Kirje, keskustelu ja lupaus

Tagunan kämppä
Bio-Klaani

Kun pakolliset koomanjälkeiset kahvit oli kahviteltu asianmukaisesti (ikiaikainen rituaali, joka oli tiedettävästi suoritettu yhden kerran Klaanin pitkän historian aikana), Taguna oli sanonut livahtavansa nopeasti kämpille ennen töiden jatkumista. Kello oli jo tikittänyt keskiyön ohi, mutta lainvalvontahommissa oli vähän sama asia kuin seppänä toimimisessa: silloin taottiin, kun rauta oli kuumaa.

Taguna oli huomauttanut vain kolmasti vertauksen hauskasta yhteydestä piakkoin kuulusteltavaan henkilöön.

Maininta Guartsun katoamisesta oli hieman latistanut Tagunan juhlamieltä, mutta toisaalta oliko ilonpitoon kriisiaikoja parempia hetkiä? Jos muuten meni huonosti, piti vastata juhlistamalla sitä, mikä meni hyvin, ei lisäsynkistelyllä.

Yleisesti näin myöhäinen ajankohta teki kuulustelupuuhista vähintäänkin arveluttavia, mutta Tagunan kuuleman mukaan kumpikin Metru Nuilta saapunut jätti aika ajoin tottelematta vastuullisen kansalaisen unirytmin perussäädöksiä. Häntä voisi hyvin onnistaa, ja sitä paitsi Taguna ei keksinyt mitään muutakaan tapaa viettää aikaa. ”Takalek”, hän muisti sanoneensa, ”minä olen ollut arveluttavassa jänisteemaisessa tajuttomuuden tilassa ties kuinka pitkään. Takaisin nukkumaan en mene!”

Moderaattorit olivat yksimielisesti päättäneet, että hän pitäisi seuraavat päivät eräänlaista sairaslomaa, mutta mikään ei estänyt Tagunaa hoitelemasta pienempiä projekteja. Jääköön sotkuisan petturikuvion selvittäminen niille, jotka olivat täysissä mielen voimissa, tämä plasman toa päätti ottaa ratkaistavaksi tapauksekseen sen, jonka hänellä oli parhaat edellytykset selvittää.

Kuinka kauan hän olikaan edes maannut sairasosastolla? Oikea luku oli saattanut tulla esille jossain vaiheessa iltaa, mutta plasman toa ei millään muistanut. Päivän? Viikkoja? 12 viikkoa ja 5 päivää? No, ajantaju katoili muutenkin kiireisimpinä tutkimusaikoina, joten ei kai sillä niin paljon väliä ollut. Aika oli legendaarinen elementti siksi, että sen pelottava polkuja pitki asteleminen ei käynyt tavallisille pulliaisille.

Taguna sivuutti tässä välissä pohdinnat siitä, oliko aika teknisesti ottaen elementti ei. Elementaalitutkimus oli tieteenalana vielä siinä vaiheessa, jossa paradigmat kiistelivät verisesti – kuka lähestyikään asiaa filosoisesti, kuka päättikään heittää zyglakeja erilaisilla kappaleilla ja katsoa, mille otukset olivat immuuneja.

Mitä minun pitikään täältä hakea, pohti toa työntäessään avainta avaimenreikään. Varmaankin joku korttipakka, mutta mitkä niistä olivat taukohuoneessa? Viime hetkellä Taguna muisti myös valmistella itseään henkisesti siihen, mitä oven toisella puolella aina välillä odotti, mutta eihän siellä mitään–

Siellä oli jotain.

Taguna syöksyi salamannopeasti sisään ja sulki oven yhtä pikaisesti. Ehkä turhan dramaattinen ele, kun otti huomioon, että järkyttävä näky oli pelkkä kirje ovimatolla, eikä kukaan muu olisi sen merkitystä ymmärtänytkään. Postin saaminen on luonnollisten asioiden jumalaisessa järjestyksessä jossakin verojen maksamisen ja kuolemisen välissä.

Mutta Taguna tiesi. Hän tiesi, mitä tarkoittivat korea sinetti, jonka keskellä oli B-kirjain ja kolmion mallinen leima sen alla. Ehkä tiesivät muutkin, mutta kyse ei ollut siitä, vaan jostakin paljon syvemmästä, paljon henkilökohtaisemmasta.

