”Varokaa Varoittajaa.”

Klaani, valvomo

Hän oli viettänyt aikaansa tehden rauhan Umbran muiston kanssa. Nyt oli aika palata töihin.

Tai siis musiikkiin. Musiikki oli yhtä tärkeää kuin työ. Sekin piti pimeyden poissa.

”No nyt.”

Kuten kuka tahansa vaatimaton suuri muusikko, Paaco vietti iltapäivää kuunnellen omaa biisiään. Se oli aika hyvä biisi. Keskivaiheilla oli niin huikea pudotus, että sitä varten täytyisi lanseerata jokin uusi hyvä musiikillinen termi. Kuten esimerkiksi (mutta ei välttämättä) ’diskon Nova-räjähdys’.
Mieluummin joku vähän parempi. Mutta idea käy kyllä tuosta ilmi. Käyhän?
Jos kuuntelisimme Paacon uusinta hittibiisiä juuri nyt, se kuulostaisi karkeasti arvioituna tältä:

Unts unts unts unts unts unts PEW pew PEW pew unts unts unts.

Sama kolmesti uudestaan.
Oikeastaan biisi jatkui tällaisena melko lailla koko kestonsa ajan. Muutokset totuttuun melodiakulkuun olivat melko kosmeettisia. Kosmeettisia? Eivät kosmeettisia, koska aika harva älyllinen laji sakaroilla näki ääniä. Ehkä jotkut krikitit mallia vox tai box tai sox tai mitä ne nyt olivat? Mutta tärkeintä oli, että biisi toimi ja siinä oli FIILISTÄ.

Sääli, että pelkkä passiivinen kokija ei kykene jakamaan Paacon suurenmoista iloa. Hän voi vain kuvitella, kuinka Paacon vihreällä Mahikilla leveni virne kappaleen lähentyessä huippukohtaansa.
Että et kuule edes tiedä, mitä menetät.

Sääli kyllä, Paaco joutui itsekin lopettamaan kappaleensa kuuntelun, kun ovi loksahti auki takana. Vihreät kädet laskivat suuret kuulokkeet käsinojalle, ja toan erityispehmustettu nahkatuoli pyörähti ympäri.
Äänettömän kepeät selakhinaskeleet, narskuvat pedonjalat ja jyrisevät pyörät virtasivat sisään Klaanin valvovan silmän keskukseen. Kolme muuta moderaattoria seisoi nyt Paacon valtaistuimen edessä.

”Terve”, Same sanoi.
”Herra päämoderaattori!” toa jyrähti kunnioittavasti ja nosti väärän puoleisen käden löysästi lippaan vaivautumatta nousemaan tuoliltaan. Kahviaan sekoitellut hai tuhahti, mutta tajusi aivan liian myöhään nostaneen omankin kätensä.
Vanhat tavat kuolivat toivoakin huonommin.

”… lepo”, Same mumisi laskien kätensä rauhallisesti alas.

Make hymähti hiljaa. Hänen oli edelleen vaikea tottua asioiden nykyiseen tilaan. Olihan Same ollut aina hänen esimiehensä, mutta ei koskaan näin selkeästi. Noviisi ei tiennyt, pitikö hänen muuttaa suhtautumistaan Sameen ylennyksen jälkeen, vai halusiko tämä sitä ollenkaan. Selakhi ei puhunut aivan liikoja sitä, mitä halusi – vain siitä, mikä oli tehtävä. Se riitti joskus Makelle.

Ja Umbran hautajaisten jälkeen Make otti mielissään vastaan minkä tahansa pilkkeen toivoa.
Hautajaisten keskellä, sinä syksyisenä päivänä oli Makeen uponnut jokin todella lopullinen alakulo, sellainen jota tämä ei ollut saanut mielestään. Olihan hän tiennyt, että sota vei velkojansa ja niitti ystäviä, mutta tätä ennen hän ei ollut tuntenut yhtään nimeä hautakivessä.
Ja jos hän olisikin nähnyt edes ruumiin… eläin hänessä olisi osannut haistaa kuoleman. Se olisi auttanut ymmärtämään.

Kukaan muu moderaattori ei näyttänyt enää suruaan. He vain jatkoivat tavalliseen tapaansa.
Ehkä minunkin sitten täytyy.

Bladis rullaili hiljaisena aivan Paacon vierelle.
”Sinä kyllä kökötät niin paljon tuossa tuolissa, että muutut joku päivä kaitaksi sen kanssa”, skakdi sanoi tökäten toaa olkapäähän.
”Kaitaksi? Ha ha, pelle”, Paaco töräytti, ”Kaitaan kuuluu neljä toaa.”
”Kaksipa!” Bladis ärähti. ”Minä muuten tiedän nämä jutut.”
”Ja paraskin puhuja! Itse olet ihan naimisissa tuon tuolin kanssa!”

Make pyöräytti hiljaisena silmiään, vaikka tiesi että Bladiksen suututtaminen vaatisi jotain aika paljon perusteellisempaa. Pikainen vilkaisu uuden päämoderaattorin suuntaan näytti vaivaantuneita päänpudisteluja.
Nämä kaksi, Maken katse sanoi.
Nämä pirun kaksi, Samen oma vastasi.

”Ha-haa! Minulla on sentään lekurin lupa pitää pakaroitani tässä!” Bladis nauroi riehakkaasti.
”Ai oikein pakaralääkärin erikoislupa?” Paaco innostui.
”Kyllä! Lekuri allekirjoitti sen perskohtaisesti!”
”Mitä siinä lukee? ’Moderaattori Bladikselle suotu erityisoikeus parkkeerata peräkärrynsä juuri tähän spottiin’?”
”Ehkä!” Bladis piruili. ”Oletko kateellinen pakaroilleni?”
”En kuule ollenkaan!” Paaco tarttui riehakkaasti sormi pystyssä, ”sillä nämä pakarat ovat niin veistokselliset, että jos treenaisin niitä yhtään enempää, ei kukaan pystyisi pitämään näppejään irti niistä!”

Same ja Make katsoivat toisiaan pitkään. Tämä ei ollut varsinaisesti hidastumassa. Ehkä niin oli parempi. Jos pojat saivat tästä irti iloa, se auttoi suuntaamaan ajatukset eteenpäin.

Ha-haa!” skakdi huudahti. ”Milläs ne on kuntoon veistelty? Limun kittaamisella ja nahkatuolilla?”
Paaco kohautti olkiaan viattomalta näyttäen. ”Ehkä olen luonnollisesti näin timmi?”
”Joo joo”, Bladis nojautui lähemmäs toan naamaa. ”Sinä et ole timmiä peräsintä nähnytkään.”

Väärä sanavalinta, Bladis, sanoi Maken ilme.
Minä jaksan tätä vielä tasan kaksitoista sekuntia, sanoi Samen oma.

”HAH. Ei vain voi antaa noin helppoa syöttöä! Bladis, minä poika katselen työkseni valvontakameroita ja voin muuten kertoa, että tiedän perseistä yhtä sun-”
”Selväksi tuli”, Same pelasti kaikki peräsinmonologilta. ”Seuraavaan ohjelmanumeroon.”

”Öö niin”, Paaco sanoi ja pyörähti ympäri tuolillaan katse Samessa. ”Minulla on tässä kyllä nauhat valmiina, jos sitä haluat.”
”No”, Same henkäisi, ”sitä varten kuitenkin toin nämä kaksi tänne valvomoon.”
”Oo ja koo”, Paaco sanoi velmuin ilmein ja kääntyi näppäimistöään kohti, ”ihanko sotastrategisista syistä, herra päämorredaattori sir?”
”Siitä”, Same sanoi tuimana.
”… ja huumorisyistä?” Paaco jatkoi.

Hetken tauko.

”Ehdottomasti”, Same vastasi haudanvakavana.

