Loispistiäinen 3

Xia

Avaran eteisaulan sivupöydällä oli jonkinlainen teräksinen pyörivä juttu, jonka Deleva arveli olevan taide-installaatio. Sen vieressä oli taulu, joka alla luki kyltissä ”tiedon tuli”, mutta toa näki siinä vain erivärisiä viivoja ja kolmioita. Pahuksen liskot uusmoderneine taidekäsityksineen.

”Mitä hyötyä olisi maalata jotain, jos se ei esittänyt mitään?” hän mietti.
”Ehkä, veliseni, kaikkea ei voi kuvata esittävästi?” vastasi Halawe, ”Kuten makuja tai tunteita?”

Kyseinen ex-metsästäjä oli uppoutunut kolikkonsa kanssa kikkailuun magnetismivoimillaan. Kolikko pyöri toan rentoutuneella kädellä täysin oma-alotteisesti. Angien istui hänen vieressään tylsistyneenä, ja heidän metallinen ystävänsä kulki pientä ympyrää hermostuneena. Hieno matto teki parhaansa vaimentaakseen metallisten askeleiden kalahtelun.

”Tämä ystäväsi”, Deleva mietti. ”Voimmeko luottaa häneen? Hän lienee samanlainen luikuri kuin sinäkin.”
“Tasenda on ystäväni, jos hänestä voi sitä sanaa käyttää. Luotan häneen”, toa vastasi ja lopetti kolikon pyörittelyn.
”Niin paljon kuin vortixxiin yleensä voi luottaa”, selakhi huomautti.

He tarvitsivat menopelin, jolla pääsisi Kristallisaarten myrskyisille vesille elossa, ja Halawe oli vakuuttanut, että he saisivat hänen Xian-kontaktiltaan moisen ilman suurta hämminkiä. Meksi-Korolainen paatti oli selvinnyt ehjänä hädin tuskin Xialle, joka oli ollut heidän päätepysäkkinsä.

“Hän on oikeastaan enemmän kollegani. Meillä on jonkinlainen kunnioitus toisiamme kohtaan.”
”Roistojen kunnioitus”, plasman toa sanoi. ”Minusta tuntuu että täkäläisten ystävyydenkin voi ostaa, kunhan on varaa.”
“Toki olet kyllä oikeassa xialaisesta ystävyydestä, mutta tässä ei ole kyse vain siitä. Ei, hän on minulle palveluksen velkaa.”
“Tuo ei takaa mitään”, Deleva tiuskaisi happamana. “Xia on täynnä olentoja, jotka lätkäisevät meihin kaikkiin hintalapun, tiedät sen itsekin.”
Delevakin oli yritetty ostaa ainakin neljästi sinä päivänä. Ilmeisesti hänen haarniskansa myymisellä olisi rikas hyvin, hyvin kauan. Tavallaan lohduttavaa, toa oli pohtinut: ainakin hänen eläkepäivänsä olisi turvattu vaikkapa jalan myymisellä.
“Lisäksi hän taitaa pitää minusta myös hurmaavan luonteeni takia”, Halawe muistutti. ”Älkää huoliko.”

He eivät joutuneet odottelemaan enää kauempaa, sillä ovesta tuli vanha selakhi, jonka Rau oli täynnä kulumia, ja jonka kupariset koristukset olivat muuttuneet ajan saatossa vihertäviksi. Vanhan miehen ryhti oli nähnyt paremmat päivänsä, mutta hänellä oli kiiltelevä asu ja lasirusetti..

“Neiti Tasenda odottaa teitä”, selakhimies sanoi karhealla äänellään.
“Ai, olet se hänen juoksupoikansa. Rossem, olihan se?” Halawe tervehti. ”Älkää antako iän hämätä, hän on ainakin yhtä vaarallinen kuin emäntänsä”, hän kuiskasi ystävilleen.
“Kyllä, olen Rossem, palveluksessanne. Seurassanne on näemmä meikäläisiä”, hän sanoi ja osoitti puheensa Angienille.
Tämä tuhahti, tarttui Halawea kädestä ja tönäisi tätä suurin piirtein tavalla, joka sanoi ”lähdetään jo, en ajatellut jäädä nostalgioimaan jostain vanhasta Selakhiasta tuon kanssa.”
”Tuota, emme saa jättää emäntäämme odottamaan”, Halawe sanoi hovimestarille.
”Aivan, tietysti”, Rossem mutisi, vilkaisi epäilevästi kaksikon takana tulevaa rautajättiä ja lähti näyttämään tietä.

Huoneisto oli loisteliaasti kalustettu – omistaja ei selvästi arkaillut näyttää taidekokoelmaansa.
”Suurena taiteen mesenaattina neiti Tasendalla on tietysti mittava kokoelma, josta pisaran näette tässä”, hovimestari selosti heidän kulkiessaan sisemmän aulan läpi.

”Tämä on suosikkini”, Halawe kertoi ja osoitti lasikaapissa olevaa ei-euklidista Rahkshi-kuvaa, joka tuntui näyttävän eri asialta jokaisella vilkaisulla, eikä milloinkaan miltään rationaaliselta. Se sai kylmät väreet Angienille. Halawe puhkesi kertomaan: ”Sen maalasi hullu Makuta Der’divik-Za. Katsokaa, miten… mikä se edes on? Aivan upea!”
”Hyrr”, selakhi kommentoi ja yritti unohtaa, mitä oli hirvityksessä nähnyt.
Deleva pani merkille teoksen, joka näytti siltä kuin siihen olisi ammuttu kuvio hahmosta. Ei, se oli hahmo. Luodinreiät loivat hahmon – skakdin.
Teoksen nimi oli vain Sota. Se oli todella arvostettu Zakazin sisällissodasta tehty taideteos, mutta Delevalle se oli vain muistutus väkivallasta. Skakdeista ja palamisesta ja kivusta.

He tulivat suureen, punasävyiseen olohuoneeseen, jossa heitä odotti illan emäntä, vortixx Tasenda. Hän ei ollut varsinaisesti sitä, mitä he olivat odottaneet. Halawe oli kertonut kontaktinsa olevan väärentäjä ja varastetun tavaran kauppias, mutta sitä ei tosiaankaan nähnyt päältä. Liskoneito oli lajilleen tyypillisesti hyvin pitkä ja jäntevä nainen, jonka hurmaava, hopeinen harja muistutti pihlajanlehtiä. Hänen kirkkaat silmänsä heijastuivat hänen valkeista puolikuista, jotka hänellä oli korvakoruina. Liskoneito nousi tervehtimään vieraitaan ja huitaisi dramaattisesti ilmaa lyhyellä viitallaan.
”Hal”, hän hymyili kenties liiankin tuttavallisesti ja ojensi kätensä toalle.
“Tasenda. Sinua ei olekaan näkynyt sitten Kellojen”, toa tervehti tätä kumarruksella ja kämmensuudelmalla. Hän piti etikettiä yhtenä niistä asioista, jotka erottivat heidänlaisensa tavallisista rikollisista.
Angien vilkaisi liskonaista epäilevästi, mutta ei sanonut mitään. Tasenda vastasi katseeseen omahyväisellä ohituksella.
”He ovat Angien ja Deleva”, toa esitteli. ”Matkaamme yhdessä. Ang, Del, tässä on Tasenda.”
”Matkaat yleensä yksin”, vortixx huomioi. ”Mistä on kyse?”
Angien pohti, tiesikö lisko jo jotain. Se oli mahdollista. Odinan silmiä oli kaikkialla.
“Deleva on entisestä tiimistäni, aerilaisia toia”, Halawe tökkäsi kal-miehen haarniskaa. “Angien taas on naisystäväni,” magneettimies ei viitsinyt kertoa enempää – ei, vaikka luottikin kontaktiinsa.
”Ihanko”, vortixx kysyi ja mittaili kolmikkoa. ”Olen ehkä lievästi pettynyt sinuun”, hän mainitsi kuin ohimennen.
”Sanoo joku, jonka kasvoja näkee enemmän lainvalvontaroboteilla kuin taiteessa”, selakhi totesi kitkerästi. Halawe vilkaisi tätä ja pyöräytti silmiään.