Mitä noille kuului tehdä? Toa seisoi paikoillaan hiljaisen paniikin kouristuksessa ja yritti käsitellä kaikkia mieleensä pulpahtavia ajatuksia. Aiemmat hän oli… hän oli…

Vaistonvaraisesti hän vilkaisi sotkuiselle pöydälleen, mutta se ei ollut oikea ratkaisu. Epäiltyä piti vielä hiillostaa kielikuvassa, jossa epäilty oli hänen oma mielensä ja kuulustelija oli hän itse. Ei verbaalisten ilmausten parhaimmistoa, mutta herran tähden, hänhän oli ainakin puoliksi paniikissa. Elokuvien suurin valhe oli se, että sankari keksi siistiäkin siistimmän toimintarepliikkinsä takuuvarmasti riippumatta mielentilastaan.

Toa naurahti hermostuneesti ääneen, kun muisti. Niin yksinkertainen oli vastaus, että tuntui uskomattomalta, että hän oli sen koskaan unohtanutkaan. Taguna kohotti toisella jalallaan kirkkaanpunaisen ovimaton reunaa. Jep, siellä lepäsivät. Hauskaa, kun ongelmansa saattoi lakaista maton alle. Kirjaimellisesti.

Vaikka hän tiesi vallan mainiosti, ettei ketään ollut lähettyvillä – ja sitä paitsi hänhän oli sulkenut oven – Taguna vilkaisi nopeasti taakseen. Ei. Kirjeiden asettaminen ovimaton alle ei ollut rikos missään lakikirjassa (paitsi ehkä yhdessä), vaikka se ehkä epäilyjä saattaisikin herättää. Ja eikö epäilyttävämpää ollut useammin ylivarovainen toiminta, ei itse suoritettava epäilyttävä teko? Jos käveli itsevarmasti paikalle ja näytti siltä, kuin tietäisi asiansa, kukaan ei kyseenalaistanut, ja jos laittoi kirjeen itsevarmasti maton alle vilkuilematta hyödyttömästi taakseen, kukaan ei kyseenalaistanut. Hänen täytyi ryhdistäytyä ja rauhoittua.

Taguna toisti aiemman menettelynsä, ja pian oli kuin mitään uhkaavaa kirjettä ei olisi koskaan ollutkaan. Hah! Uhkaavat kirjeet! Kuka Tagunaa muka uhkaisi? Eipä tullut ketään mieleen. Ehkä joku murjottava skakdi kantoi yhä kaunaa huonon korttipelionnensa johdosta, mutta skakdit kai postittivat sellaisessa tilanteessa useimmiten räjähtäviä asioita.

Ei, tämä kortteja lätkivä poliisi (määreet juuri tuossa järjestyksessä) oli tyyneyden perikuva. Ja sellaisena hän aikoi pysyäkin, vaikka paikalle olisivat samaan aikaan rynnänneet kani, jota hän aikoi tutkia, toa, jota hän aikoi kuulustella ja vaikkapa Arkkimakuta itse.

Toa ei toisaalta teeskennellyt, ettei häntä olisi äskettäin vallannut hetkellisesti vastustamaton tarve katsoa, mitä kirjekuori oli syönyt ennen antautumistaan postilaitoksen toimitettavaksi. Mutta jotkin haavat kannatti jättää repimättä auki. Jotkut sillat oli poltettu lopullisesti. Hän oli kelannut menneitä tapahtumia loputtomasti päässään läpi ja oli lopulta päätynyt siihen tulokseen, ettei ollut mitään velkaa saarivaltiolle, jolta oli karannut.

Mutta… miksi kirjepommitus oli alkanut vasta pari kuukautta sitten?

Oliko heiltä kestänyt niin kauan löytää hänet?
Vai oliko iskenyt jokin uusi syy ottaa yhteyttä Tagunaan?

Ei, toa kielsi itseään. Tuollaiset aatokset johtivat vain vaarallisille poluille. Hän oli jo päättänyt, että ei ollut Bro-Korolle velkaa mitään, ja jos he olivat eri mieltä, saisivat selvittää ongelmansa itse. Ja sitä nopeammin Taguna jätettäisiin rauhaan, mitä nopeammin hän täsmentäisi, ettei enää halunnut olla missään tekemisissä kenenkään kanssa, lopettakaa uhkaavat kirjelähetykset tällä sekunilla. Ja paras keino täsmentää oli jättää kirjeet huomiotta, lakaista ne matonalaiseen unohduksen ja ankeuden maailmaan.