Paaco naksautti rystysiään. ”Ok. Täältä pesee.”

Make ja Bladis kurtistivat kulmiaan yllättyneinä. Hetken hiljaisuus valtasi valvomon, kun Paaco naputteli jotain käsittämätöntä suurella näppäimistöllään. Moni oli joskus veikannut, että laitteisto oli näin monimutkaista lähinnä, että Paacon työnteko näyttäisi tyylikkäämmältä. Miltä se ei kyllä oikeastaan näyttänyt – vaivalloiselta vain. Ainakin mekaanisen näppäimistön kolina kuulosti välillä brakas-joukolta metalliroskiksessa, mikä tarkoitti vain, että Paaco kuulosti oven toiselle puolelle aina ahkeralta silloinkin kun ei ollut.
”Pikku hetki…”
Pari viimeistä naksahdusta kajahti muovisilla napeilla, ja nykypäivän kuvat kääntyivät holoruuduilla parin päivän takaisiin.

”Niin! Niin! Tyypit, en tiedä, kuulitteko, mutta Klaaniin on viime aikoina rantautunut yksi aiiiika kuuma muija.”
”… aha”, Make puri huultaan ja raapi takaraivoaan.
Hän ei ollut kovin halukas olemaan läsnä silloin, kun Paaco innostui puhumaan ”kuumista kimuleista” – keskustelu moderaattorien edellisestä vapaaillasta meni aina hänen mielestään lähinnä tosi kiusalliseen suuntaan…

Ei siinä edes ollut mitään muuta kuin tanssia…

”Joo!” Paaco jatkoi, ”aika kuuma, ja julkimokin vielä!”
”Voi pojat”, Bladis virnuili kulmat kurtussa, ei kovin innostuneen näköisenä.
”Joo, katsokaa nyt vain. Kuitenkin pidätte”, Paaco sanoi rullaten aggressiivisesti koko päivän kuvamateriaalia läpi. ”Nykyään saa hyviäkin ylläreitä! Katsokaas. Eilen selvisi että Ruki, se hottis respatoa, on päässyt näemmä torakoilta vapaaksi.”
”Ruki? Mitä sinä nyt lässytät”, Bladis oli sanomassa, mutta valvontakameramestarin näppäinsormet olivat nopeampia.

Se, mitä ruuduille ilmestyi, pysäytti veikkoset toljottamaan. Paaco kelasi ja kelasi aulakuvaa, kunnes siihen ilmestyi ovien välistä sisään vaappuva jättiläinen. Xian Vuoren kokoista turkistakkia päällään kantoi köriläs, jonka kärsinyt Miru istui vähän hassusti tämän päässä.

Jättiläisen askeleet tärähtivät kömpelösti Klaanin aulassa. Kun turkismöhkäle tönäisi vahingossa ohi viilettävää nui-korolaista kuriiria, keinahti isomman törmääjän Miru vinoon.

Suuri musta käsi nousi turkisviitan alta korjaamaan naamion asentoa.

Väärään suuntaan.

Koko kopla tuijotti ruudulla tallustelevaa ylipukeutunutta möhkälettä, jonka naama ei ihan osoittanut sinne, minne sen piti.

”Miii-tääääää”, skakdi virnuili epäuskoisena. ”Onko se…”

Makenkin oli pakko avata suunsa. ”Tuohan näyttää ihan…”

”… Killjoy?” Bladis pihisi.

”Oikein näette”, Same nyökkäsi.

Kömpelö kasa jonkun elukan entistä selkää ja kulunutta kanohia jatkoi ruuduilla vaappumistaan yrittäen näyttää huomaamattomalta. Yritys oli urhea ja kova.

”Aha”, Make sanoi.
”Mitä Nektannin perspiikkiä sillä on päällään?” Bladis puhisi.
Make päästi esille epävarmaa hymyä. Terävät etuhampaat paljastuivat hieman. ”Hehe… luuleekohan Joiku, että tuo huijaa jotakuta?”

”Vastaanotossa haistettiin palaneen käryä heti, kun tunnettu nazorakien sotavanki ilmestyi taas rekisteriin”, Same siemaisi kahviaan, ”ja Paaco paikallisti kohteen heti.”
”Eikö sen pitänyt olla joko kuollut, kidnapattu tai kaukomailla?” Bladis kyseli. ”Mitä skarrararria se täällä tekee?”
”Näemmä kävi juomassa parit Frakerakkilla”, Paaco höhötti. ”Asusta päätellen aika pitkä putki päällä!”
Bladis hieroi otsaansa molemmin käsin. ”Haha! Kenelle täytyy hävitä, että pitää pukeutua noin?”

Moderaattorikoplasta heräsi yhä isompia tirskahduksia, kun vinonaamioinen jättiläinen huojui melko kömpelönä karvavuorena ulos kapakasta katukameran näkyviin.
”Mietittiin Samemiehen kanssa pitkään mitä tehtäisiin”, Paaco solkotti innolla, ”Aluksi tuntui järkevältä vaan, öö. Käydä kysymässä, mitä Joylle kuuluu. Mutta muistakaa, että toisena jäsenenä esiintyminen on vakava sääntörike!”
”Olisi edes yrittänyt pukeutua fisutytöksi”, Bladis sanoi virne yhä leveten. ”Tai edes vähän naisellisemmaksi.”
”No niinpä!” Paaco naurahti. ”Mahiki on keksitty!”

Syvä hiljaisuus.
Kaikki tuijottivat Paacoa. Toa tuijotti takaisin vain hymyllä, joka kavalsi ettei hän ihan ymmärtänyt, miksi häntä tuijotettiin.

”… no mitä te teitte hänelle?” Make pohti ääneen.
”Ensiksi oli tarkoitus kutsua Angorangerit”, Paaco vastasi. ”Koko tiimi perseitä tiukissa trikoissa kasana Joyn päälle ja kuulusteluihin!”
Make yritti paeta mielikuvaa tajunnassaan onnistuen huonosti.
”Mikä juttu teillä on tänään peräsimien kanssa?” Same mutisi kulmat kurtussa.
”Tuo aloitti”, Paaco osoitti Bladista.
Skakdi kivahti. ”Itse perseruhtinaalla ei ole mitään sanottavaa tähän asiaan!”

Make tiiraili Paacon suuntaan hymyillen ja yritti epätoivoisesti kääntää keskustelun rattia.
”… no… öh, miksi ette kutsuneet Angoran- Anrogang- Bangaran… öh…”
”Angorangereita”, Same keskeytti siemaisten lisää kahvia. ”Se ei olisi ollut tarpeeksi hauskaa.”
”Aha”, Make sanoi. ”Mitä sitten teitte?”
Hymy kapusi ylös pitkin Paacon naamaa.
”Vinkattiin ’yksityisetsivälle’!”

Makella ei varsinaisesti leikannut. Bladiksen hymy puolestaan hyytyi.
Sille yksityisetsivälle”, skakdi kysyi.
”Sille”, Same nyökkäsi.
”Et sinä albiino luikero nyt oikeasti…”
”Joo”, Same vastasi. ”Se saattoi olla liiankin helppoa.”

Ruudulla tapahtui toiseksi typerin asia, mitä linnakkeen valvojat olivat tuijottaneet admin-aukiolla tapahtuvan parin viikon sisään. Keskellä aukiota ja erityisen typertynyttä väkijoukkoa heiluva halvan kankaan ritari ja trenssihaalarinen kuikelo puhui itsekseen ääneen jotain niin kovaksikeitettyä, että se laskettiin todennäköisesti jo fyysiseksi väkivallaksi. Paacon oli pakko hiljentää nauha.
Äänettömyys ei varsinaisesti helpottanut, kun kovaksikeitetty trenssihaalarimies töytäisi kovaksikeitetyllä trenssihaalaroidulla nyrkillään punaisen jättiläisen tämän metalliselle takamukselle. Valvontahuoneessa moderaattoriseurue räjähti hallitsemattomaan nauruun.

