Avainsana-arkisto: Amaatit

Teennäistä huumoria ja reivaava palmu…

Viidakkosaari (yritän keksiä sille paremman nimen)

”Ettämitäettä”, Gatta kysyi hämmentyneenä yhden palmuryppään yksilön heilahdettua takaisin alkuasetelmaansa liikkumattomaksi.
”Naamapalmuja”, Tokka toisti. ”Muuten samanlaisia kuin tavalliset, mutta harvinaisempia ja eloisampia.”
”Huomattu on, mutta miksi ne haluavat liiskata meidät?”
”Niiden latvoissa on jonkinlaisia lämpöhermoja. Ne ovat erittäin herkkiä ja aistivat lämmön vaihtelut nopeasti, mikä vetää niitä suuresti puoleensa. Tällaisessa viileän kosteassa ympäristössä pelkkä uloshengittäminen riittää niille syyksi lyödä sinua lättyyn.”
”…mikä tämän saaren ekosysteemiä vaivaa?” Paku tokaisi.

Gatta ampui matorankokoisella kiväärillään valoammusmaisen zamorkuulan puiden latvojen välistä. Ammuksen kulkureitin läheisten puiden latvat joko löivät tyhjää tai iskeytyivät toisiinsa.
”Wow…”
”Notenka, mikä on toimintasuunnitelma”, Lyan kysyi. Kolme Matoranpiraattia kohdisti hitaat ikatseensa Tokkaa kohti.
”…mitä?”
”Sinähän se kasvit tunnet, sano nyt miten noista pääsee ohi”.
Pakun painostuksesta Tokka aloitti aprikoinnin.
”Nooh, ööh, eikö tuota plantaasia voi kiertää”, kasvillisuuden Matoran kysyi.

”Se veisi liikaa aikaa”, pikkumiesten vieressä palmustoa tuijottava palkkasoturi sanoi, ”menemme suoraan läpi.”

Piraattijoukkion pohdiskelu päättyi matoranien huomatessa kapteeninsa astelevan kylmän viileästi kohti hirviömäisiä kasveja.

”Mmitä se tekee”, Gatta asetti kyseenalaiseksi kapteeninsa aikeet.
Matoranjoukko alkoi pian huudella ja viittoa hätääntyneesti kapteeniaan kääntymään takaisin. Mutta palkkasoturi ei ollut kuulevinaan. Matoranit katsoivat jännittyneenä kun heidän kapteeninsa lähestyi kookkaita palmuja. Heidän ilmeensä olivat lievästi ilmaistuna hämmennyksestä soikeina. Palmut eivät hievahtaneetkaan. Palkkasoturi käveli kasvien runkojen välistä tyynesti kuin sunnuntaikävelyllä ikään.

Matoranit äimistelivät näkemäänsä.
”…mmitähän ihmettä”, Paku kysyi.
”Nnnooh”, Tokka henkäisi miettien vastausta, ”kasvien lämpöaistimien periaatteessa tulisi paikantaa melkein mikä lämpöä erittävä olento. Siis pääasiassa sellaiset jota yleensä hengittävät.”
”Entä jos hän ei hengitä…?”
Gattan kommentti hiljensi jälleen hänen kolme kumppanustaan.
”Eh, älä ole hölmö”, Tokka vastasi hieman pakonomaisesti hykerrellen, ”kaikki elävähän nyt hengityksen tuomaa happea tarvitsee.”

”Entä jos hän ei… ole elävä”, Gatta jatkoi. Matoranit hiljenivät jälleen. Siitä oli jo kehittymässä porukan keskuudessa ennennäkemätön tapa.
”Nnnooh”, Lyan heitti kaverinsa aiheesta pois, ”mitä jos nyt miettisimme oman tapamme päästä metsikön läpi, jookos?”
Muut pikkumiehet yhtyivät ajatukseen vaitonaisesti mumisten.

Amazua jatkoi matkaansa palmujen runkojen läpi. Hän ei kaivannut hidasteita. Pikkumiehet saivat keksiä oman tiensä seuratakseen häntä tai jäädä villirahien armoille. Palmut eivät reagoineet mitenkään hänen läsnäoloonsa. Ne päästivät hänet rauhassa ohitseen kuin oikean tunnussanan tienneen pummin yökerhoon. Ihan kuin häntä ei olisi olemassakaan…

Matoraneja alkoi hermostuttaa entistä enemmän palkkasoturin edetessä niin että tämä alkoi kadota näkyvistä.
”Niin tota ei olisi ideoita”, Gatta tivasi edelleen.
Tokan ehdotuksesta kukin Matoraneista poimi mukaansa sopivankokoiset lehdet sitoen ne suunsa ympärille. Kolme muuta pikku piraattia katsahti Lyaniin joka sitoi näennäisen sitkeän, ison puunlehden suunsa ympärille tosi tyylikkäästi.
”Nyt et hei ala…”, Tokka tuhahti. Hän ei pitänyt siitä kun hänen Le-Matoranystävänsä leikki ninjasalamurhaajaa.

