteydessä Paacoon. Nyt välissä oli kuitenkin russakoiden valloittama Nui-Koro, jonka häirintälaitteet estivät kaukopuheluiden tietoliikenteen. Kengurykmentin toimiminen väliasemana oli todettu parhaaksi ratkaisuksi, sillä pussieläinpartisaanit pystyivät samalla hoitamaan paikallistason vahtitehtäviä. Iniko ei ollut varma, oliko musamoderaattorin vai guerillatoranien radiojuonto kummallisempaa, mutta Sinisellä Pythonilla ei ollut asiaan valittamisen varaa. Olihan se ihan positiivista, että Nui-Koron alue hoidettiin entisten paikallisten voimin.

Kun raportaatiotyö oli pois alta, sai sankartrio salainen keskittyä itse tiedusteluun. Huhu kertoi hirveydestä pohjoisessa, ja jos pikkulintujen liverrysten totuusatribuutti olisi yhdenmukainen heidän havaintojensa kanssa, edessä olisi kultainen mahdollisuus.

(Ei hamsterinkultainen.)

Iniko nappasi peitsensä puuta vasten lepäämästä ja viittoi kahta muuta mukaansa. Esi-isien muinainen nuija nousi Koli-Pään matkaan – Kermakakun pitkäjousi lepäsi turvallisesti omistajansa harteilla. Steltiläisen mytologian Amorannin hengessä punakärkiset nuolet lepäsivät viinessään.

Torakka ja kuolema tekevät söpön parin.

Metsikkö oli sangen piskuinen, ja kolmikko askelsi sen pohjoisrajalle alta aikayksikön. Aamuyön hämärässä kompasteleminen hidasti toimintaa hieman. Sininen Python oli oikeasti musta, joten Iniko uskaltautui lähimmäs metsän laitaa. Hän painautui tummaa maata vasten, kaivoi repustaan kiikarit ja tähyili pellon yli. Seuraavan metsän takana todella erottui jotain rautaista ja valtavaa. Iniko viittoi Samolia luokseen.

Koli-Pää ymmärsi eleen ja ryömi likelle paremman koodinimen saanutta klaanilais-toveriaan. Maan Toa ojensi kiviveljelle kiikarit ja osoitti eteenpäin.
”Tuossa suunnassa, puiden katveessa… näetkö?” Iniko kuiskasi.
Hetken tihrustettuaan Samol löysi kohteen.
”Hurm. Mikä hiivatti on tuo härveli?”

Iniko vilkaisi taakseen: Kermakakku piti suunnitellusti vahtia.
”Näyttää torakoiden tankkauspisteeltä, ilmeisesti lentokoneita varten pykätty.”
”Oih! Lentohuoltsikka?” kuului kiusallisen äänekäs huudahdus takaapäin.
”Shh!” Iniko yritti hillitä Kermakakkua. Sininen Python kutsui kuitenkin kolmikon viimeisen jäsenen puiden rajaan. ”Sellainenpa juuri.”

Metallinen, muutaman kerroksen korkuinen torni oli rakenteiltaan raskas ja väreiltään, sikäli kun aamun vasta valjetessa asiasta mitään selvää sai, tummanharmaa ja ruskea. Siitä törrötti kaikkiin ilmansuuntiin eri kokoisia laskeutumisalustoja ja antenneja. Kokoisekseen väkkyräksi siitä säteili yllättävän vähän valoa – ilmeisesti öttiäiset tahtoivat pitää bensa-asemansa salassa. Lentoliikennettäkään ei vielä näkynyt.
”Taukotupa taitaa olla vielä käyttöönvihkimistä vailla” Samol arvioi.
”Hmmm, parhaita hetkiä pinkoa paikalle ja katsoa mikä meno?” Kermakakku kysyi metsän sissioloihin sopimattoman pirteästi. Verrattuna mustaan Inikoon ja ruskeakeltaiseen Samoliin vaaleanpunainen Kermakakku oli melko silmille loikkaava ilmestys. Kuka Toa edes on vaaleanpunainen?

”Olet oikeassa”, Iniko tuumi. ”Menoksi siis!”

Iniko, Samol ja Geetee Tyttötulenhenki perääntyivät metsän siimekseen, valmiina jatkamaan tehtäväänsä.


Huokaus.

