… se koskee sinua!

Herätys ei todellakaan ollut skorpionin helpoimpia. Olkoonkin, että yöunet olivat olleet Killjoyn rauhallisimmat miesmuistiin, ei arkeen nouseminen silti ollut kovin mukavaa. Varsinkaan, kun havaitsi joutuneensa lukituksi täysirautaiseen vankiselliin, puolet tuoreista selkäpanssareista hajonneena kappaleiksi. Sellin oven avaamaan saapunut selakhi oli sitonut yhä verta tihkuvan olkapäänsä. Huiskiva häntä oli kuitenkin vain haavoittanut. Killjoyn omatunto lakkasi soimaamasta viimeistään, kun kohti informaatiohuonetta viittoileva Brez näytti liikuttavan kättään normaalisti.

Aamun tilannekatsaus käytiin kevyesti ilmaistuna kaaoksessa. Metru Nuin osaston tiedustelijat yrittivät yhdistää raporttejaan edes jollain tapaa loogiseksi kokonaisuudeksi. Vaikka Nascoston laajassa verkostossa oli menneen aikojen tasavallan kirkkaimpia mieliä, olivat edellisen vuorokauden tapahtumat aivan uudella tavalla kaoottisia. Vanhoja tietoverkkoja venytettiin äärimmilleen. Halki merten kiitäneiden ohjusten laukaisupistettä jäljitettiin. Xialaisen taivaalla lentäneen aluksen tiedot koluttiin läpikotaisin. Yhtäkään kuvainnollista kiveä ei jätetty kääntämättä.

Aamun jälkeen tulvineet uutispätkät eivät tuoneet tilanteeseen paljoakaan helpotusta. Nuorin Brezeistä sai jälleen potkia kenraaliaan nilkkapanssareihin Kralhin jähmetyttyä tuijottamaan looppaavaa uutispätkää “Mustan Käden noususta”. Punamustaan vahkiin pysäytetty kuva oli zoomattu naisen kaulaan, josta Killjoy niukin naukin erotti medaljongin ketjun. Sen varmistettuaan teknojätti suostui viimein seuraamaan selakhia tiedustelukaaoksesta kohti rauhallisempaa telakkaa.

Brezeistä vanhin odotti kädet puuskassa Nynrahlaisten ilma-aluksien kimpussa puuhastelevan shasaalimekaanikon työpisteen vieressä. Killjoyn mielenkiinto kiinnittyi välittömästi ruskeaksi maalattuihin suuriin koteloihin, joita oransseihin haalareihin pukeutunut kurttuinen muoto kiinnitti juuri suureen koneistoon. Brez ei kuitenkaan antanut kenraalille aikaa ihmettelyyn.

“Isä vaatii tavata sinut.”

Neljä sanaa, joita Killjoy oli odottanut sekä mielenkiinnolla, että kauhulla.

“Pelästyttikö viimeiltainen hänet niin pahasti? Luulin, ettei Curuvar suostunut keskustelemaan kanssani.”

“Sitä saat kysyä häneltä”, vanhimmainen vastasi, “Pinta. Ranta. Lähesty varoen, äläkä korota ääntäsi.”

“Tiedän, tiedän”, Killjoy murahti ja otti suunnakseen lähimmän Nascoston pinnalle johtavan hissin. Siskokset tuijottivat kenraalin loittonevaa selkää hampaitaan kiristellen. Kumpikaan heistä ei osannut spekuloida, mitä heidän oppi-isänsä oli kenraalin varalle suunnitellut.

Sitä “Curuvar” todellisuudessa oli. Oppi-isä. Tai sen Killjoy ainakin tiesi varmaksi. Nascoston hengellisen johtomiehen ympärillä kulkevat vähemmän varmat huhut vaihtelivat jumalallisuuksista kylähulluun. Kralhi oli kuitenkin aavistellut pahinta jo ensimmäisestä Nascoston päivästään lähtien. Jos kivikolon isäntä itsekään ei ollut valmis ottamaan apua vastaan, tulisi selakhien tasavallan jäänteiden valjastamisesta koillissakaran puolustamiseen vaikeaa.

Ei Killjoy kohtaamisesta varsinaisesti huolissaan ollut. Mutta kenraalia kutkutti ajatus tavata kenties koko maailman ainoa henkilö, joka oli taistellut samaa taistelua häntä pidempään.

