Perhearvot

Puhtauden pesä

Jos Punaiselta mieheltä kysyttiin, oli pöytä hänen ja hänen keskustelutoverinsa välissä liian pitkä.
Jos Kenraali 001:ltä kysyttiin, olisi se saanut olla pidempikin.

”Hyvä tavata pitkästä aikaa, Kenraali.”
”Vai niin.”

Ovenpuoleisella seinällä seisoi matemaattisen tarkka rivistö kenraalinkaartilaisia imperiumin uusimpien ja tappavimpien aseiden kantajina. Zamor-karbiinit ojossa pistin edellä kattoa kohti nuo sotilaat tuijottivat vastapäistä seinämää elottoman oloisina. Kenraalinkaarti hylkäsi lieskan ja liekin päivinä Ensimmäisen vain käskettäessä.

Avde antoi hymyilevän katseensa levätä rivistössä hetken ennen kuin käänsi hitaasti päätänsä taas Ensimmäiseen.
”Meillä on hieman erilainen käsitys kahdenkeskeisestä keskustelusta, Kenraali.”

”Niin on.”

Hiljainen tuhahdus hyönteisleukojen välistä. Mikään keskustelu Punaisen miehen kanssa ei ollut kahdenkeskeinen. Se oli ensimmäinen asia, jonka Puhtaiden esikoinen oli liittolaisestaan oppinut. Mutta hän ei jäisi tälle huonommaksi. Katse hiljaa yhä matoralaisessa 001 nosti kätensä ylös pöydän kiiltävän tummasta pinnasta ja lähetti yhdellä heilautuksella kaartilaiset ulos. Sekuntiakaan he eivät harkinneet.
Jos Kenraali halusi kohdata tuhatsilmäisen luonnottomuuden yksin, he eivät vastustaisi. Sota oli karsinut kaartista ne, joilla oli omia mielipiteitä ja intohimoja. Vain puhtaimmat jäivät.

”Onko nyt parempi?”

”Huomattavasti, ystävä.”

”En ole ystäväsi”, kenraali murahti. ”Kukaan täällä ei ole.”

”Ikävä kuulla. Onko kukaan sinun ystäväsi, Kenraali?”

Hyönteissilmän kitiiniluomi nyki. Punaisen kanssa jokainen keskustelu oli peli. Avde käänsi jokaisen sanan aseeksi tavalla, jota kenraali kyllä arvosti. Ja tavallaan hän silti halusi heittää punaisen kääpiön toukille aina kun se tapahtui.

Nyt oli kuitenkin hänen siirtonsa.
”Minulla ei ole ystäviä, Avde. Se on valinta. Minulla on perhe.”

Napakymppi. Tämä nostatti Punaisessa miehessä hämmennystä, jota edes ikivirnuileva matoralainen ei saanut piiloon. Hämmennystä, joka sai torakkakenraalissa aikaan voitontunteen.
”Perhettä ei valita, Avde. Perheeseen synnytään.”

Perhe, Kenraali?” matoralainen kurtisti yllättyneenä kulmiaan.
”Oletko yllättynyt, Avde?” 001 hymähti hiljaa. ”Siitä, että minunlaiseni käyttää tuota sanaa?”

”Siitä, että kaltaisesi edes tuntee sen”, suu sinisessä naamiossa kuiski. ”Minua kutkuttaa, että yleensä puhut kansakunnan tai valtion puolesta… mutta nyt sinulla on perhe?”

”Ne ovat minulle yksi ja sama. Ne ovat kielessämme yksi ja sama. Älä luule, että olen heittäytynyt tunteelliseksi, Avde – perhe on yhtä Imperiumin kanssa. Se on minulle kaikki kaikessa, ja jokainen sotilaani on osa perhettä. Jokainen heistä kuolee imperiumin vuoksi.”

”Oletko itse valmis kuolemaan perheesi vuoksi?”

Synkeä hyönteispää nousi niin, että sen kantaja katsoi Punaista miestä leukojensa alta.
”Ratas koneistossa. Ilman sitä eivät muut rattaat pyöri. En aio tulla korvatuksi heikommalla rattaalla, Avde. Jos minä kaadun jonain päivänä, kaatuu Imperiumikin. En salli sitä… enkä kuvittele sinun ikinä ymmärtävän.”

”En kuvittele itsekään”, Avde hymyili ja antoi katseensa vaellella mietteliäästi. ”Ajattelutapasi on tavallaan kaunis. Olen yllättynyt. En vain voisi kuvitella, että perhe voi toimia siten, että sen pää lähettää sisaruksensa kuolemaan.”