Nazorak-imperiumin Ilmavoimien huoltokeskussolmukohdan taukohuoneesta ei saanut edes torakoiden ruokatahnamunkkeja – ainoastaan sinistä mönjää, joka tuntui jäädyttävän aivot. Korpraali 8043 vietti aikaa yksin ikävystyneisyytensä kanssa ja siemaisi uudelleen juomaansa. Hän oli ollut innoissaan päästessään vahtimaan uutta ja tärkeää rakennusta, mutta näköjään homma oli lähinnä yksiksensä istuskelua.

Mutta ainakin homma oli turvallinen. Parempaa tämä oli kuin metsän itälaidan miehittäminen. Kamalan, kamalan metsän. Onneksi epäpuhtailla käskyläisillä oli yhä rintamavastuu enemmistöstä Lehu-metsää. Korpraali 8043 ei ollut varma alempien rotujen keskinäisestä työnjaosta. Mitä siitäkin muka tulisi, ilman imperiumin hierarkiaa?

Hörpsis. Huokaus. Sininen mömmö pyöri säiliössään.

Tylsää mutta turvallista. Kuka muka pääsisi jokaisen tankkaustasanteen nurkkaan pystytettyjen tykkipesäkkeiden miehityksen valvovain silmäin alta? Ei ainakaan joku C-luokan hoopo klaanilaistiimi räikeissä väreissä.

Sehän olisi absurdia. Mitä ne muka tekisivät?

Hyödyntäisivät sitä, että eräs tiedustelijoista on alati yhdessä maan kanssa? Ja liukuisivat – heinät vain vähän heiluen – tuuma kerrallaan pellon mullan seassa. Täysin liikkumatta, maan henkien (ei niiden Maahenkien) hellästi kannattelemina? Aamuhämärän pimeyteen ja vartijoiden väsymykseen tukien, ja samalla uuteen harhautukseen luot-

Onko tuo pentele metsäpalo?


”Toivottavasti en sytytä nättejä ja taipuisia kettuja tuleen” Geetee aprikoi pyyhkiessään multaa kivan kirkkaasta haarniskastaan. Maan Toan kuljetus oli harmoninen mutta likainen.
”Pelko pois, pysty-Toa” Samol Koli-Pää rohkaisi monotonisesti. ”Luonnon lapset haistavat vaaran.”
”Nämä pirulaiset sen sijaan…” Iniko lausui tarkastellessaan edessään kohoavaa sotatönöä. ”Tämän läävän väki ei osaa aavistaakaan, mitä on tulossa.”

Raskasta rautaseinää koristi raskas rautaovi. Ilmeinen huolto-ovi, huomioon nähden ohi.

Esi-isien sotavasara jysäytti sen saranoiltaan esi-isien hienovaraisuudella.

Siitä huolimatta kukaan ei kuullut klaanilaisten murtautumista. Ilmeisesti vielä käyttöönottamaton tankkaustorni toimi vajaalla miehityksellä. Massiiviset ilmanvaihtoputket halkoivat harmaata tehdashallia ja yhtä seinustoista koristi hillittömän iso imperiumin heptagrammi. Valaistukseltaan vajaassa huoneessa sekin hävisi muun ankeuden joukkoon.
”Onpa kolkkoa” Samol ihmetteli puunaamionsa takaa. ”Missä musiikin soitto, missä kodinhengen toteemipaalut?”
”Henkeä vailla on torakoiden talo”, Iniko hyväksyi.
”Ja värejä!” vahvisti ilmeisesti kettutyttö.

Tyhjä varastohalli ei ollut ainoastaan vailla sielua, vaan myös järkeenkäypiä etenemisreittejä. Ainut toinen ovi oli valtava, ilmeisesti rekkakipittimiä varten suunniteltu rautaportti, eikä sen läpäisemisestä olisi varmasti seurannut mitään muuta kuin poskettomasti vihulaispartioita. Hallin katossa oli kuitenkin avonainen luukku, mitä lie lastaustehtäviä varten.
”Hmm, mitäs nyt?” tulen Toa arvioi. ”Menee hankalaksi.”
”Miten niin?” Iniko ihmetteli, kun hänen jalkansa kohosivat maasta. Sininen Python kohosi kohti katonrajaa. ”Kaikki aina unohtavat tämän.”

Kattoluukun aukosta kohottuaan maan Toa lopetti Kanohi Mirunsa käytön. Ilmeinen lastaustila oli yhtä tyhjä kuin alempi kollegansakin, koristeeton myös. Mittakaava oli kuitenkin vaikuttava. Iniko kaivoi repustaan köyttä ja sitoi sen peitseensä, jonka runnoi lattia/kattoluukun kaiteen lomaan. Köysi putosi, klaanilaiset kipusi.