Hissimatkan päätteeksi valtavilla keinotekoisilla lohkareilla peitetty luukku väistyi natisten sivuun ja kirkkaalta taivaalta paistava keskipäivän aurinko sokaisi hetkeksi kenraalin, jonka kypärältä kesti tovi tottua valon tulvaan. Nostettuaan kätensä otsaltaan Killjoyn katse alkoi hakemaan kallioiden keskeltä oppi-isää, joka oli hiljaisuudellaan hämmentänyt jo hetken entistä metsästäjää. Millä asialla hän nyt viimein oli valmis tapaamaan Killjoyn?

Miltei koskematon louhikko halkeili Killjoyn raskaiden askelten alla tämän lähtiessä kulkemaan kallioiden välistä kohti rantaa. Kesti minuutti tai ehkä kaksi ja aaltojen tyrskyt pauhasivat kenraalin korvissa. Punainen jätti kapusi hieman vaivalloisesti yhden matalamman kiviröykkiön päälle nähdäkseen edessään aukeavan loputtoman meren. Aavan sinisyyden edustalla oli kuitenkin jotain, joka välittömästi kiinnitti kralhin huomion. Oranssikaapuinen hahmo istui hänen alapuolellaan pienessä syvennyksessä, joka oli ikuisuuksia sitten ollut osa Nascoston linnoituksen sisäänkäyntiä. Killjoy antoi jalkojensa apumoottoreiden helpottaa liukuvaa laskeutumista kallion reunaa pitkin. Pitkähkö hahmo ei säpsähtänyt kenraalin melkoisen äänekästä laskeutumista vaan jatkoi hiljaista tuijotteluaan. Meren tuoksu ja tunnelma oli pitänyt vanhusta paikallaan jo hyvän tovin.

”Nämä rauniot ovat olleet täällä pidempään kuin historia”, keskeytyivät kenraalin askeleet ääneen.

Puhujan elottoman naamion, joka oli samaa vihreää kuin tämän kolmella suojatillakin, katse oli merelle. Killjoy vilkaisi kysyvästi Brezien curuvaria, joka pian jatkoi.

”Tätä linnaketta kutsuttiin joskus nimellä Taras Mísëcas. Kristallitornit huuhtoutuivat meriin silloin, kun suuret käärmeet vielä elivät. Nykyään on jäljellä yhtä paljon kuin Tol Selucëssa.”

“Mutta palvelee meitä silti”, Killjoy sai itsensä viimein vastaamaan.

”Minä olen tehnyt tätä aina keisarin kaartista asti. Vuosia on niin paljon, että monilla muilla ne haalistuisivat pois. Ehkä meidän muistimme on Qwiennen siunaus. Ehkä se on kirous. Se ei kuitenkaan auttanut meitä toistamasta samoja virheitä yhä uudelleen ja uudelleen. Uudelleen kunnes jäljellä oli vain rauniot”, hailtiavanhus puhui. Ääni oli yllättävän korkea, mutta rauhoittava.

Killjoy ei ollut varma osaisiko hän sanoa mitään selakhin monologiin. Ehkä hänen kärsivällisyyttään vain testattiin. Tai mies vain eli menneisyydessään.

”Me olemme taistelleet näissä raunioissa kauemmin kuin sinua on ollut olemassa, kralhi”, curuvar sanoi. ”Ja tulemme tekemään niin sinun jälkeesikin.”

Silloin Killjoy viimein käänsi katseensa merestä curuvarin vähäeleiseen naamioon. Kenraali ymmärsi nyt, mistä audienssissa oli kyse.

“Te ette tiedä, mitä vastaan taistelette. Halusitte tai ette, minun paikkani on nyt täällä.”

”Paikkaasi en kiellä. Vain itsevarmuutesi.”

“On helpompaa johtaa joukkoa kohti turmiota, kun edes joku näyttää uskovansa voittoon.”

”Me olemme taistelleet mustaa demonia vastaan kaiken sen ajan, jonka sinä olet ollut Odinalla murhaajana tai Välisaarilla piileskelemässä. Sinä kuvittelet, että sodassamme olisi kyse sinusta ja sinun menettämistäsi. Kuvittelet, että olisit jollakin tapaa korvaamaton lasikide tätä mosaiikkia.” Selakhivanhuksen ääni ei ollut syyttävä, vaan pikemminkin kylmän toteava.

“Älä puhu, kuin olisin itse valinnut tämän tien. Musta demoni teki minusta vihollisensa. Niinkin kovasti kuin olisin halunnut auttaa sisaruksia alusta asti… niin kaikki vastatoimet eivät vaadi miehiä kentälle.”

