Ilmiö aution meren yllä

Laboratorio

Sininen valo täytti laboratorion, ja Joueran koneet hurrasivat jo tavalliseen tapaansa. Ainoa ero työpajan tavalliseen olotilaan oli se, että keskeneräisiä projekteja yleensä pitelevät koeputket olivat tyhjillään. Koneet vilkuttivat valojaan ja päästelivät ääniään tavanomaisesti, vaikka niitä olikin nyt sovellettu hyvin erilaisiin tehtäviin.

Ja huolellisesti järjestellyn tilan keskellä seisoi Jouera. Hänen mekaaninen kehonsa ei sisältänyt ainuttakaan muotoiluvirhettä tai epäkohtaa – tummansiniset metallilevyt mukailivat millilleen oikeita paikkojaan, nivelet ja johdot olivat siististi piilossa niiden alla. Raajojen mitat eivät täysin vastanneet keskivertoista toaa tai skakdia, mutta niiden mitat oli laskettu tarkasti liikkuvuuden maksimoimiseksi.

Jouera otti askeleen, mutta fyysinen toiminta laboratoriossa oli vain muotoseikka. Työtila ei enää ollut hänen mielensä jatke vain kuvainnollisesti. Nyt se oli hänen piilopaikkansa toan psyykessä.

Abstrakti ja konkreettinen menettivät merkityksensä mielessä. Ne sulautuivat yhteen, peilasivat toisiaan. Siksi Jouera ei täysin osannut arvioida, mitä merkitystä laboratorion pystyttämisellä oli toan mielelle. Lopulta sillä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä toan kohtalo oli jo lyöty lukkoon. Zairyhiin asetettu tauti oli tarttunut. Virus paitsi tuhoaisi toan elementaalivoimat, myös musertaisi hänen mielensä. Joueran täytyi vain odottaa.

Merkkejä rappiosta oli jo näkyvissä. Merta halkovat laivat olivat kadonneet toan mielestä ja jättäneet jälkeensä vain ankean tyhjyyden. Miten kehitys jatkuisi? Tiivistyisikö merikin lopulta kiinteäksi pinnaksi, haalistuisiko taivas valkeaksi kankaaksi? Vai mukautuiko mielen fyysinen kuvaus muutoksiin vain sattumalta? Aihe oli monimutkainen ja vähän tutkittu, mutta nyt Joueralle avautui oiva tilaisuus havainnointiin.

Mutta toistaiseksi hän voisi käyttää aikansa hyödyksi toisin. Oleilu toan mielessä tarjosi tilaisuuden tiedonkeruuseen. Kuinka moni taho lieni kiinnostunut havainnoista Bio-Klaanin sisäpolitiikasta? Edelliseen yhteistyökumppaniinsa Jouera ei aikonut ottaa yhteyttä (hän oli lopulta päätynyt siihen lopputulokseen, että harjaton skakdi oli myynyt hänen tietonsa öiselle hyökkääjälle), mutta potentiaalisten ehdokkaiden lista ei ollut lyhyt.

Tietenkin suunnitelma myös vaati toan tietoisuuden laajempaa hallintaa. Se piste oli lähellä, sillä toan mielen heiketessä Jouera tottui paremmin uuteen, täydelliseen olemukseensa. Aika oli hänen puolellaan. Arvokkaampaa liittolaista ei ollut, sillä jokaisen taiston voitti vääjäämättömästi se, joka kesti pidempään.

Ainut todellinen uhka oli Desable. Pikainen hetki, jonka Jouera oli viettänyt koluten toan uusimpia muistoja, paljasti varsin epäilyttävän ko-matoranin olemassaolon. Desablea ei ollut koskaan voinut syyttää hienovaraiseksi, mutta mielenvoimilla kerskailu ylitti kaiken edellisen.

Eikö juuri Desable ollutkin vuosia sitten se, joka herätti Metru Nuin viranomaisten kiinnostuksen heitä kohtaan?

Niin Jouera oli aina arvellut, mutta kiinteitä todisteita ei ollut koskaan sattunut eteen. Lopulta kaikki mennyt oli merkityksetöntä. Väliä oli sillä, että Desable oli elossa arveluttavan kaniolennon ruumiissa. Sirujen kanssa hän olisi todellinen uhka, mutta vielä ei ollut syitä olettaa kilpailevan tiedemiehen saaneen ainuttakaan haltuunsa.

Sitä paitsi Nimda oli vain uusi kahle. Uusi käyttäjänsä vangitseva naru.

Joueran ajatukset keskeytyivät koputtavaan ääneen. Vai oliko se koputus? Ainakin jokin iskeytyi useasti oveen pitäen muutaman sekunnin tauon iskujen välissä.

Koputus.
Maailma seisahtui pieneksi hetkeksi.
Ja sitten se toistui.