Naamasa suojanneet Matoranit kävelivät hitaasti ja varovasti alkumatkan tappajakasvien sokkeloissa kirien lopulta kapteeniaan kiinni. Pahaksi onnekseen joukon hännillä kulkeva Gatta alkoi tuntea naamaseudullaan jotain ikävää. Kutinaa… Kutinaa, joka muuttui hetki hetkeltä sietämättömämmäksi. Onu-Matoran huokaisi hiljaa ja nopeasti. Uudestaan. Ja uudestaan. Pieni Matoran huomasi kauhukseen olevansa juuri aivastamassa…

Viime hetkellä ninjaa leikkivä Le-Matoran pysäytti Onu-Matoranin tässä tapauksessa hengenvaarallisen aivastusprosessin asettamalla etusormensa piraattitoverinsa hengityselimen eteen. ”Ei hitto meikäläinen on kova ninja”- katseinen Lyan teki hämmentyneelle Gattalle ”Shhh”- eleen. Maan ruoho heilahti hieman Le-Matoranin sinkoillessa eteenpäin. Amazua oli jo siirtynyt palmustopläntiltä metsikköön. Tokka pääsi vihdoinkin riisumaan oman lehtinaamarinsa ja hengittämään kunnolla. Lyan ja Paku seurasivat pian perässä.

”ÄTHSII!”

Matoranmerirosvojen ilmeet vääntäytyivät peruslukemiin heidän kääntyessään katsomaan kohti aivastuksen päästänyttä Onu-Matorania. Tämän suuta peittänyt lehti leijaili hitaasti maan tykö. Matoran oli vajaan metrin parin päässä palmuston ja muunviidakon rajasta. Matoran tunsi kuinka ympäröivät palmut alkoivat kääntyä hitaasti häntä kohti. Gatta katsahti palmujen latvoihin, huomatakseen niiden alkaamaan hänen liiskaamisensa yrittämistä.

Palmut alkoivat liikkua yhtä nopeasti kuin sokeria nauttineen Tarakavan raajakkeet ikään. Matoran alkoi ryntäillä pitkin poikin loikkien viime hetkellä pois palmujen tieltä. Yrittäessään tehdä viimeisen loikan pois palmujen luota. Piraattimatoranien järkytykseksi yhden palmun ajoitus kuitenkin oli liian kohdillaan. Massiivinnen palmun isokokoisilla lehdillä koristeltu latva nousi maasta puun varren suoristautuessa. Gattasta ei näkynyt jälkeäkään.

Matoranit aikoivat viettää hiljaisen hetken ystävälleen, jonka uskoivat hajonneen atomeiksi. Tokka kuitenkin pani huomioon että kyseinen murhaajakasvi heilui edelleen sinne tänne. Puun latvasta kaikuva huuto osoitti että Onu-Matoran oli tarttunut kiinni kasvin latvustoon ja teki parhaansa pitääkseen kiinni.
”Mata Nuin nimeen, reivaava palmu”, Paku huusi ihmetyksestä.

Gattan ote herpaantui lopulta. Matoran alkoi lentää komeassa, korkeassa kaaressa piraattijoukkion menosuuntaan, jota muut Matoranmerirosvot, ja Amazua (joka totesi itsekseen lentävän kohteen olevan ilmeisesti jokin outo biometso) tyytyivät hetken katsomaan.

Gatta törmäsi yhden viidakkopuun tiheään latvaoksastoon pelotellen sen peitosta lentoon lukuisia lintusia. Matoran kiemurteli kosissa hetken ennen kuin alkoi pudota alas. Piraatti osui muutamaan oksaan ennen kuin tipahti pieneen Brakas- apinan pesään. Vihainen apina heitti tämän roikkumaan kiväärinsä kantohihnasta erääseen oksaan. Oksa katkesi, tiputtaen Matoranin vatsalleen maahan parista metristä. Edellämainittu apina heitti vielä Gattaa takaraivoon jollain kovalla hedelmällä.

Maattuaan hetken aikaa maassa Matoran kääntyi kipujaan voviotellen selälleen. Pikku piraatti ehti hetken hengähtää ennen kuin jokin TSIK- ääntä päästävä härveli osoitettiin häntä kohti. Turhautunut Matoran katsahti ylös. TSIK- äänen päästänyt härpäke oli kivääri. Jota piteli Skakdi. Riemusta virnistävä, huonosti hampaansa harjannut Skakdi…

Kivenmurikka

Viidakkosaari (joka tarvitsee edelleen paremman nimen)

Puoliksi kivestä koostuvan näköinen niveljalkamonsteri karjaisi hemmetin kovaa viimeistenkin irtokivien liukuessa pois sen tunkkaisenharmaan kuoren päältä. Sen suu oli kuin valtaisa aukko pimeyden sydämmeen lukuisine teriä muistuttavine hammastoineen. Osa pienistä piraattimatoraneista kiljui koomisesti kuin pikkutytöt Amazuan valmistuessa vihaisen villipedon hyökkäykseen. Jättiläismäinen rapu heikautti toista moukarimaista ulokettaan retikuntaa kohti. Iskun kohteet heittäytyivät kukin eri suuntaansa lohkaremaisen iskun tieltä maan täristessä hetken. Gatta ampaisi pian ylös kiviseltä maaperältä huomattuaan olevansa ihan kiviravun suun alla, ryömien nelin kontin tovereidensa luo.