”Sinusta”, vanhus maisteli. ”Vai siitä, joka kirkuu rinnassasi?”

“Jos tiedät mikä se on, tiedät myös, ettei niillä ole enää eroa.”

”Kuulet muutkin loiskasvot, etkö?”

“Pahimmillaan jo päivittäin”, kenraali murahteli miettien tohtisiko hän istuuntua keskustelun ajaksi, “Ja kerta kerralta kovempaa.”

”Ymmärrätkö sinä, mistä on kyse, kralhi? Ymmärrätkö sinä keitä ne ovat ja miksi kuulet ne?” Se oli ensimmäinen kerta, kun teräväkulmainen selakhikanohi katsoi kenraaliin.

“Uskoin olleeni lähellä ymmärrystä jo hetken. Viimeiset viikot eivät ole jättäneet enää paljoa sijaa spekulaatiolle.”

”Sinä et ymmärrä sitä”, luki mestari konekasvoilta. ”Mutta et kykene myöntämään itsellesi epätietoisuuttasi. Olet kuin mies, joka on itse valinnut polun, ja tajutessaan sen johtavan käärmeenkuoppaan ei suostu myöntämään virhettään ja vaihtamaan polkua.”

“Puhut isoilla sanoilla, vanhus. Mutta ei ole polkua. Ei ole kuoppaa. Olemme me ja he. Toiset meistä voittavat. Ja meillä on ihan pirun hyvä syy taistella viimeiseen hengenvetoon. Sinä tiedät, mitä puhdistuksessa tapahtuu. Meillä ei ole varaa siihen.”

”Ja sinä luulet voivasi puhua isoilla aseilla!”, selakhivanhus kimmastui, “Etkö ole jo menettänyt tarpeeksi tajutaksesi, ettet voita, jos pidät tätä henkilökohtaisena sotanasi?”

Curuvar oli jo toinen lyhyen ajan sisään, joka kyseenalaisti Killjoyn motiivit jatkaa taistelua. Kralhi ei jaksanut enää puolustella itseään.

“Voitko väittää, etteikö se olisi sitä myös suojateillesi?”

”Ei, en voi. Me taistelemme Brezin vuoksi. Emme kuitenkaan anna sen sokaista meitä. Me olemme varovaisia, koska myönnämme heikkoutemme. Sinä kiidät koston tietäsi, etkä tule selviämään seuraavasta kohtaamisestasi demonisi kanssa.”

“Minä tiedän sen”, kenraali myönsi vähäsanaisesti.

”Tiedät myös, että mikäli kaadut, kaikki häviävät. Minä haluan, että mikäli jatkat yhteistyötä kanssamme, sinä työnnät syrjään kostosi ja herätät sen ammattisotilaan, joka sinun pitäisi olla”, oranssikaapu kertoi.

“Sinä yhä oletat, että teen tätä koston vuoksi. Sinä myös oletat, että tämä asia rinnassani on se pala, jolla tämä ratkaistaan. Pelkään, että olet väärässä. Molempien suhteen.”

”Jaa toki ajatuksesi.”

“Sinä tiedät tarinan. Kaksitoista kuulaa. Musta demoni anastaa niistä kaikki paitsi yhden. Ottaa niiden sielut tullakseen vahvemmaksi. Joku saivartelija voisi kysyä, että miksi juuri kaksitoista. Minä sanoisin, että moinen verhon taakse vilkaisu saattaisi johtaa yllättäviin johtopäätöksiin.”

Selakhi kuunteli ja Killjoy käytti pienen hetken kootakseen ajatuksiaan.

“Minä kysyin sen kysymyksen. Tutkin ja kaivoin. Tajusin, ettei sillä ole mitään syytä olla juuri sen verran. Eivät sielujen kuulat toimi niin. Kellossakin on numeroita juuri sen verran, koska olemme itse niin valinneet. Kun Puhdistaja huutaa niin minäkin kuulen sen. Kuulen yksitoista ääntä, koska sen verran niistä tunsin… mutta minä tiedän, että niitä on paljon enemmän. Hän on tehnyt tätä pitkään. Vuosikymmeniä… ehkä pidempäänkin. Näin sen itsekin. Kaatuneen syväläisen kuula annettiin seuraajalleen. Ei minun sieluni tee Puhdistajasta sen kokonaisempaa. Hän on saavuttanut sen fyysisen tason, jota hän on jo ikuisuuden rakentanut. Minua jahtaamalla hän havittelee jotain muuta.”

