Loispistiäinen I

Meksi-Koro

Rikin löyhkä pisti Delevan nenään ja teki hengittämisestä vaikeaa. Olisivat edes poistaneet sieraimeni, kaliutunut soturi mietti. Hänen “ystävillään” ei ollut yhtään sen parempi olla. Angien piteli nenäänsä jollain rätillä ja Halawe yritti olla ajattelematta koko löyhkää. Laivan ruuma oli muutenkin perin ahdas ja salakuljetettua protopintaa sisältävät kanisterit veivät suurimman osan heidän elintilastaan.

Ankea rikkimoottorinen rotisko olikin ollut sen sheriffin mukaan ”luotettavinta mitä Meksi-Korosta löytyy.” Se ei ollut kovin hyvä mainospuhe.

He purjehtivat ohi laavakivestä tehtyjen saarien. Rikkaat paronit ja pohatat olivat pykänneet halpatehtailleen siten lisää tonttitilaa. Savusumu peitti sataman taivasta. Se nousi vuoristosta, jossa McTuli-klaanin Vulkan-yhtiö porasivat laavaa Xian markkinoille.

Kaikki se innovatiivisuus olisi ehkä kiehtonut onnetonta selakhia, ellei koko matka (ja yleinen elämäntilanteen muutos) olisi ärsyttänyt häntä niin suuresti.

”Tämä on syvältä”, hän kommentoi, kun alus pysähtyi laituriin.

“Ainakaan tämä ei ole Karzahni”, konesoturi kommentoi monotonisesti.
“Kuka semmoiseen paikkaan edes uskoo, velihyvä”, Halawe koetti piristää tunnelmaa. Hän joutui kuitenkin nyrpistämään nenäänsä hajun takia.

“En jaksa alkaa väitellä kanssasi”, poissaoleva Deleva sanoi hiljaa.

”Hombres, tervetuloa pedrokratiaamme!” laivan kapteeni lorvaili heidän luokseen. Hän oli lihava matoran, joka haisi pepperonille. Ylitsepursuava ystävällisyys todennäköisesti johtui huomattavasta rahasummasta, joka tälle oli maksettu. ”On aina sangen suuri ilo auttaa señorita sheriffin ystäviä!”

“Kuinka suuri uhka cazadoreista on?” Halawe esitteli kielipäätään.

”Señor, he ovat kovasti yrittäneet päästä käsiksi kauniiseen saareemme. El Curandero on ajanut Herbolarion ahtaalle, mutta heillä on silmiä täällä. Kulkekaa varoen!”

Angien tunnisti nimet. Noitatohtori ja Herbalisti, pohjoisen huumekartellien suurimmat.

“Kuraattori ja herbamare?” Deleva yritti kääntää termejä. “Ja mikä tuo calzone oikein on?”

”Ei ei, velikulta”, magneettimies puuttui puheeseen. ”Meksitoranissa c lausutaan kuten ’s'”

“…” oli konemiehen ainoa vastaus.

Satamatori haisi ja oli täynnä. Matoralaiset myivät kalaa tai pippureita tai sambaa. Hämyinen skakdi tarjosi ohikulkeville quazahenkäyksiä suuresta piipustaan. ”Aitoa Aldousin laatua”, hän mainosti. Myytävänä olleet kanokat omasivat todennäköisesti vähintäänkin kyseenalaisia voimia. Mainostaulut olivat enimmäkseen tuhrittu. Vortixx-näyttelijät mainostivat niissä oikeusdraamoja ja uusia leijulauttoja. Vulkaaninen tuhka tuntui miljöössä hallitsevana.

“En pidä tuhkasta. Se on hienojakoista, ärsyttävää ja menee kaikkialle kehossani”, Deleva huokaisi.

Halawe oli kadonnut vilinään. Sanoi hakevansa jotakin, jolla naamioitua.

”Olen kerrankin samaa mieltä”, Angien totesi kuivasti. Kauppias yritti tyrkyttää heille jotakin paikallista ruokaa.

“Paistettuja kirikoreja”, Deleva pani merkille. “Näyttää herkulliselta”.