Tasenda ei kokenut kehittäväksi vastata. Hän ei juuri reagoinut. Pysyi viileänä ja varmana. Kuin henkilö, joka varoi paljastamasta liikaa, Deleva huomioi.
”Käykää toki istumaan, olette tervetulleita!” hän hymyili pian.

He istuutuivat olohuoneen pöydän ääreen. Halawe oli vastapäätä talon emäntää, ja hänen ystävänsä olivat hänen sivuillaan. Hovimestari kaikkosi jonnekin ilmeisesti hakemaan tarjoiltavaa.

”Mikä saa sinut tänne, Halawe? Tiedäthän, olet etsitty mies”, vortixx kysyi ja nojautui eteenpäin.
“Muistat Tantaluksen silmän operaation, etkö vain? Muistaakseni olisit jäänyt sen sangen ruman aristokraatin puimuriin, ellen olisi puuttunut peliin niin sangen epäitsekkäästi”, toa kuiskasi. “On aika maksaa velka.”
”Luulin, että kaltaisellesi herrasmiehelle sankariteko olisi palkkio itsessään”, xialainen virnisti.
“Sankariteot ovat vaikea realisoida valuutaksi. Tiedät sen itsekin”, Halawe sanoi vakavampana.
”Mitä tarvitset?”
“Tarvitsemme jonkinlaisen merenkulkuun käyvän aluksen lainaan. Aiomme toa-veljeni kanssa käydä morjestamassa hiukan kotiseutujamme”, toa sanoi. Teknisesti ottaen se oli totta. Deleva kuunteli tätä keskustelua etäisesti. Hän ei ollut ajatellut sitä, että he tulisivat käymään Aerilla. Kodin näkemisestä oli niin kauan.

”Mitäpä sitä nostalgialle mahtaa”, Tasenda sanoi. ”Mutta tiedän, että tässä on kyse muustakin. Olen oppinut näkemään noiden suloisten silmiesi läpi, kuten hyvin tiedät. Te olette kyllä matkalla Aerille, mutta teidän pitää päästä sinne nopeasti ja matalalla profiililla, eikö totta? Muuten mikä tahansa risteily olisi kelvannut. Olenko oikeassa, Halawe?”
“Luit minua hyvin. Joskus luulen, että käytät jotakin mielenlukulaitetta”, Halawe väisti kysymystä.
”Tehän ne voimilla varustetut olette”, hän vastasi. ”Meillä täällä saarellamme on vain aivomme. Tulinoidan taakka, tiedättehän”, hän parahti melodramaattisesti.
“Aivoillanne olette kehitelleet monenmoisia toa-voiman estäjiä ja naamionhäiritsijöitä”, hiljaisena ollut entinen plasmamies puuttui keskusteluun.
”Voi, se on vain tasataksemme Suuren Hengen luomaa epäsuhtaa. Mutta mutta, Hal, minä vain kiusaan sinua. Tietysti saat minulta aluksen lainaan. Älä sitten naarmuta sitä. Siinäkö kaikki?”
“Tarvitsemme myös selakhialaisen Idenin”, Hal kertoi.

Pöydässä oli hetken hiljaisuus.
”Se on naamio, jota ei näe usein”, Tasenda pohti. ”Salainen matka ja naamio kuolleille keskustelemiseen? Oi Halawe, Halawe, mistä oikein on kyse?”
”En usko, että se on sinun asiasi”, Angien mutisi.
“Haluan jutella kotona eräälle tyypille, joka on minulle velkaa”, toa heitti jutun vitsiksi. “Valitettavasti hän on kuollut.”
”No, en ole tuomitsemaan sosiaalista elämääsi”, vortixx vastasi. ”Minulta kyllä löytyy kyseinen kappale varastostani. Voin kyllä lainata sen, kun niin kauniisti pyysit.”

Selakhi-hovimestari ilmestyi tarjottimen kera. Hän tarjosi heille kullekin korkeat lasipikarit, joissa oli vaaleanvihreää juomaa.
”Kiitos, Rossem”, heidän emäntänsä viittoi vanhan palvelijan sivummalle.
”Miten on, malja tälle sopimukselle”, Tasenda kohotti pikaria hymyillen. ”Ja teidän matkanne onnistumiselle?”
“No jos kerran tarjoat”, Halawen heikkous olivat ilmaiset ja laadukkaat alkoholijuomat. Varsinkin senkaltainen seelailalainen jalohomeilla ja vaaleilla rypäleillä valmistettu valkoviini, toan viinituntija heräsi horroksestaan.
Angien vilkaisi omaansa kuin se olisi ollut malja myrkkyä, mutta Halawen esitelmän (ja vortixxin juotua itsekin) jälkeen maistoi sitä.
“En oikein osaa arvostaa viinejä”, Deleva sanoi, mutta otti pikarin kiltisti hopeiseen kouraansa. Vihertävä juoma kupli jonkin verran – siinä oli hiilidioksiidia. Kieli oli niitä harvoja lihaksia, joita kal-miehellä oli jäljellä. Viini kihelmöi hänen kieltään. Se pyörteili ja kaarteili, kuin etsien paikkaansa. Maku oli miellyttävä, mutta siinä oli jotain kiertoa, jota sinne ei kuulunut.

Silloin hänet valtasi tukehduttava tunne. Halawe kaatui tuolilta hänen vieressään. Oli kuin kaikki hänen suonensa ja plasmavirtansa olivat hyytyneet samaan aikaan. Se luonnon kanssa yhteydessä oleva virtaus, jota toat tunsivat, pysähtyi paikoilleen. Silmissä alkoi pyöriä ja näkökenttä alkoi sumentua.
Hän yritti tavoitella otetta pöydänreunasta, mutta ei kömpelöillä rautakäsillään saanut otetta, vaan huojahti maahan. Hän kuuli etäisesti Angienin kiljaisevan.
”Tämäkö sitä xialaista vieraanvaraisuutta o-”, toa löi päänsä lattialle ja hän pimeni.


Deleva havahti painajaisesta nopeasti. Sen piti johtua hänen kehostaan. Hän tunsi, miten hänen kantapäänsä raapivat lattiaa, kun- kun-
Petos! Petos oli tapahtunut, hän muisti ja riuhtoi itsensä irti. Toinen häntä vieneistä liskoista kaatui maahan, ja jotakin rusahti ikävästi. Kuului huutoja: ”Hän on irti, hän on irti!” Se toi hänelle mieleen Odinan.
Hän näki sielunsa silmin sen päivän ja haistoi kärventyneen lihan tuoksun. Isokokoiset liskot hänen ympärillään käyttivät oransseja haarniskoja ja heidän harjansa olivat hyvin lyhyet. He olivat aseistettuja ja varmasti hyvin koulutettuja – toa-soturi huomasi sen siitä, miten kylmänä he pitivät päänsä. Osa heistä lähti viemään juoksujalkaa kahta muuta vankia pois – Halawea retuutettiin tajuttomana ja Angien oli suukapuloituna. Puoli tusinaa liskosoturia ympäröivät karkurin ja vetivät ties mitä toia vastaan suunniteltuja aseita. Deleva ei halunnut antaa heille iloa kokeilla niitä.
Plasman käyttö ei tullut kysymykseenkään, sillä vieras aine elimistössä tuntui edelleen sulkevan hänet luonnonvoimista. Oli käytettävä raakaa voimaa ja verestä taottua metallia, ja se olisi tehtävä nopeasti, sillä hänen ystäviään vietiin kauemmas joka hetki.