Curuvar hieroi terävää kolmihaaraista leukaansa mietiskellen. ”Yhtä kaikki, hän havittelee sinua. Jos kohtaat demonin, niele ylpeytesi ja katoa. Vielä parempi, mikäli et ikinä enää häntä kohtaa. Se on kaikki, mitä minä sinulta pyydän.”

“Ei. Tässä me lakkaamme ymmärtämästä toisiamme”, Killjoy pysyi tiukkana, “Tässä ei ole kyse ylpeydestä. Ei kostosta. Tässä on kyse velvollisuudesta. Virheistä, jotka koituivat siitä, että minä luotin vääriin henkilöihin. Ja minä olen sitä samaa Puhdistajalle. Korkeintaan virhe. Yksi asia, jonka hän aliarvioi omassa suunnitelmassaan. Kukaan ei välitä, jos minä kaadun hänen hampaisiinsa. Olisin hänelle vain palkinto.”

Killjoyn täytyi hengähtää. Filtteri punaisen kypärän sivussa avautui hetkeksi päästäen enemmän merituulta harmaiden kasvojen ympärille.

“Minun elossaoloni on vain tuurilla ostettua aikaa. Tulos sen pirulaisen pakkomielteistä. Joten älkää olko ylpeitä historiastanne tai omasta kunniastanne älkääkä todellakaan olettako, että tämä taistelu on hävitty sinä hetkenä, kun minä kaadun. Ottakaa minut mahdollisuutena. Viimeisenä seinänä ottamaan muutaman luodin puolestanne.”

”Otamme sinut mahdollisuutena”, vanhus vastasi. ”Mutta meillä myös oli epäilyksemme, että saattaisit olla myös mahdollisuus turmioomme. Kenties se oli aiheeton. Mene, kralhi, jatka tielläsi. Älä vain kuuntele liikaa tunteitasi.”

“En ole kuunnellut vuosiin”, Killjoy murahti poistuessaan. Ajatuksissaan ne asiat, jotka hän oli tehokkuuden ja rationaalisuuden nimissä jo tehnyt, muttei kertonut niistä kenellekään.

Ennen poistumistaan Killjoy kuitenkin imaisi vielä yhden syvän henkäyksen raikasta ilmaa. Ajatuksensa koottuaan hänen piti kuitenkin saada kysyttyä itsekin yksi kysymys.

“Sinähän tiedät mikä hän on, Curuvar? Mistä Valkoinen Kuningatar juontaa?”

“Kyllä”, kuului varma vastaus.

“Mietin vain. En koskaan epäröisi Mustan Demonin kallon halkaisemisessa.”

“Enkä minä valkoisen”, Curuvar vastasi. Niillä kolmella sanalla Killjoy viimein kääntyi ympäri. Muuta vastausta hän ei ollut koskaan odottanutkaan.

Alempana

Kahdesta selakhista ja teknoisasta perkeleestä koostunut porukka oli shasaalin onneksi kaikonnut hänen työpisteensä ympäriltä yhtä nopeasti kuin se oli saapunutkin. Tummansiniset käpälät pyyhkäisivät isot viirut mustaa öljyä haalarien etumukseen. Rusinasilmät nauliintuivat sitten tutkimaan kolmen merkillisesti muotoillun kupolin liitäntöjä. Ylhäältä katsottuna kolmikulmion muodostava koteloiden muodostelma oli miltei valmiina asennettavaksi yhteen Nascoston pudotusaluksista. Vielä muutama pultti ja kaikki olisi kalibrointia vaille valmista testattavaksi.

Raskaat metalliset askeleet palasivat kuitenkin paljon nopeammin, kuin mekaanikko oli odottanut. “Isojen kihojen” juttutuokiot olivat tässä paikassa aina hämmentävän lyhyitä. Työn raskas raataja oli kotopuolessa tottunut viikkokausia kestäviin neuvotteluihin.

“Sano, että tämä on se, miksi sitä luulen”, kuului Killjoyn yllättävänkin toiveikas tiedustelu. Punamusta haarniska kiersi muutaman mertin halkaisijaltaan olevan häkkyrän kertaalleen ympäri ja palasi sitten työnsä jälkeen verrattaen ylpeän shasaalin rinnalle.

“Da. Kohta valmis. Toimii kuin kuuluukin. Tuopi paljon kunniaa valtiolle!”

Killjoy ei koskaan aikaisemminkaan ollut kysynyt kysymyksiä mekaanikon paljon hokemasta “valtiosta”. Eikä tälläkään kertaa.