Se oli ihan hyvä rationalisaatio, mutta ei tarpeeksi hyvä. Tarpeeksi hyvää tuskin oli olemassakaan. Taguna huokaisi ja silmäili kämppänsä sekasortoa – jokainen suursiivousyritys tähän asti oli päättynyt siihen, että jokin kiinnostava löytynyt esine tai asiakirja oli saanut toan ryntäämään muihin puuhiin. Lopulta hän oli saavuttanut sisäisen rauhan asian kanssa. ”Parempi puhtaus mielessä kuin puhtaus kämpän lattialla”, oli toa todennut Takalekille, joka oli vain katsonut häntä skeptisesti epäonnistuneen siivousoperaation jälkeen.

Ruokapöydällä oli pari astiaa, joiden tähdepinnoite oli kasvanut kooman aikana entistä voimakkaammaksi, sekä pino sekalaisia pelitarvikkeita. Yhtäkkiä Tagunalta katosi kaikki into korttien lätkimiseen, vaikka kahdesta universaalista tarpeesta – kahvi ja kortit – vain toinen oli kooman jäljiltä täytetty.

Se ei ollut ollenkaan tavallinen tila Tagunalle, mutta jos oikein yritti, hän onnistui teeskentelemään itselleen, että se johtui suuresta tarpeesta paiskoa hommia juuri nyt keskellä yötä. Hän päätti toimia suunnitelmien mukaisesti, jos vain takoja olisi tänä yönä yhtä uneton. Toasta tuntui, että Kapuralla saattaisi olla vielä kerrottavaa aiheesta eriskummallinen pinkki kani, joka jotenkin onnistuu luistelemaan kivellä ja betonilla.

Ehkä edes jokin menisi tänään hyvin.

Käytävä

Jokin meni tänään hyvin. Jokin ylitti kaikki järkevät odotukset siitä, kuinka hyvin asiat saattaisivat olla.

”Oho”, sanoi Taguna ja katsoi tulen toaa, joka oli pysähtynyt juoksusta hänen eteensä. Kapura tuijotti takaisin, kasvoillaan sekä yllättyneisyyttä että ärsyyntyneisyyttä.

”Ehdin jo toivoa, että olisit hereillä”, tokaisi plasman toa, ”mutta että sen lisäksi juokset suoraan päin? Enpä olisi uskonut.”

”Sinun piti olla koomassa”, tulen takoja huomautti.
”Oikea aikamuoto”, virnisti Taguna. ”Mutta enpä ole enää.”

Siihen ei Kapura sanonut mitään.

”Palataanko puoli käytävää huoneeseesi, vai käppäiletkö mieluummin ympäri Klaanin öisiä käytäviä?” kysyi Taguna.
”Virkaintosi ylittää kaikki järkevät odotukset, jos ajattelit kuulustella minua tähän aikaan yöstä”, vastasi Kapura siihen.
”Itsekin olet hereillä tähän aikaan”, puolustautui Taguna.

Siihenkään Kapura ei sanonut mitään. Vaikutti suostuvan aika vähästä, huomioi Taguna, jos kerta oli menossa johonkin tähän aikaan. Ja vielä juoksien.

”Kävellään”, mutisi Kapura. ”Toivon todella, että sinulla on hyvä syy häiritä minua näin myöhäisenä ajankohtana. Vai onko tämä kenties administon uusi kuulustelutaktiikka, yllättää petturi väsyneenä? Se taitaa valitettavasti vähentää huomattavasti–”

”Ei minulla mitään sellaista”, sanoi Taguna. He kävelivät kohti aulaa, sillä linnakkeen huonounisten häiritseminen ei kuulostanut hyvältä idealta. Sota-aikana heitä varmasti oli. ”Tämänpäiväisen tuokion aiheena on se pinkki mössö, jota nimitetään kaniksi, mikä on oikeastaan aika hassua, koska viimeksi kun tarkistin, kaneilla ei ollut tekokorvia ja–”

”Johan minä sanoin, että kerroin sinulle kaiken tietämäni”, Kapura ärähti. ”Kello. Arupak. Varkaus. Kosto ystävänpäivänä.”

”Tarinointia en nyt kaipaa”, sanoi Taguna. He astuivat ulkoilmaan, joka alkoi tänä aikana vuodesta jo viilentyä, mutta tämänhetkinen lämpötila oli onneksi vielä jossakin virkistävän lähimaastossa.

Linturahit ääntelivät etäällä. Muita merkkejä elämästä he eivät havainneet.

”Mitä sitten?” tivasi Kapura. ”En ymmärrä, mitä hyötyä minusta enää on.”