Deleva naureskeli palkkasotureille. “Antautukaa hyvän sään aikana ja päästäkää ainakin tiimiläiseni pakoon. Selakhista en niinkään välit-” sähköshokki osui häneen yhden xialaisen rhotukalaitteesta. Se tuntui pistävänä kipuna hänen kuorensa sisälläkin.
”Voimme päästää sinut. Varjottu ei kaipaa sinua”, ampuja vastasi päättäväisesti. Hänellä oli silmänsä yllä hologramminen tähtäin.

Kuin loukkoon ajettu kivileijona Deleva hyökkäsi. Hän päästi itsensä taistelun hurmokseen. Aseina toimi tällä kertaa vain hänen oma kehonsa, jota hän ei vielä edes pitänyt täysin omanaan. Mutta tällä kertaa se oli hänen suurin vahvuutensa.

Kovuus ja välinpitämättömyys siitä, mitä aseet tekivät hänelle olivat hänen puolellaan. Palkkasoturit kävivät päättäväisesti hänen kimppuunsa, väistelivät ketterästi hänen iskujaan ja löivät takaisin, mutta eivät mahtaneet mitään hurjistuneelle kal-soturille. Tämä murskasi metallisella jalallaan alleen varpaita, aseita ja vastustajiensa raajoja. He kävivät joukolla hänen kimppuunsa, tarrautuivat hänen käsiinsä ja yrittivät kaataa hänet. Jokin teräase raapi hänen selkäänsä, etsien haarniskasta aukkoja. Toa karisti heidät kaikki raivoisalla riuhdonnalla. Joku menetti hampaansa, kun hänen kyynerpäänsä teki tuttavuutta liskon leukaluun kanssa. Kuului kammottava ääni, kun toinen liskoista osui seinään ja sai puolet kehostaan mutkalle.

Tasendan naisten ollessa maassa hän katsoi suuntaan, jonne kaksi muuta oli viety. Oli aika kiitää. Kal-soturi huomasi hengästyvänsä juoksuun ilman kakamaansa. Hänestä oli tullut riippuvainen naamionsa voimista. Se teki liikkumisen liian helpoksi, vaivattomaksi. Lisäksi hänen uuden kehonsa massa oli aivan erilainen kuin ennen onnettomuutta. Sen vauhtiin saaminen oli kuin tervassa taivaltamista, mutta kun sillä oli vauhtia, sitä ei käynyt pysäyttämään.

Deleva huomasi edessään teräsoven, jota päin hän kiihdytti kovaan vauhtiin. Toan muurinmurtajamainen olemus osui oveen räjähtävällä voimalla ja kaatoi sen maahan suuren pamauksen saattelemana.

Oven takana olleet vortixxit pelästyivät. He eivät olleet ikinä nähneet mitään yhtä vaarallista kuin vihainen Kal-soturi.
”P-pysähdy!” toinen heistä, nuori palkkionmetsästäjä huusi ja pisti veistä Angienin kurkulle. ”Tai tämä kuolee!” Selakhi yritti huutaa jotakin suukapulansa alta, mutta ei kyennyt kuin mumisemaan.
Tiedoton Halawe lojui maassa hänen vieressään.

Kakamakasvo pysähtyi niille sijoilleen. Tiedottomasta Halawesta ei ollut apua, eikä Angienkaan mikään taistelija ollut. Miten ratkoa tilanne, kun voiman käyttö ei käynyt päinsä? Toa kauhistui, kun tajusi, ettei juuri ratkonut ongelmia muuten. Hän sulki silmänsä ja yritti kerrankin olla rauhallinen, tyyni.

Kal joutui oikeasti ajattelemaan. Se oli hänelle uutta.

“Haarniskani metalli on arvokkaampaa kuin nuo kaksi”, Deleva sai sanottua ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen.

”… mitä ajat takaa? Puhu!”

“Tulkaa hakemaan ruumiini. Irroittakaa raajani ja laittakaa huutokauppa pystyyn! Rakentakaa rautapukuja ja miekkoja jalkapohjistani”, toa pelasi aikaa ja halusi vortixxien lähestyvän häntä.

”Emme ole tyhmiä!” vortixx vastasi ja otti askeleita taaksepäin. Hän vilkaisi hermostuneena taakseen ja sitten taas rautajättiin. Hänen kaverinsa oli liuennut paikalta takaovesta, kun oli nähnyt mahdollisuutensa.

“Ai, et mennytkään tähän retkuuni. No, ehkä on parempi vaihtaa toimintasuunnitelmaa. Hoitelin juuri kuusi ystävääsi ilman aseita tai toa-voimia. Sinun on parasta juosta, jos haluat säilyttää henkesi”, Deleva katsahti murhaavasti vortixiin.
”Kaikki tietävät, ettei toat tapa”, vortixx yritti panna vastaan.
”Oletko aivan varma?” kyborgi kysyi visiirinsä takaa.

”No, tuota”, lisko nielaisi.
Sitten hän pudotti veitsen ja lähti juoksemaan.

Deleva asteli Angienin luokse rauhallisesti. Hän poisti tämän suukapulan ja päästi tämän kädet vapaaksi köysistä. Selakhi hengitti aivan liian nopeasti, ja puhkesi välittömästi puhumaan jostain, mihin plasma-toa ei kiinnittänyt huomiota. Hänen ystävänsä oli vaarassa. Halawen keho oli painava, kun hän nosti sen maasta.

“Minun on kannettava hänet mukanani”, Deleva sanoi kun toan mirun läpsimiset ja muut yritykset magneettimiehen herättämiseksi eivät tuottaneet tulosta.
”Luulen sen olleen kamako-soliumia, mitä meille juotettiin”, selakhi hengitti nopeasti. ”Te ette voi käyttää voimianne tunteihin. Halaween se vaikutti paljon terävämmin kuin sinuun, koska sinussa on niin vähän toa-voimaa jäljellä. Voi luoja, tämä on aivan kammottavaa. En halunnut mukaan JUURI tällaisten asioiden takia.”
“Rauhoitu vähän ja anna minun johtaa meidät ulos täält-”

Lause keskeytyi, kun hälytys laukesi ja napsahdukset ovissa kielivät niiden lukkiutumisesta.

“Tämä tästä puuttuikin”, Deleva sanoi pettyneenä. “Täytyy taas toimia muurinmurtajana.”
Angien tönäisi häntä ja keskittyi kuuntelemaan.

”Antautukaa”, kaikui Tasendan ääni kovaäänisistä. ”Pahoittelen kaksinaamaisuuttani, mutta teillä ei ole juuri mahdollisuuksia päästä pakoon tästä rakennuksesta. Lisää Lyijynoitien joukkoja on tulossa.”

“Onpa omaperäinen nimi teidän kerholla. Missä teidän luutanne oikein ovat?”
”Mistä tuo ääni tulee?” Angien kysyi painaen naamiotaan paremmin otsalleen.
“Onko sillä merkitystä? Hän yrittää vain pelotella meitä antautumaan.”
”On!” selakhi huusi. ”Tuolla katonrajassa, eikö? Haluan sen auki. Luulen, että pääsen järjestelmään sitä kautta.”
“Minä joudan siis toimimaan tikkaina?”

