Avainsana-arkisto: Brez

… se koskee sinua!

Herätys ei todellakaan ollut skorpionin helpoimpia. Olkoonkin, että yöunet olivat olleet Killjoyn rauhallisimmat miesmuistiin, ei arkeen nouseminen silti ollut kovin mukavaa. Varsinkaan, kun havaitsi joutuneensa lukituksi täysirautaiseen vankiselliin, puolet tuoreista selkäpanssareista hajonneena kappaleiksi. Sellin oven avaamaan saapunut selakhi oli sitonut yhä verta tihkuvan olkapäänsä. Huiskiva häntä oli kuitenkin vain haavoittanut. Killjoyn omatunto lakkasi soimaamasta viimeistään, kun kohti informaatiohuonetta viittoileva Brez näytti liikuttavan kättään normaalisti.

Aamun tilannekatsaus käytiin kevyesti ilmaistuna kaaoksessa. Metru Nuin osaston tiedustelijat yrittivät yhdistää raporttejaan edes jollain tapaa loogiseksi kokonaisuudeksi. Vaikka Nascoston laajassa verkostossa oli menneen aikojen tasavallan kirkkaimpia mieliä, olivat edellisen vuorokauden tapahtumat aivan uudella tavalla kaoottisia. Vanhoja tietoverkkoja venytettiin äärimmilleen. Halki merten kiitäneiden ohjusten laukaisupistettä jäljitettiin. Xialaisen taivaalla lentäneen aluksen tiedot koluttiin läpikotaisin. Yhtäkään kuvainnollista kiveä ei jätetty kääntämättä.

Aamun jälkeen tulvineet uutispätkät eivät tuoneet tilanteeseen paljoakaan helpotusta. Nuorin Brezeistä sai jälleen potkia kenraaliaan nilkkapanssareihin Kralhin jähmetyttyä tuijottamaan looppaavaa uutispätkää “Mustan Käden noususta”. Punamustaan vahkiin pysäytetty kuva oli zoomattu naisen kaulaan, josta Killjoy niukin naukin erotti medaljongin ketjun. Sen varmistettuaan teknojätti suostui viimein seuraamaan selakhia tiedustelukaaoksesta kohti rauhallisempaa telakkaa.

Brezeistä vanhin odotti kädet puuskassa Nynrahlaisten ilma-aluksien kimpussa puuhastelevan shasaalimekaanikon työpisteen vieressä. Killjoyn mielenkiinto kiinnittyi välittömästi ruskeaksi maalattuihin suuriin koteloihin, joita oransseihin haalareihin pukeutunut kurttuinen muoto kiinnitti juuri suureen koneistoon. Brez ei kuitenkaan antanut kenraalille aikaa ihmettelyyn.

“Isä vaatii tavata sinut.”

Neljä sanaa, joita Killjoy oli odottanut sekä mielenkiinnolla, että kauhulla.

“Pelästyttikö viimeiltainen hänet niin pahasti? Luulin, ettei Curuvar suostunut keskustelemaan kanssani.”

“Sitä saat kysyä häneltä”, vanhimmainen vastasi, “Pinta. Ranta. Lähesty varoen, äläkä korota ääntäsi.”

“Tiedän, tiedän”, Killjoy murahti ja otti suunnakseen lähimmän Nascoston pinnalle johtavan hissin. Siskokset tuijottivat kenraalin loittonevaa selkää hampaitaan kiristellen. Kumpikaan heistä ei osannut spekuloida, mitä heidän oppi-isänsä oli kenraalin varalle suunnitellut.

Sitä “Curuvar” todellisuudessa oli. Oppi-isä. Tai sen Killjoy ainakin tiesi varmaksi. Nascoston hengellisen johtomiehen ympärillä kulkevat vähemmän varmat huhut vaihtelivat jumalallisuuksista kylähulluun. Kralhi oli kuitenkin aavistellut pahinta jo ensimmäisestä Nascoston päivästään lähtien. Jos kivikolon isäntä itsekään ei ollut valmis ottamaan apua vastaan, tulisi selakhien tasavallan jäänteiden valjastamisesta koillissakaran puolustamiseen vaikeaa.

Ei Killjoy kohtaamisesta varsinaisesti huolissaan ollut. Mutta kenraalia kutkutti ajatus tavata kenties koko maailman ainoa henkilö, joka oli taistellut samaa taistelua häntä pidempään.

Hissimatkan päätteeksi valtavilla keinotekoisilla lohkareilla peitetty luukku väistyi natisten sivuun ja kirkkaalta taivaalta paistava keskipäivän aurinko sokaisi hetkeksi kenraalin, jonka kypärältä kesti tovi tottua valon tulvaan. Nostettuaan kätensä otsaltaan Killjoyn katse alkoi hakemaan kallioiden keskeltä oppi-isää, joka oli hiljaisuudellaan hämmentänyt jo hetken entistä metsästäjää. Millä asialla hän nyt viimein oli valmis tapaamaan Killjoyn?

Miltei koskematon louhikko halkeili Killjoyn raskaiden askelten alla tämän lähtiessä kulkemaan kallioiden välistä kohti rantaa. Kesti minuutti tai ehkä kaksi ja aaltojen tyrskyt pauhasivat kenraalin korvissa. Punainen jätti kapusi hieman vaivalloisesti yhden matalamman kiviröykkiön päälle nähdäkseen edessään aukeavan loputtoman meren. Aavan sinisyyden edustalla oli kuitenkin jotain, joka välittömästi kiinnitti kralhin huomion. Oranssikaapuinen hahmo istui hänen alapuolellaan pienessä syvennyksessä, joka oli ikuisuuksia sitten ollut osa Nascoston linnoituksen sisäänkäyntiä. Killjoy antoi jalkojensa apumoottoreiden helpottaa liukuvaa laskeutumista kallion reunaa pitkin. Pitkähkö hahmo ei säpsähtänyt kenraalin melkoisen äänekästä laskeutumista vaan jatkoi hiljaista tuijotteluaan. Meren tuoksu ja tunnelma oli pitänyt vanhusta paikallaan jo hyvän tovin.

”Nämä rauniot ovat olleet täällä pidempään kuin historia”, keskeytyivät kenraalin askeleet ääneen.

Puhujan elottoman naamion, joka oli samaa vihreää kuin tämän kolmella suojatillakin, katse oli merelle. Killjoy vilkaisi kysyvästi Brezien curuvaria, joka pian jatkoi.

”Tätä linnaketta kutsuttiin joskus nimellä Taras Mísëcas. Kristallitornit huuhtoutuivat meriin silloin, kun suuret käärmeet vielä elivät. Nykyään on jäljellä yhtä paljon kuin Tol Selucëssa.”

“Mutta palvelee meitä silti”, Killjoy sai itsensä viimein vastaamaan.

”Minä olen tehnyt tätä aina keisarin kaartista asti. Vuosia on niin paljon, että monilla muilla ne haalistuisivat pois. Ehkä meidän muistimme on Qwiennen siunaus. Ehkä se on kirous. Se ei kuitenkaan auttanut meitä toistamasta samoja virheitä yhä uudelleen ja uudelleen. Uudelleen kunnes jäljellä oli vain rauniot”, hailtiavanhus puhui. Ääni oli yllättävän korkea, mutta rauhoittava.

Killjoy ei ollut varma osaisiko hän sanoa mitään selakhin monologiin. Ehkä hänen kärsivällisyyttään vain testattiin. Tai mies vain eli menneisyydessään.

”Me olemme taistelleet näissä raunioissa kauemmin kuin sinua on ollut olemassa, kralhi”, curuvar sanoi. ”Ja tulemme tekemään niin sinun jälkeesikin.”

Silloin Killjoy viimein käänsi katseensa merestä curuvarin vähäeleiseen naamioon. Kenraali ymmärsi nyt, mistä audienssissa oli kyse.

“Te ette tiedä, mitä vastaan taistelette. Halusitte tai ette, minun paikkani on nyt täällä.”

”Paikkaasi en kiellä. Vain itsevarmuutesi.”

“On helpompaa johtaa joukkoa kohti turmiota, kun edes joku näyttää uskovansa voittoon.”

”Me olemme taistelleet mustaa demonia vastaan kaiken sen ajan, jonka sinä olet ollut Odinalla murhaajana tai Välisaarilla piileskelemässä. Sinä kuvittelet, että sodassamme olisi kyse sinusta ja sinun menettämistäsi. Kuvittelet, että olisit jollakin tapaa korvaamaton lasikide tätä mosaiikkia.” Selakhivanhuksen ääni ei ollut syyttävä, vaan pikemminkin kylmän toteava.

“Älä puhu, kuin olisin itse valinnut tämän tien. Musta demoni teki minusta vihollisensa. Niinkin kovasti kuin olisin halunnut auttaa sisaruksia alusta asti… niin kaikki vastatoimet eivät vaadi miehiä kentälle.”

”Sinusta”, vanhus maisteli. ”Vai siitä, joka kirkuu rinnassasi?”

“Jos tiedät mikä se on, tiedät myös, ettei niillä ole enää eroa.”

”Kuulet muutkin loiskasvot, etkö?”

“Pahimmillaan jo päivittäin”, kenraali murahteli miettien tohtisiko hän istuuntua keskustelun ajaksi, “Ja kerta kerralta kovempaa.”

”Ymmärrätkö sinä, mistä on kyse, kralhi? Ymmärrätkö sinä keitä ne ovat ja miksi kuulet ne?” Se oli ensimmäinen kerta, kun teräväkulmainen selakhikanohi katsoi kenraaliin.

“Uskoin olleeni lähellä ymmärrystä jo hetken. Viimeiset viikot eivät ole jättäneet enää paljoa sijaa spekulaatiolle.”

”Sinä et ymmärrä sitä”, luki mestari konekasvoilta. ”Mutta et kykene myöntämään itsellesi epätietoisuuttasi. Olet kuin mies, joka on itse valinnut polun, ja tajutessaan sen johtavan käärmeenkuoppaan ei suostu myöntämään virhettään ja vaihtamaan polkua.”

“Puhut isoilla sanoilla, vanhus. Mutta ei ole polkua. Ei ole kuoppaa. Olemme me ja he. Toiset meistä voittavat. Ja meillä on ihan pirun hyvä syy taistella viimeiseen hengenvetoon. Sinä tiedät, mitä puhdistuksessa tapahtuu. Meillä ei ole varaa siihen.”

”Ja sinä luulet voivasi puhua isoilla aseilla!”, selakhivanhus kimmastui, “Etkö ole jo menettänyt tarpeeksi tajutaksesi, ettet voita, jos pidät tätä henkilökohtaisena sotanasi?”

Curuvar oli jo toinen lyhyen ajan sisään, joka kyseenalaisti Killjoyn motiivit jatkaa taistelua. Kralhi ei jaksanut enää puolustella itseään.

“Voitko väittää, etteikö se olisi sitä myös suojateillesi?”

”Ei, en voi. Me taistelemme Brezin vuoksi. Emme kuitenkaan anna sen sokaista meitä. Me olemme varovaisia, koska myönnämme heikkoutemme. Sinä kiidät koston tietäsi, etkä tule selviämään seuraavasta kohtaamisestasi demonisi kanssa.”

“Minä tiedän sen”, kenraali myönsi vähäsanaisesti.

”Tiedät myös, että mikäli kaadut, kaikki häviävät. Minä haluan, että mikäli jatkat yhteistyötä kanssamme, sinä työnnät syrjään kostosi ja herätät sen ammattisotilaan, joka sinun pitäisi olla”, oranssikaapu kertoi.

“Sinä yhä oletat, että teen tätä koston vuoksi. Sinä myös oletat, että tämä asia rinnassani on se pala, jolla tämä ratkaistaan. Pelkään, että olet väärässä. Molempien suhteen.”

”Jaa toki ajatuksesi.”

“Sinä tiedät tarinan. Kaksitoista kuulaa. Musta demoni anastaa niistä kaikki paitsi yhden. Ottaa niiden sielut tullakseen vahvemmaksi. Joku saivartelija voisi kysyä, että miksi juuri kaksitoista. Minä sanoisin, että moinen verhon taakse vilkaisu saattaisi johtaa yllättäviin johtopäätöksiin.”

Selakhi kuunteli ja Killjoy käytti pienen hetken kootakseen ajatuksiaan.

“Minä kysyin sen kysymyksen. Tutkin ja kaivoin. Tajusin, ettei sillä ole mitään syytä olla juuri sen verran. Eivät sielujen kuulat toimi niin. Kellossakin on numeroita juuri sen verran, koska olemme itse niin valinneet. Kun Puhdistaja huutaa niin minäkin kuulen sen. Kuulen yksitoista ääntä, koska sen verran niistä tunsin… mutta minä tiedän, että niitä on paljon enemmän. Hän on tehnyt tätä pitkään. Vuosikymmeniä… ehkä pidempäänkin. Näin sen itsekin. Kaatuneen syväläisen kuula annettiin seuraajalleen. Ei minun sieluni tee Puhdistajasta sen kokonaisempaa. Hän on saavuttanut sen fyysisen tason, jota hän on jo ikuisuuden rakentanut. Minua jahtaamalla hän havittelee jotain muuta.”

Curuvar hieroi terävää kolmihaaraista leukaansa mietiskellen. ”Yhtä kaikki, hän havittelee sinua. Jos kohtaat demonin, niele ylpeytesi ja katoa. Vielä parempi, mikäli et ikinä enää häntä kohtaa. Se on kaikki, mitä minä sinulta pyydän.”

“Ei. Tässä me lakkaamme ymmärtämästä toisiamme”, Killjoy pysyi tiukkana, “Tässä ei ole kyse ylpeydestä. Ei kostosta. Tässä on kyse velvollisuudesta. Virheistä, jotka koituivat siitä, että minä luotin vääriin henkilöihin. Ja minä olen sitä samaa Puhdistajalle. Korkeintaan virhe. Yksi asia, jonka hän aliarvioi omassa suunnitelmassaan. Kukaan ei välitä, jos minä kaadun hänen hampaisiinsa. Olisin hänelle vain palkinto.”

Killjoyn täytyi hengähtää. Filtteri punaisen kypärän sivussa avautui hetkeksi päästäen enemmän merituulta harmaiden kasvojen ympärille.

“Minun elossaoloni on vain tuurilla ostettua aikaa. Tulos sen pirulaisen pakkomielteistä. Joten älkää olko ylpeitä historiastanne tai omasta kunniastanne älkääkä todellakaan olettako, että tämä taistelu on hävitty sinä hetkenä, kun minä kaadun. Ottakaa minut mahdollisuutena. Viimeisenä seinänä ottamaan muutaman luodin puolestanne.”

”Otamme sinut mahdollisuutena”, vanhus vastasi. ”Mutta meillä myös oli epäilyksemme, että saattaisit olla myös mahdollisuus turmioomme. Kenties se oli aiheeton. Mene, kralhi, jatka tielläsi. Älä vain kuuntele liikaa tunteitasi.”

“En ole kuunnellut vuosiin”, Killjoy murahti poistuessaan. Ajatuksissaan ne asiat, jotka hän oli tehokkuuden ja rationaalisuuden nimissä jo tehnyt, muttei kertonut niistä kenellekään.

Ennen poistumistaan Killjoy kuitenkin imaisi vielä yhden syvän henkäyksen raikasta ilmaa. Ajatuksensa koottuaan hänen piti kuitenkin saada kysyttyä itsekin yksi kysymys.

“Sinähän tiedät mikä hän on, Curuvar? Mistä Valkoinen Kuningatar juontaa?”

“Kyllä”, kuului varma vastaus.

“Mietin vain. En koskaan epäröisi Mustan Demonin kallon halkaisemisessa.”

“Enkä minä valkoisen”, Curuvar vastasi. Niillä kolmella sanalla Killjoy viimein kääntyi ympäri. Muuta vastausta hän ei ollut koskaan odottanutkaan.

Alempana

Kahdesta selakhista ja teknoisasta perkeleestä koostunut porukka oli shasaalin onneksi kaikonnut hänen työpisteensä ympäriltä yhtä nopeasti kuin se oli saapunutkin. Tummansiniset käpälät pyyhkäisivät isot viirut mustaa öljyä haalarien etumukseen. Rusinasilmät nauliintuivat sitten tutkimaan kolmen merkillisesti muotoillun kupolin liitäntöjä. Ylhäältä katsottuna kolmikulmion muodostava koteloiden muodostelma oli miltei valmiina asennettavaksi yhteen Nascoston pudotusaluksista. Vielä muutama pultti ja kaikki olisi kalibrointia vaille valmista testattavaksi.

Raskaat metalliset askeleet palasivat kuitenkin paljon nopeammin, kuin mekaanikko oli odottanut. “Isojen kihojen” juttutuokiot olivat tässä paikassa aina hämmentävän lyhyitä. Työn raskas raataja oli kotopuolessa tottunut viikkokausia kestäviin neuvotteluihin.

“Sano, että tämä on se, miksi sitä luulen”, kuului Killjoyn yllättävänkin toiveikas tiedustelu. Punamusta haarniska kiersi muutaman mertin halkaisijaltaan olevan häkkyrän kertaalleen ympäri ja palasi sitten työnsä jälkeen verrattaen ylpeän shasaalin rinnalle.

“Da. Kohta valmis. Toimii kuin kuuluukin. Tuopi paljon kunniaa valtiolle!”

Killjoy ei koskaan aikaisemminkaan ollut kysynyt kysymyksiä mekaanikon paljon hokemasta “valtiosta”. Eikä tälläkään kertaa.

“Pistä kalibroitumaan ja lastaa meidän alukseemme. Voimme testata sitä seuraavalla reissulla.”

Shasaali nyökkäsi. Tämän sisällä syttyi pieni kipinä intoa. Hän oli aina nauttinut Zilla-lastauspukujen ohjailemisesta.

“Onko sille muuten nimeä?”, Killjoy jatkoi. Brezeistä keskimmäinen olisi luultavasti taas kiusoitellut kenraalia tämän pakkomielteestä antaa kaikelle nimi. Moinen selakhi kuitenkin ähersi sillä hetkellä aivan toisella puolella telakkaa.

“Da. On kuin puiset toverit. On матрёшка!”

Killjoy ei yrittänyt lausua perässä. Joku sisaruksista kuitenkin keksisi helpommin lausuttavan lempinimen.

“Mатрёшка tehokas kuin kotimaan isät! Olemme nyt suurin. Olemme ӍAИTAX!”

Killjoy ei kyseenalaistanut. Shasaali ei ollut lopettanut.

“Suurimman sisällä alus. Alus kuin ZФLДT!”

Shasaalin käpälät osoittelivat kohti hallin kärkeen parkkeerattua Brezien pudotusalusta.

“Ja tämä. Tämä VZLФTФ”, mekaanikko vielä vahvisti ja kopautti kättensä jälkeä rystysillään, “VZLФTФ isistä hirmuisin”, se kuiskasi, kuin olisi pelännyt VZLФTФn kuulevan.

Killjoy pelastui koko Shasalgradin historialta ainoastaan selakhisiskoksista vanhimman ilmaantumisella. Nainen näytti jättäneen liukuovet takaansa tarkoituksella auki.

“Kas. No siinä ei kauaa kestänyt.”

Killjoy nyökkäsi, “Olemme hatarassa yhteisymmärryksessä. Riittäköön toistaiseksi.”

Hyvä. Saimme meinaan viimein yhteyden kasvottomaan ystävääsi. Odottaa sinua infohuoneessa. Tyhjensimme taas käytävän kaikien varalta. Teillä pitäisi olla rauha.”

Killjoyn sydän hypähti. Hän oli yrittänyt saada yhteyttä “ystäväänsä” jo kahden vuorokauden verran. Viimein oli vastausten aika.

“Hyvää työtä, Brosni”, Killjoy totesi vielä asiallisesti ja lähti kiitämään pitkin käytäviä. Mekaanikko seisoi hetken hiljaa, yhä edelleen kädet puuskassa seisoskelevan selakhin vieressä. Lopulta shasaali päätti kuitenkin rikkoa kiusallisen hiljaisuuden.

“Sitten tulee tietenkin ККДSPДЯФVV…”

Selakhi pakeni paikalta silmänräpäyksessä. Mekaanikko sai taas työrauhan.

“He-he-he. Ebanashka selakhi.”

Kokoushuone

Odottava korahtelu lukuisten tyhjien näyttöjen takaa hiljeni raskaiden punaisten askeleiden saavuttua kommunikaatiohuoneeseen. Leukaperiään rautaisilla sormillaan tunnusteleva Killjoy väänteli kasvojaan ja venytteli niveliään. Kenraalin keho ei tahtonut enää pysyä väkivahvan kralhin riehumisen perässä. Vaikka Killjoy oli saanut ensimmäiset kunnon yöunensa viikkoihin, onnistui hänen jokaista luutaan vaivaava kolotus pilaamaan potentiaalisen virkeydentunteen.

Mies veti rautaisen oven takanaan huolellisesti kiinni ja käänsi ohimennessään ovensuussa sijainneesta audiolaatikon säätimestä lisää äänenvoimakkuutta keskustelua varten. Kaikesta päätellen ruutujen takana odottava olemus kykeni näkemään Killjoyn toimet, sillä tämä alkoi puhumaan välittömästi äänenvoimakkuuden rullatessa kohdilleen.

“Syvimmät pahoitteluni viivästyksestä, kenraali hyvä. Tilanne on ollut täällä päässä vähintään… yhtä kaoottinen.”

“Niin pelkäsinkin”, Killjoy vastasi ymmärtäväisesti ja asettui nojaamaan rennosti vasten huoneen peräseinää, “Kiitos muuten lipuista. Kaikki meni niin kuin pitikin.”

“Olet siis löytänyt etsimäsi?”

“Ja jos pelasin korttini oikein, ei Xian kuningatarkaan ammu minua alas taivaalta aivan välittömästi”, Killjoy pohti toiveikkaana. Jossain meren takana mustat kynnet naputtivat hermostuneena taskukelloa.

“Olet silti valinnut haastavan tehtävän. Vuoren sisälle pääseminen on jo aivan oma lukunsa, vaikka unohtaisimme mitä sen sisällä lymyää. Minua kiinnostaa kovin, kuinka aiot tehdä sen”, kasvoton ääni jatkoi.