”EI IRNAKK”, Bladiksen ääni hinkui, ”KUOLEN KOHTA!”
Make nojasi pyörätuoliskakdiin pidelleen suutaan toisella kädellä, mutta piilotti hekotuksensa vain vaivoin. Mitä kovempaa Bladis nauroi, sitä vaikeampaa lohikäärmetoan oli pidätellä omaa kikatustaan. Paaco repeili kädet yhä näppäimistöllä. Sitten hän alkoi kelailla tönäisyä ja kaatumista uudestaan ja uudestaan alusta.

”SAME, OLET YLITTÄNYT VALTUUTESI!” Bladis mylvi.
”Teknisesti ottaen”, Same vastasi taputtaen kollegaansa olkapäälle. ”Läsnäolevien resurssien hyödyntäminen ei ole virkavirhe sotatilassa.”
Ei ole kyse kuule siitä! Päämoderaattorilla ei ole lupaa olla noin perseestä!”
”Taas niiden perseiden kanssa”, Same sanoi. ”Mikä teitä vaivaa?”
”Odottakaa!” Paaco korotti ääntään, ”tämä paranee vielä!”

Kukaan heistä ei pystynyt pitämään pokkaansa, kun Paaco kelasi Killjoyn lennähdystä väärinpäin. Nyt turkistakkinen Miru-möhkäle loikkasi tyylikkään takaponnistuksen kautta ilmaan pysähtyäkseen ainoastaan halvan kankaan peittämään oikeuden puolustajan nyrkkiin.

Se oli selvästi Paacon mielestä niin hauskaa, että hän näytti nurinkurisen pätkän vielä kolme kertaa. Bojoing, sanoi Killjoy, pakaraloikan uusi sakarainmestari.
”LOPETA, ÄÄLIÖ!” Bladis sai vaivoin ulos hirnumiseltaan, Make ei sitäkään.

Räjähtävää veitseniskua vastaava kipu kyljessä ja happi lopuillaan moderaattorit saivat rauhoiteltua itsensä hitaasti takaisin normaalitilaan. Jos tässä työpisteessä koskaan oli sellaista.

”Mitä – AAAHAH- ihmettä se edes ajatteli?” Paaco alleviivasi leyhytellen itseään käsillään rauhallisemmaksi. ”Että… ettäh sen Kentsunsatamarytinän jälkeen voisi vain kävellä sisään ilman että kukaan huomaa?”
”Niinpä”, Same sanoi nojaten yhdellä kädellä Paacon ohjauspaneelia vasten. ”Olen yllättynyt, että hän edes uskaltaa näyttää naamaansa näillä alueilla.”
”J-joo, hahah”, Paaco sanoi. ”Aika… aika uskaliasta….”
Paaco keskeytti puhumisen ja nappasi työpöydältään pienen metallisen lieriön. Sanaakaan sanomatta hän ojensi sen huolimattomasti kohti kahta muuta moderaattoria. Hetken epäröityään Make kahmaisi sen Paacolta ketterästi ja jäi tuijottamaan metallinpalaa.

Maken kulmat kurtistuivat, kun hän tunnisti tutun esineen. ZMA-leimalla merkitty nauha, jonka hän oli löytänyt Kaya-Wahista. Mutta nyt siinä välkkyi sininen valo – laite oli päällä. Hetkinen. Päällä? Hetkinen. Mitä?

Paaco jatkoi äänessään ylpeyttä.

”… uskaliasta, kun ottaa huomioon, että jätkä on petturiehdokas.”
”Niin”, Same sanoi tyynesti. ”Sekin vielä.”
”M-mitä?” Makelta pakeni.

Hetken laskeutui hiljaisuus. Make ja Bladis jäivät tuijottamaan toisiaan. Paaco ja Same katsoivat heihin varmoina – he olivat ilmiselvästi tienneet tämän jo pidempään.

”Mitä skarrararria”, Bladis vakavoitui välittömästi. ”Milloin?”
”Sain tuon jutun auki pari päivää sitten”, Paaco sanoi osoittaen nauhaa ja huikkasi limupullostaan. ”Ei kuule kestä kiittää.”
”Vaikuttaa siltä”, Same lausui kädet puuskassa. ”Että yhteen ehdokkaista Punainen mies otti yhteyden toisella tavalla. Tuolla nauhalla oli hänen viestinsä Killjoylle.”
Same nyökkäsi. Make epäröi hetken kunnes painoi nappia.

Ja haalean läpikuultava Punaisen Miehen hahmo ilmestyi heidän eteensä hymyillen maireasti.

”Ei skarrararr”, Bladis tajusi ja läimäisi kouransa ohimoilleen. ”Killjoy… hänkö sai ne nimet Visulta? Ja toimitti ne meil… matanauta.”

”Toimitti”, Same vastasi jääkylmänä. ”Hieman karsittuna versiona.”
”… poisti oman nimensä?” Make sanoi järkyttyneenä. ”Miksi?”
”Nii-in”, Same sanoi hiljaa. ”Sitä olen miettinyt.”

Paacolla ja Samella oli ollut selvästi enemmän aikaa käsitellä asiaa, Bladis ja Make antoivat sen nyt vajota. Make raapi leukaansa hämillään, ja hänen katseensa säntäili ja pakoili ympäri huonetta. Bladis kurtisti kulmiaan ja puristi sormensa pyöriensä uriin.
”… niin, miksi tyyppi ei siis ole jo sellissä kuulusteltavana?” Bladis murahti.

”Olin sekunnin päässä määräämästä pidätystä”, Same sanoi ja nojasi ohjauspaneelia vasten, ”kunnes sain käskyn ylhäältä päästää hänet menemään.”
”Miksi skarrararrissa?” Bladis murahti, ”Puhutaan nyt kuitenkin samasta tyypistä, joka ennen liittymistään yritti tappaa Gee-miehen! Gee-miehen! Sille annettiin yksi mahdollisuus, ja jos se kehtaa käyttää sen poistaakseen oman nimensä siltä listalta…”

Same nyökkäsi.
”Tiedän. Mutta päästin hänet vain, koska sain käskyn ylhäältä.”
”Kuka käski?” Bladis kysyi.

Kysymys oli tietenkin turha. Oli vain yksi vaihtoehto.


Klaanin asuntolat

Viimeinen kerta, kun kalusteiltaan hyvin niukan huoneen omistaja oli kuluttanut sänkynsä patjaa, oli yö ennen Hildemarin kohtalokasta matkaa. Iso palanen matkaan lähteneistä oli Klaanin silmissä yhä hukassa. Mutta tämän huoneen omistaja ei teknisesti ottaen ollut yksi heistä. Vastahan Killjoyn keskinkertaiseen valeasuun oltiin kiinnitetty puolen linnoituksen edestä huomiota.
Hämärään tilaan astellut hämähäkki halusi kuitenkin katsoa alelaarista hankitun naamion taakse. Paikan yhteydenotolle Visokki oli valinnut muutamastakin syystä. Hiljaisuus oli toki yksi merkittävä tekijä, mutta telepaattisen linkin tekeminen valtavien välimatkojen päähän helpottui merkittävästi, kun sai ympärilleen jotain, joka muistutti kohteesta.

Ei Killjoy koskaan ollut huonettaan paljoa käyttänyt, mutta se oli parasta, mitä tarjolla oli. Kaya-Wahi ei ollut enää vaihtoehto.

Lattiamatto pöllysi Visokin alla, kun tämä sulki silmänsä ja asettui lepäämään sen päälle. Etsiessään tutun mielen jälkeä saarta ympäröivän vesimassan yltä visorak ei voinut olla pohtimatta edellistä kertaa, kun oli keskustellut kralhin kanssa. Hän halusi ajatella, että sentään tällä kertaa olosuhteet olivat vähemmän kamalat, mutta epävarmuus kalvasi yleensä hyvin rauhallista mieltä.