”Mikä Karzahni tuo on”, Onu-Matoran kysyi melkein jätettyään vatsansa siihen missä vielä äsken oli.

”Kivirapu”, Tokka totesi ystäväänsä tyynemmin. ”Jotenkin sukua Ussaleille. Niiden kuori ja sakset muodostuvat ilmeisesti jonkinlaisesta erikoisesta rustosta.”

Kiviörvelön lohkaremaiset ulokkeet jakautuivat kahtia paljastuen todellakin saksiksi. Rapu upotti ne maahan, poimien kauhamaisrakenteellisiin saksiinsa ikävän määrän maassa lojuvia lohkareita, singoten ne olettamiaan vihollisia päin. Amazua väisti murikat heppoisasti, mutta palkkasoturin piraateilla oli enemmän töitä ryntäillä hätäisesti sinne tänne. Paku kompastui maasta törröttävään kiveen joutuen torjumaan muutaman murikan nuijanheilutuksilla. Jättirapu ei lopettanut vaan toisti hyökkäystään nopeaan tahtiin vuoron perään kummallakin saksellaan.

”Ngiäää-äääääh”, Tokka totesi kipittäen puujalkoineen vaatimaton paistinpaanu päänsä suojana. Ainoastaan Amazua juoksi kepeästi mutta varovaisesti kiviä viskovaa rahia päin. Palkkasoturin päästyä parin metrin etäisyydelle otus yritti iskeä tätä toisella jättimäisellä saksellaan. Palkkasoturi väisti iskun hypähtäen maahan iskeytyneen saksen päälle. Vihainen kivirapu yritti iskeä uudelleen vapaana oleva saksi avattuna aikoen rusentaa vastustajansa. Amazua osasi odottaa tätä hypähäten toisen kerran. Jättimäinen saksi iski tyhjää palkkasoturin laskeutuessa sen päälle sen nipin napin sukeuduttua. Amauza hyppäsi vielä kerran saksen päältä niin korkealle kuin pystyi. Ilmassa palkkasoturi kaivoi Herra Nyrkiksi nimittämänsä kookkaan nyrkin muotoisen moukarin, laskeutuen proteesi ojossa kohti rahipedon selkää.

Piraatit huusivat kannustuksen sanoja kapteenilleen.

Palkkasoturin raivoisa mäjäys osui kohteeseensa. Suuri kivirapu vaikutti hetken siltä että se olisi voinut lyyhistyä maahan. Piraattien riemu loppui lyhyeen ravun oikoessa asentonsa. Amazua katsahti rahin pyöreisiin, mutta raivokkaisiin häneen suuntautuneisiin silmiin. Rahin saksien varret olivat yllättävän taipuisat sen suunnatessa toisen kohti selkäkuorellaan olevaa palkkasoturia. Amazua irrotti liian raskaan moukarinsa heittäytyen pois jättiravun selästä. Palkkasoturi oli onnistunut kiinnittämään rahipedon huomioon itseensä hetkeksi.

”Siis mitä”, Gatta äimisteli, ”tuommoisen tysäyksen olisi pitänyt murskata mokoma pannukakuksi!”
”No, ilmeisesti eriskummallinen rustokudos on täysikasvuisilla yksilöillä kovaa kuin peruskallio”, Tokka totesi.
”Ihan epistä!”

Amazua ja jättiläisrapu katsoivat toisiaan silmästä silmään. Rapu viskasi selästään poimimansa nyrkin kokoisen moukarin palkkasoturia päin kehnoin tuloksin. Amazua kierähti vaivattomasti muutaman metrin itsestään katsoen vasemmalle. Jättiläisrahi hutaisi saksellaan maata. Miljoonia hiekanjyviä ja tuhansia kiviä, niin pienen sottiaisen kuin biolokin kokoluoassa, lensi Amazuaa päin, joka kuitenkin väisti isoimmat murikat kikkaillen itsensä taaemmas. Rapu ei vielä ollut saanut tarpeekseen heittelystä ja kouhi saksiensa sisuksiin uusia kivenjärkäleitä.

”Joten, onko ideoita”, kivenjärkäleen taakse piiloutuneiden matoranien vierelle tiensä löytänyt Amazua kysähti.
”Nnnoooh, yleensä kovakuoristen örmelöiden panssarointi on ohuin alapuolelta”, Tokka teorioi suojaten yhä päälakeaan hieman pölyyntyneellä ja lommoutuneella paistinpannullaan, ”Meidän pitäisi saada häirittyä sitä sen verta että sen tasapaino horjuisi sen vertaa että saamme hyvän mahdollisuuden iskeä sitä vatsaan.”

Amazua ei välittänyt metrin päähän joukkiosta rämähtäneestä kivenmurikasta miettiessään strategiaa. Kyrsiintynynt jättirapu tarttui lähialueen suurimpaan kivenjärkäleeseen mitä lähipitäjällä oli saatavilla. Nivelet natisten rahi nosti mahtavan eroosionkappaleen hitaasti maasta.