“Olen ottanut jo yhteyttä ortoneihin. Odotan yhä vastausta. Onneksemme meillä ei ole vielä kiire Xian kanssa. Sen sijaan Metru Nui huolestuttaa minua päivä päivältä enemmän.”

Hetken hiljaisuus.

“Tuntuu kovasti siltä, että tarvitset minulta jotain”, ääni lopulta lausui.

“Elin siinä oletuksessa, että informaatio on erityisalaasi.”

“Sitäkin. Mutta tarvitset silti minua, Nui-Kralhi? Verkostosi ovat jo kovin vaikuttavat. Selakhiesi taidot eivät ole salaisuus.”

“Kuuluisuudesta ei ole paljoa apua ollut”, Killjoy mutisi pettyneenä, “Me emme piru vie ole saaneet edes sen aluksen miehistöä selville.”

“Entä komentajasi. Tai tyttäresi, kuten häntä kutsut? He varmasti näkivät Metru Nuin tulen läheltä.”

Killjoy nielaisi paljon kuuluvammin, kuin oli tarkoitus. “He… eivät juuri nyt ole vaihtoehto.”

“Hyvä on”, ääni ruudun takaa ymmärsi. Muutama näyttö Killjoyn vasemmalla puolella rävähti päälle. xialainen rekisteriote levittyi niistä suurimmalle. Miespuolisen vortixxin kasvot tuijottivat passikuvasta kralhia suoraan silmiin.

“Radak?”, Killjoy parahti, “Mitä tekemistä hänellä on tämän kanssa?”

“Olitte hyviäkin ystäviä?”, ääni kysyi miltei yllättyneenä.

“En ole koskaan tavannut”, kenraali myönsi, “Mutta Mustalumi ehti pilaamaan hänenkin päivän siinä ajassa, kun kävin itse asioilla.”

“Lepuuta silmiäsi hänen tiedoissaan, kenraali.”

Ja Killjoy katsoi. Julkista infoa oli hyvin vähän. Muutama työsopimus,xialaisia lupapapereita, toimeksiantoja metsästäjille… ja maininta muuannen tohtorista.

“Ei saatana.”

“Jos tietää mistä etsiä, hyvä kenraali, löytää paljon lisää mielenkiintoisia yhteyksiä. Kuten vaikka sen, että herra paroni ja liskoystävämme työskentelivät hyvin pitkään saman projektin parissa. Mainitsit viime jutustelutuokissamme tutkimuslaitoksen… jonka suurin rahoittaja oli yllättäen muuan toa Ficus.”

Killjoyn piti sulattaa yhdistelmää hetken aikaa.

“Hammaslääkäri, Radak, Ficus… kranatutkimuslaitos…”

“Ja, jos sallit minun jatkavan, Radakin erikoisalaa oli selvästi keinoälyt. Saatat muistaa yhden hänen luomuksistaan.”

“Exo-Nova”, Killjoy kiristeli hampaitaan, “Radak ja Purifier siis toimivat yhdessä? Metru Nui oli heidän tekosiaan?”

“Nui-Kralhi, emme ikävä kyllä elä niin yksinkertaisessa maailmassa. Radakin ja Ficuksen välit olivat lopussa… kiristymään päin. Mitä Ficus olikaan pyytänyt häntä tutkimaan ei selvästikään löytänyt ratkaisuun. Metru Nuilla vortixx taasen oli Varjotun asialla. Selkeitä linjoja on hankala luoda, mutta on varmaa, että jokainen Metru Nuin osapuolista on ollut mukana omien tarkoitusperiensä perässä.”

Killjoy alkoi ymmärtää minkä takia tiedustelijoiden raporteissa ei ollut mitään järkeä. Yksiselitteistä syyllistä ei välttämättä edes ollut. Oli vain suuri kasa surkeita sattumuksia.

“Se, mikä sinua tässä kiinnostanee eniten”, ääni vielä jatkoi, “On tämän kyseisen laitoksen sijainti. Se on nimittäin yhä olemassa.”

Radakin kasvokuva korvautui kartalla. Kralhi tunnisti välittömästi eteensä levinneet Kristallisaaret.

“Vai siellä sinä piilottelet”, Killjoy myhäili, “Sieltä minä löydän vastauksia.”

“Sen lisäksi”, ääni vaihtoi nopeasti aihetta ja nosti vielä yhden kartan Killjoyn nähtäville, “Purifierin lähipiiri on… todellisella liikekannalla. Laiva oheisella merkillä on havaittu matkaamassa steltinmereltä kohti välisaaria.”

Killjoyn piti tuijottaa kartan oheen liitettyä lippua hetken. Sinisellä pohjalla kohosi matoranien verien väreistä muodostuva kaari. Kenraali oli tukehtua tajutessaan, kenelle se kuului.

“Metorakk!?”

“Valitettavaa kyllä. Skakdin laiva saapunee määränpäähänsä noin vuorokauden sisällä.”

Killjoy tiesi välisaarilta tasan yhden kohteen, johon mielipuolisen skakdin paatti (ja sen todennäköisin matkustaja) saattoi olla matkalla. Ääni ruudun takana hiljeni, kun Killjoyn kypärä avasi radioyhteyden sadan metrin päähän samaan kompleksiin.

“Brez. Nopea vastaus. Kuinka nopeasti pystymme lentämään Bio-Klaaniin?”

Eäääh. Teoriassa kahdessakymmenessä tunnissa, mutta sellaisella vauhdilla ei riitä löpöä paluumatkaan.”

“Alus valmiiksi. Välittömästi. Ja soita Seranille ja käske varautua pahimpaan. Tämä saattaa muuttua rumaksi.”

”Mitä hittoa sinä oikein-”

“Saraji”, kuului kenraalin lyhyt vastaus.

”Heti paikalla”, selakhi ymmärsi ja sulki yhteyden. Killjoy käänsi katseensa kohti näyttöjä. Vaikka punamusta kypärä peitti yhä kaikki ilmeet, tiesi olemus puhelun toisessa päässä sen päättäväisen ilmeen, joka visiirin takana syntyi.

“Tik tok, kenraali. Aika kulkee.”

“Kiitos”, Killjoy totesi itselleen hyvin epätyypillisellä vilpittömyydellä ja marssi välittömästi ulos huoneesta. Jäi miehelle ruutujen pimeydessä tehtäväksi sulkea yhteys kralhikenraalin perästä.

Brosni löntysteli juuri sopivasti ulos pudotusaluksesta, kun kolmesta vihreästä ja yhdestä punaisesta saapujasta koostunut tiimi saapui jälleen telakalle. Shasaali näki kiireen neljän jalkaparin alla ja yksinkertaisesti nosti peukalonsa pystyyn merkiksi siitä, että kaikki oli valmista. Erityisesti Killjoylla oli vaikeuksia pusertua tavaratilaan asennetun матрёшкаn seuraksi.

“Se on siis valmis?”, keskimmäinen Brez ulvoi juuri käynnistyneiden suihkumoottoreiden ylitse, katse merkillisissä koteloissa. Killjoy nyökkäsi vastaukseksi. Shasaali oli saanut projektinsa valmiiksi kreivin aikaan.

“Vain yhdellä asialla on nyt väliä. Meidän täytyy estää Sarajia pääsemästä Klaaniin. Hinnalla millä hyvänsä.”

“Mistä edes tiedät, että se on hän?”, huuteli leveäharteisin siskoksista pilotintuoliltaan.

“Ketään muuta ei pitäisi joutua noutamaan steltinmereltä asti. Ja eräs valon toa taisteli hiljattain häntä vastaan. Ilmeisesti Metorakkista ja Sarajista on tullut ylimmätkin ystävykset.”

“Miksi häntä ei sitten saa päästää Klaaniin? Kai he nyt yhden vahkin taltuttaisivat?”, Killjoyta vastapäätä istuuntunut Brez jatkoi.

“Sitä minä juuri pelkäänkin…”, Killjoy murahti, “He epäilevät jo liikaa. En aio antaa Klaanille yhtään todistetta enempää.”

Siskoksista nuorimmat vilkaisivat toisiaan kummastuneina. He olivat tottuneet siihen, ettei kenraali koskaan puhunut suoraan. Tällä kertaa tämän äänestä paistoi kuitenkin aivan uudenlainen pelko. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan epäröinyt. Edellinen kohtaaminen kommandovahkin kanssa oli jättänyt paljon siskosten terävien hampaiden koloihin.

Kun luukku aluksen yläpuolella lähti hitaasti aukeamaan ja siipien alla sijaitsevat roottorit kääntyivät nousuasentoon, muisti Killjoy jättäneensä yhden osan uudesta puvustaan koeajamatta. Oikean kätensä sormillaan kralhi painoi painiketta vasemmassa ranteessaan. Siihen syttyi kämmenen puolelle valot, jotka muistuttivat jostain kummallisesta syystä huolestuneita kasvoja.

“Miksu. Laita asejärjestelmät kalibrointiin. Pääset pian tositoimiin.”

“Sinä laitoit sen pukuusi!?”, nuorimmainen Brez miltei tukehtui.

”Mutta kun herra Killjoy”, kuului surullinen ääni kenraalin kypärän sisäpuolelta, ”En ole… en ole varma kuuluuko tämä oikein toimenkuv-”

“Höpön löpön”, Killjoy keskeytti töykeästi ja paineli kiusallisesti Miksun (nimi Brezin yksinkertaistama) painikkeita, “Käy nyt ne järjestelmät läpi ja tutustu niihin. En ole koskaan käyttänyt näin paljoa. Sinä saat tähdätä ainakin puolet näistä itse.”

”Herra Killjoy, tämä on typerää!” olisi ollut vastentahtoisesti pukuun pakotetun tekoälyn aidoin reaktio siihen kaaokseen, jotka joskus olivat olleet kenraalin asejärjestelmien ohjaimet. Sen sijaan kranatekoälyasian puhesensorit päästivät ulos vain ”Kun nyt ei vaan sattuisi mitään.”

Ja siinä, pudotusaluksen kiitäessä Nascostolta kohti taivaita, Killjoy naurahti.

“Pelkää siis pahinta. Nimittäin kohta todellakin sattuu.”

Nascoston Haltijat

Meri

Tuuli oli laantunut juuri sen verran, että puinen pieni purjelaiva oli uskaltanut lähteä matkaan. Hitaasti halki öisen aallokon seilaava paatti kadotti verkkaisesti Xian länsipuoliskon saariston taakseen. Avomerelle saavuttuaan ahtaasti matkustavan viisikon pienikokoisin jäsen otti piippunsa esiin. Purjetta vahtivalle skakdille huolensa kanssamatkustajistaan esittävä po-matoran huomasi harmikseen piippunsa kastuneen myräkän aikana. Valkoinen, raskasrakenteinen zakazlainen ojensi toverilleen sinisen liinan, jolla tämä alkoi huolellisesti käymään piippuaan läpi.

“Huolehit ihan turhaan”, naisenköriläs murahteli kaksin käsin mastosta kiinni puristaen, “Maksovat kätteisellä ja käyttäytyvät siivosti. Ei meiän tarvihe heistä olla huolissaan. Nämä vedet minnuu hermostuttaa.”

Garaikasvoinen ja hävyttömän pulisongikas matoran ei vieläkään voinut olla täysin varaukseton veneen takaosassa keskenään kuiskivasta kolmikosta, mutta hänen skakdiystävänsä erikoinen huoli kiinnitti hänen huomionsa.

“Mitäs näissä? Vähän syrjässä perinteisiltä reiteiltä, mutta ihan sama vesi täällä virtaa, kuin meripeninkulma tai viisi tuonnempanakin.”

“Ekkö sie tosissasi oo kuullu?”, skakdi ihmetteli silmät pyöreänä, “Kaikki kylät siitä sopertaa. Ei tuu kallaa täältä ennää, ei. Ovat siirtynneet muualle.”

“Äläs nyt. Ollaan näin lähellä liskolandiaa. Sieltä valuu aina jos millaista töhnää meidän suuntaan. Hyvä vain, jos kaikkoavat. Eipähän jouduta nostelemaan taas kolmilmäisiä kutaleita.”

“Sie et ny ymmärrä. Ku ei tää oo ensimmäinen kerta. Muinaasil oli kuuleman mukaan samanmoinen onkelma.”

Matoran oli viimein saanut piippunsa kuivaksi ja istualtaan venen reunaa vasten nojaileva matoran heitti liinan takaisin skakdille, joka nappasi sen vaivatta ilmasta.

“Ai mikä ongelma?”

“No… no Leviaattani.”

Matoran hykerteli huvittuneena. Skakdin pettynyt mulkaisu sai tämän lopettamaan, mutta kivikaveri piti siitäkin huolimatta ystävänsä huolestumisenaihetta typeränä.

“No mutta sehän on vain satua. Hölynpölyä, jota vanhukset suoltavat nuorille merenkulkijoille pelotellakseen. Ei mitään sellaista voi oikeasti olla olemassa.”

Skakdi mutristi suunsa niin tiukkaan, että tämän suurikokoiset hampaat katosivat miltei kokonaan paksujen huulien alle.

“Eläs eläs kuule. Se ompi kuule yksi miun väestäni, joka ne tarinat on kirjottanu. Hadorakkiki siitä kaverista aina puhuupi. Sanoopi, ettei kenestäkkää nii hullua oo vaan vettä tuijottelemalla tullu.”

“Ja Hadorakin turinoinnitko sitten eivät ole hulluja?”, matoran jatkoi kyseenalaistamistaan, “Vanha se mies on ja täysin pöpi päästään. Sinuna en ihan hirveästi murehtisi hänen sanomisistaan”

“Mutta ku siinä ei oo kaikki…”

Matorania hämmensi, kuinka vakavasti hänen leveäharteinen toverinsa aiheen otti. Yleensä kaksikon selvästi positiivisempi osapuoli tuijotti nyt veneen lattiaa sanojensa välissä.

“Pohjoosen rohvessori. Kuulusa oikeen. Kirjotti tämmösen teorian suuresta vesipeosta, joka nukkuupi syvällä maailman pohjalla. Sano sitä oikein alkuelläimeksi.”

“Vai että ihan alkueläimeksi?”

“No nii siinä artiklassa luki.”

“Ja minkäs sortin professori sen olikaan kirjoittanut?”

“No ku emmie muista”, skakdi myönsi hieman nolostuneena, “Joku onu-kääpiö. Mattikoha se oli… vaiko Mauri?”

“Ai että Mauri ihan?”

“No kyllä sie tiiät miun nimimuistin. Kuule annapa olla, jos ei sivistys kiinnosta. Joko sitä alettaisi olla perillä? Mie halluun pois täältä niin pian, ku vain mahollista.”

Matoran oli lähinnä päätynyt pyörittelemään silmiään ystävänsä tuohtuneelle selvitykselle. Ekstranetin saapuminen heidän kotisaarellensa oli tuonut mukanaan Metru Nuin informaatioajan hyödyt ja haitat. Tahti, jolla skakdi kittasi itseensä tiedemaailman uusimpia käänteitä kuului luultavasti niistä molempiin. Kerropa siinä korven kasvatille “medialukutaidosta”.

Skakdin viimeisin kysymys oli kuitenkin huomioimisen arvoinen. Kokoontaitetun tähtikartan esiin vedettyään matoran vuorotteli katseellaan maalatun kankaan ja paikoitellen pilvien takaa pilkistävän tähtitaivaan välillä.

“Kaksi nyrkinmittaa paapuuriin. Ja valot pois. Eivät halua herättää huomiota.”

Skakdi teki työtä käskettyä samalla, kun matoran itse nousi aluksen keulaan tähystämään. Kaapuun pukeutuneeseen kolmikkoon heräsi eloa välittömästi mastosta roikkuneen spottivalon sammuttua. He tiesivät illan kohteen olevan lähellä.

“Vie meidät hitaasti aluksen peräpuolelle ja valmistelkaa köydet. Yritämme hoitaa tämän mahdollisimman hiljaa ja nopeasti.”

Matoranin täytyi peittää suunsa käsillään estääkseen itseään parkaisemasta ääneen. Ryhmästään erkaantunut ruskeahuppuinen ja huomattavan pitkä naishenkilö oli ilmaantunut hänen taakseen ääntäkään päästämättä. Vihreät kasvot ja oranssit hohtavat silmät tuijottivat kohti pohjoista, jossa ei kuitenkaan vielä näkynyt muuta kuin vettä. Samalla kun Skakdi vain tuijotti, kuinka hahmo lipui äänettömästi takaisin kahden toverinsa joukkoon, alkoi matoran tarkistamaan jalkoihinsa kerille käärittyjä paksuja köysiä koukkuineen. Vaikka ystävysten tehtävä oli vain odottaa hiljaa laivassa ja odottaa mystisen kolmikon paluuta, piinasi molempia jännitys. Kumpikaan heistä ei edes muistanut, milloin olivat viimeksi työskennelleet selakheille.

Ruskeakaapuisen kasan alla kävi kova kuiskinta. Selakhi-siskosten keskuudessa puhui kuitenkin myös neljäs ääni. Kolmikon väliin asetettu kiekkomainen kommunikaattori ei kuulostanut järin tyytyväiseltä asetelmaan.

“Väitän silti, että minun olisi pitänyt lähteä mukaan. Jos laiva todella on Purifierin, täytyy siellä odottaa mitä vain. Ja suurvallan verran tulivoimaa on aika hyvä torjumaan ‘mitä vain’.”

“Hei. Älä laita minua katumaan sitä, että saat konsultoida operaatiota. Ja sitä paitsi, tällaiset tapaukset vaativat hienovaraisuutta ja huomaamattomuutta. Molemmat asioita, joista sinä et ole kuullutkaan.”

Loput Brezit nyökyttelivät hiljaa vanhemman sisaruksensa huomioihin. Porukan nuorin ei voinut estää itseään lisäämästä: “Että rakennahan vain rauhassa siellä niitä haarniskojasi, nörtti. Kyllä me hoidetaan.”

Kolmas, toistaiseksi hiljaa pysynyt Brez näpräili hermostuneena silmiensä sävyistä visiiriään, joka pysyi napakasti naisen otsalla odottamassa toimintaa. Siskoksista vanhin mulkaisi kuopusta tämän epäasiallisesta kommentista vaikkei edes tiennyt, miksi. Ei hän koskaan kuitenkaan totellut.

“Noh. Videota päälle sitten”, kuului Killjoyn entistäkin tyytymättömämpi ääni, “Tahdon ainakin nähdä livenä, mitä sieltä löytyy.”

Brezit tekivät työtä käskettyä. Keskimmäisen siskoksen visiiri laskeutui napakasti tämän kasvoille, kun kahden muun koko maskit liikkuivat puoli naamaa suoraan alaspäin. Taisteluasentoon kolahtaneet maskit suojasivat nyt selakheista raskaimmin varustettujen koko kasvot. Kaikki kolme kaapua valahtivat synkronoidusti veneen pohjalle. Muutama sata kilometriä pohjoisempana Killjoy sai eteensä kolme näytöllistä siskosten lähettämää livekuvaa.

“Joten. Kertaus?”, oli visiirikasvoisen Brezin mielen päällä, jonkin suuren ja rautaisen ilmestyessä hiljalleen viisihenkisen paatin näköpiiriin.

“Xialainen rahtialus. Rekisteröity Voitto Korporaatiolle, mutta toisin kuin kaikki toverinsa, ei näyttäisi koskaan rantautuvan. Hakee tavaraa milloin mistäkin, mutta tulee lopulta aina tänne Xian ja Steltin välille ja pysähtyy keskelle avomerta päiviksi. Sitten se taas katoaa ja tulee takaisin uuden lastin kanssa.”

“Joten… mihinkä se vanha rahti menee, jos se käy aina vain hakemassa uusia?”, liittyi keskustelua sivusta kuunnellut skakdi, jota selakhien operaatio kiinnosti aivan liikaa.

Kaiuttimesta kuunteleva Killjoy tai Brezeistä vanhin ja eniten panssareilla peitetty ei olisi valottanut asiaa, mutta merenkävijäkaksikon oikeasti tunteva nuorin Brez sisällytti heidät jutusteluun jo puhtaasta kohteliaisuudesta.

“Aluksi epäiltiin, että ehkä se pudottaa tavaraa merenpohjaan talteen, mutta me kävimme täällä pari kuukautta takaperin, eikä sieltä ei löytynyt mitään. Ne pari vilausta, jotka olemme aluksesta saaneet kielivät, että se on hyvin raskaasti vartioitu. Kymmeniä tummia tyyppejä partioimassa kaikkia kansia, joten ennen tätä iltaa emme ole uskaltaneet olla paikalla, kun mokoma ankkuroituu.”

“Mikä tekee tästä illasta erilaisen?”, liittyi lievästi huolstuneen oloinen matoran keskusteluun.

“Ollaan pidetty sitä silmällä aina, kun se ohittaa Steltin. Skannerit väittivät, että nyt on vain kuusi elämänmuotoa mukana ja nekin taisivat nukkua juuri silloin, kun me ne äkkäsimme.”

“Joten nyt, kun tiedämme, että Voitto Korporaatio on vähintäänkin perseestä, niin aika hutkia ja sitten tutkia”, täydensi keskimmäinen Brez.

Killjoy oli heittämässä jo vihaista kommenttia siitä, kuinka luvassa olisi hutkimista ilman hänen vähintäänkin vaikuttavia massahutkimistaitojaan, mutta miehen miete keskeytyi nyt jo videokuvankin kautta välittyvään metallinharmaaseen näkyyn.

Perinteiseen Xialaiseen tyyliin alus oli käytännössä pienen kaupungin kokoinen. Tai siltä se ainakin vaikutti alusta takaapäin lähestyttäessä. XMS Profit, kuten tahtorakin kokoiset kirjaimet sen kyljessä megalomaanisesti ilmaisivat, pysytteli kuin pysyttelikin täysin paikallaan. Aivan kuten tutkat olivat kymmeniä kertoja aiemminkin todistaneet. Ja muutamia laivan keskiosilta ilmaantuvia valonsäteitä lukuunottamatta laiva oli myös täysin pimeänä.

