Tervetuloa Koneeseen — Näytös 7

Aavikon mustassa valossa
Ikuisuuksia sitten

”… mutta etkö sinäkin sitten rakenna vain yhtä uutta konetta?”

”Mikä tekee siitä sinun mielestäsi koneen, Verkonkutoja?”

”Älä viitsi. Sillä on tarkkaan määritelty suunta ja määränpää, johon se pyrkii. Sinun määrittelemäsi.”

”Hauskaa, ratsuni. Vaikka olenkin itse halunnut nähdä työmme myös eräänlaisena näytelmänä.”

”Shakkilaudat, nukketeatterit, konsertit. Minulle ei ole väliä, miksi suunnitelmiasi kutsut.”

”Sanat luovat todellisuutta. Etkö voisi astua hetkeksi asemaani ja yrittää nähdä, miten minä näen sen? Jokaisella meistä on tämän näytelmän tarkkaan punotussa kudelmassa rooli. Käsikirjoitus ohjaa sitä, missä kunkin näyttelijän kuuluu olla, ja kapellimestarin musiikki saa heidät tanssahtelemaan. Jokainen punottu lanka, sanottu sana ja ääneen lausuttu toive ohjaa yhtä hetkeä kohti, ja siitä kaikesta syntyy tarina.”

”Lopeta. Ainoa asia, mitä sinä rakennat, on valtava valhe.”

”Jälleen syytät minua valehtelusta. Valehteleeko näyttelijä, jos hän eläytyy hetken uskossa täysin rooliinsa?”

Avde. Kuuntele ja vastaa minulle: Mikä erottaa sinun koneesi muiden suuruudenhullujen koneista?”

”Ha, ha. Ha… hahaha.

Visokki, lapsi rakas. Lopulta ehkä vain se, että tähän koneeseen valitaan astua.”

4 vastausta artikkeliin ”Tervetuloa Koneeseen — Näytös 7”

  1. ”Hampaina rattaissamme:
    Elämänmittainen ahneus ja viha
    Kuolemansyntiä koko historia

    Hampaina rattaissamme:
    Rohkea reitti rotkoa kohden
    Hypätäkö kyydistä vai hajottaako kone?”

  2. Nyt kun olen lukenut Konetta tähän asti on aika vähän pistää ylös mitä on jäänyt mieleen.

    Ensinnäkin seiskaosassa piditte kyllä todella hauskaa ja naureskelin Danger 5-viittauksille ja klaanilaiscameoille joita olitte laittneet. Lisäksi tässä oli aimo annos huumoria, mutta myös oikeaakin asiaa. Tämä oli minusta aika hyvä lopetus Jouera-juonelle, joka tuntui Klaanonissa mielestäni kaikkein etäisemmältä. Lähinnä syynä oli Kapura-asioiden epäselvyys ja ripottelu vuosien varrella, sekä se ettei siinä ollut mielestäni alusta alkaen yhtymäkohtia tarpeeksi muihin juoniin. Se tuntui minusta vähän liian itsenäiseltä tarinaltaan, mutta korjasitte tämän käsittelemällä juonta Visokin, Manun, Matoron ja 273 kautta.

    Koneessa hienoa ja parasta oli se miten erilainen klaanilaistiimi tässä oli. Tämä on muutenkin ollut se mihin itsekin olen Klaanonissa pyrkinyt, eli erilaisten hahmojen välinen synergia ja vuorovaikutus. Kuinka hahmot kohtaavat eri juonien juttuja ja miten ne reagoivat niihin.

    Välillä tällaiset isot lukumaratonit tuntuivat minulle vähän raskailta, koska näytöltä tekstin lukeminen ei ole samanlaista kuin lukisi kirjaa. Pidin tässä kovasti siitä miten tässä tehtiin loogisia siltoja asioiden välille ja miten tämä kuumottelee tulevaa.

    Kahdeksatta osaa odotellessa.

  3. Tässä välissä pari sanasta siitä hulluudesta, mikä eteenne levittäytyy. Toimikoot tämä myös epävirallisena ilmoituksena siitä, että seitsemännen osan myöhästymisen myötä myöhästyy myös kahdeksas, koska asiat eivät elä staasissa vaan työntävät toisiaan eteenpäin. Toivottavasti jaksatte odottaa lopputulosta vielä ainakin yhden mökkimiitin pituuden mittaisen ajan. Tämä useita (uSEITA ) myöhästymisiä kokenut ikuisuusprojekti myöhästyy siis länsimetromaisen memeettisesti vielä kerran, ja en halua kompromissina joko huonontaa omaa mökkimiittikokemustani tai etenkään yhtä Klaanonin tähän asti omalla kohdallani tärkeimmistä viesteistä.