”Ja muurinmurtajana ja panssarivaununa”, hailtia luetteli kurotellessaan katonrajaa Delevan hartioilta. Hän sai kaiuttimen helposti irti, ja veti parinkymmenen sentin edestä kuparijohtoa esiin. ”Ja tietokoneena. Nosta kätesi tänne! Rakensin haarniskaasi portin, jolla voit yhdistää itsesi lähes jokaiseen fyysisiä liittimiä käyt- auts”, sähköisku katkaisi hänen esitelmänsä.
Angien napsautteli kädet väristen piuhoja kiinni metalliseen käteen. Kal ei ollut ennen toiminut tietokoneena, mutta hän tunsi sen tulevan vaivattomasti. Hän oli hetkessä yhtä rakennuksen tietojärjestelmien kanssa. Tunnetila vastasi etäisesti sitä, miten elementaalivoimiin sai yhteyden. Se oli samalla tuttu ja outo tunne.
”Meillä on aikaa parikymmentä sekuntia ennen kuin ne tajuavat mitä teemme ja katkaisevat tämän, joten ajattele NOPEASTI”, selakhi selitti istuen edelleen toan hartioilla.

Tietokoneeksi muuttunut toa rauhoittui ja selvitti mielensä. Hän ajatteli vain ovien avaamista ja sai koko rakennuksen kaikki ovet aukeamaan.
”Aiheuta hämminkiä. Laukaise sammutusjärjestelmät. Sammuta valot. Kaikki asiat mitä vain löydät, pilaa niiden liskojen päivä!”
Tietokone teki työtä käskettyään. Data vilisi hänen ruumiinsa ja mielensä lävitse ja järjestelmät alkoivat sekoilla uuden mestarinsa ohjaksissa. Sammutusjärjestelmät menivät päälle ja valot alkoivat räpsyä.
Angien hymyili ja hieroi käsiään yhteen. ”Joskus yllätän itsenikin neroudellani! Deleva, paina mieleesi paikan pohjapiirros. Tarvitsemme tien laitureille.”
Tutki lisää orgaanisten aivojen käyttöä tietokoneina, hän painoi mieleensä.
Toan mieleen paloi kuva kompleksin pohjapiirroksesta. Se poltti enemmän kuin kirkkain majakka konsanaan.
“Tarvitsemme sen Idenin jostain täältä rakennuksesta”, konesankari muisti.
”Hieno hetki, vähän hengenvaara! Miksi toat aina ajattelevat naamioiden keräilyä? Destral vieköön, paikanna naamioholvi tai joku!”

”Pohjapiirustuksen kartta on mielessäni muistijälkenä. Löydän kyllä kanohikokoelman luokse sen avulla.”
”Tiedätkö, voisin tottua sinun mukanaoloosi. Voisit olla hovimestarini tai jotain.” selakhi sanoi, repi johdot irti ja pudottautui massiivisen metallimiehen päältä.
”Turha unelma”, Deleva totesi. Sprinkleri katossa suihkutti harmaata sammutusvaahtoa kaikkialle. ”Ja tietokone kautta henkivartija, kaikki samassa! Sinulla on se pimeänäkö, mene edellä!” Angien hihkaisi ja tarttui tätä tämän valtavasta metallikämmenestä.
Toa laittoi mielensä voimalla linssinsä infrapunanäön päälle.

Kaksikko juoksi läpi kompleksin, jonka Deleva oli saanut kuin hulluuden valtaan. Rakennuksen teknologiset ihmeet tuntuivat kapinoivan järjestelmäänsä vastaan, vaikka juuri järjestelmä oli saanut ne toimimaan näin. Valot välkkyivät ja osa laitteista oli mennyt oikosulkuun kuormitusten takia. Siellä täällä sulakkeita oli palanut ja huoneet olivat hiljaisia ja valottomia. Käytäviltä kuului huutoja, kun Lyijynoidat etsivät karkureita. Deleva oli kolkannut yhden, johon he olivat törmänneet pimeissä käytävissä.

Kanohiholvin lukitus oli pois päältä. Rauta-toa laski veljensä maahan, tarttui oveen ja veti raskaan teräsoven auki. Punaiset varavalot paloivat siellä ainoana valonlähteenä. Niiden himmeässä hehkussa valtava harvinaisten naamioiden kokoelma ei tosiaankaan päässyt oikeuksiinsa.
Angien pysähtyi hengästyneenä ovelle. Juoksentelu ei tosiaankaan ollut hänelle. ”Halawe saa kyllä korvata tämän kammottavan retken lomalla jonnekin mahtavaan paikkaan. Ei, yksi loma ei riittäisi”, selakhi pohti. ”Ainakin kolmeen eri paikkaan. Steltillä on monta loistokylpylää, joita haluan kokeilla.”
“Tarvitsemme sen Idenin, Angien”, Deleva herätti selakhia todellisuuteen. “Unelmoida voit tämän jälkeen.”
”Me tulemme jostain syystä juttuun paljon paremmin kuolemanvaarassa”, selakhi sanoi. ”Te toat olette ihan hulluja.”
“Ehkä Mata Nui valitsee hulluimmat toiksi. Voisi sopia työnkuvaan”, Deleva naurahti.
”Tässä”, Angien löysi haluamansa naamion. ”Tietty täältä voisi ottaa näitä hieman enemmänkin, nämä kun eivät ole erityisen vartioituja”, hän mainitsi hipelöidessään koristeellista selakhi-Kaukauta.
“Tulimme tuota Ideniä varten, emmekä ole mitään pirakoita tai ryöväreitä. Vaikka tosin tämä vähän sitä määritelmää venyttääkin.”
”Niin, varastamme vain tiettyjä esineitä”, selakhi kommentoi kuivasti. ”No, naamio on meillä. Nyt pois täältä, tai saat nauttia lisää niistä kuolemanvaaroistasi.”

Deleva heitti Halawen leveälle hartialleen ja lähti edeltä. ”Joudumme jättämään varusteemme sinne eteiseen”, hän kertoi. ”Laituri on vastakkaisessa suunnassa.”
”Onneksi meillä ei ollut mukana mitään missä olisi vähäänkään tyylitajua”, hätäilevä hailtia vastasi ja haaveili hetken kenkävarastostaan Odinalla. Hän ei todennäköisesti näkisi sitä enää koskaan.

He kulkivat pimeyden turvin läpi hienojen huoneistojen. Matot ja maalaukset olivat pilalla sammutusvaahdosta. Angien osasi hetken samaistua ne omistavan vortixxin tuskaan, mutta sitten muisti, kenen tajutonta ruumistaan he kuljettivat mukanaan.
”Hal kertoi niille, minne olemme matkalla”, selakhi sanoi.
“Tiedän. Matkamme ei tule olemaan helppo. Tosin se ei ole ollut helppo tähänkään asti.”
”Olet aina niin rohkaiseva.”

“Olemme kohta ulkona täältä. Enää tämä seuraava ovi niin olemme ulkona laiturilla ja poissa täältä. Saa jäädä viimeiseksi Xian reissuksi tämä.”