Skakdi oli nostanut heittoköydet olkapäilleen valmiuteen. Hitaasti alusta lähestyen selakhit valmistautuivat suureen loikkaan ja kohtaamiseen sen kanssa, joka laivaa asutti.

Mutta laivan Kapteeni oli jo ehtinyt poistua. Rahdin lisäksi jäljellä oli vain sen vartija.

XMS Profitin kansi, muutamaa minuuttia myöhemmin

Konttien takaa vilahti viiva vihreää ja hopeista. Selakhin jalat astuivat hiljempaa, kuin hiljaisuus. Agentin jokainen liike myötäili laivan hiljaista keinumista ja jokainen ele suuntaa, johon tuuli parhaillaan ujelsi. Kukaan ei olisi kyennyt huomaamaan Brezeistä nopeinta. Tappava vakooja olisi kuitenkin aiheuttanut loputtomasti enemmän kauhua, jos laivan kannella olisi ollut tälle yksikin uhri. Mutta skannerit olivat olleet oikeassa. Laiva oli käytännössä tyhjä.

“Ei niin helvetin mitään. Miten Brez?”

Noin kymmenen metriä konttikasan taakse raportoimaan jääneen siskoksen alapuolella avautui lukuisia hyttien ovia. Vanhin siskoksista riuhtoi metallia miltei saranoiltaan, kaksiteräinen aseensa valmiina jokaisen huoneen kohdalla. Tulokset olivat kuitenkin hyvin samanlaisia, kuin ylempänäkin. Hyteistä ei löytynyt edes miehistön irtaimistoa. Aivan, kuin aluksella ei koskaan sellaista olisi ollutkaan.

“Tyhjää on.”

Yhä konttien takana vartova Brez sääti radiovastaanottimensa taajuutta varovaisesti.
“Pirulaiset ehtineet jo livistää? Ollaanko me nyt ihan varmoja, ettei tämän laivan alapuolella ole jotain perkeleen syväläisvaltakuntaa?”

“Entä kolmas?”, kuului Killjoyn ääni kaikkien korvanapeista, “Status ruumassa?”

Radiohiljaisuus. Raportoineiden sisarusten sydämet hyppäsivät omistajiensa kurkkuun. Vastauksen saamiseen oli mennyt aivan liian monta sekuntia.

“Minulla… minulla taitaa olla liikettä”, kuului lopulta kuiskaus. Hyttejä tutkinut Brez ei jäänyt aikailemaan.

“Olen lähellä. Saavun välittömästi!”

Samanlaisen viestin antoi myös laivan kannella odottanut selakhi. Nascosto-yhteyden takana Killjoy yritti saada selkoa liikettä havainneen Brezin ympäristöstä.

“Miksu. Laajenna kakkosen kuva kaikille näytöille.”

“Viimeisen kerran, Herra Killjoy, nimeni lausutaan M-1X-Su.”

“Monimutkaisia turhuuksia. Miksu on aivan hyvä. Nyt sitä kuvaa kehiin.”

Radio hiljeni taas Killjoyn saatua haluamansa. Pimeässä ruumassa nurkan takana kykkivä Brez kuikuili säännöllisesti kohti pitkää käytävää, jonka varrella näytti olevan lukuisia suurikokoisia kapseleita. Raskaasti huohottava selakhi avasi taas vapisten yhteyden siskoksiinsa. Hän oli nähnyt jotain… tai oikeastaan juuri ei ollut.

“Täällä on jotain… nopeaa. Näin vilahduksen jostain, mutta se ei tainnut huomata minua.”

“Pysy siellä. Olemme tulossa”, kuului vastaus.

Toisin, kuin varovaisuuden valtaama Selakhilla, oli Killjoylla ollut aikaa tutkia ruuman sisältöä niistä pienistä välähdysksistä, mita Brezin kamera oli ehtinyt tarjoamaan.

“Nuo kapselit…”

“Joy, nyt ei ole hyvä hetki.”

“Minun täytyy nähdä lähempää.”

Brez kirosi mielessään teknosaatanan uteliaisuutta. Sitten hän kirosi myös omaansa. Selakhi heitti varovaisuuden romukoppaan.

Nainen seisoi nyt keskellä käytävää, tuijottaen sitä pitkin kohti pimeyttä. Ruumassa oli täysin hiljaista. Brezin askeleet eivät lisänneet siihen paljoa. Punainen visiiri silmillään hän alkoi hitaasti lähestymään kapseleita. Niitä oli yhteensä kuusi ja niiden sisällä poreili jonkinlaista nestettä. Ruuma oli kuitenkin sen verran pimeä, ettei selakhi saanut aivan selvää tankkien sisällöistä.

“Valot”, kuului ääni radion takaa ja Brezin visiiri kuuli. Otsalamppu syttyi ja selakhi antoi silmiensä hetken totutella valkeuteen. Kun hän viimein avasi silmänsä, työnsi hän välittömästi nyrkin suuhunsa, estääksen itseään huutamasta. Oranssi veri kirposi naisen rystysistä, kun terävät hampaat pureutuivat läpi metallisen hanskan. Killjoy tuijotti näkyä yhdessä selakhin kanssa. Kralhin muistoista kaivautui kasa hyvin vanhoja ongelmia. Selakhilta taas pelottavankin tuoreita.

“Yksilö 28” oli korvannut tiedoissa skakdin kauan sitten unohtuneen oikean nimen. Se, oliko kuolleen sotilaan väri ollut joskus oikeasti musta, vai aiheuttiko pitkin olennon suonia virtaava massa synkän värin, oli epäselvää. Se ei todellakaan ollut asia, johon näyssä ensimmäisenä kiinnitti huomiota.

Sitä olivat hampaat, jotka eivät olleet skakdia nähneetkään. Musta massa, joka oli jo peittänyt skakdin silmät, olivat uudelleenmuotoilleet myös sen leuat. Sen valtavat purukalustot olivat kuitenkin vielä metamorfoosinsa keskellä. Talttamaisuus itsessään ei ollut vielä kadonnut, mutta hampaiden pituus oli jo niin suuri, että ne puhkaisivat omistajansa lihan vastakkaisilta puolilta.

“Tytöt… meillä on Snättejä.”

Killjoy ei tohtinut kysyä selakhin merkillisestä nimeämisestä. Entisen kenraalin ajatuksilla oli liian kiire muistella tapahtumia viikkojen takaa. Suurihampaisia metsästäjiä, jotka olivat etsineet jotain hänen mökillään Klaanissa. Samat metsästäjät, jotka Telakan Lohrakit lopulta kärvensivät.

Eikä sekään ollut ensimmäinen kerta, kun kralhi oli tavannut tankin hirviöitä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hän ymmärsi, mistä ne tulivat.

Brez kävi läpi jokaisen kapselin, Jokaisessa kupli tasoltaan vähintäkin karmea näky. Kupoleista viimeinen oli muutoksessaan kaikkein pisimmällä. Sen yksilö muistutti kooltaan ja ruumiinrakenteeltaan enemmän titaania, kuin mitään Zakazilla elänyttä.

“No tämä ainakin varmisti sen… tämä on Purifierin alus.”

Inhon täyttämä selakhi ei huomannut, kun käytävää pitkin salamannopeasti kiitävä asia ohitti hänet taas. Ja nyt se oli satavarmasti huomannut hänet. Killjoylle asti vilahdus ei välittynyt, mutta mies oli kuitenkin alkanut jo pohtimaan oikeaa kysymystä.

“Jos nämä ovat elämänmuodot, jotka skannerimme havaitsivat…”

“…niin mikä tätä laivaa oikein ohjaa?”, Brez täydensi.

Vastausta ei tarvinnut etsiä kaukaa. Killjoy huomasi sen ensin. Vihreä hohde oli ilmestynyt kuvaan jostain selakhin takaa. Hän ei kuitenkaan ehinyt huutaa varoitusta, kun yhteys ruumaa tutkineeseen siskokseen katkesi. Killjoyn ärjynnät saivat lisää liikettä toveriaan pitkin laivaa lähestyvään kahteen muuhuun Breziin. Kumpikaan heistä ei enää jaksanut välittää liikkeidensä hienovaraisuudesta. Metalliset juoksuaskeleet kaikuivat pitkin laivan kantta.

Ruumassa Brez ärjäisi kivusta. Vihreä ioniterä oli tullut, kuin tyhjästä ja se oli leikannut hänen ranteestaan juuri siitä panssarista, missä radiolähetin sijaitsi. Nyrkkiin puristettua vasenta käsivartta pitkin valui punaista verta, joka alkoi hitaasti tiputtamaan nestettä myös ruuman lattialle.

Hyökkääjää ei enää näkynyt. Isku oli ollut nopea ja huomaamaton, aivan kuten sen tekijäkin. Brezin kimppuun käynyt olento oli aivan liian nopea jopa kanohia käyttäväksi toaksi. Ehkä jopa selakhiksi.

Pyöreä hopeinen kilpi oli refleksinomaisesti materialisoitunut Brezin oikeaan käteen. Nainen pidätti hengitystään. Yritti kuulla, missä vihollinen liikkui. Katonrajasta selakhia tuijottavan olennon ruumiintoimintojen ääni kuitenkin hukkui kauempana jylisevien dieselmoottorien jylinään.

Toinen isku. Pitkä viiltohaava oli ilmestynyt Brezin selkään ennen, kuin tämä oli edes ehtinyt kääntymään mekaanisten ranteiden liikkeen kuullessaan. Naisen henki salpautui kivusta. “Ei vielä”, hän ajatteli. Tämänkaltainen vihollinen vaati kärsivällisyyttä.

Brez kääntyi nyt ympäri nauliten katseensa takaisin menosuuntaansa. Hänen vastustajansa oli äärimmäisen varovainen. Ei antanut enää edes havaita hänen liikkumisiaan, vaikka Brez olikin melkoisen varma, ettei hänestä olisi rehellisessä miekkamittelössäkään vastusta näin ripeälle viholliselle.

Ja silloin hän kuuli taas sihahduksen. Selakhi tajusi vihollisen olevan aivan hänen takanaan vasta, kun terä oli jo alkanut uppoamaan hänen selkäänsä.

Brez tuijotti vatsastaan läpi tulleen valtavan ioniterän kelmeää värähtelyä. Vihreä miekka oli valtava. Ja silti se oli iskenyt, kuin se ei olisi painanut mitään. Selakhin veri väreili pois ionisen terän ympäriltä. Se oli niin valtava, että se oli käytännössä halkaissut hänet kahtia.

Saraji seisoi yhä selakhin takana miekan kahvasta tiukasti puristaen. Hän alkoi vetämään terää varovasti pois. Selakhin arkaluontoisesta tunkeilusta huolimatta, hän ei halunnut tuottaa ylimääräistä kipua.

Ja kuin viimeisillä voimillaan, Brez tarttui sisästään poistuvaan terään. Sen ioninen pinta alkoi hitaasti jauhamaan pois hänen kämmeniään, mutta hän ei tuntunut välittävän. Saraji seurasi surullisena, kuinka hänen uhrinsa yritti ymmärtää äkillistä kuolemaansa. Selakhi oli puristunut kaikilla viimeisillä voimillaan hänen miekkaansa, eikä ionisoturi tohtinut riuhtaista sitä irti kylmenevästä ruumiista.

Olisi ehkä kannattanut.

Hopeapanssarinen jalka iskeytyi vahkia suoraan kasvoille. Sarajin ote kirposi miekastaan, joka jäi törröttämään paikalleen jähmettyneeseen halkaistuun selakhiin. Seinään iskeytyessään ionisoturi miltei menetti tajuntansa. Meni useita sekunteja, kunnes hän sai silmänsä pysymään auki. Ja sen tehtyään hän tajusi tuijottavansa oman miekkansa terää, vain senttimetrien päässä omista kasvoistaan.

Selakhi, joka hänet oli tyrmännyt oli ilmiselvästi sama, jonka hän oli juuri seivästänyt. Mutta kuinka? Saraji oli kierroksellaan ehtinyt nähdä jo kaikki kolme selakhia, jotka yhdennäköisyydestään huolimatta olivat kuitenkin ilmiselvästi erinäköisiä. Joten kuinka agentti, jonka hän oli juuri surmannut uhkasi häntä nyt hänen omalla aseellaan.

Silmäkulmastaan Saraji vilkaisi uhriaan. Se oli yhä paikallaan. Ilmaan kesken kaatumisen jämähtänyt. Ja siinä, hänen silmiensä edessä se ja veritahrat sen alla alkoivat haihtua. Silloin vahki ymmärsi kiinnittää huomiota häntä miekalla osoittavan selakhin naamioon. Se hohti. Ja silloin vahki muisti, kuinka petollisen pirullisia selakhien maskit olivatkaan. Penteleen Mahikit.

“Kosahdit vanhanaikaiseen, popottipoika, tai ainakin minun näkökulmastani vanhanaikaiseen. Nyt istut hiljaa ja odotat, että siskoni auttavat saattamaan sinut ja koekappaleesi parempaan säilöön.”

Saraji kirosi päänsä sisällä. Se yksi ilta, kun Voitto Korporaatiolla ei mukamas ollut varaa vahtia omaa automatisoitua laivaansa. Se yksi ilta, kun Saraji vastasi laivan pääsemisestä perille. Sen piti olla juuri se ilta, kun hän aliarvioi vastustajansa täydellisesti

Selakhi tuijotti vahkia piinaavasti. Tarkkaili tämän jokaista elettä. Nopea pirulainen ei pääsisi pakenemaan. Lähemmällä tarkastelulla näytti kylläkin siltä, ettei vahki olisi edes halunnut. Brezillä ei ollut valtavasti kokemusta kommandoista, mutta oli silti ilmiselvää, että tämä kyseinen oli nukahtamisen partaalla. Ja niin Saraji olikin. Päiviä kestänyt kellojen pakoilu painoi yhä hänen niskassaan. Hän oli kuvitellut piristyvänsä päästyään ulkoilmoille, mutta vuorokausia kestäneellä levottomuudella oli paino, jota ei merituulella saatu väistymään.

Sarajin ajatus keskeytyi kaksiin jalkapareihin, jotka lähestyivät häntä ja selakhia suunnasta, josta ensimmäinen siskoksista oli ruumaan astunut. Huojennus oli silminnähtävissä Brezeistä nuorimman kasvoilla, kun taas siskoksista vanhin otti ohjat käsiinsä hetkeäkään empimättä. Potku Sarajin kasvoille olisi tehnyt varmasti vähemmän kipeää, jos päivän aikana hänen valvetilaansakin häiritsemään alkaneet kellot eivät olisi jo repineet häntä sisältäpäin.

“Vai sinä olet Purifierin uusi vainukoira? Olet ehkä kuullut, ettei moisten elinaikaodotus ole ollut kovin korkea.”

“Kiitos perkele meidän”, täydensi nuorin sisaruksista. Tilannetta nyt enää kahden Brezin kautta seuraava Killjoy olisi luultavasti jo valittanut kuopuksen rääväsuusta, mutta hänellä oli täysi työ olla purkamatta Sarajiin kohdistuvaa raivoaan työasemansa vieressä leijuvaan puoliksi purettuun munakelloon.

Vahki itse näytti lähinnä pettyneeltä. Kyllä hän tiesi, että Purifierin suosikkeja oli napsittu pois pelistä viimeiset vuosikymmenet. Mutta hän olikin heistä ensimmäinen. Ja siksi myös paras. Ja hänellä oli aina pakokeino ja tapa peittää jälkensä.

“Kiitos, että saavuitte kaikki yhdessä paikalle todistamaan eittämättä nolointa hetkeäni”, vahki aloitti.

Killjoy ärjyi Brezien korvanapeissa nyt jo ääneen sitä, kuinka ei muka ollut noloa käydä hänen tyttärensä kimppuun Exo-Toilla, kun ei itse pärjännyt taistelussa.

“Sillä nyt minun ei tarvitse räjäyttää koko laivaa.”

Nascostolla Killjoy nielaisi. Kauhistuneiden selakhien jokaisen omat kilvet olivat jo materialisoitumassa. Virnistys vahkin kasvoilla peittyi valonvälähdykseen ja lentäviin lasinsirpaleisiin. Kapselit siskosten takana olivat lakanneet olemasta.


Vanhin Brez repäisi lasinsirun poskestaan vielä lattialla maatessaan. Kovasta iskusta huolimatta hän oli onnistunut pitämään kilpensä käsissään loppuun asti. Lopulta paineaalto oli kuitenkin heittänyt siskokset tankkien levinneistä nesteistä kastuneeseen maahan.

Keskimmäinen selakhi heitti keskeltä haljenneen visiirinsä syrjään ja auttoi Brezin ylös. Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti siskoksista marginaalisesti pienikokoisin oli onnistunut pysymään pystyssä ja kilpeensä yhä silmät ummessa nojaten alkoi hänkin havahtumaan takaisin maan pinnalle. Kukaan ei ollut yllättynyt siitä, että vahki oli jo paennut paikalta miekkoineen. Ja mikäli Killjoyn antamat ennakkotiedot “Sarajista” pitivät paikkansa, oli perään lähteminen täyttä ajanhukkaa. Kukaan ei saisi kiinni pakosalla olevaa pelkuria.

Ruutujensa edessä Killjoy antoi siskoksille hetken toipua räjähdyksestä. Tälli oli rikkonut myös vanhimman siskoksen pienoiskameran ja kralhi seurasi tilannetta nyt enää rääväsuisen kuopuksen näkövinkkelistä.

“Saatana.”

“Mmh”, olivat muutkin mieltä.

Ruuman käytävä, jolle kapselit oltiin jätetty oli nyt täysin romun peitossa. Ne groteskiudet, jotka vielä hetki sitten lilluivat tankeistaan olivat höyrystyneet käytännössä välittömästi.

Tai ainakin suurin osa. Visiiritön Brez osoitti inhon vallassa kauemmaksi kohti käytävää. Jokainen siskoksista napsautti otsalamppunsa päälle. Yksi todisteiden pahan paikan tullen hävittämiseen tarkoitetuista räjähteistä oli ollut suutari. Viiden muun räjähtäessä, olikin reunimmaisin kapseli vain sinkoutunut pois paikaltaan, haljeten lopulta kahtia siihen, missä Breznikovat sitä nyt tuijottivat.

Hetken tuijotettuaan yhdet vihreistä käsipareista viimein tarttuivat suurimpaan metalliseen lohkareeseen, joka oli hetki sitten ollut vielä tankin kuplivan veden mutageenitasoja säätelevä koneisto ja siirsivät sen pois paikoiltaan. Sen alta paljastuivat mustat jalat. Ruumiistaan irronneet jalat. Yksi Brezeistä irvisti inhosta. Toinen vain jatkoi tavaran siirtämistä, kunnes musta käsi räjähti läpi kasan päällä olleesta rautalevystä ja koko kolmikko hyppäsi säikähdyksestään ison askeleen taaksepäin.

“Varovasti!”, ärjähteli kralhi, joka oli itsekin melkein kaatunut tuolillaan.

Mustan massan peittämä kämmen hapuili hetken ennen lysähtämistään sen metallin päälle, josta se oli iskeytynyt läpi. Kasan alta kuului vaikerrusta. Hetken aavemaista korinaa kuunneltuaan kuopus päätti, ettei tilanne etenisi mihinkään ahdistuneesti tuijottelemalla. Muiden Brezien vastalauseista huolimatta selakhi alkoi riuhtomaan metallisälää ruumiin ympäriltä, kuin raivohullu. Lopulta ylisuuret komponentit eivät enää peittäneet mustaa kuplivaa torsoa, jonka sokea, hampaiden turmelema kallo yritti epätoivoisesti kertoa viimeistä viestiään.

“Tappakaa… minut.”

Jopa Killjoyta ruudun takana puistatti. Kukaan ei ansainnut tällaista kohtaloa.

“Mitä ne oikein ovat tehneet sinulle…”, kauhisteli visiiritön Brez ääneen. Ja hänen ja muidenkin yllätykseksi se, joka joskus oli ehkä ollut skakdi myös vastasi.

“Elävistä… elävistä tulee hänen silmiään.”

Katseita vaihdettiin. Brez jatkoi karmaisevaa keskusteluaan.

“Silmiään? Kenen? Kuka tätä tekee?”

Piste, josta skakdin ruumis oli haljennut, kupli. Jokainen syvältä kangettu sana työnsi hampaita entistä syvemmälle tämän omaan lihaan.

“Valkoinen kuningatar ei itse näe, vaikka hän näkee kaiken… ja hän haluaa lisää silmiä. Elävistä tulee hänen silmiään…”

“Valkoinen kuningatar…”, toistivat Brezit. Killjoyn sisällä muljahti. Hän tiesi tarkalleen, mistä geneettisen holokaustin uhri puhui.

“Mutta kuolleet…”, se jatkoi, “Hän tulee ja ottaa kuolleet. Seppä tulee… ja seppä takoo heidät osaksi koneistoa.”

Skakdin ääni särkyi. Musta veri kupli sen kurkusta, mutageenin turmeleman olennon vetäessä viimeisiä tuskallisia henkäyksiään.

“Seppä… seppä korjaa kellon meillä…”

Skakdin viimeinen hengenveto sisälsi ainoastaan hänen omaa vertansa. Hampaiden välistä pulppuava musta massa jähmettyi sen valuttaneen ruumiin mukana. Brezit purivat hammastaan. Killjoy tuijotti näkyä hetken kuopuksen silmin ja huokaisi sitten syvään.

“Tulkaa jo takaisin. Sieltä ei löydy enää muuta kuin lisää painajaisia.”

Siitä he kaikki olivat yhtä mieltä.

Takaisin veneessä

Kauas veneviisikon taakse jäävä XMS Profit tulisi kellumaan paikallaan vielä pitkään, ennen kuin Xian laivastot pyyhkisivät sen hylättynä pois maailmankartalta. Takaisin kaapuihinsa kietoutuneet kolmoset istuivat ringissä taas veneen peräpäässä, Killjoyyn yhteydessä olevan kommunikaattorin levätessä heidän keskellään. Gehrai-niminen skakdikin oli liittynyt löydöksiä pohtivaan piiriin, tämän matoranystävänsä jäätyä suosiolla ruoriin. Tuuli oli taas hieman yltynyt.