“Pistä kalibroitumaan ja lastaa meidän alukseemme. Voimme testata sitä seuraavalla reissulla.”

Shasaali nyökkäsi. Tämän sisällä syttyi pieni kipinä intoa. Hän oli aina nauttinut Zilla-lastauspukujen ohjailemisesta.

“Onko sille muuten nimeä?”, Killjoy jatkoi. Brezeistä keskimmäinen olisi luultavasti taas kiusoitellut kenraalia tämän pakkomielteestä antaa kaikelle nimi. Moinen selakhi kuitenkin ähersi sillä hetkellä aivan toisella puolella telakkaa.

“Da. On kuin puiset toverit. On матрёшка!”

Killjoy ei yrittänyt lausua perässä. Joku sisaruksista kuitenkin keksisi helpommin lausuttavan lempinimen.

“Mатрёшка tehokas kuin kotimaan isät! Olemme nyt suurin. Olemme ӍAИTAX!”

Killjoy ei kyseenalaistanut. Shasaali ei ollut lopettanut.

“Suurimman sisällä alus. Alus kuin ZФLДT!”

Shasaalin käpälät osoittelivat kohti hallin kärkeen parkkeerattua Brezien pudotusalusta.

“Ja tämä. Tämä VZLФTФ”, mekaanikko vielä vahvisti ja kopautti kättensä jälkeä rystysillään, “VZLФTФ isistä hirmuisin”, se kuiskasi, kuin olisi pelännyt VZLФTФn kuulevan.

Killjoy pelastui koko Shasalgradin historialta ainoastaan selakhisiskoksista vanhimman ilmaantumisella. Nainen näytti jättäneen liukuovet takaansa tarkoituksella auki.

“Kas. No siinä ei kauaa kestänyt.”

Killjoy nyökkäsi, “Olemme hatarassa yhteisymmärryksessä. Riittäköön toistaiseksi.”

Hyvä. Saimme meinaan viimein yhteyden kasvottomaan ystävääsi. Odottaa sinua infohuoneessa. Tyhjensimme taas käytävän kaikien varalta. Teillä pitäisi olla rauha.”

Killjoyn sydän hypähti. Hän oli yrittänyt saada yhteyttä “ystäväänsä” jo kahden vuorokauden verran. Viimein oli vastausten aika.

“Hyvää työtä, Brosni”, Killjoy totesi vielä asiallisesti ja lähti kiitämään pitkin käytäviä. Mekaanikko seisoi hetken hiljaa, yhä edelleen kädet puuskassa seisoskelevan selakhin vieressä. Lopulta shasaali päätti kuitenkin rikkoa kiusallisen hiljaisuuden.

“Sitten tulee tietenkin ККДSPДЯФVV…”

Selakhi pakeni paikalta silmänräpäyksessä. Mekaanikko sai taas työrauhan.

“He-he-he. Ebanashka selakhi.”

Kokoushuone

Odottava korahtelu lukuisten tyhjien näyttöjen takaa hiljeni raskaiden punaisten askeleiden saavuttua kommunikaatiohuoneeseen. Leukaperiään rautaisilla sormillaan tunnusteleva Killjoy väänteli kasvojaan ja venytteli niveliään. Kenraalin keho ei tahtonut enää pysyä väkivahvan kralhin riehumisen perässä. Vaikka Killjoy oli saanut ensimmäiset kunnon yöunensa viikkoihin, onnistui hänen jokaista luutaan vaivaava kolotus pilaamaan potentiaalisen virkeydentunteen.

Mies veti rautaisen oven takanaan huolellisesti kiinni ja käänsi ohimennessään ovensuussa sijainneesta audiolaatikon säätimestä lisää äänenvoimakkuutta keskustelua varten. Kaikesta päätellen ruutujen takana odottava olemus kykeni näkemään Killjoyn toimet, sillä tämä alkoi puhumaan välittömästi äänenvoimakkuuden rullatessa kohdilleen.

“Syvimmät pahoitteluni viivästyksestä, kenraali hyvä. Tilanne on ollut täällä päässä vähintään… yhtä kaoottinen.”

“Niin pelkäsinkin”, Killjoy vastasi ymmärtäväisesti ja asettui nojaamaan rennosti vasten huoneen peräseinää, “Kiitos muuten lipuista. Kaikki meni niin kuin pitikin.”

“Olet siis löytänyt etsimäsi?”

“Ja jos pelasin korttini oikein, ei Xian kuningatarkaan ammu minua alas taivaalta aivan välittömästi”, Killjoy pohti toiveikkaana. Jossain meren takana mustat kynnet naputtivat hermostuneena taskukelloa.