”Okei”, Amazua kuulutti pienelle miehistölleen, ”te muut hämäätte sitä, hajaantukaa sen ympärille, se ei voi murjoa teitä kaikkia kerralla. Paviaani”, Amazua osoitti Lyania, ”yritä päästä sen selkään, jotta se kiinnittää huomionsa sinuun. Asefriikki (Gatta) yrittää tähdätä sitä jalkoihin, ehkä se pelästyy ja menettää kokonaan keskittymisensä ja homma helpottuu huomattavasti.”
”Entä jos tämä ei toimi”, Gatta kysähti varovasti.
”No sitten me kuollaan kaikki”, Amazua tokaisi hieman sarkastisesti.

”Hyvät herrat”, Tokka julisti ylväästi suoristaen pannunsa kuin minkäkin sotakypärän, ”aika lähteä ravustamaan…” Joukkio nuosi hieman suojastaan kohdatakseen vastustajansa – osaamatta odottaa että tällä oli saksissaan aivan helkutin iso kivi.
”…huppista”, Paku päätteli.
Pakokauhu valtasi pienet Matoranit jättiravun heittäessä kivenjärkäleen suoraan heitä päin. Piraattipoppoo riensi nipin napin ajoissa pois alta lohkareen murskatensa heidän pienen juoksuhautansa. Lyan otti käyttövalmiiksi pari vyötärölleen siististi kiedottua käydenpätkää kipitellessään rapurahin sivulla.
Gatta ja Tokka olivat hypähtäneet kivenmurikan tieltä n. puolentoista metrin päähän jättirahin ammottavasta kidasta, joka karjui kaksikolle kuolaa pärskien. Valtaisat sakset lähestyivät matorankaksikkoa tuhoisin aikein.

”Katapultti!”, Lyan huudahti juostessaan Pakua päin. Kiven Matoran asetti puisen nuijansa dopivaan heilautusasentoon. Lyan hypähti kepeästi, jolloin Paku pääsi heilauttamaan kivinuijaansa antaen Le-Matoranille oivan ponnistusvoiman. Huivipäinen Matoran heitti pienen voltin ilmassa ottaen taitonsa käytäntöön. Pari yksikätistä lassoa ujuttautui jättirahin silmävarsien ympärille. Matoran kiristi alkoi kiskoa köysistään täysillä laskeutuessaan ravun rustoisen kuoren päälle. ”Kuka on isäntäsi, hutsu!?” Jättirahi alkoi kirkua, ja pian myös heilua ja pyöriä kuin mikäkin pikkukylän kapakan tyypillinen kukkahattutätirodeomasiina. Rahin liikkumisnopeus oli hämmennyttävän nopea sen kokoon verrattuna.

Tokka ja Gatta huokaisivat helpotuksesta.
”Mitä oikeen odotat”, Tokka hätyytteli Onu-Matorania, ”ammu!”
”Mihin?”
”No jokidelfiinin tähden johonkin!”
Gattan uskollisen matorankokoisen kiväärin piippu hämyili sopivaa väliä ampua johonkin rahin ruumiinosaan joka ei kimmottaisi ammusta takaisin, yrittäen kuitenkin olla osumasta ravun selässä kaikilla voimillaan pysyvään kanssapiraattiinsa. Onu-Matoran veti liipasimesta. Napalmilla täytetty zamor-ammus posautti ravun oikean silmän kuin saippuakuplan. Kyseinen asia tuntui saavan rahin raivokkuuden moninkertaistumaan.
”No tuopa oli hieno osuma”, Tokka totesi turhautuneen sarkastisesti.
”No yritä nyt tässä osua kunnolla kun lagi on ihan karsea!”

Lyanin voimat antoivat lopulta periksi ja Matoran lennähti kaaressa pois rahin selästä. Jättirapu asettui aloilleen kohdisten ainoa silmänsä raivoisan katseen maassa lojuvaan Matoraniin. Le-Matoran tuijotti rahia takaisin melko uupuneena ja epävarmana siitä mitä pian tapahtuisi. Neljä muuta Matorania olivat epävarmoja siitä kannattaisiko heidän rynnätä apuun. Pienessä hetkessä kuitenkin kuului suuri pamaus. Pölyä sekä maa-ainesta lennähti ylös jättiravun takaosan noustessa ilmaan, otuksen pian kierrähdettyä 180 astetta ympäri melkein Le-Matoranin päälle. Amazua oli odottanut sopivaa tilaisuutta painetykkinsä laukaisemiseen. palkkasoturin vankka ampuma-asento oli estänyt aseen valtaisaa potkaisua kaatamasta häntä itseään kumoon. Rahi alkoi pienessä hetkessä sätkiä jaloillaan yrittäen saada saksillaan voimaa ympäri kierähtämiseen. Palkkasoturi ei aikaillut, vaan hyppäsi rahin vatsan päälle vapauttaen siihen muutaman laukauksen kivääristään. Sen raajat muuttuivat elottomiksi ja jalat taipuivat refleksimäisesti suppuun.