“Olen törmännyt moisiin useasti aina metsästäjäpäivistäni saakka. Ulkonäöllinen yhteys Purifieriin oli aina ilmiselvä… mutta en minä koskaan odottanut mitään tällaista.”

“Meillä on ollut yksi palkkalistoillakin…”, Brez parahti, “Piruparka. Snätti tai ei, niin kukaan ei ansaitse tuollaista.”

“Snätti?”, ihmetteli Gehrai. Killjoy oli kiitollinen, että joku muu kysyi oudon lempinimen peruja hänen puolestaan.

“Xialaisten antama lempinimi. Kutsuvat Snatchereiksi. Lähinnä siksi, että mokomilla on tapana ryöstellä niitä harvoja hautoja, mitä sieltä saastepesästä enää löytyy.”

…voi luoja. Olin siis kuitenkin oikeassa.”

Brezien jakamaton huomio oli Killjoyssa, joka oli tajunnut oman teoriansa kamaluuden.

“Hei, skakdi”, kralhi aloitti demonstroimaan, “Sinä osaat varmaan kertoa, miksi Zakazilla ei enää haudata porukkaa, vaan ruumiit poltetaan.”

Nainen raapi jättimäistä leukaansa ja muisteli hetken haikeana kotisaarensa muuttuneita tapoja.

“Nooh. Tietty sen takia, ettei äpärät niitä vie. Irnakkin pirut. Isohamppaiset demoonit, jotka kaivaapi ylös meijän vainajat. Ei se sovi. Polttaa se ruumis pittää. Rauha kuolleille. Ei niien enää manalassa tarvihe kärsiä.”

Selakhi-siskosten katse oli tyrmistynyt.

“Et kai sinä Killjoy yritä sanoa, että…”

“Että joskus tarinoilla on ihan hyvä syy olla olemassa.”

Keskustelua sivukorvalla kuunteleva po-matoran ei voinut olla ajattelematta ystävänsä tarinaa Leviathanista.

“Seppä takoo heidät osaksi koneistoa”, toisti keskimmäinen sisar skakdimössön sanoja, “Mitä luulet, että se oikein tarkoitti? Jos Purifierilla on ollut koko sisällissodan jälkeinen Zakaz käytettävissään… luoja… ruumita täytyy olla tuhansia. Mihin ne on voitu käytää?”

“Minulla on ihan kauhea teoria, enkä ole jakamassa sitä, ennen kuin saamme varmuutta asiaan. Nyt me vetäydymme hetkeksi tänne ja jäämme odottamaan, milloin se Sarajinperkele pistää taas pitkän naamansa ulos. Haluaisin kovasti tietää, mitä temppuja se äpärä käyttää kadotakseen tuhkatuuleen keskellä merta.”

“Ja mitä kaikkea muuta täällä on kuskattu ja miksi keskellä merta. Skannereissa ei vieläkään näy mitään. Mihin se kaikki rahti aina menee?”

Ajatuksia aiheesta riitti monilla, mutta väsymys painoi porukkaa myös sen verran, ettei kukaan enää jaksanut avata suutaan.

Paluumatkaan menisi vielä tovi. Siskokset rojahtivat makuulle veneen pohjalle ja Gehrai palasti takaisin matoran-ystävänsä luokse. Pulisonkimestari oli kuunnellut keskustelua sivusta tarpeeksi muodostaakseen kokonaiskuvan. Toverukset tuijottivat hetken hiljaa kohti horisonttia, jossa varmasti pilkistäisi jonkin ajan päästä jo tuttu kotisaaristo.

“Leviaattania tai ei… mie piän näistä vesistä nyt entistäki vähemmän.”

Tällä kertaa po-matoran ei alkanut väittämään vastaan.

Baterra-asema, kilometrejä XMS Profitin yläpuolella

Sarajia ei ollut vastassa aseman herra. Vahki oli siitä loputtoman kiitollinen. Hyvällä tuurilla sielukas isäntä olisi taas aivokuollut sen aikaa, ettei tämä ehtisi huomaamaan uusimman lähetyksen uupumista.

Volitak-kasvoinen jään toa rummutti ikkunalautaa telakointiasemalla, josta avautui näkymä meren yllä vallitsevaan yöhön. Saraji ei ollut vielä tottunut ajatukseen, että pilvet olisivat hänen alapuolellaan ja yläpuolellaan vain maailmaa ja tähtiä erottava raja.

“Kai tiesit, että arvon Tohtori on aikonut päästä siitä läpi”, Kapteeni pohti uneliaana tähtitaivasta tuijottaen, “Viedä meidät toiselle puolelle.”

“Arvon Tohtori ei tee yhtään mitään ilman päätään”, Saraji vastasi katkerana, “Seilasimme Voitonhampaasta ohi. Saa kyseenalaistamaan sen, rajoittavatko sitä skorpionihäntäistä hullua mitkään moraaliset koodit.”

“Ja meitäkö rajoittaa?”, töksäytti jään toa. Siihen Saraji ei halunnut edes vastata. Kuten ei myöskään omaan kysymykseensä siitä, miksi hän oikeastaan edes halusi Killjoyn pään niin hanakasti vadille. Hän tiesi, että päivänä minä hyvänsä muisto siitä syystä kirpoaisi hänen mieleensä. Mutta kaikki oli niin paljon helpompaa, kun ei tarvinnut kyseenalaistaa omia motiivejaan.

“Kuinka mestari? Joko hän on näyttänyt naamaansa.”

“Hän on puhunut taas sen makutan kanssa”, Kapteeni totesi irvistäen, “Tarpeellinen osa uusien silmien luontiin nyt, kun mestari itse ei enää pysty, mutta en minä silti pidä siitä.”

“Mutta kun aika tulee, niin hänetkin puhdistetaan?”

“Luonnollsesti.”

Vallitsi hetken hiljaisuus. Sarajin oli pakko pysähtyä hetkeksi kyseenalaistamaan edellisten viikkojen keskustelujensa hulluutta. Kapteenille tässä ei ollut mitään uutta. Hän oli ainoastaan mielissään juttuseurasta,

“Frosteluksetkin ovat taas neuvottelupöydässä”, toa totesi, “Mestari oli valmis ottamaan heidän joukkonsa vastaan nyt, kun sait arvon komentajan jäämistöt takaisin käsiimme.”

Saraji muisti sen kohtalokkaan matkan, jolla Aizen oli menehtynyt Frosteluksien hyökkäykseen. Klaanilaisten puolustus oli kuitenkin pitänyt. Aizen kuulineen oli kulkenut pitkän matkan mereltä Odinalle, jossa Lähetti oli viimein saanut sen matkaansa.

“Hyvä. Heistä on vielä hyötyä.”

“Ja… tosiaan. Mestari on järjestänyt sinulle jo laivan seuraavaa tehtävääsi varten.”

“Klaaniinko tosiaan taas?”, vahki tuumasi murheellisena, “Vaarallinen paikka, kun sotakin ja kaikkea. Luulin, ettei niiden pirun tonttujen tappaminen ollut prioriteetti.”

“Mestari on vakuuttunut, että hänen kuningattarensa nukkuu paremmin heidän kanssaan. Ja jos se on hänelle parhaaksi, on meidän tehtävämme pitää huolta, että hänen toiveensa toteutuvat.”

Saraji murahti, vaikkei uskaltanutkaan olla aivan samaa mieltä. Hän tiesi, että Bio-Klaani on ollut pakopaikka monille. Ja että yksi Mustan Käden entisistä työläisistä olisi paikannettu taas sinne jo hyvän aikaa sitten. Ionisoturi ei kuitenkaan nauttinut näistä tehtävistä laisinkaan.

Lähetin ja Creedyn ruumiit kummittelivat hänen unissaan jo tarpeeksi. Siinä olikin toinen syy, miksi Saraji ei enää silmiään paljoa ummistanut.

Nascosto, myöhemmin samana iltana

Suu mutrussa pudotusaluksensa voimansiirtoja tuijottava selakhi nosti hitsaamisen kirkkaudelta suojaavan visiirin takaisin otsalleen. Brez nousi seisomaan aluksensa vierelle harmistuneena. Paluumatka saaristosta Nascostoon oli kestänyt paljon odotettua kauemmin, kun laitevika pakotti siskokset lentämään puoliteholla.

Brez havahtui teknillisistä murheistaan telakan toisesta päästä kuuluvaan ärsyyntyneeseen murahteluun. Haarniskanpalasten ja Voitonhampaan saaliin keskellä työskentelevän Killjoyn jupina oli saanut Brezin uteliaaksi. Kralhi oli uppoutunut niin syvälle monimutkaisen elektroniikan ongelmiin, ettei tämä huomannut, kuinka selakhi oli hiipinyt hänen vierelleen.

Nainen tuijotti melkoisen tovin, kuinka harmaa haarniskaton olemus yritti saada virtaa kulkemaan läpi kolmen jalkapanssareiden aseluukkujen säätelijän. Hetken aikaa johtoja päätteisiinsä juotettuaan entisen kenraalin mekaaniset sormet vapauttivat annoksen virtaa kannettavasta syöttöjärjestelmästä. Testivalo ensimmäisessä komponentissa syttyi merkiksi virrasta. Kaksi sen jälkeen tulevaa eivät.

“SAATANAN SAATANA!”

Selakhi kiljaisi turhautuneen Killjoyn iskiessä nyrkkinsä pöydän lävitse ja Killjoy säikähti pahanpäiväisesti huudosta, jonka päästäjää hän ei ollut edes huomannut. Molempien täytyi tasata hetki hengitystään, kunnes Killjoy viimein pahoitteli äkillistä reaktiotaan.

“Anteeksi… tämä järjestelmä… harmauttaisi skakdinkin harjan. En ole ennen rakentanut tällaista tyhjästä.”

“Ihan rauhassa, iso kaveri. Ei se nyrkkiä takomalla korjaannu.”

Killjoy tuhahtí, vaikka tiesi selakhin olevan oikeassa. “Minulla oli ennen ystävä, joka teki nämä jutut puolestani.”

“Oli? Tapahtuiko jotain?”

“Kaatui samaan vihreään terään, joka huitoi sinua kohti tänään.”

Vaikka Brez oli aidosti pahoillaan Killjoyn ystävän kohtalosta, oli hän myös iloisen hämmentynyt siitä, kuinka Killjoy kerrankin tunnisti Brezit toisistaan.

“Sinä tunnistit!”

“No totta karzahnissa. Olettehan te nyt kuitenkin ilmiselvästi erinäköisiä.”

Selakhi kävi mielessään kamppailun, heittääkö Killjoyta päin sarkastisia kommentteja hänen ällistyttävästä huomiokyvystään. Väsynyt Brez jätti kuitenkin asian sikseen, kurkotti Killjoyn pöydälle ja nappasi työn alla olleen viritelmän.

“Mmrh. Joo. Näen, missä vika on.”

Killjoy seurasi, kuinka selakhi raahasi toisella kädellään telakan oleskelutilasta nojatuolin alleen ja rymähti sille säätimen kanssa. Nainen kaivoi tarvikepaketistaan pienenpienet juottovälineet ja alkoi hitaasti uudelleenohjaamaan johtoja. Killjoy seurasi kiitollisena hetken Brezin toimia ja siirsi sitten katseensa punamustaan haarniskanpalaseen, jonka sisäpintaan oli tarkoitus kiinnittää ohjuspattereiden ohjausjärjestelmä. Tämä sentään oli hänelle tuttua.

Kaksikko työskenteli hetken kaikessa hiljaisuudessa, kunnes Killjoy harhautui taas ja päätyi tuijottamaan kohti työpisteensä sivulle asetettua puettua mannekiinia. Brez vilkuili sivusilmällään Killjoyn katsetta, mutta jatkoi kuitenkin samalla työskentelyään.

“Miten sinä luulet, että hän sai sen?”

Killjoy ei osannut vastata. Nizin työvälineet Voitto Korporaation holveissa olivat viimeinen asia, mitä hän oletti hammaslääkäriltä löytyvän. Oli vaikea uskoa, että Purifierin ja voitonhampaan herran yhteistyö olisi ollut niin tiivistä. Korporaation motivaatioissa oli vielä selvittämistä.

“Sen kun tietäisin. Liekö Purifierin käsitys vitsistä… tai valkoisen kuningattaren leikkejä.”

Selakhi muisteli hetkeä, jolloin Killjoy oli saapunut Nascostoon ja kertoi heille ensimmäistä kertaa Valkoisesta Kuningattaresta. Kohtaamisesta eteläisillä saarilla, kun kuoleman partaalle ajautunut Killjoy lähetettiinkin takaisin elävien joukkoon.

Kuka nainen kellossa sitten ikinä olikaan, oli hänestä pelkkiä teorioita. Mutta päivä päivältä voimistuva kellojen kalahtelu Killjoyn päässä alkoi olla liian todellista kuningattaren huomiotta jättämiseksi.

Se, kuinka Killjoy oli Valkoisen ensimmäistä kertaa huomannut oli kuitenkin tarina itsessään. Ja sellainen, jonka selakhi halusi ehdottomasti kuulla.

“Skakdi laivalla. Hän puhui Valkoisesta Kuningattaresta.”

“Niin teki.”

“Kauanko olet tiennyt hänestä?”

Killjoy ei rehellisesti ollut aivan varma. Ei ollut kaukaa, kun hän oli tunnistanut Valkoisen hampaiden kuningattareksi. Mutta hän ei vieläkään ollut aivan varma, kuinka paljon Valkoinen todella oli Bianca. Mutta vähintäänkin mielenkiintoisen tarinan vuoksi hän lähti siitä oletuksesta.

“Minun puvussani ei koskaan ollut tekoälyä.”

Brez ei ymmärtänyt.

“Creedy, ystävä josta kerroin, sanoi asentaneensa Käden entisen tekoälyn pukuuni uudelleenrakennukseni jälkeen. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että pistin puvun sisustat uusiksi miltei välittömästi päästyäni jaloilleni. Voit kuvitella yllätykseni, kun kuulin Biancan puhuvan korvassani, vaikka tekoälypalikka lepäsi pöytälaatikossani.”

Brezin juottovälineet lakkasivat työskententelemästä.

“Se puhui sinulle? M-miten?”

Kralhi kopautti rintaansa. Arkkikranan loiste haarniskan alla voimistui hieman.

“Se on ollut sinussa kaiken aikaa? Miten se edes toimii?”

“Oikeastaan, minä olen tainnut olla hänessä kaiken aikaa. Tai kuka tietää. Ei ole ollut aiheen suhteen hirveästi kanssaeläjiä.”

“Mitä sinä oikein sitten teit?”

“Leikin mukana niin pitkään, kuin vain tohdin. Kohtelin sitä, kuin tietokonetta. Valvoin sitä. Yritin ottaa selvää siitä, mitä hän ja Creedy halusivat minusta. Vuosien jälkeen tosin alkoi näyttämään siltä, etteivät kummankaan tarkoitusperät olleet vihamielisiä… kunnes Purifier törmäsi minuun taas Ath-Korossa. Siitä hetkestä lähtien Biancan naamio on rakoillut. Ja viimeisin kohtaamiseni Purifierin kanssa paljasti viimein hänen todelliset kasvonsa…”

“Mutta hetkonen”, Brez jäi pohtimaan. Selakhin juottovälineet olivat jo jääneet pöydänkulmalle, “Sinä olet kutsunut häntä myös… Kaikkinäkeväksi. Joten… jos sinä olet hänessä… eikö se tarkoita, että hän näkee ja kuulee kaiken, minkä sinäkin.”

“Uskon näin. Tai ainakin ennen uskoin.”

“Karkotitko sinä hänet? Mitä sinä oikein teit?”

Killjoyn muistot palasivat muutaman päivän taakse Mustan Käden tukikohdan syövereihin. Hän näki sielunsa silmin Matoron ojennetun käden hänen edessään.

Punaiset keinotekoisesti korjatut silmät nauliintuivat sinisenä hohtavaan siruun. Kenraali nosti Nimdan aivan silmiensä eteen, samalla kun painoi sormella ihoa takaraivostaan. Oranssi visiiri singahti Killjoyn kasvojen eteen ja data alkoi vilisemään metsästäjän silmissä. Hetken ajan sirua ja siinä komeilevaa ε-merkkiä tutkittuaan Killjoyn visiiri singahti takaisin hänen takaraivoonsa. Kenraali nosti katseen hetkeksi sirusta ja skannasi huonetta katseellaan. Viisitoista vahkia ja kaksi toaa. Killjoyn nyrkki sulkeutui tiukasti sirun ympärille. Matoron katse oli läpitunkeva.

“Sain odottamatonta apua”, Killjoy vahvisti ja käänsi sitten katseensa takaisin ohjuspatterien pariin. Brezkin sulatteli hetken ajatuksiaan ja juotti vielä viimeisenkin johdon paikoilleen. Nainen kurotti virransyöttöön ja päästi purkauksen sähköä. Kaikki kolme valoa syttyivät. Killjoyn harmaat kasvot virnistivät kiitokseksi. Selakhi rojahti mukavampaan asentoon tuolissaan ja seurasi hetken Killjoyn työskentelyä.

“Mitä pirua täällä oikein tapahtuu”, Brez huokaisi, “Vielä viikko sitten me luulimme, että se helvetin hammasveikko oli se, joka meidän piti lynkata, mutta… minä en enää tiedä, mitä vastaan me edes taistelemme.”

Killjoy pysähtyi miettimään hetkeksi. Ei hän oikeastaan osannut vastata selakhin mietteisiin. Ei hänkään tiennyt varmasti mitään. Toiseksi paras vaihtoehto oli kuitenkin tarjota Brezille kaikki tiedonrippeet ja antaa naisen tehdä itse omat tulkintansa.

“Minä en usko, että Purifier vei teidän siskoanne… tai Niziä tai ketään muutakaan, koska hän haluaa tulla voittamattomaksi. Tai edes vahvemmaksi. Jo silloin vuosia sitten, kun seurasin toa Ficusta, joka puhui pääasiassa vain itselleen uskoin, ettei hän todella hakenut omaa etuaan teoillaan. Hän puhui aina Valkoisestaan. Hänen tahdostaan. Kuinka hänen kohtalonsa oli tulla kuningattarensa kaltaiseksi.

Baterra-asema

Musta olemus repi kätensä irti omasta aivolohkostaan. Kipu oli lakannut hetkeksi. Luustosta koostuva luuranko, joka oli noussut hänen lihansa ulkopuolelle oli juuri lakannut savuamasta. Päässään hän kuuli kuningattarensa varoittavat sanat. Näytöltään aseman mestari näki, kuinka Mielen Prinssi ja Tulen Seppä katosivat mielisairaalan syövereihin. Ilmakuva näytti kaksi muuta toaa, jotka jäivät Aft-Amanan porttien ulkopuolelle. Kumpikaan heistä ei nähnyt metsästäjiä, jotka valmistautuivat jakamaan ehtymättömiä ammusvarastojaan..

Hän on Seppä. Seppä, joka takoo itsestään kelloa. Meidän sielumme ovat hänen esisoittonsa. Harjoitusta siihen kaaokseen, mihin Valkoinen häntä valmistelee.

Heidän kohtalonsa nitoutuvat yhdeksi. He puhdistavat meidän maailmamme, koska niin on tarkoitettu. Kuolleista on syntyvä heidän kätensä. Elävistä heidän silmiään. Tavoitteenaan rakentaa valtakuntansa, kunnes keskiyö koittaa.

Kerros mustan olemuksen yläpuolella pauhasi loputtoman kellokoneiston sykkeessä. Valkoisen sydän löi raskaammin, kuin koskaan. Nainen kellossa tiesi, kuinka hauras hänen valtakuntansa todella olikaan. Hän kirkui ajatuksesta. Kirkui lastensa menettämisestä. Lastensa tuskasta.

Sanansaattaja oli lähellä totuutta. Hänen silmänsä eivät ehtisi perille ajoissa.

Minäkin olen hengissä vain, koska he ovat sallineet minun elää. Keskiyö koittaa vasta, kun he niin päättävät. Siihen asti muut voivat vain odottaa. Ja me taistelemme taistelua, joka meidän velvollisuudeksemme on asetettu. Ja minä tiedän, koska Valkoisen verkko toimii molempiin suuntiin. Aina välillä minä näen ja kuulen heidät.

Ja Valkoinen katsoi horisonttiin ja näki legendojen kaupungin. Metru Nuin keskipäivän aurinkojen yllä kaiken näki sen lapsien kruunattu kuningatar.

Oli tullut aika päättää yksi retkistä.

Jotta viimeinen niistä voisi alkaa.

Paholainen Pukeutuu Pradaan…

Metru Nuin sota, kolmas vuosi

Päivä oli aivan liian hiljainen. Sota-aikana se ei koskaan luvannut hyvää.

Mustan Käden tukikohdan suurimmassa taukotilassa istui vain yksi levottomasti jalkojaan vipattava sotilas. Killjoy ei ollut nähnyt ilmadivisioonaansa kokonaiseen viikkoon. Palovammat hänen vasemmassa kädessään olivat jo käytännössä parantuneet, mutta hänen lääkärinsä ei ollut vielä antanut hänelle lupaa palata Ko-Metruun.

Kahvi Killjoyn pahvisessa kupissa oli ollut kylmää jo pitkään. Ruskea kansio pyöreällä pöydällä oli luettu iltapäivän aikana jo ainakin kolmesti. Sininen arkistovahki oli vakuuttanut, että se sisältäisi kaiken julkisen tiedon Killjoyn tutkimuskohteesta. Mirukasvoinen soturi uskoi pientä apuriaan, mutta julkinen tieto ei ollut tällä kertaa tarpeeksi. Hänen täytyisi kaivaa syvemmälle.

Sekä tiskin takana työskentelevä le-matoran, että Killjoy nostivat molemmat katseensa kuullessaan ensimmäiset metalliset askeleet pitkään hetkeen. Mustahaarniskainen sotavahki pysähtyi, leuallaan molempiin käsiinsä nojaavan Killjoyn eteen tekemään kunniaa.

“Kenraalikapteeni Kralhi. Herra ottaa teidät nyt vastaan.”