Ylätasanteen kapeaa siltarakennelmaa reunusti rivi toimisto- ja valvontakoppeja, joista pystyi tiirailemaan alas halliin. Järjestelmällisyys oli nazorak-imperiumin toinen nimi, ja olikin tärkeää, että korkeamman tason väki kontrolloi lastauksia, tankkauksia ja tarkastuksia vihreä silmä kovana. Nyt huoneet olivat kuitenkin pimeitä ja tyhjiä. Klaanilaiset eivät uskoneet, että torakat ripustaisivat sisäänajettujenkaan työhuoneidensa seinille kuvia parhaista ystävistään (Mikä oli Inikon mielestä sääli), suloisista eläimistä (Mitä Geetee ei voinut käsittää) eikä edes vanhoista kotimaisemistaan (Mistä Samol päätteli, etteivät torakat varmastikaan olleet kotoisin kauniilta saarelta). Toimistoissa oli standardimallien kovat penkit, suorakulmaiset rautapöydät ja seinille identtisiin paikkoihin ripustetut heptagrammit. Osa kalusteista oli vielä kuljetuskääreissä. Paikka haisi uudelta ja teolliselta. Edes Nazorakien lemu ei ollut vielä vallannut sitä.

Geetee sytytti pienen liekin ja sankarit hiipivät huoneiden ohitse. Viimeisessä huoneessa oli hieman täytettäkin: Ilmoitustaululla oli taulukoita ja listoja, mutta klaanilaiset eivät saaneet vielä selvää. Toki osa Klaanin nörteistä oli huhkinut torakkakirjoituksen selvittämiseksi, mutta suurimmalla osalla jäsenistä ei ollut ollut aikaa opetella ihmeellisiä koukeroita, jotka näyttivätkin kovin vastenmielisiltä.

Toat astuivat huoneeseen ja alkoivat nuuhkia pioneeritoimistoa. Hyvällä tuurilla jostain olisi voinut löytyä vaikkapa rakennuksen pohjapiirrustus, joka olisi osoittanut ilmastointikanavan latausaseman yllättävän epävakaaseen energia-ytimeen. Moista ei kuitenkaan näkynyt. Iniko ja Geetee olivat jo jatkamassa matkaansa, kun Samol nosti alahyllyltä esiin mapin, jonka selkämyksessä luki vanhoilla kunnon Matoran-kirjaimilla “GAGGULABIO”

“Oho!” Koli-Pää huudahti, “Tätähän voi lukea!”

“Näyttää torakoiden ja skakdien väliseltä kirjeenvaihdolta”, Iniko totesi hieroen leukaansa.

“Onkohan siellä paljastuksia salasuhteista?” Geetee innostui.

“Aika viileältä vaikuttavat nämä suhteet”, Iniko sanoi ja selaii sivuja, “Kenraali Gaggulabio on siirtänyt tukikohtansa pesästä Lehu-metsään. Lounaiselle rintamalle ei kuulemma tarvita ‘ötököitä’. Meidän lienee paras ottaa nämä mukaan.”

“Mikä tämä on? Jonkinlainen työaikalista? Olemmeko kiinnostuneita nazorakien kahvitauoista?” Geetee hihkui. Iniko luki paperin. “Näyttää paremminkin tämän aseman toimilistalta. Gaggulabion kätyreillä ei ole ilmavoimia, joten heidän luotettava torakoiden ilmasotaan. Näyttää siltä, ettei täällä ole huollettu vielä mitään, seuraava vuoro on vasta viikkojen päästä. Joku alus nimeltä… Tulikärpänen?”

”Aikovat ilmeisesti laajentaa kantamaansa etelää-” Geetee oli jatkamassa, mutta tuli keskeytetyksi.
”Tulikärpänen?” Iniko varmisti.
“Mm-hm, jep jep! Heistä olisi varmasti ikävää, jos tälle paikalle tapahtuisi jotakin!”
”Ei ei, me voimme muutakin.”

Samol ymmärsi, mitä Iniko ajoi takaa: “Jos rosvolinnun pesän hävittää, se rakentaa pian uuden.” Koli-Pää ei paljon piitanut lukemisesta. “Parasta olisi odottaa sopivaa tilaisuutta ja pudottaa koko lintu.”

“Viisaita sanoja, kiviveli”, Iniko vastasi, “Mitenköhän on? Voisimme tulla takaisin myöhemmin, ehkä suuremalla joukolla ja Laivaston tukemana, ja lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.”