Piraattimatoranit kokosivat itsensä huokaisten helpostuksesta. Paku käveli tovereidensa tykö rehennellen riemuisasti siitä kuinka ylväs joukkio oli vaivattomasti tehnyt jättirahista hakkelusta. Po-Matoran hiljeni palkkasoturikapteenin kiväärin piipun osoitettua häntä hetken ennen kuin tämä asetti aseen takaisin selkänsä kätköihin. ”On olemassa vaivattomampiakin tapoja tapattaa koko joukkio…” Palkkasoturi nouti nyrkkimoukarinsa maasta Matoranien jäädessä vaitonaisiksi.

”Hei, tulkaas katsomaan.” Amazua ja muut menivät katsomaan mitä Tokka oli maastossa havainnoinut. Ravun aiemman lepopaikkakuopan pohjalla lojui pehmeän maan ja kuivien kasvien seassa kauniita, keltaisen ja punaisen värisävyissä komeilevia, jalkapallon kokoisia munia, jotka olivat likaa ja muutamaa halkeamaa lukuunottamatta kunnossa.
”Ilmeisesti se vain suojeli pienokaisiaan pitäen meitä uhkana.”
”No, hupsista?”, Paku vastasi vietonaisesti Tokkan teoriaan.
”Mitähän niille pitäisi tehdä”, Lyan kysähti.
”Annetaan olla, biolokkienkin pitää syödä”, Amazua totesi, tajuamatta että silmäpari tuijotti häntä yhden munankuoren sisäpuolelta pienestä halkeamasta.

Myöhemmin…

Pakun lailla muutkin Matoranit olivat tyytyväisiä siihen että kävelyreitti jatkui jälleen rehevän kostean viidakon kätköissä. Matkajoukkio saapui aukealle, jossa muun viidakkokasvuston välissä oli vanallinen palmuja. Joukon hämmennys keskittyi siellä täällä lojuviin rahien ruhoihin. Ossassa niistä oli selkeitä pahoinpitelyjälkiä.
”Tämä eriskummallista”, Tokka totesi.
”Tässä olisi mukavasti iltapalaa”, Gatta tokaisi.
”Mikä ihme olisi voinut aiheuttaa tällaisen joukkokuoleman. Kartta ei mainitse tällä alueella mitään mikä viittaisi johonkin tappavaan, ei myrkyllisiä eliöitä tai mitään.”

”No, ei asiaa kannata miettiä”, Paku totesi astellen varmana eteenpäin. ”Niinkuin kapu sanoi, homma pitää hoitaa kotiin ilman turhia mutinoita.”
Muu joukkio alkoi epävarmasti seurata kiven Matorania kohti palmustoa. Tokka piti silmänsä kasvustossa tarkasti. Matoranin silmä huomasi kuinka elottomalta vaikuttava palmu alkoi hetkessä heilua hieman Pakun lähestyessä sitä tiedottomana siitä mitä oli edessä.
”SEIS!” Tokka huudahti kovaa ääneen. Paku kääntyi toveriinsa päin ihmettelevänä. Taipuisa kasvi heilahti hetkessä pahaa aavistamatonta Matorania kohti. Paku huomasi asian hypähtäen takaisin henkensä edestä kipittäen nelinkontin turvaan. Matoranit menivät auttamaan puuskuttavat toverinsa ylös. ”M-m-m-itäh Karzahneja nuo oikeen ovat!?”

Tokka tajusi joukkion matkanteon saaneen uusia, ikäviä esteitä.
”Naamapalmuja…”

Pientä häröilyä ja pahoja petunioita

Viidakkosaari (joka tarvitsee paremman nimen)

Kaikenlaiset häröt hyönteiset ja villirahit tekivät omanlaisaan äännähdyksiä tiheän viidakon kätköissä. Amazua käveli varmasti eteenpäin huiskien samalla ylisuuria lehtiä tieltään, jotka siten pääsivät lässähtämään takana kulkevan Tokkan naamalle. Vanhahko ja repaleinen kartta kuitenkin toimi erinomaisena suojakilpenä ympäröivää pahuutta vastaan.

Gatta asteli kasvillisuuden matoranin takana tiiraillen kivääri ojossa kaikkea mahdollista primitiivistä elämää. Paku asteli rennosti porukan hännillä heilutellen Matorankokoluokassa melko mittavaa kivivasaraansa. Kolmen tyypin jäljiltä kulkureitti oli jo suht. hyvin raivattu. Lyan arvattavasti leikki puissa.

”Vieläkään mitään?”, Amazua huudahti latvojen suuntaan.
”Eip”, Lyan hiidahti takaisin, yrittäen tähystellä merkkejä Skakdien leirin siainnista. Savupatsasta tai jotain.
Gattasta tuntui kuin jatkuvasti jokin olisi tarkkaillut heitä. Tai ehkä hän oli vainoharhainen. Kenenkään huomatta kuitenkin suuri osa ympäristön kasveista tuntui tarkkailevan heitä…

”Lihansyöjäkasveja”, Tokka mainitsi olkansa yli, ikään kuin aistien Gattan hermostuneisuuden, mitä hän onnistui hieman lisäämään. Paku katseli ympärillään olevia kauniinnäköisiä kirkkaanvärisiä suippomaisia kukantapaisia. Po-Matoran pysähtyi hetkeksi ihailemaan punaisen ja oranssin eri sävyissä komeilevaa melkein kulhonmuotoista kasvia, kurkistaen sen sisään. Nesteen peitossa oleva, enää vain lihaksista ja luista muodostuva pieni lintuotus päästi viimeisen kirkaisunsa sen sulaneen silmämunan liukuessa alas sen kurkun jäänteitä. Paku perääntyi yllättävän härön kasvin luota kipittäen takaisin miehistönsä luo.