Killjoy nyökkäsi vahkille, jotta tämä voisi poistua. Tovin voimiaan kerättyään hopeahaarniskainen mies väänsi itsensä ylös tuolista. Le-matoran jäi katsomaan kaikkoavan punahopeisen hahmon perään, kunnes tämä kääntyi kohti portaikkoa ja ulos matoranin näköpiiristä. Viinipullo aukesi tiskin takana. Oli pitkää päivää kahviossa viettävän ansaitun tauon paikka.


Päätös vetreyttää lihaksiaan käyttämällä portaita kadutti Killjoyta jo neljännen kiivetyn kerroksen jälkeen. Toiset neljä myöhemmin hän puri jo hammasta. Kahdenteentoista kerrokseen saavuttuaan hänen oli pakko pysähtyä hetkeksi. Paikka lepotauolle oli onneksi erinomainen. Lasinen seinä Herran toimiston ovea vastapäätä tarjosi henkeäsalpaavan näyn kohti pohjoista Onu-metrua ja sen miltei koskemattomia kallioita. Sota oltiin jo työnnetty pois heidän maisemistaan. Ainakin toistaiseksi.

Saatuaan hengityksensä tasattua iski Killjoy kolmesti nyrkillään puiseen tummaan oveen. Hiljaisuutta ei kestänyt kauaa, kun vankka miesääni oven takaa jo ilmoitti oven olevan auki. Killjoy käänsi kahvasta ja astui varmasti koko kompleksin tyylitellyimpään toimistoon.

Punainen sametti hallitsi toimiston tekstiilejä ja mahonkiset käsintehdyt huonekalut oli kaikki aseteltu täydelliseen linjaan toisiinsa nähden. Tavarat leveällä kirjoituspöydällä oli kaikki aseteltu siisteihin pinoihin. Ja luonnollisesti mies pöydän takana oli vähintäänkin yhtä tyylikäs.

Suuren Rurun alta työntyvä musta parta oli muotoiltu lyhyeksi ja pyöristetty siistiksi. Punainen laadukas nahka ja kiiltävät mustat haarniskanpalaset muodostivat toan päälle jylhän asustuksen, jonka Killjoy kuitenkin arveli olevan tarkoitettu edustamiseen enemmän, kuin taistelua kestämään. Kirkkaat silmät seurasivat Killjoyta, kun tämä asetteli itseään mukavammin Herran pöytää vastapäätä asetettuun tummaan nojatuoliin. Toan hymyilevät kasvot toivottivat hopeisen sotilaan tervetulleeksi.

“Näytät väsyneeltä, poika. Miten kätesi voi?”

Killjoy nosti vasemman kätensä vaakasuoraan eteensä ja puristi sen tiukasti nyrkkiin.
“Täysin kunnossa. Joskaan Kupe ei vieläkään suostunut päästämään minua kentälle. Minun täytyy odottaa huomiseen.”

“Ja sinuna kuuntelisin häntä. Asonai oli huomaavainen, kun lainasi häntä meille näinkin pitkäksi aikaa. Otat huomenna aamun ensimmäisen aluksen. Olet taas kentällä tuotapikaa.”

Killjoy laski kätensä ja murahti itsekseen. “Toki. En vain ole tottunut olemaan pois näin pitkään. En tahtoisi ottaa riskiä, etten olisi paikalla, kun Rautalaivasto iskee.”

“Xialaisia ei tunneta yllätyshyökkäyksistä. Tulevat, kun joukot ovat tarpeeksi suuret. He luottavat mieluummin matematiikkaan, kuin yllätykseen. En odottaisi mitään suurempaa vielä hetkeen. Nyt on tärkeintä, että Cody ja Aizen pitävät etelärintaman kurissa ja että sinä pidät aluksemme ilmassa.”

Killjoy nyökkäsi. Hän oli kuullut samat käskynjaot jo kymmeniä kertoja edellisien kuukausien aikana, mutta tieto laajoista laivastojen kokoontumisista piti miestä varpaillaan. Killjoyn vainu suurelle taistelulle oli pettämätön. Hän tiesi pitää koko divisioonsansa täydessä valmiudessa, eikä hänellä ollut luottoa, että kukaan muu pystyisi pitämään yllä samanlaista valmiutta kuin hän. Polte päästä takaisin Ko-Metrun lentotukikohtaan oli sietämätön.

Killjoy havahtui näppäimistön naputukseen, Väsyneenä ja ajatuksiinsa uppoutuneena hän oli vaipunut toviksi hiljaisuuteen. Herralla ei kuitenkaan ollut mikään kiire. Kaikessa huomaavaisuudessaan hän antoi Killjoylle rauhan edetä omaan tahtiinsa. Edeltävinä kuukausina maan toan asenne omiin joukkoihinsa oli ollut harvinaislaatuisen nöyrä. Vahvasta johtamistyylistään tunnettu Herra osasi antaa sympatiaa niille, jotka olivat valmiita uhraamaan henkensä kentällä, kun sodan mukanaan tuoma byrokraattinen helvetti esti häntä itseään osallistumasta taisteluhin. Toisin kuin turaga Dumen lähipiiri, Mustan Käden johto sentään aktiivisesti yritti parantaa kansalaistensa oloa, taistelukentällä tai ei. Se oli jotain, mitä Killjoy osasi arvostaa.

“Miten tiedeosastolla menee? Kaikki hyvin alhaalla?”

Killjoyn kysymys oli ilmiselvän johdatteleva. Herralla oli jo vahva aavistus siitä, mihin kenraalikapteeni oli keskustelua viemässä. Kohteliaisuudestaan hän kuitenkin päätti vain vastata kysymykseen.

“Nizin tutkimus Kirkkaiden kanssa etenee hurjalla tahdilla, jos sinä sitä kysyt.”

“Sen… sen minä tiesin jo. Vietimme hänen kanssaan eilisen Confine-projektin parissa.”

Killjoy ei ollut aivan varma oliko viisasta kertoa, että hän oli viettänyt sairaspäivänsä tukikohdan maanalaisella puolella lääkärin määräyksen vastaisesti. Herran ajatukset olivat kuitenkin jo väistämättömässä jatkokysymyksessä.

“Mistäköhän tiedeosastosta sinä sitten puhut?”

“Sinä… sinä tiedät kyllä”, Killjoy takelteli, “Ficuksen tutkimukset. Emmekö me ole muka menossa liian pitkälle? Tai siis… tilanne siellä melkein räjähti käsiin jo kerran. Mutta hän vain jatkaa armottomasti.”

Aihe meni kuin menikin juuri sinne, minne Herra oli odottanutkin. Hän antoi käsiensä levätä näppäimistön päällä ja soi Killjoylle miltei tavaramerkikseen muodostuneen saarnaavan katseen.

“Koetko, että ystäväni asenteessa on jotain väärää? Eikö hänen omistautumisensa ole ainoastaan ihailtavaa? Hän ei anna vastoinkäymisten pysäyttää itseään tai osastoaan.”

Killjoy irvisti. Hän tiesi epäilystensä ja epäluottamuksensa perustuvan pelkkään spekulaatioon. Kyllä hän tunsi Käden tiedepäällikön omistautuneisuuden, mutta se vain huoletti häntä entisestäkin enemmän. Asiat, joita Niz oli hänelle Ficuksen osastolla näyttänyt olivat syöpyneet hänen verkkokalvoilleen. Killjoy ei olisi halunnut murehtia oman kotinsa moraalista asemaa, mutta jatkuvat merkit Ficuksen omituisesta käyttäytymisestä alkoivat kalvaa häntä päivä päivältä enemmän.

Ei ollut kulunut montaa viikkoakaan siitä, kun tiedeosasto menetti yhden jäsenistään protokollia massoittain rikkovalle testille. Pian sen jälkeen Killjoy oli ensimmäistä kertaa ottanut aiheen puheeksi Herran kanssa. Hopeisen soturin suureksi harmiksi hänen johtajansa mielipiteet aiheesta eivät yhä edelleenkään tuntuneet ottavan tilannetta tarpeeksi vakavasti.

“Mutta Herra. Oletko sinä nähnyt, missä kunnossa hän on? Puhelee itselleen, kuin puhuisi jollekulle toiselle. Niz kertoi, että hän on alkanut siirtämään projektitietoja jonkun… Valkoisen nimiin. Mutta meillä ei edes työskentele ketään sen nimistä. Eikö KAL-projektin pitänyt olla arkaluotontoisin operaatio historiassamme? Kenraali Nurukan vaati sen-”

Herran syvä pettynyt huokaus keskeytti Killjoyn epätoivoisen yrityksen todistaa väitteitään. Mirukasvo tajusi liian myöhään Nurukanin nimen mainitsemisen olleen virhe. Kenraalin ja Herran pitkin sotaa kiristyneet välit olivat olleet jo hetken vaarassa katketa.

“Kuulehan nyt, poikaseni”, Herra aloitti varoen. Hän ei koskaan menettänyt malttiaan, eikä menettäisi nytkään, “Se, mitä Ficus tekee ei ole sinun, eikä enää Nizinkään murhe. Me olemme sodassa ja sodassa epätavalliset metodit ovat usein tie odottamattomiin ratkaisuihin. Ficus on sataprosenttisen vannoutunut päättämään tämän sodan. Hän lupasi minulle henkilökohtaisesti laittaa itsensä likoon vain tätä yhtä tehtävää varten. Ja se, mitä hän juuri nyt käy läpi on kuluttavaa ja äärimmäisen vaativaa. Joten ole kiltti, Kralhi. Anna hänen työskennellä rauhassa ja yritä keskittyä omiin tehtäviisi samanlaisella antaumuksella. Lupaatko sen minulle?”

Killjoy huokaisi syvään. Hän ei katsonut Herraa enää silmiin, vaan naulitsi katseensa johtajansa tummiin käsiin.

“Tiedät kyllä etten voi tehdä lupausta, jota en pysty pitämään. Sinä opetit minut tällaiseksi. Koko projektin olemassaolo on puhdas painajainen, eikä meidän pitäisi ottaa sen kanssa enää pienintäkään riskiä.”

Herra pudisteli päätään pettyneenä. Hän ei ollut tottunut vanhan oppipoikansa niskurointiin. Sota oli jättänyt jälkensä kaikkiin. Maan toa vilkuili lohtua pöytänsä reunalla olevasta kehystetystä valokuvasta. Hunakasvot kuvassa eivät kuitenkaan helpottaneet enää samalla tavalla, kuin ne joskus olivat tehneet.

“Minä en keskustele tästä aiheesta enempää. Projekti jatkuu ja sinä pysyt siitä erossa. Olisin koska vain valmis laittamaan oman henkeni Ficuksen käsiin, enkä halua kuulla noin syvästä epäluottamuksesta hyvää ystävääni kohtaan.”

Kaksikko tuijotti toisiaan lyhyen ja kiusallisen hiljaisen hetken. Killjoy puristi käsiään tiukasti nyrkkiin hillitäkseen itsensä. Hän tiesi astuneensa rajan yli, mutta hän ei ollut tottunut tilanteisiin, joissa hän joutui kyseenalaistamaan mentorinsa harkintakyvyn. Pirullisen kokenut Herra luki nämä ajatukset Killjoyn kasvoilta vaivatta. Musta Ruru nyökkäsi haikeana kohti huoneen ovea.

“Sinun lienee parempi mennä.”

“Niin minun taitaa”, Killjoy huokaisi masentuneesti, totellen Herran pyyntöä. Tuokio oli päättynyt juuri sillä tavalla, miten Killjoy oli pelännytkin. Sota oli joko väsyttänyt Herran tai Killjoy oli aina luottanut hänen harkintakykyynsä liikaa. Ovensuusta vielä kerran taakseen vilkaistessaan hän huomasi ettei Herra edes jatkanut työskentelyä. Tämä vain tuijotti sieluttomasti näyttöpäätettään, kädet yhä liikkumatta näppäimistöllä odottaen.

Killjoy sulki oven perässään ja suuntasi askeleensa tällä kertaa suoraan kohti hissiä. Oli hopeiselle sotilaalle kuin itsestäänselvyys ottaa kurssi kohti tiedekerroksia. Herran tuntien Ficuksen osastoa tultaisiin nyt valvomaan entistä tarkemmin, joten Killjoy ei edes ajatellut koetella onneaan. Nyt hänen oli vain pakko saada rentoutua. Ja Nizin osasto oli vielä auki muutaman tunnin.

Kenraalikapteenin piti nostaa katseensa vielä kompleksin selkeästi tyylikkäimmälle käytävälle sijoitettuun kaappikelloon varmistaakseen arvionsa.

“Tik, tok”, se sanoi.

Ja Killjoy katui vilkaisuaan hyvin nopeasti.

Soturi pakottautui teknisesti ottaen kaikkialta kaikuvan kellon paineen alla suuren ikkunan alle pultatulle puiselle penkille. “Tik, tok”, sanoi kello taas. Ääni oli niin kova, että kellon koneistokin kuului. Viisarien naksutus vei Killjoyn huomion hahmosta, joka käveli totutun pettyneen ilmeen kera Killjoyta kohti. Vihreähopeinen selakhi visiiri kasvoillaan oli saapunut päätään puristavan kralhisoturin eteen. Hetken hopeisen sankarin edessä varrottuaan selakhi viimein puhkesi puhumaan.

“Hei! Herra kenraali. Nyt olisi parempi nostaa nuppia.”

Killjoy katseli hämmentyneenä ympärilleen, Hän oli naisen kanssa kahden. Eivät hänen sanansa koskaan noin menneet.

“Miksi sinä minua oikein juuri kutsuit?”

“Hei! Kuuletko sinä? Nyt on aika herätä!”, tivasi selakhi, aivan kuin tämä ei olisi kuullutkaan Killjoyn kysymystä.

“Mitä sinä… sinunhan pitäisi olla…”

“Hei! Isopää! Minä potkaisen, jos sinä et nyt herää!”

Killjoy tuijotti selakhia suoraan tämän tuomitseviin silmiin. Katumus ja syyllisyys liittyivät aikaraudan luoman epämukavuuden aloittamaan kerhoon. Unenomainen epätodellisuus vääristi kenraalin muistoa kellokoneiston ajamalla voimalla.

”Olen pahoillani…”, mies yritti selittää, ”Minä en pystynyt estäm-AU,AU, MITÄ PIRUA SINÄ OIKEIN TEET?”, ulvahteli Killjoy, selakhin todistaessa ollessaan tosissaan uhkauksessaan. Killjoy piteli kipeää osumaa saanutta nilkkaansa hämmennys kasvoillaan.

”Enkö minä pirulauta sanonut, että aika herätä? Ollaan ihan kohta perillä.”

Killjoy havahtui siihen, että penkki hänen allaan alkoi tärisemään. ”Minä… en ymmärrä, mitä sinä yrität sanoa.”

Pudotusalus, Meri

”Minä… en ymmärrä, mitä sinä yrität sanoa.”

”No voi sun saamari nyt… Brez… Brez! Meidän kenraali on varmaan jotenkin rikki.”

Ja vasta silloin Killjoy oikeasti heräsi.

Ensimmäinen asia, mitä kenraalin oli tarkistettava olivat hänen kämmenensä. Rääväsuisin Brezeistä tuijotti, kun Killjoy huokaili pettyneenä mustille keinotekoisille käsilleen. Hetken ajan Killjoy oli luullut päässeensä takaisin vanhaan kehoonsa. Todellisuuden hämärtyminen oli kuitenkin vain yksi syy, miksi hän vihasi uneksimista.

”Kellotko taas?”, kuului kysymys aluksen ohjaamosta. Killjoy painoi kohoumaa kaulansa panssareissa ja kypärä hänen kasvoillaan vetäytyi levyiksi hänen harmaiden kasvojensa sivuille. Silmäluomiaan tiukasti kiinni puristava kenraali hieroi kasvojaan väsymyksestään. Mies murahti myöntävästi alusta ohjaavalle selakhille.

”Kun pysyisivätkin vain unissa.”

Harmaan pudotusaluksen matkustajatila koostui kahdesta pitkästä penkistä koneen molemmin puolin. Vain hieman pilvien yläpuolella kiitävä alus tärisi turbulenssin voimasta. Killjoyn nilkkaa potkaissut Brez astui sivuun entisen kenraalin noustessa pystyyn. Hän asteli ikkunalle vastapäätään nähdäkseen ainoastaan pilvien aiheuttamaa harmaata vilisevää massaa. Kellojen hiljainen kaiku vetäytyi takaisin kralhin alitajuntaan. Huolestunut, mutta kasvonsa peruslukemilla pitävä Brez asteli takaisin pieneen ohjaamoon, jossa kolmesta pilotintuolista oli vapaana oikeanpuoleisin. Killjoy kumartui hänelle aivan liian matalaan oviaukkoon vain nähdäkseen koko silmiä hämmentävän Brez-rivin. Jokainen oli vaihtanut päälleen samanlaisen hopeisen kevyen haarniskan, joiden helma piteni hohtaviksi, hopeisiksi, nilkkoihin asti ulottuviksi hameiksi.

”Sinunkin kannattaisi varmaan laittaa parempaa päälle”, totesi keskimmäisessä tuolissa alusta ohjaava Brez, ”Vai ajattelitko kävellä tanssiaisiin Makuta-cosplayssa?”

Killjoy ei edes vaivautunut kysymään, mitä ”cosplay” tarkoitti, mutta tajusi kyllä ettei hänen ulkoinen antinsa ollut tilanteeseen sopiva. Kenraali käänsi vasemman ranteensa tietokoneen esiin ja alkoi selaamaan Nascostolla asetettuja uusia valintojaan. Muutaman painalluksen jälkeen punaiset sotamaalaukset Killjoyn haarniskan päällä alkoivat haalenemaan. Ilma haarniskan ympärillä väreili. Oikeimmanpuoleisin Brez tuijotti suu ammollaan, kuinka kaikki väri haarniskassa häivyttyi ja mustan pohjamaalin päälle alkoi muodostumaan tyylikkäitä, puhtaanvalkeita linjoja. Lopulta Killjoyn koko olemuksen värähdeltyä kuin rikkinäinen data, hän painoi kypäränsä antennit syvälle sen sivujen sisälle. Lopputulos oli yllättävän tyylikäs KAL-haarniskaksi. Brez yritti yhä ymmärtää omituista teknistä tapahtumaa. Killjoy huomasi tämän tuijotuksen.

”Nyrkin vanhaa tavaraa. Selitän joskus.”

Brezin mielestä ”nyt heti” olisi ollut parempi, kuin ”joskus”, mutta selakhi tiesi heidän määränpäänsä olevan jo lähellä. Killjoy tunsi, kuinka alus käänsi jo nokkansa kohti alla odottavaa merta.

”Joten. Kertaus?”, vasemmanpuoleisin Brez tiedusteli. Killjoy tuijotteli jo ranteestaan kolmiulotteista hologrammia XMS Donovanista.

”Olen yhä käytännössä aseistamaton, joten yritetään hoitaa tämä mahdollisimman diplomaattisesti. Minä jututan vortixxia ja te pidätte huolen, etteivät hänen henkivartijansa pääse sotkemaan. Ensisijaisesti olette harhautus. Älkää käyttäkö voimaa, jos ei ole aivan pakko.”

Keskimmäinen Brez nyökkäsi ymmärtäväisesti. Oikeanpuolimmaisin ei ollut aivan vakuuttunut tehtävän luonteesta.

”Se pirun noita yritti ostaa palveluksiamme taannoin. Ja päätellen reaktiosta, hän ei ole tottunut saamaan ”eitä” vastaukseksi. Ollaanko tässä nyt ihan varmoja, että me tarvitsemme juuri häntä?”

Kaksi muuta Breziä vilkaisivat toveriaan hieman kyseenalaistavasti. Killjoy ei kuitenkaan ottanut kysymyksestä nokkiinsa.

”Neitimme on ainoa tuore lähde, jolla on huomattavaa valtaa Xialla. Yhteyshenkilömme Odinalla vahvisti hänen osallistuneen metsästäjien ohjelmiin. Asiamme luonne vaatii hieman hämäräperäisiä taustoja. Me tarvitsemme jonkun, joka tietää salaisuuksienkin salaisuudet.”

Brez hymähti ja käänsi katseensa takaisin kohti menosuuntaa. ”Entä mitä sinulla on tarjota hänelle tarvittavista tiedoista? En usko, että hänen kaltainen nousija vain sokeasti auttaisi meitä.”

”Voi olla vaikeaa”, Killjoy myönsi suoraan, ”mutta vanhan kansan pelottelu puree paremmin nuoriin.”

”Saavumme Donovanin ilmatilaan, Herra kenraali”, keskimmäinen Brez keskeytti, ”Toivottavasti ovimiestä ei haittaa, että plus ykkösesi saapuu kolmena kappaleena.”

Yöllinen meri ei ollut tyyni. Aallokko oli kova, joskaan vaaraa myrskyksi yltymisestä ei ennusteiden mukaan ollut. Aaltojen keskeltä kajasti loputon rivi pieniä valoja. Ikkunasta kauas eteen tuijottavat Brezit hidastivat vauhtia vasta havaitsessaan valojen keskeltä paistavan laskeutumisalustan. Ja siinä vaiheessa kolmikolle kävi selväksi ettei kyseessä oikeastaan edes ollut risteilyalus.

Ilmatukialuksen muotoinen kelluva kaupunki edusti sekä xialaisten suuruudenhulluutta että steltiläisten häiriintynyttä tyylitajua. Mustavioletin aluksen laskeutumisalueelle oltiin jo saavuttu sankoin joukoin. Rivistöjä maailman aatelin yksityiskoneita, pienoiszeppeliinejä ja yksityiskäyttöön muokattuja hävittäjiä odotti omistajiaan rautaisella kannella. Aluksen kyljessä, aivan vedenrajassa oli myös lukemattomia telakoita vesiteitse saapuneiden vieraiden pienemmille laivoille. Brezien hävittäjämäisen, nynrahvalmisteisen aluksen turbiinit hidastivat vauhtiaan ja kääntyivät kohti maata laskeutumista varten. Pehmeästi alus telakoitui ilmailurivin jatkoksi. Killjoy vilkuili ikkunasta aluksia ympärillään. Donovanin vieraat eivät koskaan nousseet laivaan maalta. Tarkoin varjeltujen salaisuuksien alus lipui aina hiljaa Steltin ja Xian välisten vesien turvissa.