”Rauhoitu ja kuuntele”, kehotti Taguna. ”En minä kallisarvoista aikaasi hukkaan heitä. Minulla on eräs teoria kaniinin toimista, ja haluan kuulla, sopiiko se siihen vaikutelmaan, jonka sait tyypistä ennen merirosvona ja sen jälkeen toana, jonka kimppuun hyökättiin.”

”Kerro.”

”Tuntuuko sinusta mahdolliselta…” aloitti Taguna, ”… että sen uhrilistassa on jotakin… suunnitellumpaa?”

”Toki. Se haluaa aarteensa takaisin”, sanoi Kapura. ”Jos tuo on neronleimauksesi, taidan painua takaisin.”
”Äläpäs nyt. Sinä olet sellainen kohde. Entä muut?”

”Entä muut?” toisti Kapura. ”Se toimittaja, joka jostakin Mata Nuilta tuntemattomasta syystä näyttää pinkiltä kissalta. Ja sinä. Kumpikin vaikuttaa aika satunnaiselta valinnalta, ja kumpikin on selitettävissä myös sivullisena.”

”Kissabio ei”, sanoi Taguna. ”Sinä et ole kuullut tätä, mutta minä vietin useammankin illan sen kanin kanssa tyrmässä. Pelasin korttia… tai ainakin yritin, koska ainut sääntö, jonka se koskaan oppi, oli ’syö kortit’, ja sekään ei oikeastaan ollut sääntö. Mutta siis. Se mainitsi siitä kissasta aika usein – useammin kuin sinusta, veikkaisin, vaikka en laskenut. Kuulostaa aika oudolta, eikö? Yritin kerran huijata sen kertomaan, miksi se vihaa kissaa niin paljon, mutta se tajusi aikeeni ja pysyi vaiti. Selvästi noilla kahdella kuitenkin on jokin yhteys.”

”Vai niin”, sanoi Kapura. ”Ihan hauska huomio, mutta teoriasi ei ole kamalan vakuuttava, jos kolmesta uhrista kaksi sopii kuvioon.”

Taguna ei sanonut mitään.
Kapura ei sanonut mitään, vaan katsoi Tagunaa tajuamisen iskiessä hiljalleen.

”Väitätkö, että… olet itsekin ollut joissakin tekemisissä sen hirvityksen kanssa?”

”Minä…” Taguna aloitti ja pohti, kuinka esittää asiansa tavalla, joka ei innostaisi tulen toaa liikaa. Se kuului niihin päiviin, jotka hän oli päättänyt unohtaa.

”Minä… olen, mutta ei nyt keskitytä siihen.”

”Vai niin”, sanoi Kapura. ”Vai niin. Oletko nyt ihan varma, ettei… meidän pitäisi juuri keskittyä siihen?”

”Minä olen poliisi, en minä tietoa pimitä”, Taguna sanoi ärtyneenä. ”Se oli lyhyt kohtaaminen, mutta sellainen, josta se kani saattoi saada haluja vetää minua turpiin. Minun viimeinen huomioni tälle illalle on tämä: Olet täysin oikeassa siitä, että kissa voi yhä olla viaton sivullinen, ja siksi aionkin kaivella asiaa. Haluatko osallistua Kissabion kämpän tutkimiseen?”

”Aika outoa luottaa minuun nyt, kun petturitutkintaan en kelpaa”, sanoi Kapura kylmästi.

”Eri asiat!” sanoi Taguna. ”Sillä kanilla ei ole mitään tekemistä isompien kuvioiden kanssa. Osallistuisit siihen yksityishenkilönä, jolla voi olla tietoja kanista – muistisi saattaa hyvin virkistyä, jos löydämme jotakin hyödyllistä.”

Kapura ei vastannut mitään.

”Tämä vie vain yhden aamupäivän”, maanitteli Taguna. ”Oikeastaan voisin jopa käskeä sinua, mutta minusta tuntuu, että sinusta on hyötyä vain asiaan myönteisesti suhtautuvana.”

”Jos tulen mukaasi katsomaan, mitä kisun kämppä kätkee sisäänsä…” aloitti Kapura, ”… hoidatko minun pajani vapaaksi byrokratian kurimuksesta, johon se on imeytynyt?”

”No, se on Guardianin–”
Sitten Taguna näki, kuinka Kapura katsoi häntä.
”Voinhan minä yrittää, mutta–”
Kapura katsoi edelleen häntä siten.
”Hoidan asian niin hyvin kuin–”
Kapura katsoi häntä vieläkin siten.