Kartan kokoluokkaan verrattuna liian pieneen laukkuunsa kartan sujauttanut Tokka näki toverinsa happaman ilmeen.
”Ällös huoli, sinun pitäisi olla korkeintaan protopääskysen kokoinen mahtuaksesi moisen petunian sisuksiin”, Tokka sanoi.

”Turha huokaista helpotuksesta”, Amazua tokaisi katkaisten tiellään olevan oksan tappaen samalla kymmeniä viattomia pieniä hyönteisiä, ”Tällainen on vain esimakua siitä mitä saaren ekosysteemillä on tarjottavaa. Ottakaa huomioon että pikku ystävienne kohtaloksi koitui useiden metrien pituinen hirmutroller-mato.”

”Trololololl-” ”Älä edes aloita”, Tokka keskeytti Gattan vasta alkuunsa päässeen miehekkään musiikkiesityksen.

”Edes teistä ei ollut vastukseksi sille?”, Paku kysyi kapteeniltaan.
”Olen pelätty palkkasoturi joka kykenee käskystä tappamaan uhrin kahdellakymmenellä eri tavalla pelkillä kylmillä metallisilla käsillään, en metsästäjä.”

Suippokukkainen kasvi nappasi pikkulinnun sisuksiinsa pienen retkikunnan jatkaessa matkaansa.


Taaperrusta ja kasvustojen paksuihin juuriin kompastelua oli kestänyt jo hyvän aikaa. Tokka kulki joukon etunenässä. Kirkkaanvihreä sakea rehevistö oli vaihtumassa tummansävyisempään ja harvempaan kasvustoon.
”Kauanko vielä”, Gatta kysyi. Matoranin kivääri raahautui tämän perässä aiemmin Matoranin olkapäällä roikkuneesta syvänruskeasta nahkahihnasta joka nyt pysyi enää kiinni Matoranin nyrmin sisässä.

Tokka silmäili karttaansa. ”Mikäli en ihan erehdy, matkamme puolivälissä oleva joki tulee vastaamme suunnilleen…”
*PLUMPSIS*
”…nyt.”

Lyan onki jokeen pudonneen Pakun. ”Aika hassua, kuinka kukaan meistä ei huomannut jokea ennen kuin se mainittiin kartalla”, Le-Matoran ihmetteli.
”Paperin ihmeellinen voima”, Tokka totesi, ”ei ihme että se voittaa jopa kiven.”

Amazua jätti alaistensa puheet sikseen alkaen hypellä virtaavan veden pinnan yläpuolella hädin tuskin pilkottavia kiviä pitkin piraattinsa kintereillään. Tokka hyppelehti kivillä puujalkansa kanssa uhmaten fysiikan lakeja.


Leppoisa luontopolkumainen metsikkö oli vaihtunut kolkkoon ja ikävään kivikkoiseen autioon maisemaan.
”Miksemme olisi voineet kiertää”, Po-Matoraniudestaan huolimatta Paku oli jo erittäin kyllästynyt astelemaan terävien kivien päälle.
”Kivimaaston toinen pää ulottuusaaren rannikkoalueelle, toinen pää on lähellä saaren keskustaa. Kiertäminen olisi vienyt tunteja ja syönyt aikaa”, Tokka toputti ystäväänsä jälleen kerran. Paku päästi raivon ja tuskansekaisen parkahduksen hänen jalkateränsä osuttua kiveen. ”GUAAAAAAAH”, vimmakas Po-Matoran kaivoi nuijasta esiin purkaen tuskaansa viereissä jököttävään mukulamaiseen kivenjärkäleeseen.
”Alkaa…!”
*PAM*
”Jo…!”
*PAM*
”Riittää…!”
*PAM*
”Nämä…!”
*PAM*
”Karzahnin…!”
*PAM*
”MURIKAT!”

Sekä piraatit että Amazua hämmentyivät siitä että Matoranin nuijanlyönnit vaikuttivat saamaan kivenjärkäleen liikahtelemaan. Niin se tekikin. Samoin pari muuta pienempää järkälettä sen rinnalla. Kaikki kolme tärisivät ja tutisivat. Hiekka ja lika valuivat niiden päältä kuin pimeässä viihtyvät pienet ökkömönkiäiset joihin kohdistettiin valoa. Kaksi pientä järkälettä nousivat hitaasti ylös. Keskimmäisen, isomman kiven alta ilmestyi kaksi putkimaista vartta. Kummankin päässä oli likaisenharmaat pallojentapaiset. Pian likaisenharmaat pinnoitteet avautuivat paljastaen sysimustat silmät. Pupillien puutteesta huolimatta muuta katseltavaa ei juuri ollut kuin vieressä seisova palkkasoturi lilliputtipiraatteineen. Keskimmäinen murikka nousi ylös kolminivelisten kuuden jalan työntyessä esiin. Ylösnousemuksen jäljiltä maahan jäi kolme monttua. Maan alta paljastuva pihtileukainen suu karjaisi erittäin ärtyneenä.