Laskeutumisen aikana Killjoy muistutti tiimiään vielä ennalta sovituista valenimistä. Moottorien jyly lakkasi ja Brezit irroittivat otteensa aluksen ohjaimista. Luukku aluksen perällä aukesi ja Killjoyn johdolla juhlava nelikko asteli laivan kannelle, jossa heitä vastaan riensi jo rusettikaulainen po-matoran. Hengitystään hetken tasaava mahikikasvo vilkaisi ensiksi saapuneiden alusta ja kääntyi sitten puhuttelemaan mustavalkoiseen asettunutta Killjoyta.

”Saavuitte viime hetkellä. Illan emäntä valmistautuu pitämään pian puheensa. Saanen saattaa teidät sisään herra..?”

”Herrapa juuri. Herra.”, Killjoy valehteli. Matoran kaivoi takkinsa uumenista kämmentietokoneen ja tarkisti sille säädettyä vieraslistaa.

”Ah… ymmärrän. Kyllä vain. Täältähän se löytyy. Joten tämä hemaiseva neitokainen lienee siis… anteeksi mitä… mutta…”

”Olemme Saraji!”, keskeyttivät Brezit hämmentyneen matoranin. Yhdestä suusta lausuvat selakhit hämmensivät identtisellä käytöksellään ulkonäköääkin enemmän. ”Olemme herra Herran uskollinen avustaja!”

Matoran pyöritteli päätään epäuskoisena. Hän tuijotti hetken koordinoitua kolmikkoa ja kääntyi takaisin kohti Killjoyta.

”Ja he… he ovat plus ykkösesi, herra… öhm Herra? He?”

”Arvon Saraji on ollut uskollisesti rinnallani jo kymmeniä vuosia. Toivon, ettei hänen monimuotoinen ilmentymänsä koidu ongelmaksi.”

Matoran punnitsi Herraksi esittäytyneen Killjoyn sanoja hetken ja tuli ajatuksissaan tulokseen, että hän oli päästänyt varmasti läpi jotain oudompaakin, vaikkei hän esimerkkiä sellaisesta välittömästi keksinytkään.

”Eivät… tai siis… ei tietenkään. Tätä tietä”, matoran viittoili ja lähti kulkemaan kohti lukuisia porrasaukeamia keskellä laskeutumisaluetta. Brezit vilkuilivat toisiaan huojentuneena. Killjoy toivoi hartaasti, että Herra oli Xian vuosinaan pitänyt matalaa profiilia. Hän ei halunnut joutua odottamattomiin vaikeuksiin vanhan mentorinsa tekemisistä.

Kävelymatka laskeutumisalustalta portaita pitkin juhlasaliin tuntui ikuisuudelta. Brezit olivat tottuneet hienovaraisuutta vaativiin tehtäviin, mutta Killjoy oli jännittynyt vaikkei sitä myöntänytkään. He olivat valmiita astelemaan keskelle keinottelijoita, valtaapitäviä ja informaatiorikkaita. Killjoy ei edes halunnut ajatella tilannetta, jossa joku tunnistaisi hänet metsästäjien yhdeksi halutuimmista päistä.

Yksikään nelikosta ei ollut aivan varma siitä, millaisia tilaisuuksia aristokraatit vortixxien kanssa oikein pitivät. Huojennus kuitenkin levisi konkkaronkan kasvoille, kun matoran johdatti heidät viimeiselle käytävälle. He kuulivat musiikkia. He olivat valinneet erinomaisen illan.

Ei ollut epäselvää, kumpi juhlien johtavista osapuolista oli suunnitellut laivan sisätilat. Vaikka juhlasalin seinät ja katto olivat pelkkää violettia, ei niitä edes meinannut löytää siltä maalausten ja potrettien määrältä, mitä seinille oli ripustettu. Valtaatekeviä vuosisatojen takaa. Isoja nimiä ja tuttuja kasvoja historiasta. Killjoylle ja tämän erikoisen identtiselle joukkiolle alkoi vähitellen selviämään, kuinka suurta roolia saarien politiikassa Donovan oikein näyttelikään.

Lukemattomien pyöreiden lasipöytien ja niiden välissä pujottelevien samppanjaa tarjoilevien matoranien takana kohosi suuri puinen lava, jota parhaillaan hallitsi ryhmä orkesterin soittimin varustettuja aristokraatteja. Mahikikasvoinen opas viittoi Killjoyta seurueineen astumaan peremmälle. Nelikko otti suuntansa kohti lavaa. Killjoy skannasi katseellaan lukemattomia puheensorinan jäseniä. Vaikka suurin osa juhlasalin vieraista koostui Steltin tai Xian asukkaista, oli aivan salin reunalla väripilkku, joka kiinnitti Killjoyn huomion.

Seinän vieressä, viileyttä tarjoavan ilmanvaihtokanavan edessä, istui keltainen skakdi. Ilmeikäs olento näytti siltä, kuin hän olisi kompensoinut vaatimatonta harjaansa massiivisella leuallaan. Se ei kuitenkaan ollut näyssä erikoisinta, vaan sitä oli skakdin hyvin epätavallinen vaatetus. Violetti, skakdin ruumiinmuotoon pelottavasti mukautuva puvuntakki kiilsi salin kirkkaissa valoissa. Skakdin punainen solmio ja taskuliina sopivat täydellisesti tämän silmien vähintäänkin yhtä syvään väriin. Näky oli samanaikaisesti pelottavan tyylikäs ja ahdistavan huvittava. Killjoyn ja skakdin katseet kohtasivat hetkeksi. Molemmat olisivat voineet vannoa toisen näyttävän tutulta.

Nelikko jatkoi matkaansa halki salin. Ohikulkumatkallaan he kuulivat palasia mitä erikoisimmista keskusteluista. Kaapuun pukeutunut hahmo yritti vakuuttaa vortixx-seuralaistaan ”Steltinmeren Leviathanin” olemassaolosta. Näiden vieressä aristokraatit väittelivät syistä, miksi Voitto Korporaation edustaja oli jäänyt pois tapaamisesta. Se keskustelu, mikä Killjoyta kuitenkin kiinnosti, sisälsi ryhmän Xialaisia tieteilijöitä. Neljän ko-matoranin joukko vaikutti äärimmäisen huolestuneelta. Killjoy hidasti vauhtiaan heidän kohdallaan, kuultuaan yhden matoraneista mainitsevan ”Liigan”.

”Etkö ole kuullut? Niitä pirulaisia ei olla nähty sitten sodanjälkeisten kaaosten.”

”Mutta toisaalta…”, mietiskeli tämän vierustoveri, ”Xia ei ole vuosikausiin kokenut niin pahaa tunkeutumista, kuin se toien taannoinen operaatio. Jos metsästäjät ja Metru Nui kamppailevat meidän maaperälläm-”

”Mutta ne eivät edes olleet Mangai!”, ensimmäinen puhuja keskeytti, ”Kuuluivat kuulemma johonkin yksityiseen ryhmittymään. Mistä tiedämme, etteivät he vain halunneet tuhota metsästäjien läsnäoloa Xialla?”

”No jos niin, niin ainakin onnistuivat”, pohti kolmas, vanhempi miesääni, ”mutta tunnen oloni turvallisemmaksi, kun Liiga partioi rajoillamme. En mielelläni herää räjähdyksiin omassa naapurustossani.”

Neljäs ääni, tällä kertaa nuori naisääni ei allekirjoittanut kollegansa sanoja. ”Oletko sinä koskaan nähnyt niitä? Ne ovat hirviöitä. Jotain luonnotonta. Minä en luota mihinkään niin karmaisevaan.”

Jos Brezit olisivat nähneet Killjoyn kypärän taakse, olisivat nämä nähneet hyvin huolestuneen ilmeen. Ei Killjoyta Xian operaation paljastuminen ahdistanut tai yllättänyt (se kun oli muutenkin sisältänyt aivan liikaa räiskintää jopa Killjoyn ohjuksiseen makuun), vaan se, kuinka huhut ”Liigasta” olivat taas alkaneet konkretisoitua. Brezit olivat autuaan tietämättömiä aiheesta. Killjoy lähinnä toivoi, ettei olisi kuullut koko keskustelua.

Lopulta nelikko saapui aivan lavan edustalle, jossa heitä odotti vielä muutama tyhjä pöytä. Poppoo veti itselleen tuolit ja istuivat odottamaan. Killjoy skannasi yhä tilaa, etsien tietokonevisiirinsä avustamana kohdettaan.

”Juhlapukeutuminen on aina ollut jotenkin… hupsua”, Killjoyn vasemmalle puolelle istuutunut Brez pohti, hameensa helmaa sormin tunnustellen, ”tai siis, eiväthän tällaiset rääsyt suojaa edes tikarilta, saatika sitten tulitukselta.”

”Rikkaiden pröystäilyä”, ärjähti Brez hänen vieressään, ”luulevat olevansa niin hyväosaisia, ettei heille mitään pahaa voisi tapahtua.”

”Katsokaa nyt tuotakin”, kolmas Brez tuhahti, osoitellen lavan läheisyydessä notkuvaa harmaamekkoista vortixxia, ”kuvittelee olevansa niinkin viehkeä tekstiilisessä kuolemanloukossaan.”

”Ja näittekö te sen skakdin aiemmin? Pirulauta, kun meinasin revetä nauruun. Ei se ollut edes tyylikästä. Vain noloa.”

”En nyt tiedä… minusta se oli aika söpö…”

Killjoyn vasemman puolen Brez keräsi toteamuksellaan kahden muun pettyneet katseet itseensä. Naljailua olisi ollut luvassa, mutta sitten kolmikko huomasi Killjoyn nostaneen kätensä pystyyn. Kralhi nyökkäsi katsomaansa suuntaan ja Brezit näkivät, mitä Killjoy oli huomannut.

Lavan oikealla reunalla, purppuramustan aristokraatin kanssa, keskusteli huomattavan suurikokoinen vortixx-nainen. Toisin kuin miltei kaikilla muilla juhlaväestä, rajoittui mustahopeisen ilmestyksen juhlapukeutuminen raudanväriseen lanteille sidottuun huiviin. Muuten naisen päällä oli hyvin paljon hopeisia haarniskoita aivan, kuin tämä olisi aina varautunut ongelmiin. Myös vortixxin oikeassa kädessä oli jotain merkillistä. Sen sormet olivat aivan liian pitkät. He olivat löytäneet etsimänsä.

Tyytymättömän ja tylsistyneen vortixxin puuhia seurasi kuitenkin myös toinen osapuoli. Ja kun nelikko huomasi sen kaksi jäsentä, eivät he enää saaneet silmiään irti niistä.

”Ovatko nuo…”

”Jep…”, vastasi hämmästyneen selakhin sisko, ”…Vatukoita”

Väkijoukossa pöytien seassa seisoi kaksi toankorkuista tummaa möhkälettä. Humanoidit otukset näyttivät siltä, kuin ne olisivat koostuneet kivestä (kuka tiesi, vaikka olisivatkin) ja niiden kasvoissa paloi tuli siinä, missä yleensä olivat silmät ja suu. Lajin jäsenten erikoisin piirre oli kuitenkin niiden raajojen massiivinen kokoero. Kivijättien oikeat kädet näyttivät kuuluvan kooltaan enemmänkin steltinpeikolle, kuin jollekin toan kokoiselle. Jotta näky olisi vielä erikoisempi, olivat olentojen vasemmat käsivarret matoranienkin vastaavia hintelämpiä. Pienissä sormissaan kaksikko piteli oransseja, jonkinsortin pedon hampaista taottuja veitsiä.

”…mutta nehän ovat ihan mielettömän harvinaisia! Alle parinkymmenen ollaan nähty putoavan ja nekin ovat suojeltuja.”

”Ja mistä vetoa, että siinä ovat ne henkivartijat joita etsimme”, Killjoy murahti, ”ystävämme resursseilla ei näytä olevan rajoja.”

Nelikko tuijotti pitkään mitä erikoisinta näkyä. Killjoykaan ei ollut koskaan nähnyt Vatukaa, kuin biologiankirjoissa. Kivisissä tallaajissa ihmetytti vielä enemmän se, kuinka kukaan muu ei tuntunut kiinnittävän niihin mitään huomiota. Kuin kaikki olisivat tottuneet niiden läsnäoloon.

Samalla kun selakhi-siskokset keskittyivät tutkimaan omaa pelottavaa osuuttaan tehtävästä, oli Killjoy siirtynyt takaisin vortixx-kohteen tarkkailuun. Väkinäistä jutustelua pulisongikkaan aristokraatin kanssa käyvä lisko näytti siltä, kuinka tämä olisi tahtonut olla missä tahansa muualla. Kralhi vilkaisi myös naisen lähellä soittavaa orkesteria. Kappale oli jo loppunut ja bändin jäsenet keskustelivat nyt seuraavasta soitettavasta viisusta.

”Minulla on todella huono idea.”

Selakhit kääntyivät katsomaan mustavalkoista toveriaan. ”Joten älä toteuta sitä?”

”Idea on myös hauska”, Killjoy puolustautui. Haarniska nousi ylös tuoliltaan ja otti lavan ja orkesterin suunnakseen. ”Minä hankin tytön luottamuksen. Pitäkää nuo möhkäleet poissa niskastani.”

Selakhit seurasivat, kuinka Killjoy asteli lavan reunalle jututtamaan bändin aristokraatteja. Kaksi näistä kumartui lähemmäs Killjoyn kypärää kuullakseen tämän ehdotuksen puheensorinan ylitse. Molemmat nyökyttelivät tälle innostuneena. Brezit joutuivat kääntämään katseensa taas Vatuka-kaksikkoon. Heidän osuutensa oli alkamassa, eikä yksikään heistä pitänyt tulevaisuudenkuvasta. Kolmikko oli noussut seisomaan ja yhteistuumin jalkaparit ottivat kivijätit suunnakseen.


”-enkä minä aio antaa sen pirun hammaslääkärin voittaa minua omassa lajissani.”

Vortixx pyöritteli silmiään purppuraisen, punaista drinkkiä naukkailevan aristokraatin jatkaessa turhauttavaa vuodatustaan. Hänen olisi pitänyt päästä pitämään puhettaan jo aikoja sitten, mutta pulisonkiensa alta puhkuvan miehen ylituttavallinen soperrus oli jumiuttanut vortixxin lavan edustalle. Hän tiesi suhteiden ylläpidon tärkeyden etenkin tähän turhamaiseen vallanpitäjään. Se ei kuitenkaan motivoinut häntä tarpeeksi oikeasti kuuntelemaan, mitä aristokraatilla oli sanottavana.

Orkesteri kaksikon takana oli alkanut soittamaan vortixxille hyvin tutun kappaleen alkumelodiaa. Liskonainen vajosi hetkeksi hiljalleen kasvaviin äänimaailmoihin. Tekosyyn aristokraatin lätinän huomiotta jättämiselle saatuaan vortixx ei edes tajunnut, ettei kappale edes kuulunut hänen hyväksymäänsä listaan. Epäilykset heräsivät vasta, kun mustavalkoinen haarniskoitunut hahmo lähestyi häntä lavan reunaa pitkin. Lisko vilkaisi kohti sivummalla odottavia henkivartijoitaan. Nämä olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Hän olisi nyt omillaan. Metalli hänen oikean käden sormissa kirskui, kun nainen valmistautui puolustamaan itseään. Mikä tämä soturinomainen hahmo edes oli ja kuka hänet oli kutsunut?

”Neiti, olisiko teillä suoda minulle pieni hetki?”

Ei hyökkäystä? Ei piilotettua asetta? Oliko räjähdysherkkä tilanne vortixxin juonissa tehnyt hänestä liian vainoharhaisen? Ehkä kyseessä ei ollutkaan mitään uhkaavaa. Toisella vilkaisulla näytti myös siltä, että hänen henkivartijansakin olivat vain päätyneet keskustelemaan vihreänpuhuvan selakhijoukon kanssa…

…hetkonen.

Vatukat?

Keskustelemassa?

”Millä asialla olet saapunut?”, vortixx vastasi, tajuamatta keskeyttäneensä aristokraatin valituksen kesken lauseen. Molemmat kääntyivät katsomaan kohti haarniskoitua tulokasta. Ilmeetön katse virtaviivaisesta kypärästä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin aristokraatin selkäpiitä.

”Kai te tajuatte hyvä neiti, että vastuun ei tulisi mukanaan viedä hupia?”

Musiikki kolmikon taustalla kasvoi hitaasti. Haarniskoidun hahmon katse oli nauliintunut vortixxiin. Aristokraatin katse poukkoili hämmentyneenä molempien välillä.

”Minä… en ymmärrä, mitä haet.”

Haarniskoitu hahmo suoristi selkänsä. Kypäränsä takana harmaat kasvot vilkaisivat sivulleen, jossa mies havaitsi Brezien harhautuksen olevan onnistunut. Killjoy toivoi hartaasti lukeneensa vortixxin mielentilan oikein.

”Nämä ovat sinun pirskeesi, eivätkö vain?”, Killjoy jatkoi. Vortixx nyökkäsi myöntävästi, ”Ymmärrän toki, että olet kiireinen nainen ja, että sinulla on sovittu tapaaminen puolen valtakunnan kanssa, mutta silloin tällöin jokaisen pitää ottaa hieman irti. Nauttia illasta, eikä jumiutua koomaan tuollaisten vanhojen tanttojen seurassa.”

Killjoyn viittaus kohti aristokraattia aiheutti epäuskoisen korahduksen herrasmieheä itseään pitävästä suusta. Virne oli noussut vortixxin kasvoille. Tilanne oli yllättäen ottanut täyskäännöksen kutkuttavaan suuntaan.

”Mitä oikein ehdotat?”

”Aion olla nyt täysin rehellinen”, Killjoy lateli itsevarmasti, ”Minä olen mielenkiintoisin henkilö, jonka tulet tapaamaan tämän illan aikana. Ja siksi, aivan oman viihtyvyytesi vuoksi, toivon, että ottaisit vastaan tämän tanssin.”

Musta käsi ojentui kohti vortixxin pitkiä kynsiä. Nainen tuijotti tarjousta hymyssä suin. Tällaista vastaanottoa hän ei ollut odottanut. Tango vastausta odottavan Killjoyn takana oli pääsemässä viimein kunnolla alkuun.

Yhdellä väkevällä liikkeellä Killjoy heilautti vortixxin selkänsä puolelle, jonne haarniskoitunut hahmo kääntyi välittömästi tavatakseen vortixxin intohimoisen katseen. Vasen musta käsi tarttui vortixxin oikeaan. Oikean käden ote naisen lantiolla oli varma ja vankka. Sillä ensimmäisellä heilautuksella koko juhlasalin väen huomio kiinnittyi kaksikkoon. Tämä oli Killjoyn mekaanisten jalkojen ensimmäinen tanssi, mutta lihasmuistissa oli kyse muustakin, kuin fyysisestä materiasta. Kenraalin alitajunta tiesi välittömästi, mitä tehdä.

Vasen jalka astui eteen ja vortixxin oikea väistyi tieltä sitä odottaen. Oikea jalka eteen ja vortixxin vasen astui taakse. Kaksi nopeaa askelta. Nainen liukui, kuin tuulessa. Pyörähdys. Killjoyn ja liskon kasvot miltei kohtasivat kenraalin puristaessa vortixxia yhä tiukemmin. Tilanteesta aivan liikaa nauttiva nainen huokaisi vapautuneisuudesta. Hän antautui täysin tangon vietäväksi.

Uudet askelmat seurasivat ja Killjoy tiesi olevansa tilanteen tasalla. Sivusilmällään hän vilkaisi ympärillään pystyyn noussutta yleisöä. Jossain sen keskellä vatukat tuijottelivat toisiaan hämmentyneinä. Brezeistä kaksi näytti tyytymättömältä tilanteeseen. Kolmas oli peittänyt suunsa kädellään uskomattomasta tapahtumaketjusta. Lyhyt vilkaisu näihin ilmeisiin laittoi Killjoyn päässä alulle erikoisia ajatusketjuja. Lämmittely oli nyt takana. Tuli aika antaa yleisölle kunnollista viihdettä.

Tanssin pyörteeseen uppoutunut vortixx ei aluksi edes huomannut pehmeää nostetta jalkojensa alla. Ekstaasin pauloissa vellova lisko ajatteli askeleensa vain maagisesti keventyneen. Hän oli sulkenut silmänsä häntä huomattavasti suurikokoisemman haarniskasoturin viedessä. Vasta häneen naulitun yleisön kohahdus havahdutti hänet takaisin todellisuuteen. Silloin hän huomasi, etteivät hänen jalkansa enää koskeneet maata.

He tanssivat yhä. Jalkaparien liike jatkui muuttumattomana siitäkin huolimatta, ettei niillä ollut enää kosketuspintaa. Hiljaiset lieskat iskivät pienistä kääntyvistä apumoottoreista Killjoyn jaloissa. Miehen liike oli se, joka hitaasti liu’utti pyörivää kaksikkoa yli juhlayleisön päiden. Vortixxin ensimmäinen reaktio oli tarrata tiukemmin kiinni ilmoihin tanssin vieneestä kralhista, mutta valkomustan haarniskan taakse piiloutuva mysteeri tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä. Xian asukki oli täydellisen turvassa Killjoyn tiukassa otteessa.

Orkesteri soitti kappaletta nyt suoraan leijuen tanssaavalle kaksikolle. Yleisö oli muodostanut avointa tilaa keskelleen, paikkaan johon Killjoy laskeutuessaan liskoa tanssitti. Laskeutuminen oli aivan yhtä pehmeä, kuin naisen kokeneet askeleetkin. Killjoy aisti orkesterin saapuneen kohti loppusoittoa. Jousisoittimet ja pianot pauhasivat vielä hetken kovimmillaan. Ja juuri oikealla hetkellä Killjoy antoi vortixxin kaatua. molemmat kädet naisen selkää vankasti tukien. Lisko repsahti kohti lattiaa kaikkensa antaneena ja Killjoyn kypärä seurasi kapeita tummia kasvoja. Vortixxin keho pysähtyi musiikin kanssa. Kenraalin käsivarsilla dramaattisesti lepäävä xialainen naulitsi katseensa tanssittajansa kypärään. Kappale oli saapunut finaaliinsa. Hiljaisuus salissa kesti vain sekunnin.