Visokki ei pitänyt siitä, että hänelle valehdeltiin. Ei varsinkaan kaikkien niiden lupausten jälkeen, mitä hänelle oltiin osoitettu.

“Ei”, hämähäkki joutui muistuttamaan itseään. Nyt hänen piti keskittyä. Löytää jälki. Nähdä muurien ulkopuolelle ja kuunnella tarkkaan.

Kului hetki, kului toinen. Visokki oli melko varma seurattavasta jäljestä. Mutta paikka mihin se johti oli hyvin vilkas. Satoja mieliä, tuhansia. Hänen täytyi seurata tarkemmin.

Lopulta mieliä tuntui olevan läsnä vain muutamia kymmeniä. Niiden joukosta oikean löytäminen olikin sitten hyvin helppoa.

Yksi vinkki oli se, miten vähän Killjoyn mieli lopulta antoi itsestään ulkopuolelle. Osittain Visokin itsensä opettamaa, kyllä, mutta kralhin mieli oli aina ollut tehokas keskittymään tasan yhteen asiaan kerrallaan. Se ei pitänyt paljoa meteliä.

Toinen, tässä tapauksessa ilmiselvempi vinkki oli se, että Killjoy ei ollut yksin omassa päässään. Siellä oli jotain muutakin.

“Hetkonen…”

Kaksikin muuta?

“Ööh, setäherr- sotaherra. Täällä on taas joku telepaatti.”

“Ah, anteeksi”, Visokki hämmentyi kuullessaan oudon äänen. “Taisin erehtyä henkilöstä”, hän jatkoi. Vaikka oli melko varma siitä, että hän oli osunut oikeaan mieleen.

“Et erehtynyt”, tutumpi ääni lopulta vahvisti. “Miksu, annatko meille hetken.”

Hetken aikaa Visokki sai kuunnella merkillistä ähinää, joka lähti omaa taajuuttaan vaihtavasta kranaisasta asiasta Killjoyn sisällä. Hiljaisuuden laskeuduttua hämähäkki ei löytänyt sanoja tervehdykseen, pelkästään ilmiselvimpään kysymykseen.

“Miksu?”

“Ai se ei ollutkaan Manu, joka minut kavalsi”, Killjoy ihmetteli. “Hän meinaan ihmetteli ihan samaa.”

“Puhut kavaltamisesta ja tulet silti salassa takaisin Klaaniin, ja vieläpä kaikkien aikojen huonoimmassa valepuvussa.”

“Etkä siitä huolimatta yrittänyt estää poistumistani. Mikä tarkoittaa joko sitä, että asuni toimi tarpeeksi pitkään tai, että päästit minut menemään tarkoituksella.”

Visokki ei edes ehtinyt vastaamaan, kun Killjoy saapui päätelmässään seuraavaan vaiheeseen.

“Suga?”

“Hän on huolissaan.”

“Olisi pitänyt odottaa, ettei hänen omatuntonsa kestä salaisuuksia.”

“Minäkin olen huolissani”, Visokki painotti.

“Entä kuinka moni muu on huolissaan? Paacolla oli varmasti tosi hauskaa kameroidensa kanssa.”

“Toistaiseksi olemme olleet asiasta ihan hissukseen. Olin varma siitä, että sinulla oli hyvä syy pitää sitä, mitä ilmeisesti luulet matalaksi profiiliksi.”

“No et ole väärässä, mutta oletan, että et ‘soittelisi’, jos täysin uskoisit teoriaasi.”

“Minä halusin antaa sinulle mahdollisuuden selittää. Auttaa meitä ymmärtämään.”

“Tässä ei ole mitään ymmärr-”

“Lista!”, Visokki keskeytti Killjoyn kaartelevan puolustuksen. Kralhin ajatukset hiljenivät välittömästi. “Miksi Tawa vastaanotti yhden nimen vähemmän?”

Hiljaisuus jatkui hetken. Mutta vain hetken.

“Sinä et itsekään halunnut nimeäni sille listalle.”

“Killjoy, se ei tarkoita-”

“Sinä epäröit.”

“Killjoy, minä en-”

“Ja miksi käytät koko ajan nimeäni?”

“TAJUATKO SINÄ ITSEKÄÄN, MILTÄ TÄMÄ OIKEIN NÄYTTÄÄ?”

Puisella istuimella, jo hyvän matkan päässä Klaanista, punaiseen haarniskaan pukeutunut mies miltei rusensi juomalasinsa. Visokki ei korottanut “ääntään”. Koskaan. Ei Killjoyn kuullen ainakaan.

“Sinä et tee näin. Sinä et vain pimitä tietoa. Et tällaisina aikoina. Et silloin kun niin moni on kuollut.”

“Visokki-”

“Etkä”, hämähäkki jatkoi hurjistuneena, “Sen jälkeen vain katoa maailmalle sotimaan sotiasi, kun kotisi odottaa päivä päivältä etenevää taistelua. Et edes soita! Et lähetä kirjettä! Oletamme, että olet kuollut aina siihen asti, kunnes Matoro kertoo sinusta. Ja vähän sen jälkeen hän palaa sirpaleina takaisin, eikä sinusta silti näy jälkeäkään, vaikka kuulemma vietitte aikaa saman katon alla.”

“Sinä et nyt-”

“Killjoy. Ei.”

Ja siinä vaiheessa kralhi lakkasi yrittämästä ja hiljeni kuulemaan, mitä visorakilla oli sanottavana.

“Killjoy, me pidimme eilen Umbran hautajaiset.”

Hiljaisuus Killjoyn päässä jatkui. Hetki tuntui molempien päässä ikuisuudelta.

“Tulisit kotiin”, Visokki sai lopulta sanotuksi. “Tee se ennen kuin joudumme kaivamaan toisen haudan ilman mitään haudattavaa.”

“En voi”, kralhi lujistui.

“Minä tahdon luottaa sinuun, ja siihen ettet ole tehnyt niitä asioita, mitä koskien meillä on todisteita. Mutta sinun täytyy tulla todistamaan itsesi puolesta.”

“Sinä et ymmärrä. Hän on elossa.”

“Mitä… mitä sinä oikein tarkoitat?”

“Xen. Hän ei ole kuollut. Minä löysin hänet.”

Paljolti levällään olleet palikat monista Metru Nuin tarinoista kasautuivat taas vähän kokonaisemmiksi Visokin päässä.

“Et koskaan kertonut minulle hänen nimeään”, hämähäkki huokaisi samalla, kun hänen muistonsa palasivat siihen iltaan Klaanin muurin harjalla, jolloin hän oli kuullut tarinan vahkitytöstä ensimmäistä kertaa.

Killjoylla oli kestänyt ikuisuus kävellä portaat huipulle. Hänen uudet jalkansa tottelivat palaneen miehen käskyjä vain vaivoin. Se oli ilta, jolloin Killjoy oli kuullut saavansa jäädä Klaaniin. Se oli myös yksi niistä kolmesta kerrasta, jolloin Killjoy oli kertonut tarinansa.

Viimeksi Onu-Metrun syvyyksissä, kerran Sugalle nuotion ääressä kaukana etelässä. Mutta ensimmäistä kertaa siellä muurilla, visorakille joka oli pitänyt hänen puoliaan loppuun saakka.

“Olen iloinen puolestasi”, hämähäkki sai lopulta sanotuksi.

“Enkä minä aio antaa hänen kulkea Nizin reittiä. Se, mitä Metru Nuilla tapahtui on herättänyt hänessä varmasti kaikki maailman kysymykset. Mutta hän ei vajoa niihin. En anna sen tapahtua.”