”…moi”, tovereidensa tykö perääntynyt Paku viittasi hermostuneena.

Puhuva ankkuri

Yön Timo II

”Me olemme jossain… näillä main”, Amazua pyöritteli mekaanista sormeaan saarta esittävän kartan koillisaluetta. ”Skakdien leiri tuo. Täplä.” Palkkasoturi piti pouheessaan tarpeettoman tauon napauttaessaan sormensa kahdesti kartan saaren sisäalueella olevaa pyöreää merkkiä.

”Häh? Missä”, Gatta suorastaan heittäytyi pienen pöydän pinnan peittävän kartan päälle tihruten hiemna kapteeninsa osoittamaa pistettä sormellaan. ”Eeettei vaan ole kärpäsen kakka?” Amazua korjasi merkintävirheensä Onu-Matoranin alistuessa kohtaloonsa. Oli se…

Seuraavaksi Amazua kiinnitti piraattien huomion kartan saaren itäosassa siaitsevaan laguuniin. ”Täällä on laguuni. Se saa toimia parkkialueenamme. Mikäli emme halua kiertää saaren vastakkaiselle puolelle, on se paras vaihtoehto lyhyimmälle reitille.”

Piraattipoppoo silmäili hieman laguunin ja isoleukasiten liskomiesten leirin välistä aluetta. Se oli suurilta osin vihreää, lukuunottamatta sinistä vanaa ja harmaata länttiä.

”Noniin, tarvitsen mukaani muutaman apulaisen”, Amazua kiinnitti piraattiensa huomion näiden tuijotettua karttaa hetken. ”Otan teidät neljä mukaani”, palkkasoturi osoitti sormensa Tokkaan, Lyaniin, Gattaan ja Pakuun. Tokan ja Lyanin ilmeille levisi hymy. Tokkaa kiehtoi lähinnä viidakkosaaren kasvusto, Lyan vain piti viidakkoja siisteinä paikkoina. Gattan ja Pakun ilmeet viestivät lähinnä hämmennystä.

”Kapteeni”, Gatta kysyi varovasti, ”saanko kysyä, miksi?”
”Kokki tuntuu ymmärtävän jotain trooppisten kasvien päälle. Huivipää taas olisi mäkättänyt yhtä lailla kuin viime kerralla kun en laskenut häntä mukaan”, Amazua siirsi huomionsa takaisin Onu-Matoraniin, ”Sinä taas tunnut omaavan ominaisuuden ampua kaikkea mikä liikkuu. Moni villieläin nimittäin saattaa yrittää syödä aivomme.”

”Entäs minä”, Paku kysyi.
”Olen saanut kuvan että te kaksi olette jonkin sortin ’bestikset'”, Amazuan suoritti lainausmerkkieleen sormillaan, ”olisi tökeröä tapattaa vain toinen teistä.”

Gatta ja Paku olivat hiljaa…

Myöhemmin

Amazua istui puisella tuolilla Nazorakien laivaan tunkemien teknisten laitteiden äärellä. Fe-Matoran Kiro seikkaili pöydän alla johtojen ja vibraattorien kätköissä työkaluineen. Ylhäältä katsottuna pyödän reunan alta pilkottivat vain piskuiset kintut. Palkkaosturi katsoi yläkantilta kuinka toinen matoranin koukkukäsistä ilmestyi näkyviin ja poimi lattialta jonkin kolvintapaisen. Amazua yritti olla ihmettelemättä asiaa sen enempää, se ylitti kirkkaasti hänen käsityskykynsä.

”Okei, josko se nyt…”, Kiro tuikkasi pöydän alta. Amazua alkoi pian käännellä kommunikaatiolaitteen taajuutta säätelevää nappulaa. Pienen härpäkkeen kaiuttimen ritilän kätköistä alkoi kuulua mitä erikoisimpia ääniä. Amazua testaili pienten hetkien välein laitteen kuuluvuutta yrittäen saada yhteyden Skakdeihin, tuloksetta.
”Ehkä heidän laitteensa eivät ole toiminnassa”, Kiro kysähti ryömien esiin pöydän alta.

”Gaggulabio käski ennen lähtöämme heidän pitää laitteensa täydessä valmiudessa”, Amazua jatkoi laitteen kimpussa. Hän yritti vielä saada yhteyden Skakdeihin, laitteen monitoriruudun kuitenkin vastaanottamatta vastasgnaaleja. Kaiutin jatkoi kohinaansa.
”Kirottua”, Amazua totesi paiskaten kommunikaatiolaitteen pöydälle astellen ulos huoneesta. Kiro jäi hetkeksi kuuntelemaan kuinka ujeltamisen ja kähinän jälkeen laitteesta alkoi kuulua halpaa jonotusmusiikkia…

Ankkuri sanoi MOLSKIS suuren yönmustan laivan asetuttua veden ja viidakon rajaille. Rantaa saati hiekkaa ei näkynyt mailla halmeilla. Lähes koko laguunin kasvuston ja veden raja oli pelkkää jyrkännettä ja teräviä kiviä. Pitkä kaislisto hieroi mustan aluksen alakylkeä. Vaikutti siltä kuin laguunin kirkas vesi olisi hiljalleen jyystänyt saaren maaperää. Siellä täällä oli kallellaan vettä päin olevia pitkiä lehtipuita köynösrakenteineen.