He pääsivät ulos helposti Delevan ovenmurtaja-olkapäällä. Ulkona satoi harmaata räntää. Se jätti Angienin haarniskan kangasosiin likaisia laikkuja. Tiluksien yksityinen satama-alue oli aidattu, ja laiturissa kellui muutama virtaviivainen vene.
“Onneksi tämä ei ole happosadetta”, Deleva yritti olla positiivinen.
Sitten hän kuuli ujelluksen, ja vihreä, sähköinen pallo osui häntä vatsaan. Virtaus jähmetti välittömästi hänen mekaaniset nivelensä ja mäntänsä. Toa kaatui kasvoilleen märälle soramaalle, jolla rantaviiva oli päällystetty.
”Minun olisi pitänyt aloittaa tällä”, huusi Tasenda, joka ilmestyi esiin yhdestä veneestä. Hänellä oli käsissään pitkä, vanhanmallinen Nynrah-pulssikivääri. Sen punaisesta perästä näki sen olevan sodan aikana massatuotettua erää, kuuluisaa Vahkinsurmaa.
”Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, eikö?” hän jatkoi ja latasi kiväärinsä siltä varalta, että rautajätti olisi sittenkin vielä liikkumakelpoinen.
Deleva ei vaikuttanut siltä. Hän makasi vatsallaan maassa, Halawe hänen vieressään. Angien jähmettyi kauhusta heidän takanaan. Xialaisleidin hovimestari hiippaili sivusta, sulki oven ja painoi jonkin teräaseen selakhia vasten.
“Löysitte sitten jotain jolla pysäyttää minut. L-loistavaa”, Deleva naureskeli ja tunsi voivansa huonosti. Kovin moni ei ollut saanut häntä kaadettua. “Ja se… se joka minut kaatoi olikin lipevä liskokapitalisti, joka ei edes taistellut reilusti!” Sen sanottuaan hän iski otsansa maahan. Haarniskan elintoimintojärjestelmien sammuminen vaivutti hänet hetkessä tajuttomuuteen, kun aivot jäivät vaille happea.

”Paljonko Varjottu on luvannut meistä?” värisevä Angien kysyi varovaisesti. Veitsenterä painoi hänen niskaansa vasten epämiellyttävästi. Hän nosti kätensä ylös varovaisesti. Vortixx käveli muutaman askeleen lähemmäs, mutta piti hyvän välin itsensä ja metallimiehen välissä.
”Tarpeeksi, että jokainen onnenonkija toivoo löytävänsä teidät ja toimittavansa teidät elossa Odinalle.”
”Elossa? Eikö meistä saa kuolleena palkkiota?”
”Vähemmän”, reptiliaani hymyili. Hailtia nielaisi. Hänellä oli yleensä Halawe mukana juuri sen kaltaisia tilanteita varten.
”Tiedätkö, miksi Varjottu vainoaa meitä?” Angien kysyi hitaasti, yrittäen kuulostaa päättäväiseltä.
Vortixx katsoi häntä pää kallellaan. ”Sillä ei ole väliä. Nyt, olepa hyvä hai ja mene maahan muiden viereen.”
”Me tiedämme liikaa”, selakhi irvisti neulanterävällä purukalustollaan.”Ja voin antaa sinulle omaisuuksien arvoista tietoa, jos päästät minut menemään.”
”Mitä sinulla muka voi olla?” Tasenda tuhahti. ”Maahan.”
”Minä olin Varjotun asekehittelyosaston johtaja, ja tiedän kaikki yksityiskohdat hänen hallussa olevasta tekniikastaan!” Angien huusi äänellä, joka sai yleensä surkeat alaiset säpsähtämään. ”Ja minulla on kaulassani muistikristalli, jossa on piirrustukset kaikkeen, mitä Metsästäjillä oli sodassa.”

Vortixx näytti epäilevältä. Hän vilkaisi jalkojaan ja sitten taas selakhia silmiin. Naamio vaikeutti tämän eleiden lukemista, mutta Tasenda oli itsevarma. Hän oli neuvotellut kasvottomien asioiden kanssa, eikä yksi värisevä hailtia olisi mikään haaste.
”Kaikkeen?” hän varmisti.

”Suunnittelin valtaosan itse.”

”Exo-Nova?”

Metsästäjien suurin sotakone. Coliseumin porttien murtaja. Vortixxit olivat himoinneet sen salaisuuksia iäisyyden, ja Tasenda tiesi, että siitä maksettaisiin omaisuuksia.

”Näytä kristalli”, hän määräsi.
Angien otti hitaasti vihreän kiven kangaspoimuista rintansa päältä. Siinä oli kohokuva draakinhäntätunnuksesta. ”Tämä kristalli tottelee ainoastaan minun ääntäni”, hän sanoi ennen kuin vortixx vaatisi riipusta itselleen. ”Olet varmasti nähnyt tämänkaltaisia aiemminkin. Henkilökohtainen tallennin. Voin siirtää sinulle kaiken tiedon, jonka haluat, mikäli päästät minut menemään.”

Vortixx pohdiskeli hiljaa. Hänen viittansa oli muuttunut niljaiseksi rätiksi räntäsateessa. Laiturilla puhalsi kylmä tuuli, joka puri läpi haarniskan.

”Anelen, säästä vain henkeni. Tee toille mitä haluat. Minä vain haluan selvitä hengissä tästä, ei minun kuuluisi edes olla täällä”, Angien jatkoi epätoivoisesti. Äänestä saattoi suorastaan kuulla hädän ja pelon.

Vortixx kaivoi esiin oman tallennuskristallinsa. Se oli kirkkaan oranssi ja uusinta mallistoa. Hän viittasi hovimestarinsa sivuun. Angien huokaisi helpotuksesta, kun terä katosi hänen niskaltaan.
”Anna minulle Exo-Nova.”

”Tiedostosiirto, projekti Rautaranka”, Angien sanoi, niiskutti äänekkäästi, ja kristallit aloittivat välkkyä ja välittää informaatiota toisesta toiseen valonsäteissä. ”Tietysti samalla kun siirrän tällaisen suojaustason kivestä salaisia tietoja, mukana siirtyy jonkin verran… suojauskeinoja.”
”Mitä sinä teit?” vortixx sihahti ja työnsi selakhin vasten seinää. ”Mitä sinä teit?”
”Se ilmoittaa Odinalle, missä olemme ja kenelle juuri tiedot siirsin, poistaa tiedot jotka juuri annoin…”
Reptiliaani puristi Angienia leuasta niin, että sattui. ”Tiesit siitä.”
”…krhm”, ex-metsästäjä yritti puhua. ”… se tekee niin, mikäli en varmista sitä toistamiseen sinun laitteestasi – luoja, älä purista niin kovaa, hullu nainen, juuri tuon takia teistä ei pidetä – sinulla on minuutti aikaa ennen kuin virus käynnistää itsensä.”
Tasenda veti virtaviivaisen pistoolin vyöltään selakhin kurkulle. ”Sitten sinä varmaankin teet niin! Tai tapan sinut ja ystäväsi!”
Angien yritti pysyä rauhallisena. Se ei ole helppoa, kun huomattavasti päätä pidempi liskohirvitys on räjäyttämässä hänen kaulavaltimoitaan. Hän nielaisi ja vastasi: ”Jos en varmista sitä, päädyt Metsästäjien tappolistalle. Minä olen jo siellä, joten sillä ei ole merkitystä. Hän ei pidä salaisuuksien levittelystä. Viisikymmentä sekuntia.”
Vortixx iski nyrkillään seinää hailtian pään sivulla purkaakseen turhautumistaan. ”Sinä uhkailet minua, haintyperys!”
”Terävä huomio, arvon neiti.”
Tasenda kihisi kiukusta. Hän tiesi, ettei Angienin tappaminen olisi vaihtoehto. Hän ei ollut varma, olisiko tämän maassa makaavien ystävien tappaminenkaan vaihtoehto. Jollakulla, joka pakoilee metsästäjiä, ei ole liikaa menetettävää. Jos toat kuolisivat, selakhi saattaisi tuhota hänen uransa vain kostaakseen.

”Harkitse tarkkaan. Paikka metsästäjien tappolistalla vai lähihistorian arvokkain salaisuus?” selakhin hampaat välkkyivät, kun hän lausui uhkauksensa hitaasti ja selkeästi.