Visokki ei enää ollut varma, oliko Killjoyn hatara psyyke murentunut lopullisesti vai jahtasiko tämä oikeasti jotain tärkeää. Paatos kralhin sanojen taustalla kuulosti kuitenkin tarpeeksi aidolta, joten visorak antoi kralhin vielä jatkaa.

“Mitä sinä oikein olet tekemässä?”

“Olin jo luovuttamassa”, Killjoy myönsi. “Teinkin niin, mutta pirullinen kohtalo ei antanut minun. Ja onneksi ei, sillä nyt minä tiedän täsmälleen mitä minun pitää tehdä. Eli poistaa mysteeri maailmankartalta ennen kuin Xen pääsee liian lähelle sitä.”

“Tiedäthän, että nämä ovat juuri niitä asioita joista sinun pitäisi keskustella. Eikä lähteä maailmalle ampumaan kaikkea, mikä liikkuu.”

“Luuletko, että kaiken sen jälkeen mitä olen tehnyt, hän suostuisi edes katsomaan minuun päin?”

“Ehkä. Jos omistaisit kyvyn edes välillä pysähtyä ajattelemaan, kuinka kohtelet väkeä ympärilläsi.”
“Tuo kuulosti jo henkilökohtaiselta”, kralhi tuhahti. Visorak ei edes yrittänyt peitellä pettymystään.

“Unohda hetkeksi, että olen yksi admineista ja muista, että olen myös ystäväsi. Minun ei pitäisi joutua kaivelemaan mieltäsi satojen kilometrien takaa vaihtaakseni kuulumisia. Sinä olet aina ollut tällainen, mutta edellisillä kerroilla emme löytäneet sinun nimelläsi varustettua nauhoitetta Punaiselta Mieheltä.”

Killjoy ei edes vaikuttanut yllättyneeltä siitä, että kolmella kirjaimella kirjoiltu nauhoite oli päätynyt Visokille.

“Minä vähän pelkäsinkin, että rahipoju saattoi löytää sen nuuskiessaan. Talonvahtini liversi visiitistänne.”

“Sinä olet mahdoton! Miten sinä voit suhtautua tällaiseen asiaan, kuin se ei olisi mitään? Tiedätkö sinä miten pahalta tämä näyttää? Se, että poistat nimesi ehdokkaiden listalta tietoisesti sen jälkeen, kun sinua ollaan henkilökohtaisesti lähestytty ja vieläpä ainoana koko joukkiosta tuollaisella tavalla.”

“Oletko Visokki missään vaiheessa miettinyt, että ei välttämättä ole viisasta luottaa viholliseen, kun tutkii kuka hänen pikku apurinsa on?”

“Luuletko etten tee sitä koko ajan? Tai muistele aikojani vankeudessa? Tai sitä tuskan määrää, mikä vaadittiin siihen, että sain yhteyden sinuun. Ja kyllä, juuri sinuun. Koska olin varma, että sinuun voisin tässä asiassa luottaa.”

“Entä mitä mieltä olet asiasta nyt. Voitko sinä yhä luottaa minuun?”

Killjoy esitti kysymyksensä aivan liian kylmästi Visokin makuun. Hän ei pitänyt siitä, kuinka kralhi tuntui etäännyttävän itseään keskustelusta. Hän puhui itsestään, kuin jostain toisesta.

“Minä… en tiedä enää. Minä tahdon, mutta en tiedä enää voinko.”

“Olet tervetullut katsomaan. Kolua koko pääkoppani. Tutki, mitä haluat.”

“Sinä tiedät, että minä en tee niin. En koskaan tekisi niin.”

“Ehkä olisi aika”, Killjoy pohti, vaikka tiesi erinomaisesti, kuinka tiukasti Visorak piti kiinni moraalisesta koodistaan.

“Ja vaikka tekisinkin, tiedät kyllä vallitsevat olosuhteet. Mielissä vieraileminen on muuttunut uskomattoman vaaralliseksi.”

“Siitäkö syystä Manukin oli uteliaalla päällä? Tämä loisverkko kuulostaa melkoiselta sekasotkulta.”

“Ja sinä valehtelit hänelle, ettet mukamas tiennyt koko jupakasta mitään!”

“Eli se oli Manu, joka minut kavalsi! Saa olla viimeinen kerta, kun jaan kuulumisia sen pirulaisen kanssa.”

“Älä yritä vaihtaa aihetta,”

“Tai no ehkä jaankin. Melko mukava tyyppi hän on. Kuuleman mukaan sinunkin mielestäsi. Oikein erityisen mukava.”

“Me emme keskustele tästä”, visorak närkästyi.

“Ai vähän samalla tavalla, kuinka me emme keskustele siitä, miten minä ilmeisesti petin Klaanin ja aiheutin viattomien kuolemia siitäkin huolimatta, että taistelin teidän rinnallanne niitä penteleen peltipurkkeja vastaan.”

“No sinulla on tapana aiheuttaa-”, Visokki aloitti lauseensa, mutta keskeytti tajutessaan, kenelle oli sanojaan osoittamassa.

“Anteeksi. En tarkoittanut…”

“Tarkoittanut mitä?”, Killjoy tivasi, “Että väki ympärilläni tuppaa päätymään kuoliaaksi. Kyllä minä sen tiedän. Ei tarvitse muistuttaa.”

“Ei mutta oikeasti, en halunnut sen kuulostavan siltä.”

“Et niin”, Killjoy myönsi, “Tiedän, ettet halunnut.”

Visorak huokaisi syvään. Niin teki myös kralhi. Hetken sanojaan mietittyään Visorak uskalsi viimein jatkaa keskustelua.

“Missä sinä oikein olet?”

“Steltillä”, Killjoy kertoi rehellisesti, “Ajattelin ensin vain pysähtyä tankkaamaan, mutta sitten törmäsin pariin metsästäjään, jotka osasivat yhdistää muinaisen naamani nykyiseen kypärääni. Piti tehdä kiertolenkki ja käydä hävittämässä ruumiit.”

Visokki voi hieman pahoin. Hän tiesi, ettei entinen kenraali vitsaillut.

“Geenkin nuppia nämä kovasti olisivat halunneet. Puhuivat sedästä kuin rikoskumppanistani. Oletan, ettei hänellä ole ollut kovin montaa kohtaamista vielä?”

“Eipä varmaan”, Visokki myönsi. Hämähäkki kuuli Killjoyn äänestä, että oltiin päädytty häntä kiinnostaviin aiheisiin.

”Hän varmaan ampui kiikarinsa kiertoradalle, kun kuuli viimeisimmästä tempauksestani.”

“Hieman turhan värikäs kielikuva. Tiedät, että hän suhtautuu lähinnä happamasti kaikkiin nimesi sisältäviin lauseisiin.”

“Ihmettelen suuresti, jos tuo oli reaktio äänitteenkin löytymiseen.”

Visokki ei ollut varma, mitä sanoa. Killjoy huomasi hiljaisuuden välittömästi.

“Voi luoja… ette ole kertoneet.”

“Matoro päivitti sinut ajan tasalle Ämkoosta?”

“Päivitti.”

“Sitten ymmärrät, miksi en ole kasvattanut Geen taakkaa tarpeettomasti.”

“Tuo kuulostaa kovasti siltä, että ripaus luottamusta olisi jäljellä”, kralhi toiveili.

“Ei ole tällä menolla kauaa. Ennemmin tai myöhemmin minun täytyy avata suuni, enkä ota lainkaan vastuuta mitä Gee tekee, kun hän saa koko tarinan.”

“Kuulostaa pelottavalta”, sarkasmi valui vuolaana.

“Ehkä se voidaan välttää. Tule kotiin. Kerro tarinasi. Näytä naamaasi sen verran, että voimme ainakin luottaa siihen, ettet yritä piilotella meiltä mitään.”