”Vielä vähän vasemmalle, se ei ole tasapainossa.”
”Nörtti hiljaa.”
Paku, Lyan, Kiro ja Ardo asettelivat leveää lankkusiltaa laivan kannen ja maarajan välille. Ardo testasi asetelman kestävyyden pistäen hieman tanssien. Amazua nojasi mastoon kädet puuskassa naputellen vasemman kätensä sormia oikeaa käsivarttaan vasten. Kokki ja se pieni tuliaseista pitävä nutipää olivat valmistelleet lähtöä omalta osaltaan jo hyvän aikaa. Paku ja Lyan olivat jo valmiina omine varusteineen. Mikäli Matoranmittakaavassa lievästi isohko kivivasara ja ympäri pientä torsoa kiedotut köydet oli laskettavissa varusteiksi.

Pienen hetken päästä alkoi kauhea kilinä ja kolina. Tokka asteli kannelle kapyysiin johtavia portaita pitkin. Sinivihreällä Matoranilla oli selässään ylisuuri selkäreppu kattiloineen ja pannuineen. Kokkimatorania vastassa olivat hänen laivatovereidensa ihmetteleväiset ilmeet.
”…oikeasti”, Paku heitti ilmoille kysymyksen.
”Hyvä valmistautua kaikkeen”, Tokka heitti vaitonaisen vastakysymyksen.
Lyhyt hiljaisuus.

Pian alakannelta kuului uusi ääni.
”Mahtisiko kantamukseen mukaan vielä pienoista konekivääriä”, Gatta viittoi portaiden päästä. Paku vastasi heittämällä toverilleen tämän kannelle jääneen kiväärin.
”…ette ilmeisesti tee tällaisia reissuja usein.” Amazua sai Matoranit vaitonaisiksi letkaisullaan.

Vaikka piraatteja pidettiinkin yleismielessä hurjina merten seilaajina, joukko pieniä piipertäjiä oli yleistasolla mitattuna melko voimatonta sakkia. Yksikään miehistöstä ei ollut kokenut niin vaarantäytteisiä seikkailuja kuin mahdollista. Oikeastaan heidän seilailunsa ei ollut ollut juuri muuta kuin seilaamista sinne tänne romminjuonnin ja yleisen pröystäilyn merkeissä, kalleuksien vohkimista itseään heikommilta.

Joukkion kapteenipalkkasoturi odotti hetken kunnes hänen pienet alaisensa palasivat maan pinnalle. Edellinen koko hänen matkaseurueensa vaatinut reissu oli takanapäin. Tämä olisi vain hänen työnantajansa joukkion noutaminen pöpelikön keskeltä, ilman tunneleita, Trollereita, ansoja, vedenpaisumuksia tai…

Amazuan ajatukset herpaantuivat hetkeksi. Hän pystyi jälleen näkemään edessään kaapuun kietoutuneen, munkkimaisen hahmon metallisine kasvoineen, sekä mustine, tyhjine silmineen… Mielensä sisällä Amazua oli hyvin hämmentynyt. Hän oli aina onnistunut jättämään kaiken menneen taakseen. Tällä kertaa tuo yksi mystinen hahmo oli jäänyt kummittelemaan hänen mieleensä… Miksi?

Palkkasoturi havahtui pian. Hänen matkaseurakseen pestaamansa osa miehistöä seisoi hänen vierellään lähtövalmiina. Hänen pieni ”traumansa” varmasti korjaantuisi kunhan he suorittaisivat tehtävänsä ja palaisivat takaisin…

Amazua päästi vaimean yskähdyksen: ”Selvä sitten.”
”Aye, kapteeni”, Lyan huudahti riemuisasti. Vikkelä Le-Matoran kipitti etummaisen maston luo ja alkoi kiivetä muiden seuratessa kannelta.
Mitähän tuolla lie mielessä, Amazua mietti.

Huivipäisen köysimiehen saavutettua tähystyskorin, nappasi hän yhden roikkuvista liaaneista käteensä, tarkistaen että se oli kyllin sitkeä. Matoran yskähti muutaman kerran kohentaen ääntään. Matoran otti tukea korin reunasta saadakseen hyvän ponnistuksen. Matoran vetäisi syvään henkeä ja heittäytyi liaanin vietäväksi:
”Menoksi!”

Hetkessä Matoran oli kadonnut puiden kätköihin. Laivalle jämähtänyt miehistö vaikutti odottaneen äskeisestä jotain vähän muuta…
”Kuten todettu”, Amazua tokaisi vaimeana. Kapteeninsa johdolla joukkio astui lankulle…