”Eikö sinulle mikään kelpaa”, Taguna huokaisi. ”Saat pajasi takaisin.

Kapura naurahti. ”Koska?”

Hemmetti.
”Viikon sisällä.”

”Ja kuinka aiot varmistaa, ettei kukaan – vaikkapa eräs rakas ylläpidon edustaja – estä lupauksesi täyttymistä?”

”Minä… minä kärrään kaiken johonkin, jossa admin voi tutustua papereihisi omalla ajallaan.”

”Ja miten aiot toimia siinä tapauksessa, ettei Guardian palaa sieltä, mihin on kadonnut?”

Ai ei ollut Kapura mennyt siihenkään lankaan.
”No… No… puhun sen kanssa, joka asiasta siinä tapauksessa vastaa. Riittääkö tämä?”

Näytti hetken siltä, kuin Kapuran päässä olisivat kamppailleet vaihtoehdot ”kysy Tagunalta lisää ’lyhyestä kohtaamisesta'” ja ”painu hoitamaan sitä asiaa, joka oli sinut sängystä nostanut tähän aikaan”.
Jälkimmäinen voitti.

”Riittää mainiosti”, toa myhäili. ”Palataan asiaan parin päivän kuluttua. Minulla on tekemistä.”

Ja sitten toa lähti kääntymättä katsomaan taakseen. Tagunakin päätti lähteä kohti kotia, ja totesi olevansa kaiken kaikkiaan ihan tyytyväinen päivän saldoon.

Koomasta herääminen ja hyvä edistyminen rikostutkinnassa vastaan lupaus, jota ei voi täyttää.

6 vastausta artikkeliin ”Kirje, keskustelu ja lupaus”

  1. PEDANTTINEN AIKAJANAHUOMAUTUS:

    Tämä tapahtuu Kissabion joulutervehdyksen jälkeen, joka tapahtuu mm. Umbran hautajaisten jälkeen.

    Tällä tiedolla ei ole juurikaan juonellista merkitystä.

    EDIT: Ai niin, Pave oli editointimies. Kiitoksia siitä.

  2. Eli ööö KISSABION SHIPPAUSPAJAN TUTKINTA tulee olemaan oikea juttu? Hei, tämä on samaan aikaan tosi kiinnostava että tosi typerä juoni. Kiva, miten about kaikki ropessa alkaa kietoutumaan yhteen – tässä tapauksessa Kissabio, Matatu, Bro-Koro ja Oikea Juoni.

  3. Sinulla on selvästi oikeasti ollut hauskaa Tagunan kanssa, koska minulla on aina hulvattoman hauskaa sen viestien kanssa. Olet juuri oikea kirjoittaja hahmolle. Siinä, kuinka siistiltä poliisityypiltä se vaikuttaa ja kuinka siisti poliisityyppi se oikeasti onkin (ei kovin) on ihana ristiriita, joka tuo mukavaa väriä Klaanin lainvalvontaan. Ei mies nyt ihan ääliö ole – johdonmukainen ja rationaalinen se ainakin on, mutta sen pitäisi ehkä vähitellen tajuta että se ei ole siisti superkyttä joka voi tehdä yksin juttuja ja hakata kaikki. Onhan se nyt ilmiselvää, että enemmän superkyttä noista kahdesta on Takalek.

  4. Arkeologinen huomio: tämä viesti on siirretty eteenpäin aikajanasolmun ratkaisemiseksi. Alkuperäisessä Taguna ja Kapura eivät tienneet, että G oli kadonnut; tässä oli järkeä niin kauan, kuin kyseinen tapahtuma sattui Konetta edeltävänä päivänä. Ihmiset menivät kirjoittelemaan siihen isomman ajanjakson, joten lisäsin mainintoja, joista käy ilmi, että hahmot tietävät G:n tilanteesta ja siirsin tämän tähän, koska alkuperäisessä paikassaan tämä olisi spoilannut tapahtuman.

    Aikaparadoksit eliminoitu, kuvittelisin?

  5. Luin tämän uutena ja ihmettelin, että onko kyseessä joku hämmentävä tarinallinen toistokikka. Vasta ”saanko pajani takaisin” kohdassa olin, että ei hemmetti, minä olen lukenut tämän jo. Mutta puolustaudun sillä, että Kapuran postit ovat toisinaan aika progressiivisia.

Vastaa