“Olet silti valinnut haastavan tehtävän. Vuoren sisälle pääseminen on jo aivan oma lukunsa, vaikka unohtaisimme mitä sen sisällä lymyää. Minua kiinnostaa kovin, kuinka aiot tehdä sen”, kasvoton ääni jatkoi.

“Olen ottanut jo yhteyttä ortoneihin. Odotan yhä vastausta. Onneksemme meillä ei ole vielä kiire Xian kanssa. Sen sijaan Metru Nui huolestuttaa minua päivä päivältä enemmän.”

Hetken hiljaisuus.

“Tuntuu kovasti siltä, että tarvitset minulta jotain”, ääni lopulta lausui.

“Elin siinä oletuksessa, että informaatio on erityisalaasi.”

“Sitäkin. Mutta tarvitset silti minua, Nui-Kralhi? Verkostosi ovat jo kovin vaikuttavat. Selakhiesi taidot eivät ole salaisuus.”

“Kuuluisuudesta ei ole paljoa apua ollut”, Killjoy mutisi pettyneenä, “Me emme piru vie ole saaneet edes sen aluksen miehistöä selville.”

“Entä komentajasi. Tai tyttäresi, kuten häntä kutsut? He varmasti näkivät Metru Nuin tulen läheltä.”

Killjoy nielaisi paljon kuuluvammin, kuin oli tarkoitus. “He… eivät juuri nyt ole vaihtoehto.”

“Hyvä on”, ääni ruudun takaa ymmärsi. Muutama näyttö Killjoyn vasemmalla puolella rävähti päälle. xialainen rekisteriote levittyi niistä suurimmalle. Miespuolisen vortixxin kasvot tuijottivat passikuvasta kralhia suoraan silmiin.

“Radak?”, Killjoy parahti, “Mitä tekemistä hänellä on tämän kanssa?”

“Olitte hyviäkin ystäviä?”, ääni kysyi miltei yllättyneenä.

“En ole koskaan tavannut”, kenraali myönsi, “Mutta Mustalumi ehti pilaamaan hänenkin päivän siinä ajassa, kun kävin itse asioilla.”

“Lepuuta silmiäsi hänen tiedoissaan, kenraali.”

Ja Killjoy katsoi. Julkista infoa oli hyvin vähän. Muutama työsopimus,xialaisia lupapapereita, toimeksiantoja metsästäjille… ja maininta muuannen tohtorista.

“Ei saatana.”

“Jos tietää mistä etsiä, hyvä kenraali, löytää paljon lisää mielenkiintoisia yhteyksiä. Kuten vaikka sen, että herra paroni ja liskoystävämme työskentelivät hyvin pitkään saman projektin parissa. Mainitsit viime jutustelutuokissamme tutkimuslaitoksen… jonka suurin rahoittaja oli yllättäen muuan toa Ficus.”

Killjoyn piti sulattaa yhdistelmää hetken aikaa.

“Hammaslääkäri, Radak, Ficus… kranatutkimuslaitos…”

“Ja, jos sallit minun jatkavan, Radakin erikoisalaa oli selvästi keinoälyt. Saatat muistaa yhden hänen luomuksistaan.”

“Exo-Nova”, Killjoy kiristeli hampaitaan, “Radak ja Purifier siis toimivat yhdessä? Metru Nui oli heidän tekosiaan?”

“Nui-Kralhi, emme ikävä kyllä elä niin yksinkertaisessa maailmassa. Radakin ja Ficuksen välit olivat lopussa… kiristymään päin. Mitä Ficus olikaan pyytänyt häntä tutkimaan ei selvästikään löytänyt ratkaisuun. Metru Nuilla vortixx taasen oli Varjotun asialla. Selkeitä linjoja on hankala luoda, mutta on varmaa, että jokainen Metru Nuin osapuolista on ollut mukana omien tarkoitusperiensä perässä.”

Killjoy alkoi ymmärtää minkä takia tiedustelijoiden raporteissa ei ollut mitään järkeä. Yksiselitteistä syyllistä ei välttämättä edes ollut. Oli vain suuri kasa surkeita sattumuksia.

“Se, mikä sinua tässä kiinnostanee eniten”, ääni vielä jatkoi, “On tämän kyseisen laitoksen sijainti. Se on nimittäin yhä olemassa.”

Radakin kasvokuva korvautui kartalla. Kralhi tunnisti välittömästi eteensä levinneet Kristallisaaret.