“Sinä tiesit jo ennen keskusteluammekin, että se ei ole minulle vaihtoehto.”

“Minä rukoilin toisin”, Visokki ulahti. Hämähäkin ääneen oli sekoittunut aito palanen surua. Hän oli odottanut ystävältään enemmän. Eikä admin halunnut joutua siksi välikädeksi, mihin hän oli kovaa vauhtia päätymässä.

“Olen pahoillani.”

“Sen minä uskon. Olet aina ollut. Siksi minä olenkin niin huolissani. Syyllisyys voi ajaa pelottaviin tekoihin.”

Visokin raajat rapsuttivat pölyistä mattoa. Hän ei enää tiennyt mitä sanoa. Eikä ollut lainkaan varma, mitä mieltä hän tilanteesta enää oli.

“Mene sitten. Ja lupaa tulla yhtenä kappaleena takaisin.”

Ajatusmurahdus Killjoyn päässä kuulosti tyytymättömältä, joskin myöntyvältä. Tämä oli se keskustelun hiipumisen kiusallinen vaihe, jossa kralhi yleensä poistui. Siksi admin saikin yllättyä siitä, että Killjoy oli yhä paikalla.

“Minä saatoin olla hieman töykeä Tawalle viimeksi kun puhuimme. Mutta minun piti saada hänen sanansa siitä, että hän saa sinut kaivettua takaisin maan pinnalle.”

Visokki oli hyvin lähellä huomauttaa, ettei Tawalla varsinaisesti ollut mitään tekemistä hänen paluunsa kanssa, mutta tuli lopulta tulokseen, ettei se toisi keskusteluun mitään.

“Pääsin kotiin”, Visokki huokaisi, “Sinunkin olisi aika.”

“Klaani oli aina enemmän sinun kotisi, kuin minun”, Killjoy totesi. Visokki huokaisi syvään ja antoi kralhin sanojen upota. Hiljaisuus oli taas laskeutunut, mutta tällä kertaa visorak antoi sen hiipua. Telepaattinen yhteys kaksikon välillä katkesi lopulta ja admin odotti hyvän tovin, ennen kuin kampeutui takaisin jaloilleen. Lukuisat nivelet raksahtelivat, kun hämähäkki venytteli olemustaan ja rytmikkäästi naputellen kipitti ulos huoneesta, jonka omistajalla ei ollut pienintäkään aikomusta viettää siellä öitään.


Visokin huone

Visorak kertoi keskustelun heille neljälle sanasta sanaan, alusta loppuun.

Pyöröikkunan valo puski vain pienestä raosta sisään huoneeseen, joka muistutti enemmänkin luolaa. Paksut vihreät seitit valtasivat alaa ja peittivät valonlähteen lähes kokonaan. Ne kietoutuivat verhottoman verhotangon päihin, pienen harmaan sohvan jalkoihin ja lukuisten hajanaisesti aseteltujen kirjahyllyjen taakse. Yhdessä nurkassa ne nivoutuivat paksuksi riippumatoksi, jolle moderaattoreista vain Make oli tohtinut istahtaa.
Visorakin oma lemmikkihämähäkki kipitti samoja seittejä pitkin. Make tuijotti sen karvaisten jalkojen liikettä lähinnä hämmentyneenä.

Kahdeksanjalkainen karvaturri kipitti verkoilla ja loikkasi moderaattorin jaloille. Make ei uskaltanut silittää sitä. Jokin otuksessa häiritsi häntä pahasti, mutta ei suinkaan sen ulkomuoto (se oli oikeastaan aika hellyyttävä) tai edes myrkyllisyys. Nui-Koron pahan pormestarin tapauksen jälkeen Make uskoi, että hämähäkin purema olisi pientä.
Moderaattori nosti katseensa yhä Killjoyn sanoja toistelevaan Visokkiin. Lopulta liskomies sai häntä vaivaavan kysymyksen päästä kiinni. Eikä se muuten helpottunut yhtään.

… onko siinä jotain outoa, jos rahilla on lemmikkirahi?

Saako minulla olla lemmikkirahi…?

Sylissä kököttävä hämähäkki tuijotti Makea.
Make tuijotti takaisin. Sitten hän jäi tuijottamaan seinään ennen kuin tarkisti yksi kerrallaan jokaisen moderaattoritovereistaan.

… olenko minä jonkun näistä lemmikkirahi?

Hämähäkki käppäili jalalta Maken kämmenselälle, josta se loikkasi takaisin riippukeinulle. Kukaan muu huoneessa ei vaikuttanut huomioivan ”pikku-Herbertiä”, joten Make päätti yrittää antaa asian olla.

Moderaattorit kuuntelivat kärsivällisinä loppuun asti. Visu lopetteli pienen pöydän vierellä kertomustaan jättäen linnakkeen lainvalvojanelikon hiljaistakin hiljaisemmiksi. Vaikea tilanne ja uudet tiedot Killjoysta (ja oman eläimellisen identiteetin kyseenalaistaminen) kahlitsivat heidät hiljaisuuteen.

”Ja sitten päästit hänet menemään?” seinään nojaava Same kysyi kuppinsa takaa.

”Niin”, naisen ääni kuiskasi. ”Minun täytyi. Olisitko itse tehnyt toisin, Same?”

”Kieltämättä kaikki, mitä meillä on Killjoyta vastaan, on vain aihetodisteita”, kirjahyllyyn nojaava selakhi huokaisi. ”On silti huomioitava myös, että ratkaisu perustuu vain omaan luottamukseesi, admin.”

Visokki kääntyi ja tuijotti selakhia yllättyneenä. Pihdit aukesivat hieman ja sahahampaat visorakin kidassa pyörivät rauhalliseen tahtiin.
”Ymmärrän kyllä, miksi olet tuota mieltä. Minulle se, mikä sinulle on luottamusta, on vahva tunne siitä, miten hänen mielensä toimii. Olen pahoillani, etten voi esittää sitä muuten…”

Same nyökkäsi hyväksyvästi.
”Luulen ymmärtäväni. Emme silti voi jättää Killjoyta pois tutkimuksista.”

”Älkääkä jättäkö”, Visokki myönsi pettymystä silmissään. ”Ottakaa kaikki tiedot, mitä meillä on hänestä erityistarkkaan syyniin… mutta yhdellä ehdolla.”

Moderaattorit katselivat toisiaan hiljaisina. Bladis avasi ensimmäisenä suunsa hammasta purren.
”Emme kerro Gee-miehelle?”
Visokki nyökkäsi. Moderaattorien hiljaisuus oli ymmärtävä. Ei hyväksyvä.

”Tota”, Paaco nosti sohvanpohjalta sormen ylös, ”jos Visu on admin ja Gee on admin. Niin onko tuo ihan legit käsky?”

”Ei se olekaan käsky”, Visokki sanoi voipuneella äänellä, ”tässä voin vain pyytää teitä. Se ei varmasti näy ulospäin, mutta ajat ovat todella rankkoja Geelle. Se, yhdistettynä hänen menneisyyteensä Killjoyn kanssa… en tiedä, pystyisikö hän käsittelemään tätä tietoa neutraalisti. Pelkään, mitä kaikkea voisi tapahtua.”

Kukaan heistä ei tuntunut haluavan uskoa siihen. Visorakinseittinen riippukeinu narisi, kun Make työnsi sitä jaloillaan heilumaan. Paaco kurtisti oudoksuen kulmiaan pää käsinojaa vasten.
”Kyllä Gee saisi pasmansa pidettyä kasassa”, Bladis vannoi.
Hymyäkään päästämättä Paaco teki vasemman kätensä sormista kiikarin samanpuoleisen silmän ylle ja tuijotti Bladista vakavanaamaisena.
”Pasma. Päälle”, hän sanoi.
”Heh hah höh”, Bladis mutisi.