Killjoy nosti partnerinsa pystyyn juuri oikealla hetkellä vastaanottamaan raikuvat aplodit ja yleisön lahjomattoman suosion. Killjoy kumarsi nöyrästi, vortixxin tarrautuessa tiukasti hänen kylkeensä. Juhlaväen äänekkäiden suosionosoitusten keskellä nainen toi kasvonsa aivan Killjoyn korvanjuureen. Viettelevä ääni halusi vain iltansa pelastuksen kuulevan ne sanat.

“Yläkerta. Baari. Kymmenen minuuttia.”

Vortixxin kynnet raapaisivat Killjoyn rintapanssaria liskon ottaessa suunnan kohti salin takaosaa. Killjoy seisoi paikoillaan tuijottamassa liskon perään, kunnes tämä viimein katosi henkilökohtaisiin tiloihinsa suuren puisen oven taakse. Lopulta kralhi itse käänsi askeleensa kohti lavan vasemmalta puolelta kohti yläkertaa vieviä portaita. Ohimennessään orkesteria kiitettyään mies painoi sormen samalle korvalleen, jolle lisko oli hetki sitten kuiskannut aikeensa.

“Se meni paremmin, kuin odotin. Antakaa Ässälle merkki ja jatkakaa sitä, mitä ikinä teettekin niiden kivimöhkäleiden kanssa.”

“Sinä nautit tuosta aivan liikaa”, kuului selakhin vastaus Killjoyn kypärässä. Kralhi ei vastannut, mutta virne hiiltyneillä kasvoilla olisi kertonut kaiken tarpeellisen.

Yläkerta. Baari. Kymmenen minuuttia.

Baari, johon Killjoy asteli, oli paljon pienempi kuin hän oli odottanut. Pimennetty, violettien halki tilan kiitävien valojen ja muutaman harvan punasamettisen tuoli-pöytä-rykelmän muodostama huone huusi jo olemuksellaan “VIP” jo kralhin ensiaskeleesta sen sisälle. Kymmenen minuuttia aristokratialaista taidetta tuijotettuaan baarin tarjoama barbaarisempi viihdyttävyys oli jopa Killjoyn mieleen.

Takaseinältä löytyvän baaritiskin edessä istui jo selin Killjoyyn tuttu hahmo. Tiskin takana kahta identtistä drinkkiä valmistava hiippari paljastui tarkemmalla vilkaisulla ga-matoraniksi, jonka väriä oli hyvin hankala erottaa baarissa leiskuvista värillisistä valoista. Astellessaan halki tilan, Killjoy laittoi merkille useita hahmoja istumassa pöytien ääressä. Ainoastaan vortixx istui tiskin itsensä äärellä. Killjoy huomasi tämän vaihtaneen haarniskansa tilalle punaharmaan, kauniisti laskostuvan leningin. Killjoyn olkapään haarniska teki miltei huomaamattoman liikkeen ohittaessaan kolmen tuijottavan hahmon rykelmän oikealla puolellaan.

Baarin vasemmassa takanurkassa istuva hopeiseen kaapuun kietoutunut hahmo seurasi silmät naulittuna Killjoyn askeleita. Jos liskonainen olisi kääntynyt juuri sillä hetkellä, olisivat vilistävät valot Killjoyn kypärän sisäosassa paljastuneet tälle hämäryyden keskeltä. Kohti tiskiä kulkiessaan kenraali myös huomasi hälyttävän yksityiskohdan tilan katonrajassa. Valaistun verhon takana tanssi vortixx-siluetteja. Huumaava liike yhdistettynä baarin rytmikkääseen musiikkiin herättivät kenraalin päässä muistoja Metru Nuin yöelämästä.

Toinen mustista drinkeistä liukui Killjoyn eteen tämän istuutuessa jakkaralle vortixxin viereen. Drinkeistä toinen oli jo nousemassa väriltään yhtä synkeille huulille. Lisko vilkaisi sivusilmällään Killjoyn kypärää, joka lähinnä vilkaisi omaa juomaansa.

“Ajattelin, että aloitamme jollain turvallisella.”

“Jos äskeinen oli mielestäsi turvallista, odotan innolla mitä ilta on tuomassa tullessaan.”

Jokainen sana ja jokainen ele, mitä valkomustan haarniskan takaa ilmestyi olivat niitä, mitä vortixx halusikin kuulla. Tunteiden tukahduttamisen vaikeus oli liskon päässä todellinen. Mies, jota hän tuijotti ahnaasti oli kylmänviileä joka sekunnin. Tai ehkä se oli vain tämän ilmeetön kypärä, joka loi efektin. Mutta oli kyse vortixxin heikosta kohdasta soturimieliin tai miehen kylmä ammattimais-

Hetkonen.

Ei.

Virhe. Kaiken kaikkiaan typerä virhe.

Kuinka edes…

Mies oli nostanut drinkin kasvojensa tasolle. Vortixxin juuri pohtima ilmeetön kypärä tuijotti nestettä samalla kylmyydellä, millä se oli tuijottanut vortixxiakin tanssin aikana. Omaa typeryyttään sättivä xialainen ei voinut uskoa, kuinka ajattelematon hänen suunnitelmansa oli ollut. Kuinka hänen odottamaton seuralaisensa muka joisi, senttimetrejä paksu rauta päätään peittäen.

“Taisit viimein tajuta virheesi.”

Vortixx irvisti. Suunnitelma A oli mennyt pahasti pieleen.

“Sen lisäksi, etten olisi koskaan valmis kittaamaan mitään Xialaista kurkustani alas, haluaisin huomauttaa, että en ole toa. Eivätkä mitkään näistä viidestä hermomyrkystä olisi toimineet minuun.”

Killjoy käänsi katseensa kauhistuneeseen naiseen jolla oli vaikeuksia uskoa, kuinka hänen tanssittajansa oli selvittänyt hänen suunnitelmansa pelkästään katsomalla.

“Lisäksi”, kralhi jatkoi, “Nuo kolme skakdia huoneen takaosassa. He eivät ole hereillä, eivätkä täten voi tähdätä takaraivoani, kuten ehkä olettaisit heidät tekevän. Lyijy on tehokkaampi tapa hoitaa tunkeilijat. Ihan vinkkinä.”

Tummanpuhuva lisko kääntyi hätääntyneenä kohti nurkkaa, jossa hänen joukkonsa toden totta vain istuivat paikallaan, kasvot kohti heidän välissään olevaa pöytää. Suunnitelma B ei koskaan ollutkaan.

“Aristosoturisi tuolla meidän oikealla puolellamme sen sijaan”, Killjoy aloitti taas. Kylmänhiki valui pitkin vortixxin kasvoja, “Hänelle ei ole käynyt vielä mitenkään. Ei nimittäin tarvitse. Hänen pukunsa on rautaa.”

“Miksi ihmeessä-”, ehti vortixx aloittaa, mutta Killjoy vain heilautti päätään kohti baarin vasenta takakulmaa, josta hopeiseen kaapuun kietoutunut hahmo edelleen tuijotti häntä.

“Koska hän. Sanopa iltaa ystävällemme, Seran.”

Hahmo laski sormensa korvaltaan Killjoyn toteamuksen jälkeen ja pudotti huppunsa. Haukasvoinen raudan toa virnisti vortixxille. Mies napsautti sormiaan ja aristokraatti baarin oikealla pulella alkoi kirkumaan kivusta. Metalli hänen jalkojensa ympärillä oli juuri rusentunut edellistä huomattavasti pienempään tilaan. Hetken kuluttua huuto vaimeni uikutukseksi ja Killjoy kääntyi nyökkäämään vanhalle tutulleen takapenkillä. Seran nosti hupun takaisin päähänsä ja jatkoi oleskeluaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kauhusta kankealla baarimikolla kesti tuskallisen pitkään tajuta Killjoyn osoittavan kohti ylähyllyä ja sen ruskeaa nestettä sisältävää vanhaa pulloa.

Lopulta pullo laskeutui kenraalin eteen. Vortixx katsoi typertyneenä, kuinka suunnitelmat hänen ympäriltään vaivatta murskannut kenraali painoi painiketta kaulallaan ja tämän kypärän palaset alkoivat siirtymään kralhin kasvojen sivuille. Korkki katosi nopeasti ruskean viskipullon päältä ja yhdellä karskilla liikkeellä Killjoy kaatoi mittavan määrän nestettä irvistävien hampaidensa taakse.

Lukemattomat vammat ja palaneet reiät Killjoyn kasvoista valuttivat tämän juuri kittaamaa juomaa. Ikuisen irvistyksen kallo naurahti lakonisesti naisen hänen vierellään peitellessä kauhistustaan. Nuo samat hirviömäiset kasvot olivat hetki sitten olleet hyvin lyhyen etäisyyden päässä hänen omistaan. Ja rautainen verkko niiden välissä oli tehnyt niistä hetkeksi jopa haluttavan. Tilanteen puistatus oli lähellä ottaa valtaa liskon kehossa.

“Odinalaista”, Killjoy ärjähti, nyt viimein paljain kasvoin, “Sopivan tujakkaa, mutta yllättävän maukasta.”

Xialainen tuijotti hetken groteskia näkyä kaikessa hiljaisuudessaan. Mies ei selkeästi aikonut avata keskustelua, joten vortixx päätti aloittaa arvauksella, jonka hän oli muodostanut jo tapaamista edeltäneen kymmenen minuutin valmistautumisen aikana.

“Killjoy.”

“Haarniska vai seuralaiseni?”, pohti kralhi, katse naulittuna pullonsa etikettiin.

“Haarniska”, lisko myönsi, “Olen nähnyt sinut aiemminkin. Turvakameratallenteista… en vain yhdistänyt asioita tarpeeksi nopeasti.”

“Mmh. Tosiaan. Taannoinen visiittini.”

Vortixx tuijotti Killjoyta taas hetken odottavaisesti. Hänen oikean kätensä sormet tekivät pyörittelevää, johonkin valmistautuvaa liikettä.

“Varjotemppusi eivät sitten toimi”, Killjoy keskeytti tylysti. Liskon sormet jämähtivät niille sijoilleen. Viimeinenkin oljenkorsi mureni naisen käsiin.

“Miten sinä-”

“Kokeile vaikka.”

“Mitä sinä-”

“Kokeile!”

Xialainen sätkähti Killjoyn äkillisestä korotetusta äänensävystä. Kauhuissaan lisko ojensi pitkät sormensa Killjoyn pään tasolle. Vapisevan kiertoliikkeen myötä mustaakin mustempi aalto matkasi silmänräpäyksessä metallisista sormista päin Killjoyta. Voima ja kohde kohtasivat. Reaktio oli jotain merkillistä. Kuin Killjoyn koko olemus olisi hetken aikaa ollut digitaalisen häiriön pauloissa. Vortixx erotti sekunnin ajan punamustan karun värimaailman valkomustan valheen alta. Killjoyn ilmekään ei ollut värähtänyt. Vortixxin luoma aalto oli yksinkertaisesti imeytynyt johonkin kenraalin haarniskaa ympäröivään.

“Mitä sinä oikein tahdot minusta…”

Killjoy aisti petetyksi tulemisen vapinan naisen äänestä. Illan uhkapelaaminen oli viimein tullut kralhin odottamaan pisteeseen.

“Sanovat sinua informaatiokuningattareksi. Vaikuttava saavutus, ottaen huomioon lyhyen urasi.”

“Minulla on tapana saada haluamani… tavalla tai toisella”, lisko mutisi pettyneenä.

“Tervetuloa takaisin maan pinnalle”, Killjoy totesi viskikulautustensa välistä, “Aika oppia pelaamaan isojen tyttöjen peliä. Eli peliä muidenkin kuin taiteeseen jumiutuneiden rahasampojen kanssa.”

“Minä kyllä tiedän, kuinka kaltaisesi metsästäjänpirulaiset toimivat. Mutta minua on turha uhkailla. Minun tietoni ovat kaikkea tämän maailman kultaa arvokkaampaa ja olen oppinut suojelemaan niitä.”

“Hyvä”, Killjoy totesi tyytyväisenä, “Koska minä tulinkin tekemään kanssasi sopimuksen.”

Hetken aikaa vortixx luuli olevansa joutumassa taas yhteen huijaukseen, mutta harmaiden kasvojen käännyttyä taas häntä kohti, ei lisko voinut olla uskomatta totisuutta metsästäjästä. Ehkä se oli vain hiiltyneeltä kallolta paistava kokemus, mutta jokin katseessa huokui rehellisyyttä. Eikä vortixx toisaalta nähnyt muutakaan tapaa pois inhottavasta tilanteestaan.

”Millaisen… sopimuksen?”

Killjoy laski pullon viimein käsistään ja pyyhkäisi viskistä leukaansa rannepanssarillaan.

“Sinä vastaat muutamaan kysymykseeni niin tarkasti, kuin pystyt ja vastineeksi minä lupaan sinulle sen, minkä perässä olet päätynyt järjestämään juhlia noiden alakerran maanvaivojen kanssa.”

“Ja mitä sinä luulet minun tavoittelevan?”, vortixx tiedusteli epäuskoisena Killjoyn kysymykselle.

“Xialainen metsästäjien riveissä tarkoittaa tänä päivänä käytännössä maanpetturuutta. Vain todellinen idealisti hakee valtaa ja voimaa Varjotun opeilla. Olen nähnyt rekisterisi. Odinan jälkeinen Xian ostorellestykseksi tyssäsi heti alkutekijöihinsä.”

Vortixx tuijotti suu ammollaan, kuinka Killjoy repi kylmänviileästi hänen menneisyyttään palasiksi. Kralhi ei kuitenkaan hidastanut tahtia.

“Olet ehkä Xian kuumin nimi tänään, mutta pian sinut unohdetaan, kuten kaikki muutkin. Se kaupunki kaipaa ensimmäistä kertaa vuosisatoihin oikeaa johtajaa. Ei suurta yrityspomoa. Jos haluat koko saaren, sinun täytyy pelata suurempaa peliä.”

“Ja sinä… sinä voit …auttaa?”, vortixx takelteli epäuskoisena. Hänen epäilyksensä jatkoksi, Killjoy vielä nyökkäsi myöntävästi.

“Parempaa. Olen valmis antamaan sinulle koko pirun Xian avaimet olettaen, että pystyt auttamaan minua.”

Liskonainen tiesi hyvin, että hänelle luvattu olisi luultavasti liian hyvää ollakseen totta. Jossain syvällä hänessä herännyt uteliaisuus ja se fakta ettei hänellä luultavasti ollut vaihtoehtoja vei kuitenkin xialaisen mielen kohti halukkuutta yhteistyöhön.

“Hyvä on… minä kuuntelen.”

Killjoy hymähti tyytyväisenä, Neljä metallista kolahdusta siivittivät Killjoyn paikalleen kasaantuvaa kypärää. Käännyttyään täysin vortixxin puoleen nainen ei enää joutunut tuijottamaan palanutta irvistystä.

“Tiedätkö sinä Purifierin?”

Killjoyn läsnäolo oli muuttunut kolmella sanalla loputtomasti pelottavammaksi. Pienen hetken vortixxin mieli olisi ollut valmis lopettamaan keskustelun siihen paikkaan, mutta kunnianhimo toi hänelle rohkeutta, Rohkeutta ja uteliaisuutta.

“…tiedän.”

“Mitä tiedät hänestä? Mitä hän oikein valmistelee?”

Lisko pälyili vielä kerran ympärilleen varmistaakseen ettei baariin varmasti ollut saapunut enää muita. Lattialla makaavalla aristokraatilla oli tarpeeksi kiireitä murskaantuneen jalkansa kanssa.

“Hän… hän rakentaa jotain. Suurta. Valtavaa. Koko luoteinen Xia on käytännössä hänen nimissään. Siellä tehtaissa tehdään jotain ympäri vuorokauden. Ollaan tehty jo pitkään.”

“Mitä hän rakentaa? Ja kuinka Xia antaa pimeyden metsästäjän toimia niin laajalti maillaan?”

“Xialla saa tehdä mitä vain, kunhan lompakkosi on tarpeeksi paksu”, lisko murahti jopa hieman pettyneenä, “Mutta en tiedä, mitä hän siellä valmistaa. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei uskalla kysyä.”

“Miksei?”, Killjoy tivasi. Viikkojen metsästämisen jälkeen hän oli viimein päässyt edes marginaalisen tiedon lähteille. Kralhi alkoi olla malttamaton.

“Koska hän on… hullu… tai outo. Eräänä päivänä hän saapuu paikalle kuin hienovaraisin bisnesmies ja viikkoa myöhemmin hän juoksee kaduillamme, kuolaten kuin eläin. Yhtenä kertana hän käyttäytyi kuin steltinpeikko ja seuraavana kuin kunniallinen sotalordi. Sen tyypin päässä tapahtuu jotain todella omituista. Kukaan ei enää suostu käymään hänen kanssaan kauppaa kasvotusten.”

“Kauppiaat ovat tehneet siinä viisaan valinnan”, Killjoy murahti, musta hammaskaaos piirtyneenä verkkokalvoilleen, “Mutta et kerro minulle vielä mitään uutta. Minä en hae sitä, mikä on jo julkisessä rekisterissä. Minä tahdon verhon taakse. Mitä oikein tapahtuu?”

Xian asukki oli jo arvannut, etteivät perustieto tai henkilökohtaiset mielipiteet tyydyttäisi haarniskamiehen tiedonjanoa. Valitettavasti se tarkoitti, että liskon piti siirtyä huhuihin ja arvailuihin.

“On… on muutama asia.”

Killjoy ei liikahtanutkaan. Ilmeetön tuijotus jatkoi vortixxin kasvojen skannaamista.

“Odinalla… kiertää huhuja. Että Varjottu ei olisi tyytyväinen Purifierin tekemisiin. Isolle kiholle on tainnut viimein selvitä, että hänen suosikkilemmikkinsä on kaiken aikaa puuhaillut salassa jotain valtavaa.”

Killjoyn tuijotus sanoi vain “Jatka”.

Välit Varjotun ja Purifierin välillä ovat kuulemma pisteessä, jossa tämä ‘salainen yhteistyö’ olisi tulossa päätökseensä. Tilannetta on kuvailtu aika räjähdysherkäksi.”

“Mitä Varjottu sitten oli saanut selville?”

“Noh… sen lisäksi, että Purifier oli ilmeisesti tasoittanut metsästäjien kaukaisimman eteläisten saarten vartioaseman, jotkut lähteet myös väittävät löytäneensä Purifierilta huolestuttavia jälkiä… yhtiökumppaneista.”

“Purifierilla on liittolaisia? Kuka suostuisi yhteistyöhön sen hullun kanssa?”, Killjoy parahti. Vortixx yllättyi Killjoyn äänen ensimmäisestä huomattavasta vivahteesta.

“Sitä minäkin aluksi mietin, kunnes kuulin eräästä pohatasta, joka on jo vuosia mobilisoinut valtavia määriä raaka-aineita tuntemattomalle metsästäjävastaanottajalle. Yhteenlasku oli melkoisen helppo.”

“Pohatta… kuka?”

“Oletko koskaan ollut tekemisissä Voitto Korporaation kanssa?”

Killjoy hiljeni täysin. Vortixx kykeni aistimaan ajatusten raksutuksen kralhin kypärän takaa. Hiljaisuutta kesti kiusallisen kauan.

“Se perkele.”

“Oletan, että tuo oli kyllä?”

“Se saamarin opportunisti Xialaisine periaatteineen. Olisi pitänyt arvata.”

“Rehellisesti en kyllä tiedä koko yhtymästä paljoakaan. Listoilla sadoittain matoran-työläisiä ja kymmeniä palkkionmetsästäjiä, mutta koko porukka on aiheuttanut viimeaikoina närää lähinnä markkinoilla, ei missään sen hämäräperäisemmässä.”

Killjoy pohti tilannetta tarkasti. Purifierin suunnitelmien laajuus oli asia, johon hän oli varautunut. Mutta edellisen viikon tutkimustöistä huolimatta Killjoy ei ollut saanut tietoonsa tätä palapelin palasta.

“Saanko kysyä”, Vortixx tiedusteli varovaisesti, “Tämä Purifier… kuka hän oikein on?”

“Hän on asia, josta jokaisen tulisi pysyä mahdollisimman kaukana.”

Kylmä vastaus ei tyydyttänyt liskonaista, mutta hän ymmärsi olla utelematta liikaa. Hän oli kuitenkin tarjonnut soturille jotain. Oli vortixxin mielestä aika vastavuoroisuudelle.

“Oletko nyt tyytyväinen?”

Killjoy pohti vielä hetken hiljaisuudessa, kunnes hän viimein tarjosi naiselle tätä tyydyttävän vastauksen.

“…miltei. Minulla on vielä yksi kysymys. Ja sen arkaluontoisuudesta huolimatta minun täytyy vaatia sinua vastaamaan rehellisesti. Meidän molempien kohtalomme riippuu vastauksestasi.”

Vortixx nyökkäsi ymmärtäväisesti. Hän ei olisi uskonut kuulevansa vielä Purifieriakin pelottavampaa kysymystä. Soturin viimeinen tiedustelu kuitenkin aiheutti liskossa pelonsekaista pahoinvointia.

“Vuori. Sielläkö te pidätte sitä?”

“Sinä… sinä et voi…”

“Kuten juuri äsken totesin, meidän kohtalomme riippuu vastauksestasi. Toistan kysymyksen: Onko se siellä?”

Vortixxin mieli punnitsi kuumeisesti, oliko vastaus Xialaisten varjelluimpaan kysymykseen oman edun tavoittelemisen arvoinen. Vuosien työ oli tuonut naisen pisteeseen, jossa hän tarvitsi uuden koukun jatkaakseen vallan kalastamista. Nyt hänellä oli siihen mahdollisuus, mutta sen hinta saattoi olla liian suuri.”

“Sinä… tiedät jo vastauksen. Et kysyisi sitä, jos et jo tietäisi.”

“Neiti. Minä en aio mennä sinne uhraamaan omaa ja koko tiimini henkeä oletuksen perusteella. Kerro minulle vastaus. Sano se ääneen ja vanno sen nimeen. Auta minua tässä ja minä annan sinulle avaimet, jotka sinulle lupasin.”