”Aivan! Itsensä tohtori Jamaisin reseptillä!” kauppias innostui. “Jopa Tuli Lordi syö näitä!”
Deleva osti laatikollisen näitä paikallisia erikoisuuksia, jauhetuissa karzahninpippureissa ja muissa paikallisissa mausteissa pyöriteltyjä uppopaistettuja sirkkoja.

Kaksikko sai osakseen joiltakin pitkiä katseita. Hämärähahmot katosivat vilinään yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Angienia ahdisti. Heidät tunnistettaisiin helposti.

Tai ehkä hän oikeasti halusi, että he jäisivät kiinni, ja että he saisivat selvittää asiat Odinalla?

“Hopeinen ulkomuotoni erottuu liian edukseen täällä”, konetoa kuiskasi selakhille ja rouskutteli samalla kirikorejaan.

”Mikä destral Halilla kestää.”

“Löytänyt varmaan jonkun, joka väittää voivansa taivuttaa lusikoita telepatialla”.

”No se kyllä ei voi kieltäytyä mistään typerästä kilpailusta” Angien sanoi. Kaksi paikallista supisivat toisilleen heitä vilkuillen. Sombreroissaan he kantoivat Herbalistin uhkaavaa merkkiä.

“Ehkä meidänkin pitäisi naamioida itsemme jotenkin”, Del ehdotti.

”Yh”, selakhi totesi kun katsoi Meksi-Korolaista muotia. Ajatus moisiin pukeutumisesta sai hänet entistä huonommalle tuulelle.

“Älä nyt sinäkin aloita. Olen jo tarpeeksi masentavaa seuraa itsekin tällaisena ja en jaksa toista valittajaa tähän tiimiin.”

”Sinähän se tässä olet matkalla etsimään menneisyytesi salaisuuksia”, vastaus kuului. ”Sinun pitäisi olla innoissasi.”

“Olet oikeassa, mutta tuntuu että sinäkin tiedät näistä jo jotain minua enemmän. Osasit korjata minutkin näinkin hyvin… tai siis osasit pelastaa sen mitä pystyi.”

”No et ole lopulta kovin monimutkainen laite”, Rautakala tuhahti.

“Aha.”

Halawe ilmestyi kiusallisen hiljaisuuden jälkeen väkijoukosta. Toalla oli päässään koristehapsinen olkistetsoni. Hän kantoi sylissään pinoa meksikorolaisia rääsyjä. ”Toivottavasti ette ärsyttäneet toisianne hengiltä”, hän tervehti kaksikkoa. ”Kesti vähän, ne eivät käyttäneetkään metallinoppia.”

“Kivoja tuliaisia toit”, Deleva käänsi päätään oikealle puhuessaan. Niska naksui ikävästi.
Angien tunsi egonsa hajoavan pieniksi sirpaleiksi, kun rosvoritari heitti ruskean pippurikuituhuivin peittämään hänen kasvojaan. Se pisteli ja oli epämukava. Varmaan pilaisi hänen haarniskansa.

”Vähän hymyä, Ang! Ota tämä seikkailuna! Eksoottisia maita ja uusia kokemuksia!”

”Tykkään eksoottisista asioista lähinnä kotiinkuljetettuna”, hailtia kommentoi. Toa suoristi tämän huivia. Selakhi kiinnitti sinisten kasvojensa päälle punaruskean komaun.

”Kyselin vähän suuntaa”, Halawe kertoi. Kal oli peittänyt itsensä raskaalla poncholla. ”Lähin satama Keski-Kupolin puolella on El Salvakoro. Sieltä pääsisimme Xian suunnalle.”

”Lähdetään mahdollisimman pian. Täällä on liikaa epämiellyttäviä silmiä”, retkikunnan johtavana voimana toimiva Deleva murahti. Kristallisaarille ja Tarkastajan torneihin oli matkaa sakarakaupalla, eikä hän odottanut sen sujuvan ongelmitta.

Eihän mikään koskaan sujunut.

6 thoughts on “Loispistiäinen I”

Vastaa