“Vai siellä sinä piilottelet”, Killjoy myhäili, “Sieltä minä löydän vastauksia.”

“Sen lisäksi”, ääni vaihtoi nopeasti aihetta ja nosti vielä yhden kartan Killjoyn nähtäville, “Purifierin lähipiiri on… todellisella liikekannalla. Laiva oheisella merkillä on havaittu matkaamassa steltinmereltä kohti välisaaria.”

Killjoyn piti tuijottaa kartan oheen liitettyä lippua hetken. Sinisellä pohjalla kohosi matoranien verien väreistä muodostuva kaari. Kenraali oli tukehtua tajutessaan, kenelle se kuului.

“Metorakk!?”

“Valitettavaa kyllä. Skakdin laiva saapunee määränpäähänsä noin vuorokauden sisällä.”

Killjoy tiesi välisaarilta tasan yhden kohteen, johon mielipuolisen skakdin paatti (ja sen todennäköisin matkustaja) saattoi olla matkalla. Ääni ruudun takana hiljeni, kun Killjoyn kypärä avasi radioyhteyden sadan metrin päähän samaan kompleksiin.

“Brez. Nopea vastaus. Kuinka nopeasti pystymme lentämään Bio-Klaaniin?”

Eäääh. Teoriassa kahdessakymmenessä tunnissa, mutta sellaisella vauhdilla ei riitä löpöä paluumatkaan.”

“Alus valmiiksi. Välittömästi. Ja soita Seranille ja käske varautua pahimpaan. Tämä saattaa muuttua rumaksi.”

”Mitä hittoa sinä oikein-”

“Saraji”, kuului kenraalin lyhyt vastaus.

”Heti paikalla”, selakhi ymmärsi ja sulki yhteyden. Killjoy käänsi katseensa kohti näyttöjä. Vaikka punamusta kypärä peitti yhä kaikki ilmeet, tiesi olemus puhelun toisessa päässä sen päättäväisen ilmeen, joka visiirin takana syntyi.

“Tik tok, kenraali. Aika kulkee.”

“Kiitos”, Killjoy totesi itselleen hyvin epätyypillisellä vilpittömyydellä ja marssi välittömästi ulos huoneesta. Jäi miehelle ruutujen pimeydessä tehtäväksi sulkea yhteys kralhikenraalin perästä.

Brosni löntysteli juuri sopivasti ulos pudotusaluksesta, kun kolmesta vihreästä ja yhdestä punaisesta saapujasta koostunut tiimi saapui jälleen telakalle. Shasaali näki kiireen neljän jalkaparin alla ja yksinkertaisesti nosti peukalonsa pystyyn merkiksi siitä, että kaikki oli valmista. Erityisesti Killjoylla oli vaikeuksia pusertua tavaratilaan asennetun матрёшкаn seuraksi.

“Se on siis valmis?”, keskimmäinen Brez ulvoi juuri käynnistyneiden suihkumoottoreiden ylitse, katse merkillisissä koteloissa. Killjoy nyökkäsi vastaukseksi. Shasaali oli saanut projektinsa valmiiksi kreivin aikaan.

“Vain yhdellä asialla on nyt väliä. Meidän täytyy estää Sarajia pääsemästä Klaaniin. Hinnalla millä hyvänsä.”

“Mistä edes tiedät, että se on hän?”, huuteli leveäharteisin siskoksista pilotintuoliltaan.

“Ketään muuta ei pitäisi joutua noutamaan steltinmereltä asti. Ja eräs valon toa taisteli hiljattain häntä vastaan. Ilmeisesti Metorakkista ja Sarajista on tullut ylimmätkin ystävykset.”

“Miksi häntä ei sitten saa päästää Klaaniin? Kai he nyt yhden vahkin taltuttaisivat?”, Killjoyta vastapäätä istuuntunut Brez jatkoi.

“Sitä minä juuri pelkäänkin…”, Killjoy murahti, “He epäilevät jo liikaa. En aio antaa Klaanille yhtään todistetta enempää.”

Siskoksista nuorimmat vilkaisivat toisiaan kummastuneina. He olivat tottuneet siihen, ettei kenraali koskaan puhunut suoraan. Tällä kertaa tämän äänestä paistoi kuitenkin aivan uudenlainen pelko. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan epäröinyt. Edellinen kohtaaminen kommandovahkin kanssa oli jättänyt paljon siskosten terävien hampaiden koloihin.