Tiedemiehen askeleet kopahtivat lattiaan niin keveästi kuin oli fyysisesti mahdollista. Jouera ei aikonut sietää häiriöitä hänen nukkensa tai kenenkään muunkaan toimesta. Koputus toistui kunnes hän seisoi vain muutaman sentin päässä ovesta. Viimeinen isku metalliin tuli aiempia nopeammin, ja sitten ääni lakkasi kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Pelko oli yksi niistä tunteista, jotka Jouera oli poistanut ensiksi.
Tiedemies käski teräsovea väistymään mielellään.

Ovi avautui keskelle tyyntä ja täysin autiota merimaisemaa. Oviaukko oli vain reikä todellisuudessa – laboratorio sijaitsi syvemmällä toan mielessä.

Auringonlasku värjäsi osan taivaasta uhkaavan punaiseksi. Muu oli kirkkaina hohtavien tähtien peitossa. Yksikään aalto ei rikkonut merenpinnan rauhaa. Alukset, jotka olivat aiemmin kulkeneet läpi tilan vailla päämäärää, olivat nyt kadonneet.



Mutta yhden ilmiön Jouera havaitsi.

Yksi huolestuttava ilmiö leijaili taivaista hänen eteensä.



Se oli sulka, musta kuin yö.

Ainut merkki vierailijasta laskeutui hennosti veteen, synnytti äärettömyyksiin karkaavan väreen ja jäi paikoilleen.

Lintulajia ei Jouera osannut sulan perusteella päätellä, mutta hän teki paljon tärkeämmän havainnon.

Leikattuaan mielensä täydelliseksi tiedemies oli huomannut tehostaneensa ajatuttelukykyään. Hänen äärimmilleen hiottu mielensä analysoi dataa, teki yhteyksiä ja hylkäsi virheelliset päätelmät hämmästyttävällä nopeudella. Mutta Jouera ei ollut luonnostaankaan tyhmä. Hän ei tarvinnut korotettua päättelykykyään tehdäkseen yhteyden taivaista laskeutuneen sulan ja saaren öisten tapahtumien välille.

Sama taho, joka oli lähettänyt saaren pirstoneet hahmot, oli myös tämän takana. Ja mitä päätelmiä saattoi siitä tehdä? Oliko toaa tarkkailtu jo pitemmän aikaa Bio-Klaanin saarella… vai vielä aiemmin?

Se oli merkityksetöntä.

Joueran lyhyiden havaintojen perusteella yön olentojen pääasialliset toimintatavat olivat psykologisia. Yksi oli käyttänyt miekkaa, mutta ne eivät halunneet tappaa toaa – niillä oli ollut siihen useita tilaisuuksia. Ei, ne halusivat toasta jotain muuta.

Sitä ei Jouera aikonut sallia.
Hänen toansa?
Hänen projektinsa?
Hänen kehonsa?

Jouera oli muovannut toan omin käsin. Harjaton skakdi oli avustanut projektissa, mutta Jouera oli pitänyt piilopaikkansa visusti salassa ja siten välttänyt uudet välikohtaukset. Kenelläkään muulla ei ollut oikeutta hyödyntää hänen työnsä hedelmiä.

Tiedemies palasi laboratorioon ja sulki oven perässään. Jos lintu pystyisi tuhoamaan hänet, se olisi jo tehnyt niin. Vierailu oli ollut vain surkea yritys hänen pelästyttämisessään.

Vierailija oli valinnut väärän tavan Joueraan vaikuttamisessa. Jos tuo oli kaikki, mihin se pystyi, oli ongelma jo ratkaistu.

Lintu saisi katua asettumista Joueran tielle – ja sama koski sitä, joka oli sen lähettänyt.

6 thoughts on “Ilmiö aution meren yllä”

  1. Tämä oli kyllä todella paikallaan. Joueran tunkeminen Kapuran päähän käsiteltiin Rödskiftissä muun tekstimäärän huomioiden aika vauhdilla. Ja tässä oli myös jotain tosi nätin eteeristä. Sitä luulisi, että mielimaailmoissa luuhaamiseen vähitellen kyllästyy, mutta senkin maiseman voi näemmä maalata monenlaisella pensselillä.

  2. Jotenkin jännä, että vaikka Kapuran mielessä on ollut jos jonkinlaista kävijää ja asukkia, niin nyt vasta heitetään Lois-kortti pöytään. Uskon, että se jos mikä sekoittaa entisestään Jouera-Desple -juonen pakkaa.

  3. totally rooting for avde

    Odotan vain että Avde nukettaa Jeren helvettiin. Jouera on Sumapiirtymän myötä muuttunut yhdeksi eniten inhoamistani hahmoista (siis tavalla Abzumo, eli hyviksi hahmoiksi joita inhoan) koska onhan äijä nyt simppelisti aika kusipää.

Vastaa