“Emme siis tuikkaakkaan paikkaa tuleen? Kyllä sekin käy!” Geetee kommentoi. Iniko sulloi skakdikansion reppuun. “Jos poistumme hipi hiljaa, ne eivät tiedäkään, että me tiedämme, mitä ne suunnittelevat!”

“Ollaan siis hiljaa”, Iniko vastasi.

“Mutta entä tuo kansio?” Samol kysyi. “He huomaavat, että se on kadonnut.”

“No… Kyllä minäkin olen hävittänyt muutaman tärkeän vankeinhuoltopaperin, mutta en sentään usko, että ne ovat vieraan vallan agenttien viemiä…” GT tuumaili. He valmistautuivat poistumaan.

Vaan eipä sekään tanssin lailla sujunut.

Heti toimistosta ulos astuttuaan Geetee pysäytti klaanilaiset hätäisellä kädenliikkeellä ja suhautti liekkinsä sammuksiin. Partiotorakka käppäili kaksi toimistoa tuonnempana lastaushallissa. Selkä klaaniagentteihin päin, mutta selvästi jotain epäilyttävää havainneena.
”Mitä se…”
Nazorak meni sörkkimään Inikon yhä kaiteessa nököttävää peistä kiväärillään.
”Sitä se.”
Samol puristi sotavasaraansa entistä tiukemmin. Heimomies lähti harppomaan vartijaa kohti, lyömäase kohoten…

…mutta pysähtyi, kun punainen nuoli sujahti hänen ohitseen ja naulasi vartijan pään ilmastointiputkeen. Splöt.

Torakka ei edes kouristellut, pudotti vain pyssynsä ja veltostui uudesta takaraivotapistaan roikkuen. Vihreää litkua valui putkea pitkin lattiaan, jossa se alkoi muodostaa kuvioita betoniin.
”Hii, ötövartija ja tuuletusjärjestelmä on uusi lemppariparini!”

Samol ei tiennyt, aloittaako kysymyksellä ”miksi olet niin häiriintynyt” vai ”miksi listit torakkani”, mutta Geetee vastasi kysymättäkin.
”Nuijasi jäljiltä siivoamiseen olisi mennyt varmaan joku tunti. Tuon raasun voi napata vaivatta matkaan. Tämän piti olla salainen operaatio, muistatteko?”

Ensimmäiseen kysymykseensä esi-isien perillinen ei saanut vastausta.

Samol nykäisi Amoranninnuolen russakan tuntosarvien välistä ja koppasi kitiinikropan syliinsä. Iniko hinkkasi vihreät mönjätahrat makuupussin suojapussillaan. Tiedustelupartio oli nyt siivouspartio.

Ja sitten sähäkköjen lähtöjen partio. Samol ja Geetee liukuivat köyttä pitkin alas, Iniko nappasi kepukkansa ja levitoi perässä.
”Ja sitten hiivattiin” maan Toa julisti vakavalla äänellään.
”Kuin kalliolta pudotettu kivi.”
”Tai kettu!”
”…”
”Painovoimaa nekin tottelevat!”
Kolmikko kirmasi raikkaaseen ulkoilmaan ja heittäytyivät pötkölleen peltomaahan. Tällä kertaa Iniko vajotutti heitä hieman syvemmälle multaan (”Mmmhphh-nghääg!”) ja liukumapako alkoi.

Puolivälissä peltoa Kermakakku muisti jotain.
”Mites se saranoiltaan lyöty metalliovi?”
Näemmä klaanilaisten oli taivuttava vielä remonttireiskapartioksikin.

Myöhemmin

Muuannen torakkainsinööri, numeroltaan 5011, oli komennettu asentamaan lamppuja huoltokeskussolmukohdan takavarastoon. Ruuhkan välttämiseksi hän kiersi rakennuksen vasenta laitaa, sivuovea etsiskellen. Kulman takaa se ilmestyikin, pieni metallinen tekele. 5011 asteli ovelle ja kaivoi vyöltään avainnipun. Hetken räpellettyään hän löysi oikean avaimen, asetti sen lukkoon ja käänsi. Niks.

Nazorakin käsi tarttui ovenkahvaan ja työnsi – uksi kaatui kovaa rämähtäen sisäänpäin.

5011 säpsähti voimakasta ääntä. Kiinnostunut insinööri kumartui ja nosti murtuneen saranan käteensä. Joku oli yrittänyt paikata sitä tarrateipillä ja purkalla.

Joskus insinöörin numero 5011 oli vaikea uskoa Totuusministeriön kuvauksiin imperiumin rakennustyön laadusta.