    Kone on omalta osaltani ollut taival täynnä sekä luomisen tuskaa että löytämisen iloa, ja sillä tasolla noita molempia joihin ei joka vuosi jäykemmiksi ja tiukemmin kiveen hakatuiksi muodostuvilla Klaanon-suunnitelmilla ole yleensä ehkä oikein varaa. Luonnollisesti Koneen joustava prosessi ei olisi voinut olla sitä mitä se oli ilman vielä yhtä viimeistä rattaiden väliin jumiutunutta kivenmurikkaa.

    Pahoittelut vielä kerran ilmaisen kirjallisen viihteenne viivästyttämisestä ja kiitos kaikille tähänastisista kommenteista! On ollut suuri ilo kuulla tähänastisia reaktioita tästä hirviöstä, jonka alttarille on uhrattu jo aika monen ihmisen aika monet hyvät yöunet. Saatte kyllä tietää, milloin näytös kahdeksan putkahtaa maailmaan – ajattelin pitää siitä meteliä.

  4. Lupasin tämän kommentointia jo aikoja sitten, joten jos nyt saisin edes jotain ulos.

    Tämän on luonnollisesti tosi kaunis kokonaisuus, mutta erityisen jännältä näyttää tämän luomisprosessi. Koneesta näin hyvin ulkopuolisestakin näkökulmasta olen kuullut vaikka kuinka kauan, mutta toisaalta sitten en ole omannut oikein mitään käsitystä mistä siinä mahdollisesti on kyse. Temaattisesti Kone selvästi on kovin Punainen konsepti, joten sen luulisi pyörivän aika keskellä klaanonia, mutta mitään tarkempaa en koskaan onkinut.

    Tärkein asia tässä on tietysti kuinka tehokkaasti se vie taas vaihteeksi taikajuonta eteenpäin. Tai ei nyt oikeastaan, lähinnä se selventää monia utuisia asioita joita kohti ollaan oltu kulkemassa. Mutta klaanonin etenemisvauhdilla sekin on jo paljon. Loisverkon avautumista oli tosi herkullista lukea.

    (Btw, jotain mihin kiinnitin huomiota: ”Syvä Nauru kuulee haaveesi, ja hän ymmärtää, miksi unelmoisit niin.” Tolkienteorian näkökulmasta on hyvin sopivaa että Nauru ymmärtää ja hyväksyy makutamaisen unelman tyhjyydestä, vaikka sillä
    oma suunnitelmansa onkin.)

    Itse lukukokemuksen kannalta ehkä kauneinta oli hienon hahmokaartin käyttäminen. Tärkeimpänä varmaankin oli miljöönä
    toimiva Kapura, jonka aiempaa kehitystä tässä käytettiin hyväksi tosi nätisti. Saarten kautta eteneminen rytmitti hävin ja antoi tilaa käydä erilaisia asioita läpi. Kaunista oli myös kuinka varsinkin loppupuolella Visokki nousi ehk
    keskeisimmäksi toimijaksi, kun hän on aika suuren osan Klaanonia kuitenkin istunut melko sivussa muuhun administoon verrattuna. Matoron säröilyä oli jännittävää seurata, mutta toisaalta se myös tuntui melko suoraviivaiselta vanhan kehityksen jatkolta.

    Tykkään myös kuinka 273 pääsee viimein kiinteästi osaksi muuta tarinaa, ja hänen näkokulmanssa tuo tosi hyvää rytmiä
    muuten aika hektiseenkin kerrontaan.

    Eniten syrjässä tässä lopulta oli ehkä Manu, huolimatta siitä kuinka elementissään tämä on. Tällä etäisyydellä lukemisesta minulle tulee lähinnä mieleen tyhmä kuuhun liittyvä vitsi ainoana kohtana jossa Manu oli mitenkään relevantti hahmo.

    Ja lisäksi näiden kaikkien hahmojen mielikehojen tutkiminen oli kivaa luotausta.

    Kunniamaininta Snopalle joka selvisi urheasti rankasta yöstään.

    Vähän yleisempänä kommenttina, varsinkin loppua kohden minun kärsivällisyyttäni alkoi vähän murentaa kuinka pitkälle abstraktia mielimättöä vietiin. Siellä oli kyllä sekä hyvää huumoria että jännitteen nostoa, mutta niiden välissä oli vähän liikaa toistoa ja hidasta kuljetusta. Tämä voi tosin myös olla enemmän lukumielentilani aiheuttama efekti kuin tekstin.

    Niin ja. Minähän olen tietysti sitä mieltä että mieliutopiaan pakeneminen on ihan hyvä vaihtoehto entropian syömään maailmaan jäämiselle.

Vastaa