”Mitä sinä haluat?” vortixx alentui.
”Ensin anna ase.”
”Sinä bluffaat.”
”Kolmekymmentä sekuntia. Voi, miten tälle hienolle huoneistollesi käy, jos sinun on paettava odinalaisia? En usko, että pakolaisen elämä sopisi sinulle.”

Vortixxin katse oli muuttunut puhtaaksi epätoivoksi.
Hän huokaisi syvään ja antoi aseensa kiristäjälleen.

”Te kaksi, laiturille, kauemmas minusta. Vauhtia!” selakhi määräsi ja suuntasi pistoolin käsi väristen vortixxin naamaan. Se oli isolippainen variantti Keelerak-pistoolista, elegantti ja ladattu kudosta korventavilla rhotuka-patruunoilla. Ase tuntui painavalta tiedehain kädessä. Hän napsautti varmistimen pois. Se sai hänen uhkailemaansa kaksikkoon vauhtia. Hän oli muuttunut hetkessä pelokkaasta ja anelevasta pikkutytöstä pelottavan… kylmäksi. Tasenda ei ollut enää millään tavalla kontrollissa – eikä se ollut tilanne, johon hän olisi päätynyt erityisen usein talousrikollisen urallaan.

”Tee sinun osasi”, hän yritti määrätä. ”Poista se varotoimi tästä-”

Angien tuijotti vortixxia aseen takaa. Tajuton Halawe ja lamautettu Deleva olivat maassa hänen sivuillaan maassa. Hän vilkaisi Halawea ja sitten taas vortixxia, joka oli sen tehnyt. Kuoleman väline hänen kädessään tuntui painavan jatkuvasti enemmän, kun hänen kätensä väsyi. Hänen sirot sormensa painautuivat vasten liipasinta. Vesipisarat valuivat niitä pitkin ja putoilivat alas.

Tasenda oli ainoa, joka oli kuullut, minne he kolme olivat matkalla. Hän voisi paljastaa heidät.
Entä turvakamerat? Taatusti heidän pöytäkeskustelunsa oli nauhalla. Taatusti joku muukin tiesi siitä.
Toisaalta hetkenä, jona Exo-Nova olisi vortixxin käsissä, Angienin kortit paljastuisivat. Iso vortixx ja aseistettu selakhi voittaisivat hänet, ei kysymystäkään.

”Hyväksy tiedostosiirto, äänijälki Rautakala”, Angien sanoi, ja datakristalli piippasi. Sitten hän painoi liipasinta. Vortixxin rintakehään räjähti nyrkin kokoinen aukko. Keltaista verta roiskui haarniskalle, maahan, vesilammikoihin. Hovimestarilla oli kauhistunut ilme, kun hän kyyristyi maahan. Angien ampui uudelleen ja uudelleen, ja samalla paniikinsekaisella kohtauksella tyhjensi koko aseen Tasendaan. Puolet laukauksista osuivat ympäristöön ja sihisivät sateessa, mutta ne, jotka osuivat liskonaiseen, tekivät kammottavaa jälkeä. Vortixx lensi metrin taaksepäin ja kaatui pitkin pituuttaan märälle laiturille. Veri valui ruhjellusta kehosta lautojen välistä mereen. Angien oli kuin epätodellisessa unessa.

”Juokse jo tai ammun sinutkin!” juuri syntynyt murhaaja huusi puolipaniikissa hovimestarille, joka hyppäsi kauhuissaan veteen ja lähti uimaan kohti parempaa työpaikkaa.

Nainen ei uskonut silmiään, kun hän pudotti aseen. Hän oli tappanut jonkun. Hän oli oikeasti tehnyt niin. Hänen sydämensä pamppaili.
Siltä hengen vieminen tuntui.
Kaikki se teoria oli muuttunut käytännöksi.

Meri
Tunteja myöhemmin

Halawe palasi todellisuuteen. Päänsärky oli kammottava. Kullankeltainen silkkilakana tuoksui tutulle. Aivan kuin… Tasendan veneen sviitissä. Hän havahtui ja pani merkille leveän pylvässängyn xialaisen muotoilun: kaikki oli tyyliteltyä ja funktionaalista. Hänen vieressään ei tosin ollut ketään – hän ei ollut varma, oliko se hyvä vai huono asia.

“Taas näitä päiviä”, Halawe sanoi ääneen itselleen. Silloin hän muisti, ettei edes ollut metsästäjä enää, pikemminkin ex-metsästäjä. Ja jos hän oli Tasendan aluksella sen huonosti menneen tapaamisen jälkeen ilman kahleita, he ilmeisesti… onnistuivat?
”Angien? Deleva? Hei?” hän huusi noustessaan.

Hetkessä selakhi sukelsi komentosillalta alas. ”Olet tajuissasi!” hän huusi ja syöksyi halaamaan toaa kuin villiintynyt pyöriäinen. “Olinko kauankin poissa?” Halawe sai suustaan hölmistyneenä ennen kuin puristui tiukkaan syleilyyn.
”Neljä vuotta, höntti”, vastasi hailtia ja suuteli tätä. ”Ei, pari tuntia. Vaikka se olisi ollut sinulle oikein. Hieno ystävä sinulla, nimittäin.”
“Mitä? Sinä ja Deleva tulitte kaksi tuntia toimeen ilman minun sovittelujani?”
”Olen hyvä tekniikan kanssa, muistatko? Delevasta saisi tosi hyvän yleistyökalun.”
Halawe naurahti. “Missä menemme nyt muuten? Huomaan tämän liikkuvan.”
”Kahden tunnin päässä Xiasta, matkalla kohti Kristallisaaria pohjoisportin kautta”, selakhi vastasi ja johdatti toan ylös kannelle. Hyytävän kylmä viima kävi heidän kimppuunsa heti. Deleva oli ratissa ja katseli synkänsinistä merta läpi virtaviivaisen tuulilasin.
“Ai prinssi palasi unimailtaan takaisin”, Deleva naurahti nähdessään Halawen tolpillaan.
“Pitihän minun joskus herätä. Onnistuitte sitten näemmä tehtävässämme?”
“Saimme kanohin ja tämän kiitoveneen, eli kyllä. Kilpeni ja jouseni jäivät kuitenkin Tasendan luokse”, toa kertoi hiukan harmissaan. Hän oli perin kiintynyt toa-välineisiinsä.
”Entä… Tasenda?”
Vaivautunut hiljaisuus. Deleva vilkaisi selakhia, ja oli juuri avaamassa suutaan, kun tämä vastasi.
”Hän on kuollut”, Angien vastasi vaikeana.
“Miten?” Halawe sai sanottua. Hän oli tuntenut Tasendan jossain määrin jo vuosia, mutta silti tutun kuolema oli ainakin hetkellisesti vaikeaa. Toisaalta toa tiedosti myös ammattinsa tuomat vaarat ja riskit.

Angien oli perustellut sen itselleen uudelleen ja uudelleen. Hänellä oli ollut täysin pätevät syyt tappaa vortixx. Se oli ollut vain loogista.
Silti hänen oli vaikea käsitellä aihetta.

”Minun oli pakko ampua hänet”, selakhi myönsi katse maassa.
“Ymmärrän. En vain olisi uskonut, että sinusta on sellaiseen.”

Angien ei ollut aivan varma, oliko kyseessä kehu vai haukku, mutta hän oli täysin samaa mieltä.
”En ymmärtänyt, että se olisi…” hän sopersi. ”Ei siinä olisi pitänyt olla mitään outoa, olen nähnyt monta kuolemaa Odinalla. Olen antanut tappomääräyksiä. Mutta se kun se piti tehdä itse, se tuntui… kamalalta. Hal, miten sinä voit tehdä sitä jatkuvasti?”