Oli vortixxin vuoro istua hiljaa paikallaan. Pitkät varjosormet näpräsivät hermostuneena leningin punaista silkkiä, kun nainen punnitsi vastaustaan. Lievällä itseinholla ja pelonsekaisella äänellä hän kuitenkin viimein kakisti ulos vastauksensa.

“Kyllä. Se on siellä.”

Killjoy huokaisi syvään. Hän oli todellakin olettanut vastauksen oikein, mutta pieni varovaisuuden ripe kenraalin mielessä oli toivonut, että olisi mahdollisuus vähemmän tuhoisaan reittiin. Nyt hänen suunnitelmansa olivat kuitenkin selkeät. Hän tiesi tarkalleen, mitä tehdä seuraavaksi.

“Mennään parvelle.”

“Anteeksi?”

“Mennään parvelle. Katsotaan, miten juhlaväen ilta on jatkunut pienen showmme jäljiltä.”

Vortixx ei ollut varma, mitä ajatella Killjoyn äkillisestä tarpeesta poistua. Tilanne oli kuitenkin rauhoittunut juuri sen verran, ettei lisko lähtenyt kyseenalaistamaan vieraansa päähänpistoa, vaan seurasi kralhia ulos baarin avonaisesta oviaukosta kohti kaidetta, jolta aukesi suora näköyhteys alas suureen saliin. Kulkiessaan vortixxin sydän hypähti kurkkuun. Hän oli unohtanut yhden osan vartiostaan.

“Vatukani…”

Kolme selakhia, jotka pitivät kivisten henkivartijoiden huomion tanssin aikana. Vasta nyt vortixx tajusi pelätä isoimpien möykyttäjiensä puolesta. Ja vasta nyt hän tajusi, keitä vihreät sisarukset oikein olivatkaan. Astuessaan baarista käytävän puolelle liskonainen kykeni jo erottamaan juhlayleisön kohahtelun. Xialainen pelkäsi astua Killjoyn vierelle kaiteella. Hän ei halunnut nähdä, kuinka selakhi-siskokset polkisivat hänen vartijoidensa ruumiita.

Mutta sitten vortixx kuuli jotain muutakin. Salissa soi taas musiikki, muttei sellainen musiikki joka olisi normaalisti kuulunut hienoston juhlamenoihin. Esisotalainen zakazlainen kansanmusiikki tarjosi illan toista merkillistä tapahtumaketjua seuraavalle yleisölle hurrattavaa.

Selakhisten ja kivisten osapuolten yhteenoton sijasta salin keskellä tanssittiin innokasta piiritanssia. Musiikin tahtiin taputtava yleisö osoitti suosiotaan, kun kaksi vatukasta ja selakhista koostuvaa parivaljakkoa kieppui kolmannen paikallaan pyörivän selakhi-siskoksen ympärillä. Käsikynkässä kivijättien vankempien raajojen kanssa tanssaavat siskokset heittivät toisilleen ylävitoset jokaisella kerralla, kun parit ohittivat toisensa. Kolmas selakhi oli sulkenut silmänsä tanssin hurmoksessa hopeisen helmansa hulmutessa.

Killjoy hymähteli aidosti huvittuneena. Selakhi-siskosten harhautus ei ollut aivan sitä, mitä hän oli odottanut. Vortixx tuijotti suu ammollaan alhaalla aukeavaa näkyä.

”He…he ovat…”

”Kolmoset. Jep.”

”Kuinka sinulla oli…”

”Varaa? Katsos, juuri tuossa sinun ongelmasi on. Xian kasvatus tekee aina oletuksen, että kuka tahansa ja mikä tahansa on aina ostettavissa. Se, että kolmoset hylkäsivät sinun varmasti avokätisen tarjouksesi ei tarkoita, että hintasi ei ollut tarpeeksi korkea.”

”Joten… mitä sinä oikein…teit?”, vortixx mutisi katse naulittuna yleisön sydämiin kirmanneessa viisikossa. Legendaarisen statuksen menneinä vuosina saanut kolmikko oli ollut naisen tähtäimessä jo pitkään ja nyt tämä yksi hänet jo päihittänyt pimeyden metsästäjä vain sattui matkaamaan pohjoisten alueiden halutuimpien palkkionmetsästäjien kanssa.

”Tarjosin heille jotain rahaa parempaa.”

Vortixxin tuijotus kääntyi haarniskoituun seuralaiseensa. Hän antoi miehelle hetken aikaa tuijotella luutnanttiensa kieppumista. ”Näyttääkö tuo sinusta hyväntuuliselta tanssimiselta?”

Vortixx hämmentyi Killjoyn vastakysymyksestä. ”No kyllä?”

“Entä oliko meidän tanssimme sinusta hyväntuulista?”

Liskonainen hiljeni pysähtyessään miettimään hetki sitten tanssittua tanssiaan. Ja sitä, kuinka jokaisen hetken siitä hän tiesi valmistautua haarniskamiehen väistämättömään petokseen. Mutta silti hän oli ottanut sen vastaan. Nauttinut siitä täysin rinnoin. Hän oli tullut onnelliseksi siitä ja vaikka Killjoy oli sen jälkeen kääntänyt tilanteen suvereenisti omaksi edukseen, muisteli vortixx omaa vuoroaan tanssilattialla merkillisellä kaiholla.

”He ovat uppoutuneet tanssiinsa… ovat unohtaneet kaiken muun ympäriltään. Siksi he näyttävät niin onnellisilta”, xialainen ymmärsi viimein, ”He murehtivat paljon. Heillä on jotain mielen päällään. Jotain, jonka he haluavat edes hetkeksi unohtaa.”

Killjoy nyökkäsi myöntävästi, ”Huomaan, mistä maineesi kumpuaa. Osaat ajatella hyvin, kun käytät siihen vain hieman aikaa.”

”Tai läsnäolosi saa minut hämilleni”, vortixx totesi hyväntuulisesti, “olen yleensä paljon tehokkaampi näissä.”

Liskolla ei enää ollut syytä olettaa olevansa hengenvaarassa. Mies, jonka kanssa hän asioi oli päättäväinen ja tuntui usein saavan haluamansa. Mutta ammattimaisuudestaan huolimatta hän ei ollut täysin kylmä. Häikäilemätön ja kiero, mutta ei täysin kylmä. Jokin vieraan katkerassa olemuksessa kiehtoi naista.

“Mutta se oli hyvä tanssi…”, vortixx jatkoi ja sai Killjoyn huomion taas alakerran viihteestä itseensä, “…onnellinen tanssi, kuten heilläkin. Joten miltä todellisuudelta sinä pakenet? Miksi sinä metsästät sitä hirviötä?”

Se oli ensimmäinen kerta illan aikana, kun vortixxin esittämä kysymys todella hiljensi Killjoyn. Vastaus ei ollut se, mitä mies pohti. Sen hän jo tiesi. Mutta kertoisiko hän sitä liskolle? Vai oliko sillä edes väliä?

“Kun metsästäjät kouluttivat sinut”, Killjoy aloitti varovaisesti, “olitko sinäkin korvaamaton? Kertoiko varjojen kummisetä sinullekin, kuinka suuressa arvossa hän sinua pitää?”

Vortixx nyökkäsi.

“Entä tunsitko sinäkin koko olemuksesi petetyksi, kun sinulle selvisi kuinka syvälle hänen valheensa menivätkään.”

Vortixx nyökkäsi uudestaan, joskin huomattavasti alakuloisempana.

“Minä maksoin siitä hengelläni. Mitä minä olen tämän haarniskan sisällä on vain kaiku siitä miehestä, joka vielä uskoi. Se usko paloi minusta pois. Minä opin kuinka sekin oli pelkkä yksi valhe. Tapa työntää päästäsi pois ongelmat toivoen, että joku ratkaisisi ne puolestasi.”

Vortixx ei sanonut sanaakaan. Ainoastaan kuunteli. Killjoy käänsi katseensa takaisin alas, jossa kaksi kivikasaa kumarteli riemastuneelle yleisölle. Brezit vaihtoivat tyytyväisiä katseitaan. Tanssi oli jo ohi. Killjoyn ajatukset olivat jumiutuneet aluksella näkemäänsä unenomaiseen muistoon ja naiseen, joka käveli hänen luokseen Killjoyn poistuttua Herran toimistosta,

“Heitä oli neljäs.”

Vortixx huokaisi syvään. Hän ymmärsi nyt niin paljon paremmin.

“Neljäs. Hän oli aina niin tunnollinen. Työskenteli mekaanikkona. Johti koko osastoa. Lähetti aina palkastaan siskoilleen kotiin.”

“Mitä tapahtui?”, uskaltautui vortixx viimein kysymään. Killjoyn oli irroitettava katseensa iloisesta kolmikosta. Hän kääntyi nojaamaan selällään parven kaiteeseen, tuijotellen kohti baaria josta kaksikko oli hetki sitten astunut ulos.

“Sota oli jo ohi. Sain soiton myöhään illalla. Otin lyhimmän reitin hänen asunnolleen. Istui tuolissaan, kuin olisi nukkunut. Mutta rintakehä kappaleiksi revittynä. Kaikki mitä hän oli vielä ollut, ryöstetty. Häpäisty.”

“Purifier”, kuiskasi xialainen. Killjoy murahti masentuneesti.

“Matkustin saarille heti seuraavana päivänä. Vein suruviestin henkilökohtaisesti. Seuraavana päivänä palasin kotiin ja pakkasin tavarani. Silloin matkasin Varjotun saleihin ensimmäistä kertaa.”

“Ja ainoastaan pahensit kierrettäsi”, vortixx totesi ja yllätti itsensäkin suorasanaisuudellaan. Kaikeksi hämmästyksekseen Killjoy hymähti karulle kommentille vain myöntävästi.

“Minä lupasin heille koston. Samana iltana, kun lupasin itselleni oppia.”

Kaksikko tuijotti toisiaan silmiin. Vortixxin hengitys oli entistäkin raskaampi, mutta syy ei ollut enää pelko.

“Jos haluat jotain, ota se. Jos tarkoituksesi on tappaa, tee se. Jos tavoitteesi on taivaissa, kasvata siivet. Opit kyllä, kun sinua on poljettu tarpeeksi. Lakkaat välittämästä vahingoista ja jätät huomiotta uhrit. Tajuat, että saat rauhan ainoastaan täyttämällä tehtäväsi. Siihen meidät on tarkoitettu… rauhaan. Keinolla millä hyvänsä.”

Eriskummallinen parivaljakko tuijotti toisiaan vielä hetken, kunnes Killjoy käänsi katseensa vasempaan ranteeseensa josta aukesi napinpainalluksella luukku. Kralhi nosti luukusta pienen esineen, jonka hän ojensi kohti liskonaista. Tämä antoi Killjoyn hitaasti asettaa esineen vortixxin pitkäkyntiselle kämmenelle. Hän nosti sen kapeiden kasvojensa eteen ja tuijotti sen yksinkertaisuutta.

“Se on taskukello.”

“Ei”, Killjoy korjasi, “Se on Xian avain. Aivan kuten lupasin.”

“Se ei edes käy”, vortixx tuijotteli pyöreää mustareunaista objektia, “Se on jumissa vartin yli yhdessätoista.”

“Se käy, mutta ei sillä tavalla, kuin luulet. Se ottaa harppauksia. Etenee vääjäämättömästi kohti keskiyötä.”

“Ja mitä silloin tapahtuu?”

“Silloin… silloin minä lakkaan häiritsemästä sinua.”

Nainen puristi kellon tiukasti nyrkkiinsä ja tuijotti Killjoyn kypärää kysyvästi. “Mitä minä teen sillä?”

“Kun kello lyö puoli kaksitoista koittaa sinun aikasi. Hetki, jolloin kaupunkisi tarvitsee jotain, mitä sillä ei ole ollut pitkään aikaan. Ole valmiina sillä rako ei ole suuri. Sinulla on yksi tilaisuus.”

Ote kellon ympärillä puristui. Vortixx ei ymmärtänyt miehen kryptistä selostusta, mutta viesti oli silti selkeä. Ja naisen usko merkilliseen vieraaseen selittämättömästä syystä vielä suurempi.

“Puoli kaksitoista. Selvä.”

Killjoy nyökkäsi ja käänsi vortixxille tylysti selkänsä. Miehen askeleet veivät kohti portaikkoa, mutta nainen ei kyennyt lähtemään hänen peräänsä, vaikka olisi kovasti tahtonut. Liskon jalat eivät yksinkertaisesti liikkuneet.

“Me emme tapaa enää”, Killjoy totesi astuessaan ensimmäiselle porrasaskelmalle, mutta pysähtyi, vortixxin huokaistessa syvään hänen takanaan.

“Hei… kun sinä sanoit, että olisit mielenkiintoisin henkilö, jonka tulisin tapaamaan tänä iltana…”

Killjoy kuunteli paikallaan.

“…olit oikeassa.”

Valkomusta kypärä oli alkanut muuttua punamustaksi. Karut sotamaalit tulivat esiin siistien linjojen alta digitaalisen häiveen väistyessä kralhin todellisten värien tieltä.

“Se tanssi”, mies myönsi tyytyväisenä, “Minäkin nautin siitä.”

Raskaat askeleet veivät miehen alakertaan, jossa kolme selakhi-siskosta odotti jo malttamattomana. Salin poikki talsiva nelikko ei enää kerännyt katseita puoleensa. Väen huomio oli sen sijaan kiinnittynyt kahteen vatukaan, jotka kömpelösti yrittivät selittää hitaasti portaita pitkin laskeutuvalle emännälleen tahtovansa toisenlaisiin työtehtäviin. Alas Killjoyn ja Brezien poistumista katsomaan saapunut vortixx määräsi kivijätit pois silmistään yhdellä tyytymättömällä kädenheilautuksella. Biologiset kummajaiset lähtivät tyytyväisen näköisenä lampsimaan kohti salin takaosaa, josta vatukoista marginaalisesti suurikokoisempi oli vilkuillut heille jo ikiomaa pöytää. Aivan sen hassusti pukeutuvan keltaisen skakdin vierestä.

“Durr?”, toinen kysyi.

“Durr”, toinen vastasi itsevarmana.

Kun taas vortixx tunsi olonsa yksinäiseksi. Ilman haarniskaansa, ilman henkivartijoitaan, ilman metsästäjää, joka häntä tanssitti. Ensimmäistä kertaa hän todellakin tunsi olevansa yksin. Halveksuvin katsein nainen vilkuili juhlavieraitaan. Hänen päänsä pysähtyi vain hetkeksi hänen alkuiltaansa tylsistyttäneen aristokraatin kohdalla. Hänelle hän vielä puhuisi.

Mahikikasvoinen po-matoran rusetteineen oli saapunut vortixxin vierelle vaivihkaa. Lisko kuitenkin huomasi tämän. Hänellä oli jo käsky valmiina.

“Taitaa olla aika pitää se puhe, jota minulta ilmeisesti odotetaan.”

Matoran nyökkäsi. “Kerron yhtyeelle, että väistyvät tämän kappaleen jälkeen. Saisiko olla mitään muuta, neiti Roodaka?”

Mutta vortixx vain pudisti päätään. “Ei tarvitse. Haluan vain tämän pois alta.”

Ja Xian kuningatar otti suunnakseen lavan, jolla hän muuraisi perustuksensa.


Ilmojen halki jälleen kiitävä alus oli ottanut suunnakseen pohjoisen. XMS Donovan oli kadonnut horisonttiin, kun Brezeistä kaksi nosti aluksen keulaa tiukasti kohti taivaita. Siskoksista kolmas oli kumartunut säätämään pilotinistuimien viereen upotettua näyttöä. Killjoy seurasi kärsivällisenä, kuinka johdot yksi kerrallaan löysivät tiensä oikeisiin paikkoihin ja lopulta baarista tutut raudan toan kasvot hymyilivät hänelle vastaanottimen toiselta puolelta.

“Seran. Tahtoisin vielä kiittää sinua palveluksistasi. Nascoston Nynrah-tiimi on juuri sitä, mitä toivoimmekin.”

Toa nyökkäsi tyytyväisenä Killjoyn kiitoksille. Haukasvoisen miehen taustalla näkyi samanlaisia metallisia yksityiskohtia, kuin kralhinkin sillä hetkellä.

“No mutta hei. Vanhaa kaveria täytyy auttaa. Ja minä otan aina vastaan tilaisuuden vähän näpäyttää noita Xian pellejä. Aina hakemassa omaa etuaan mokomat skinkit.”

Killjoy murahti myöntävästi. Edellinen kerta, kun hän oli nähnyt vanhan tuttunsa, hän oli ollut vielä Nynrah-haamu muiden joukossa. Nuoren toan palvelukset olivat kuitenkin olleet Killjoylle edellisen viikon aikana loputtoman arvokkaita.

“Entä mitenkäs Klaanissa”, Killjoy tiedusteli varoen, “Hotellitutkinta edistynyt mihinkään suuntaan?”

Toa pudisteli päätään pettyneenä. “Ei paljoakaan. Tuhotyön skakdit eivät olleet Varjotun lähettämiä, siinä olit ihan oikeassa. Mutta kaikki potentiaaliset todisteet ovat liian pahasti palaneita jotta niistä saisi mitään irti. Palkkasin paikallisen yksityisetsivän jatkamaan tutkimuksia sillä aikaa, kun olen poissa. Ehkäpä hän on löytänyt jotain”, pohti toa toiveikkaana.

“Yksityisetsivä? Onko hän luotettava?”, Killjoy pohti lievästi huolestuneena. Toa kuitenkin vakuutteli kralhille, että kaikki oli kunnossa.

“Hieman erikoinen kaveri, mutta omistautunut työlleen. Häiskällä on hassu apina myös. Vähän töykeä, tosin.”

Killjoy ei tohtinut kysyä, tarkoittiko Seran töykeällä apinaa vaiko etsivää. Ei häntä oikeastaan edes kiinnostanut. Kralhi vain halusi varmistaa, että epäilyttävät tapahtumat hänen Klaaniin piilotetun omaisuutensa lähettyvillä selkeäisivät.

“Tuota. Yksi asia vielä”, Killjoy päätti varmistaa, “Ymmärrät varmasti tehtävämme arkaluontoisuuden. Joten ei sanaakaan Klaanin ylläpidolle… tai kenellekään siellä. Joutuisimme vain molemmat vaikeuksiin. Luulevat siellä luultavasti minua vielä kuolleeksi. Pidetään asia sellaisena niin kauan, kuin mahdollista.”

Seran naurahti Killjoyn huolelle. “Ei hätää. Ei kukaan uskoisi sanaakaan, jos edes yrittäisin selittää.”

Kralhi nyökkäsi kiitollisena. Toa vilkuili taakseen, jossa hänen pilottinsa ilmeisesti puhui hänelle.

“Ah. Aika lopettaa, Kralhi. Turbulenssia edessä. Aika vyöttää itseni. Ollaan yhteyksissä.”

Killjoy nyökkäsi ja samalla toisesta päästä yhteys katkesi. Sota-ajan tuttunsa kasvot olivat vielä hetken piirtyneinä Killjoyn verkkokalvoille. Kralhin ajatustoiminnan keskeytti vasemmanpuolimmaisimman pilotinistuimen Brez, joka oli jo ehtinyt vaihtaa perinteisen haarniskan takaisin päälleen.

“Entäs sitten? Nascostolle vaiko suoraan Xialle?”

“Xia vaatii enemmän valmistautumista”, Killjoy päätti, “Minusta tuntuu, että haarniskani aseiden puute on asia, jonka haluan ratkoa seuraavaksi.”

“Ei Käden aseita jäljittimien vuoksi”, sama Brez kertasi, “mutta siinä jää vaihtoehdot aika vähiin, jos ei luota Xialaiseen. Vaikka kyllä minusta Seleciuksen tuotteissa on aina ollut-”

“Ei Xialaista!”, Killjoy pysyi kannassaan, “Minulla on parempi idea. Sellainen idea, joka sisältää Purifierin lähipiirin pienenemistä yhdellä päällä.”

Kahden pilotoivan Brezin kasvoille levisi hymy. “Olisiko se sitten koordinaattia pöytään?”

Killjoy asteli aluksen keskustietokoneelle ja lisäsi siihen sarjan lukuja. Brezit käänsivät alusta lievästi tyyrpuuriin päin kurssin tasaamiseksi. He eivät olleet edes kovin kaukana kohteestaan.

Killjoy asettui takaisin matkustajatilaan kolmannen Brezin viereen. Kenraalilta kesti hetki huomata nuoren naisen hänen vieressään olevan jo unessa, pää omalla olkapäällään leväten. Ajatuksiinsa vaipuva Killjoy ei ajatellut nukkua uudelleen vielä muutamaan päivään. Hän oli virkeämpi ilman untakin, kuin kellojen pahoinpitelemänä.

Miehen ajatukset kelasivat läpi illan tapahtumia. Hän oli saanut juuri mitä halusi ja enemmänkin. Mutta hänen olonsa oli siitäkin huolimatta tyhjä. Kralhin ajatukset vaeltelivat vortixxiin ja siihen yhteen petolliseen tanssiin. Ja siihen tunteeseen ja sellaiseen elämään, jonka hän oli jo kauan sitten jättänyt taakseen.


Koko juhlasalin katseet olivat kerääntyneet leninkiinsä vaihtaneeseen lavalle nousseeseen vortixxiin. Mikrofoni vasemmassa kädessään hän odotti oikeaa hetkeä. Hetken odottamalla oikea piste löytyi. Pienen hetken mittainen hiljaisuus puheensorinan keskellä. Naisen oikea käsi puristi yhä tummareunaista aikarautaa.

“Hyvät naiset ja herrat. Donovanin juhlavieraat.

Te ette tunne minua, kuten olette tunteneet edelliset. Ette ymmärrä minua, kuten olette ymmärtäneet muita. Olen tullut kertomaan teille, ettei teidän tarvitse,

En hae teidän hyväksyntäänne. En ole teidän emäntänne, enkä teidän kaitsijanne. Minä olen täällä tuomassa rauhan. Siihen meidät on tarkoitettu… rauhaan. Keinolla millä hyvänsä.

Ja kello tikittää jo.”