Kun luukku aluksen yläpuolella lähti hitaasti aukeamaan ja siipien alla sijaitsevat roottorit kääntyivät nousuasentoon, muisti Killjoy jättäneensä yhden osan uudesta puvustaan koeajamatta. Oikean kätensä sormillaan kralhi painoi painiketta vasemmassa ranteessaan. Siihen syttyi kämmenen puolelle valot, jotka muistuttivat jostain kummallisesta syystä huolestuneita kasvoja.

“Miksu. Laita asejärjestelmät kalibrointiin. Pääset pian tositoimiin.”

“Sinä laitoit sen pukuusi!?”, nuorimmainen Brez miltei tukehtui.

”Mutta kun herra Killjoy”, kuului surullinen ääni kenraalin kypärän sisäpuolelta, ”En ole… en ole varma kuuluuko tämä oikein toimenkuv-”

“Höpön löpön”, Killjoy keskeytti töykeästi ja paineli kiusallisesti Miksun (nimi Brezin yksinkertaistama) painikkeita, “Käy nyt ne järjestelmät läpi ja tutustu niihin. En ole koskaan käyttänyt näin paljoa. Sinä saat tähdätä ainakin puolet näistä itse.”

”Herra Killjoy, tämä on typerää!” olisi ollut vastentahtoisesti pukuun pakotetun tekoälyn aidoin reaktio siihen kaaokseen, jotka joskus olivat olleet kenraalin asejärjestelmien ohjaimet. Sen sijaan kranatekoälyasian puhesensorit päästivät ulos vain ”Kun nyt ei vaan sattuisi mitään.”

Ja siinä, pudotusaluksen kiitäessä Nascostolta kohti taivaita, Killjoy naurahti.

“Pelkää siis pahinta. Nimittäin kohta todellakin sattuu.”

10 thoughts on “… se koskee sinua!”

  1. Tämähän oli samaan aikaan traileri niin Viktor Warsille kuin Liam Neesonillekin!

    Sujuvaa tekstiä, joo. Kiva, että pahiskaaosta yritetään vähän kasata. Ei sillä, ei se siitä selkeämmäksi kai muutu ilman päiden pudottelua.

    Huomautus: Orton ja Xialainen pienellä. Kansallisuussanat isolla vain englannissa!

  2. Tässäpä oli paljon asiaa. Se, että Purry haluaa paitsi G:n myös näköjään Joyn jostain Mystisistä Syistä, Jotka Eivät Toistaiseksi Ole Tulleet Ilmi, on aika jännittävää. Ellei muita ilmaannu, kohdistaisin teorioinnin noiden kahden mystiseen menneisyyteen.

    Muutkin asiat olivat kivoja, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei Miksun rooli ollut niistä ainakin välittömästi mieluisin. Valitan, ”VAKAVAN JUONEN” kannattajat. Haluan roolipeliini ainakin ? sympaattista munakelloa, jossa ?∈ℕ﹢!

  3. VALMISTAUDU VUOSISADAN TURPAKÄRÄJIIN

    ”Selakhisensei” oli vähän liikaa sanavalintana. Nippontermi kerrontatekstin seassa häiritsi minua ihan liikaa. Arvostan myös harvinaisen seikkaperäistä taistelumaatuska origin storya.
    Perkele.
    Lisää asioita pudotettavaksi taivaalta.

    Tykkäisin kyllä kovin, jos kerronta lakkaisi kutkuttavasti tanssimasta sen ympärillä, mikä Bianca on, kun on ilmiselvää, että en tule saamaan siihen vastausta vielä aikoihin!

    Globaali clusterfuck -sivujuoni on muuttunut kyllä kivemmaksi sitä myötä kun siinä on alkanut palloilla koko joukko vanhoja hahmoja. Metorakkin osuus kutkuttaa.

  4. Oikein hyvä! Tämä sekä kuljetti tarinaa hyvin kutkuttavaan suuntaan (eli kohti Klaania), tässä oli Jökke-sivujuonen parhaita hahmoja ja muutenkin hyvää ja uskottavaa kirjoitusta, kompaktissa paketissa, joka ei kuitenkaan loppunut töksähtäen.

    Tolkien-vaikutus paistaa aika lailla läpi selakheista. Siitä tiesin heti, että Mato asialla. Ei sillä että se olisi huono asia, ainakaan tässä mittakaavassa, kun hommeli menee vielä pop-kulttuutiviittauksena sulavasti sisään.

    Toivottavasti ette tapa ketään kivaa Klaanissa.

Vastaa