“Tappamiseen turtuu ennen pitkää. Ei sitä edes tiedosta riistävänsä elollisen, ajattelevan olennon hengen kun sen on tehnyt kymmeniä tai satoja kertoja. On vain otettava etäisyyttä niiden kanssa, jotka tappaa. Perusteltava itselleen, että ne ovat pahiksia tai jotain muuta, joka antaa nukkua yöt rauhassa. Tai hankkia jotakin muuta ajateltavaa, kuten muuta elämää ja harrastuksia”, magnetismin toa kertoi. Hänen mirullaan oli vakava ilme. Se oli harvinaista.

Deleva vilkaisi toa-toveriaan. Hänen punavisiirinsä takaa ei nähnyt, mitä hän ajatteli, mutta hän ajatteli.

”Niin minä perustelenkin”, Angien sanoi. ”Mutta se tuntuu silti väärältä. Kun mietin tätä, tajusin yhden asian, mitä olen miettinyt pitkään. Tapasin Odinalla ties miten monta Varjotun alaisista, ketä aseistuksen ja ketä kehonmuokkauksen yhteydessä, mutta he kaikki olivat aina… sulkeutuneita. Hiljaisia. Harvalla oli elämää tehtäviensä ulkopuolella. Kaikki kovimmat tappajat, he olivat kai hieman kuolleita itsekin. Niitä tai psykopaatteja.”

“Toivottavasti sinusta ei koskaan tule sisältä kuollutta tappajaa”, Halawe sai sanottua. Hän oli onnistunut säilyttämään oman luonteensa ja avoimuutensa ehkä juuri sen takia, että oli erikoistunut lähinnä tehtäviin, joissa tapettiin erilaisia rikollisia, poliitikkoja ja muita kyseenalaisia kohteita.

”Kuinka monen kuoleman olen aiheuttanut sillä, että olen antanut metsästäjille aina vain parempia tapoja tappaa?” Angien kysyi. Eleettömän selakhinaamion takaa sitä ei voinut nähdä, mutta hän kyynelehti. ”Miksi… miksi tajuan sen vasta nyt? Minä olen kehittänyt aivan kammottavia asioita, hermomyrkkyjä ja hirviöitä. Olen auttanut pirakoita! Ilman minua…” hän sopersi.

“Tule tänne”, Halawe sai sanottua ja avasi sylinsä. “Tehtyjä ei saa tekemättömiksi, mutta voit keskittyä elämiseen niistä huolimatta.”
Hailtia ei vastannut. Hän vain painoi päänsä toaa vasten ja keskittyi siihen, miten tämän lämmin sydän löi. Se sai unohtamaan ympärillä piiskaavan tuulen ja aallot ja maailman, joka tuntui Angienista synkemmältä kuin eilen.

12 vastausta artikkeliin ”Loispistiäinen 3”

  1. Klaanonin Netflix-minisarja viihdyttää oikein mainiosti isompien juonikuvioiden taukoillessa.

    Mainio. Kaikkein eniten nautin alkupuolen varautuneesta tunnelmasta. Kuvailu Tasendan huoneistoissa oli tosi mieleenpainuvaa, taideteokset etenkin. Matoran-universumin korkeakulttuurista pitäisi kertoa enemmänkin!

    Toimintakohtaus oli ehkä sitten vähemmän kiintoisaa luettavaa, siinä kohtaa vain harmitti kun sen piti mennä taas äksöniksi. Petrasi kyllä mainiosti lopun kiristystilanteessa.

  2. Minusta lopun toiminta oli ihan piristävä. Ei niin pitkä, että ehtisi mennä tylsäksi, ja lopun kiristysasia ja Tasendan tappaminen olivat kaunista luettavaa. Siihen olen kyllä pettynyt, että Rahkshi-maalaus ei ollut Tšehovin ase! Se olisi voinut hyökätä omia aikojaan porukan kimppuun.

  3. Juonikuvio, joka ei ole ollut kuukausia jumissa???? Minun klaanonissani???

    Komppaan edellisiltä sitä, mikä heistä toimi; erityisesti nautin itse siitä, että Angien saa hahmokehitystä. Ehkä vähän yllättävää sellaista (ei se minusta ehkä vaikuttanut sellaiselta, jolla olisi ongelmia tappamisen kanssa), mutta kuitenkin ihan perusteltua.

    Delevan uudet voimat sen sijaan menivät ainakin minulle hiukan liian fantasiaksi, lähinnä koska a) miten tuo edes toimii b) oliko noilla tosi, tosi huonot turvatoimenpiteet vai voisiko Deleva nyt yhtäkkiä haxxeroida koko Metru Nuin, mutta toisaalta on Klaanonissa ennenkin Hollywood-hakkerointia ollut.

    1. Minusta on vähän hassua, että bonklemaailman voimiin kiinnitetään tuollaista huomiota. Tai siis niillä on naamioita joilla voi jutella eläimille, pysäyttää aikaa, kiekkoja jotka estävät asian lentämisen, ketjusalamoita, voimahuutoja, telekinesiaa – kaikkea suoraan supersankarisarjakuvista. Mekaanisina sotureina jonkin sortin koneille juttelu luulisi olevan oleellinen osa Kalien olemusta. Anteeksi jos se ei ole tullut tarpeeksi esille jo esitellyssä Klaanonissa. Tuo koneilu on Delevalla vähän kuin elementti muille toille. Se on niiden oma kieli jonka avulla ne puhuvat ympäristön peruselementtien kanssa.

      1. Kyse on pikemminkin siitä, että ”tietokoneille puhuminen” on paljon, paljon monimutkaisempi voima ja vaatisi Delevalta paljon enemmän ajatustyötä ja ennakkotietoja kuin mikään luettelemasi. Koska tietokoneet eivät ole älyllisiä olentoja, tilannekuvaus ”Deleva käskee tietokonetta tekemään jotain” on abstraktoitu aika korkealle tasolle, ja saattaisi todellisuudessa olla jotakin ”Deleva aikaansaa tietokoneen kovalevyllä tai prosessorissa muutoksia, jotka saavat sen toimimaan halutulla tavalla”, ja sen vaikeus on ilmeistä. Vai saako Deleva vain jonkin napin jossain painamaan itseään? Minkäänlainen tietoturva tekisi siitä aika mahdotonta. Lisäksi järjestelmään olisi varmasti järkevässä maailmassa koodattu myös jonkinlainen systeemi, joka estää automaattisesti komennot, joissa ei ole hirveästi järkeä (esim. tuollainen).

        Sellainen näkökulmakin on hyvä ottaa huomioon, että tapaukset ”rahien kanssa puhuminen” ja ”tietokoneiden kanssa puhuminen” eroavat siten, että raheissa on metafyysistä roskaa, kuten sielu, johon voi vedota perustellessaan supervoimien toimivuutta; tietokoneet sen sijaan ovat tuon maailman asukkien keksintö, joten olisi outoa, jos taikavoimat toimisivat erityisesti niiden kanssa.

        Jos vertaa luettelemaasi listaan, jokin ”hahmot osaavat luoda tyhjästä tulta” on hyvin helppo hyväksyä. Sen sijaan tässä on hyväksyttävä ”tietokoneet toimivat kuten ne toimivat Hollywood-elokuvissa”, mikä on rehellisesti sanottuna huonoa tarinankerrontaa ja ikävää sen kannalta, jos joku haluaisi mahdollisesti kuvata tietotekniikkaa vakavasti.

        Toki tämä on varmasti lähinnä minun ongelmani, ja kuten sanoin, ei lainkaan epäsopivaa aiemman tarinan kanssa, mutta enpä voi henkilökohtaisesti sille mitään, että Hollywood-tietojenkäsittelytiede vetää välittömästi pois tarinasta. Yritämmehän kaiken muunkin (kuten esim. psykiatrian Metru Nui-juonikuviossa) kuvata realistisesti.