”Yritetään käsitellä tämä asia niin”, Same korotti ääntään, ”että emme joka tapauksessa piilottele admin Guardianilta mitään. Tämän tason tutkimustyön ei tarvitse vain olla hänen henkilökohtainen huolensa. Meillä on aikaa raportoida hänelle silloin, kun tilanne on nykyistä selvempi. Hoidamme petturitutkimuksen omin toimin siististi loppuun.”

Visokki näytti huojentuneelta.
”Kiitos, Same. Tiedän, että ette halua uskoa että tämä vaikuttaisi Geehen negatiivisesti. En minäkään. Mutta haluan itse esittää tilanteen hänelle sitten, kun aika on kypsä.”

”Eikö Killjoyn kuuluisi itse tehdä se?” Bladis sanoi jäisesti.

Visokki huokaisi ja piti pitkän hiljaisuuden. Mielensisäisen viestin odottelun hiljaisuus tuntui pidemmältä kuin pelkkä tauko puheessa olisi tuntunut.
”Niin… niin hänen pitäisi.”

Same kääntyi mietiskelevältä näyttävänä moderaattoreita kohti ja nyökkäsi näille yksi kerrallaan. Make nousi riippukeinulta saaden verkkotangon narahtamaan ja heilutti teräväkyntistä kättään hyvästiksi Visokin lemmikille. Hänen yllätyksekseen se heilutti takaisin, ja Make puski pois itseään aiemmin hämmentäneen kysymyksen.

… onko Visokki tuon lemmikkirahi?

Se ei ollut pelottavin kysymys.

… olenko minä nyt sen lemmikkirahi?

Make räpäytti silmiään kahteen kertaan ja vaappui pitämään ovea auki kollegoilleen.

Paaco ponkaisi sohvalta ylös ja työnsi Bladiksen pyörätuolin ulos. Tämän kerran skakdi ei vaivautunut valittamaan ilmaisesta kyytipalvelusta.
Ovi kolahti lainvalvojien perässä. Vain Same ei astunut huoneesta ulos, vaan jäi nojaamaan samaan kirjahyllyyn. Pitkiä hiljaisia hetkiä hän siinä ehtikin nojata.

”Vielä siinä?” Visokki havahtui tuijoteltuaan hetken ikkunasta. Pikku-Herbert asteli nyt hänen pihtihampaillaan pientä verkkoa kutoen.

Same nyökkäsi. ”Vanha tottumus, admin.”

”… tottumus?”

”Saarellani sitä ei kutsuttu mielenlukemiseksi”, selakhi sanoi suoristaen selkänsä, ”vaan hierarkiaksi. Osaan aistia, milloin käsky on tulossa.”

Visokki hämmentyi. ”Minkälainen käsky?”

”En vielä tiedä, admin. Mutta aistin, että se ainakin haluaisi minun jäävän hetkeksi.”

”Olet aivan oikeassa. Miten olisi tällainen käsky: Kerro minulle, miten minun olisi pitänyt tehdä…”

Same pudisti päätään.

”En voi vielä tietää, teitkö väärin Killjoyn kanssa. Kaikki on vielä auki tutkinnassa.”

Visokki nyökkäsi.
”Mutta minun pitäisi olla epäluuloisempi, eikö niin?”

”En halua tuomita-”

”Mutta pessimismi on realismia, niinkö?” Visokki keskeytti. Lempeällä äänellä, mutta keskeytti. ”Avde haluaa, että olemme epäluuloisia. Että menemme yhä pidemmälle saadaksemme tietää, kehen luottaa! Siksi hän merkitsi jokaisen petturiehdokkaista loisella! Koska hän haluaa antaa meille sen valinnan!”

Same oli avaamassa suutaan, mutta ei antanut sanojen tulla.

”Jos rikon periaatteeni ja katson jonkun heistä pään sisälle”, visorak lausui aavemaisen rauhallisesti ja hiljaa, ”jos kaivan ulos jokaisen salaisuuden ja avaan kaikki lukot, siinä samalla loinen tarttuu minuun taas! Hän merkitsee minut uudelleen.”

”Admin…”

”Minä sain loiseni jo kerran ulos. Enkä enää edes muista, miten, mutta minä sain sen ulos! Jos lakkaan todistamasta, että en ole se, mitä hän halusi minusta muovata, että en ole hänen ’ratsunsa’… hän voittaa. Hän voittaa, Same! Hän todistaa, että olemme sitä mitä hän halusi meistä tehdä.”

Same seisoi jämerässä ryhdissä odottaen taukoa Visokin sanoissa. Sen tullessa hän käytti tilaisuutensa.
”Vaikka en ymmärräkään edelleenkään mitään siitä, mitä loinen oli, sanoi ja teki”, Same huokaisi, ”tiedän että ehdokkaiden mielten täydellistä luotaamista ei voi edes pyytää keneltäkään siihen pystyvältä. Se ei silti tarkoita, ettemme voisi luodata heitä täysin oikeudenmukaisin keinoin.”

Visokki tuijotti Samea hetken ja henkäisi syvään.
”Mutta minusta tuntuu kuin se olisi myös sitä, mitä hän yrittää saada aikaiseksi… kuin hän voittaisi riippumatta siitä, miten toimimme. Killjoy on ystäväni. Snowie on sinun, Same! Kun otamme heidät muuna kuin ystävinä, kun otamme heidät vain epäiltyinä… se tuntuu siltä kuin tekisimme heistä päässämme muuta kuin itsensä…”

”Ymmärrän, admin”, Same sanoi, ”mutta yritän itse ajatella asian niin, että vaikka joudun laittamaan tovereita – myös ystäviä – epämiellyttävään asemaan, teen sen kuitenkin heidän etujensa mukaisesti.”

”Sillä tavalla voi menettää ystäviä”, Visokki vastasi.

”Niin”, Same myönsi. ”Niin voi. Mutta voisin menettää heidät myös vihollisille. Ja jos voin estää sen, otan mielelläni vastaan ystävien elinikäisen vihan.”

Visokki katsoi tuoretta päämoderaattoria alakuloisin silmin. Visorakin elekieli oli kaukana selakhien, matoralaisten ja skakdien vastaavasta, joten admin oli joutunut opettelemaan monia ilmeitä vain voidakseen näyttää niitä ilman sanoja.

”Anteeksi, Same”, Visokki sanoi. ”Unohdan joskus, kuinka vaikeaa on olla se, joka joutuu tuomitsemaan omiaan.”

Samen kasvoille ei taas paennut tunteen häivähdystäkään. Myös se oli harkittu valinta.
”Kaikkina aikoina ei tule Klaania uhkaamaan vihamielinen armeija tai mielissä pesivä loinen. Nyt on vammojen aiheuttamisen aika, ja sen päätyttyä niitä hoidetaan. En osaa jälkimmäistä kuten sinä, joten keskityn ensimmäiseen. ”

Visokki antoi tuoreelle päämoderaattorille niin empaattisen katseen kuin visorakin viiltävillä silmillä vain kykeni.
”Kiitos, Same.”

Selakhi iski hoikat jalkateränsä yhteen.
”Admin.”

”Onko sinulla vielä kysyttävää? Muussa tapauksessa voit mennä.”

”Vain yksi kysymys”, selakhi kuiskasi. ”Liittyen Guardianiin.”

Visokki katsoi takaisin tuskaisana. Same näki, että valinta oli ollut vaikeaa adminillekin.
”Arvelinkin.”

”Entä jos hän saa itse tietää Killjoyn tapauksesta ennen kuin ehdit kertoa hänelle?”

Visorak oli hetken hiljaa ja seurasi katseellaan vain pihtihampaidensa kärkien välille verkkoa kutovaa pikkuista.
”Sen vastuun otan minä.”