  4. Jotenkin tämä oli mukavin viesti lukea hetkeen. Angienin hahmokehitys tuli minullekin vähän nopeasti ja yllättäen, mutta se antoi kyllä hahmoon enemmän syvyyttä.
    Tulkitsin että KAL-haarniskan uudelleenkäynnistäminen on aika vaivatonta Angienille, kun kohtausten välissä Deleva oli jo tolpillaan. Delevan aivot eivät varmaan kovin pitkään selviä ilman happea.

  5. Delevan uudempi puoli on moderni KAL-haarniska. Sen on tehnyt Musta Käsi, joka oli aikanaan varmaan yksi johtavista firmoista myös informaatioteknologian alalla – after all, niiden armeija perustui tietokoneisiin ja tekoälyihin. Minusta on ihan uskottava ajatus, että Kaleissa olisi hyvin kehittyneet tietokoneet korvaamassa toimintoja, jotka kärsisivät esimerkiksi metallikehoista tai vaurioituneiata aivoista. Angien mainitsee, että Delevan käteen on rakennettu jonkinlainen yleis-USB. En koe mahdottomana, että Kal-tietokoneesta löytyisi samalla suuri joukko Delevan näkökulmasta alitajuisia ohjelmistoja tietomurtoihin. Se ei ole kovin kaukaa haettua, kun katsoo muuta Käden tekniikkaa.

    Lisäksi rakennuksen sisäinen verkko on vähän eri asia kuin vaikka jonkin pankin palvelimelle tietomurron tekeminen. Sen ei luulisi olevan ylivoimainen este kokeelliselle kävelevälle tietokoneelle.

  6. Tässä postissa oli monia hyviä asioita. Delevan konevoimien – ja rautamuodon muutenkin – käyttö oli tässä piristävän valovoimaista! Toa Coboropp joka suojelee detroit koroa~

    Minusta on vähän hassua nillittää siitä, että yh hyh hyyy tietokoneet ei toimi noin maailmassa, jossa kiviä voi luoda elementtivoimilla, viisisataametriset ilmalaivat pysyvät höyryllä ilmassa ja maailma on planeetan kokoisen jättirobotin sisässä. Eipä meillä muutenkaan ole syytä olettaa, että tietokonejärjestelmät olisivat samanlaisia kuin meillä. Vaikka Delevan-mieli-kompleksin-tietojärjestelmässä oli pikkuisen scifi-kliseinen, pidin siitä; se oli hyvin kuvailtu! Otetaan nyt kunnolla mekaanisesta miehestä kaikki irti!

    Piristävää oli myös se, miten yksi Lyijynoidista teki vain järkevän valinnan ja jätti Angienin ja veitsen ja häipyi, kun Deleva vähän vinkkasi…

    Myös Angienia käsiteltiin aika hyvin. Pidin erityisesti tietokristallin järkeilystä ja siitä, ettei hahmolla tosiaankaan ollut mitään hävittävää. En osannut varmasti arvata, että se ampuisi vihollisensa – mukava lukea ropea, jossa lopputulos on yllättävä! Hyvä on myös se ristiriita, että se on tosiaan asesuunnittelija (mikä perkeleellinen ammatti) muttei silti tappanut koskaan ketään.

    Myös lopun vakava Magneto oli jees. Tuommoista dialogia, joka usein menee korniksi, mutta nyt toimi hyvin eikä mennyt.

    Jos jostain nillitän, niin toistoa miettikää, ja joitain lauserakenteita voi vielä petrata. ”Hän”-sana esiintyi varsinkin alkupuolella melko kömpelöksi (myönnän kyllä, että se aiheuttaa usein hankaluuksia; silloin kannattaa vain valita täysin erilainen rakenne saman asian ilmaisemiseen).

  7. Heti alkuun pari tuumaa hakkeroinnin tienoilta: se oli ihan siististi kerrottu kohtaus, mutta myös jossain suhteissa ongelmallinen. Se, että sanoo että onhan tuossa maailmassa muutakin epärealistista hömppää ei mielestäni tarkoita, että eri asioiden toimintapeeiaatteet yleisesti joutavat romukoppaan. Ehkä tuon maailman tietokoneet ja oikeastaan xialaiset jutut yleisesti ovat kiinnostavia juuri siksi, että ne eivät ole taikaa. Kun sitten sanoo, että ne ovat ”kuin taikaa”, vie niiltä pois sen, mikä teki niistä uniikkeja ja kiinnostavia? Ja sitten voi tietty miettiä, että jos ·Lel hax· on noin helppoa, niin mitä siitä seuraa? Jos tietokoneita voi ottaa haltuunsa noin helposti, voiko niitä puolustaa helposti? Missä Avast-Nui on, kun sitä tarvitaan?

    Mutta tosiaan, ei kohtaus minua lukiessa häirinnyt, eli se toimi minun tapauksessani mainiosti. Enemmän minua vaivaa eazy-mode-hakkeroinnin rationalisoiminen näissä kommenteissa, koska onhan se sentään vähän hupsu ajatus, in-universe. (”Musta Käsi teki sen niin” ei saa selitystä kuulostamaan korvaani järkevämmältä, vaan saa Mustan Käden kuulostamaan vähemmän mielenkiintoiselta, ehkä?)

    Mutta kohtaus oli minusta siisti, siis kerronnassa! No problemo there, innostuin vain höpisemään! Sitten itse asiaan, eli viestiin!

    Tämä juoni on makuuni ihastuttavan perinteinen seikkailu. Välitön päämäärä on selkeä, ja hahmoihinkin tutustuu koko ajan paremmin. (No Deleva nyt on vanha tuttu, joka on jo lyönyt itsensä läpi varmaan about kaikkien päissä.) Viikon pahis oli hurmaava, ja viesti herätti hienoja mielikuvia. Lopun bang-twisti oli myös aito yllätys!

    Jos nyt jotain parannusehdotusta yritän keksiä, niin Angien tuntui viimoisessa kohtauksessa uskottavuuden rajoja koettelevan naiivilta. Mutta ehkä tämäkin kiinnitti huomioni vain, koska hahmo tuntui viestissä muuten niin uskottavalta?

    Jotta että jee, jatkakaa seikkailua!

  8. Tiedättehän, että esimerkiksi bonkle-maailman jää ei ole taika-jäätä, vaikka sitä voidaan hallita taikavoimilla? Eihän tässä kerrota juuri siitä, miten xialainen tietotekniikka toimii – ei ole mitään syytä olettaa tämän perusteella, että se olisi taikaa tai jotain. Vain tapa, jolla Deleva vaikuttaa siihen, on ”taikaa.”

  9. Tämä muuttui loppua kohti kuljettaessa todella tiivistunnelmaiseksi. Angien sai hahmona kertarysäyksellä enemmän sisältöä ja sanon tämän henkilönä, joka rakastaa hahmoa jo ihan perusominaisuuksienkin perusteella. Se, miten toiminnallinen tilanne lähensi häntä ja Delevaa oli mukava piristysruiske viestissä, joka vakavoitui juuri oikealla tavalla loppuun päin kuljettaessa.

    Halawe alkaa myös viesti viestiltä liimautumaan mielikuviin. Tämän kuvion tasainen ilmestymistahti on ehdottomasti tehnyt hyvää näiden uusien hahmotulokkaiden kannalta.

    Hakkerointidepaattiin minulla ei ole oikeasti mitään sanottavaa. En välittänyt siitä liiemmin, mutta en vihannutkaan. Ehkäpä sillä oli arvoa ihan jo tämän keskustelun syntymisen kannalta!

Vastaa