”Ymmärrän. Kiitos, admin.”

Niine sanoineen selakhi nyökkäsi syvään ja astui ulos huoneesta.

Visorak laski lemmikkinsä yhdelle omista, pinkeiksi vedetyistä vihreistä verkoistaan. Verkko värähti, kun kepeä kahdeksanjalkainen asteli innoissaan sitä pitkin katonrajaa kohti. Admin asteli riippukeinulleen, nousi sille ketterästi takajaloillaan ponnistaen ja lyyhistyi lepoasentoon.
Kun hän sulki vihreät silmänsä, viimeinen asia minkä hän näki oli verkko, jossa hän eli ja jota hän oli oppinut kutsumaan kodikseen.

Kun hän astui kauan toivomaansa uneen, hän näki verkon, jonka Syvä Nauru oli kutonut. Sitä hän oli oppinut kutsumaan painajaisekseen.


Same tuijotti eteensä hau-naama peruslukemilla, kun hänen sulkemansa oven edessä könöttivät yhä hänen entiset vertaisensa ja nykyiset alaisensa. Make oli lähtenyt jo omiin tehtäviinsä, mutta Bladis ja Paaco tuijottivat selakhia katseet odottavina.
”No?” Bladis tivasi. ”Mitä mieltä?”

”Mistä?” Same kysyi ajatukset vielä äskeisessä hetkessä.

”Killjoyn suojelusta!” Bladis tuhahti. ”Joo joo, meillä ei ole oikeuksia määrätä vangitsemista koska oikeita todisteita ei ole, mutta eikö tämä ala olla jo vähän liikaa?”

Paaco nyökkäsi. ”Aika pirusti hämäriä juttuja pyörii sen jätkän ympärillä… muistatteko sen kuulatapauksenkin?”

”Ai sen, kun yksi sen entisistä kavereista nyt vain sattui lyöttäytymään yhteen Labion kakkosmiehen kanssa?” pyörätuoliskakdi murahti. ”Aika jännä yhteensattuma.”

”Niin”, Same myönsi. ”Mutta se operaatio loppui käsitykseni mukaan Creedyn, Killjoyn hyvän ystävän kuolemaan.Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että hänellä olisi ollut mitään tekemistä asian kanssa.”

”No, se riippuu varmaan siitä, kuinka tärkeitä kamut ovat hänelle…” Bladis kohautti olkapäitään. ”Pitäisi varmaan raahata kuulusteluhuoneisiin mahdollisimman paljon väkeä, jolla on joku käsitys miehestä.”

”Niinpä”, Paaco maiskutteli huuliaan ja kääntyi. ”Mites se vahki, joka toi metruseikkailijat kotiin? Saatiinko siitä mitään irti?”

Bladis tuijotti kollegaansa hetken hämillään, mutta sitten tuntui tajuavan.
”Aa, se kyklooppi hienolla aluksella. Siitähän on jo puolisen viikkoa.”

”Niin”, Same sanoi vaitonaisena. ”Niin on.”

Hetken he olivat hiljaa.
”Niin mitä me sen suhteen teimmekään?” Paaco hymyili hermostuneena.

”Käskimme odottaa kuulustelua”, Same sanoi, ”ja…”

Syvä hiljaisuus valtasi admin-tornin käytävän.
”Voi perse”, Same jatkoi.
”Voi perse”, Bladis toisti.

”Eipä tuo mitään”, Paaco sanoi hieroen niskaansa. ”Minultakin olisi varmaan unohtunut.”

”Eiväthän vahkit syö mitään?” Bladis narskutti hampaitaan. ”Toivottavasti joku on älynnyt syöttää sille jotain. Entä jos se on kuollut nälkään?”

”Eivät vahkit syö mitään”, Paaco sanoi virnuillen hermostuneesti.

”Entä jos Musta Käsi julistaa meille sodan?” skakdi kysyi. ”Koska kidutimme yhden niistä nälkäkuolemaan?”

”Eivät vahkit syö mitään”, Same sanoi.

”No, kohtahan huomaamme!” Bladis virnisteli.

Selakhi kääntyi käytävän kelloa kohti, tuijotti sitä viitisen sekuntia ja kääntyi alaisiaan kohti.
”Haluan vahkin kuulustelutilaan 1 viidessä minuutissa”, selakhi sanoi. ”Tänään taidetaan vähän jutustella lisää lämpimiä aiheesta kenraali Killjoy.”

8 vastausta artikkeliin ””Varokaa Varoittajaa.””

  1. Vähänkö olisi sääli jos Cody olisi kuollut nälkään. Mieheen viittaaminen ”kyklooppina” tosin tuntuu oudolta – en usko, että se on käypä synonyymi ”yksisilmäisen” kanssa, kun termissä on myös ajatus siitä, että silmä on pään keskellä.

    Alkukolmannes oli aika typerää. Siinä tuli ilmi tosi monta lähinnä skype-keskusteluissa pyörinyttä headcanonia Zaden ööö muodonmuutosvoimista ja liberaalista kameroiden käytöstä ja muusta vastaavasta, joka on aina kivaa. Kertoja oli lähes suoraan Tulinoiden perillisestä vakavastiotettavuudessaan.
    Oliko maininta mekaanisen näppäimistön epäkäytännöllisyydestä vittuilua Kepen viimeaikaiseen mekaaninen näppäimistö -ylistykseen?

    Modet ovat kyllä kiinnostava tiimi, ja sitäkin kiinnostavampi näkökulma koko Klaanin tilanteeseen.

    lisäksi kohta saamme kurdian vs mämkoo vs joykillin

    1. Tuohon kyklooppijuttuun sanoisin, että koska se tuli Bladiksen replassa, se on vähän poliittisesti epäkorrekti ja muutenkin epäkorrekti. Samaan tapaan kuin joku oikeassakin maailmassa voisi kutsua tietämättömyyttään jotakuta kykloopiksi, jos tältä on räjähtänyt toinen silmä.

      Ja oli mainiota tekstiä! Pidin tosi paljon Maken häröistä filosofoinneista. Ja Killjoyn ja Visokin keskustelussa en oikeasti edes tiennyt, kumpi teistä kirjoitti Visun replat.

      Manu saattaa vielä palata aiheeseen Killjoy…

      … kunhan on ensin vähän selvitellyt asioita.

  2. Perse mainittu
    Reippaasti tekstiä pitkästä aikaa. Alun modeperseily oli hauskaa luettavaa, mutta kummasti viesti vakavoitui loppua kohdin. Visu-Joy keskustelu rakensi käsitystä hahmojen suhteesta.

    Vähän sinänsä ihmetyttää, kuinka Visu-pätkissä sivuutetaan se että vasta Manu hyppäsi Visokin päästä Jäätutkijaan. Luulisi Visun ainakin huokaisevan rauhasta. Toisaalta Visulla on muuta mietittävää.

  3. Näihin Geen ja Poikien posteihin on vaikea keksiä sanottavaa, kun ne ovat aika lailla kokonaisesti hienoja. Vaihdot huumorimateriaalin ja vakavamman kaman välillä ovat tasapainoisia ja toimivia. Ainoa nillittämisen aihe on se, että näitä on liian harvoin. Vai ehkä se sittenkin mahdollistaa laadun?

    Minusta tuntuu, että Cody on vain jauhanut paskaa sen puolitoista viikkoa Santorin ja ”Bodyn” kanssa.

  4. Aika tunnelman vuoristorata. Klaanon on aika hyvä sellaisissa.

    En muista, kuka ja missä lausui ajatuksen siitä, että ilkeä G-mies tekee modeista niin sympaattisia vain siksi, että aikoo tappaa ne ja tuottaa meille FEELS OVERLOAD (olisiko ollut snowie ja IRL), mutta tällaisten jälkeen alan vähän uskoa siihen!!

Vastaa