”En lähetä heitä kuolemaan. Lähetän heidät tappamaan.”

”Kuinka monta vuosikymmentä olet hionut tuota sotilaallista retoriikkaa, 001? Se hurmaa minut kerta toisensa jälkeen. Kuinka monta vuotta on vaatinut hioa noin virheetön ilmeettömyys, ja tarvitseeko sinun enää edes yrittää pitää sitä yllä? Oletko alkanut uskoa siihen jo itsekin?”

”Uskon siihen”, sanoi jäinen hyönteisääni, ”koska se on totta, Avde.”

”Totta kuin Totuusministeri 005:n sanat voitoistasi?”

”Hah. Jos voit elää sellaisessa maailmassa, jossa totuuksia on vain yksi, olet naiivimpi kuin olen koskaan kuvitellutkaan.”

”Totuuksia on vain yksi, Kenraali. Tiedän sen, koska olen katsonut siihen”, matoralainen sanoi haltioituneena. ”Ja sinäkin… noh, tiedät, että totuuksia on vain yksi, mutta sinulle se vain sattuu olemaan totuus, jonka voit päättää.”

Syvä hiljaisuus. Molemmat antoivat toisensa vastauksen olla, vaikka kumpikaan ei sitä hyväksynyt. Vain pesä sykki painokkaasti piskuisen hetken.

”Olet kummallinen pieni mies, ja huvitat minua”, sanoi 001 ilman huumorin teeskentelyäkään. ”Mutta en kutsunut sinua siksi. En anna aikaani narreille…”

”En yllättynyt. Miksi kutsuit minut?”

Vanhan sotilaan tummat sormet puristuivat pöydän pintaa vasten.
”Koska en luota sinuun.”

Avde näytti synkeän pettyneeltä, mutta ei yllättyneeltä. ”Sääli. Miksi et?”
”En luota kehenkään, joka ei kanna vertani… tai jota en voi ostaa. Ja sinua en ole koskaan voinut ostaa. Kerro minulle, miten ostaa mies, joka ei halua mitään materiaalista?”

”Se, minkä haluan on hyvinkin materiaalista. Et vain usko siihen.”

”Sinä et halua sotia tätä sotaa”, 001 sylki.

”En yritä väittääkään muuta, Kenraali.”

”Miksi sitten edes istut siinä?”

Avde hymyili niin rehellistä hymyä, että se peitti allensa rehellisyytensä syyt.

”Kuvittele, jos voisit saada rauhan yhdellä kuolemalla. En usko että näet ikinä, miksi kukaan niin tekisi, mutta yritä edes kuvitella. Yksi kuolema, joka estäisi tuhansia, miljoonia jälkeisiään. Eikö se olisi kunniallinen teko? Niin minä tämän sodan näen. Samassa suhteessa siihen, mitä on tulossa. Sota, joka päättää kaikki jälkeisensä ennen niiden alkamistakaan. Verenvuodatus, joka pysäyttää paljon itseään pahemman. Eikö se olisi kaunista?”
Kenraali 001 ei vastannut, eikä Avde sitä häneltä odottanutkaan.
”Tietenkin saatan olla vain idealisti, Kenraali.”

”Niin olet”, sanoi ääni, jonka suusta ’idealisti’ olisi kirosana. ”Enkä ymmärrä, miksi haluaisit sellaisena työskennellä kanssani.”

”Luuletko, että päämäärämme sulkevat toisensa pois?” Avde kysyi. ”Voin vakuuttaa, että silloin et ymmärrä päämäärääni. Voi, kuinka helppoa olisi, jos maailma olisi vain musta ja valkoinen. Hyvät olisivat hyviä ja pahat pahoja…”

”Olisivat?”, 001 tokaisi karheasti kuin yrittäen esittää huvittunutta. ”On me ja ne. Toivon omaksi parhaaksesi, että olet meitä.”

”Mielipide, joka sinulle sallittakoon. Mutta minun laudallani on musta, valkoinen ja punainen, ja sekin on vain yksinkertaistusta. Kaikki valkoisetkaan eivät ole oikeastaan samalla puolella.”

”Niinpä, Punainen”, Kenraali puristi kouransa näkyvästi nyrkkiin. Aika jonka hän oli halunnut tähän keskusteluun varata oli ylitetty jo kolmesataa sekuntia sitten. ”Olemmeko me samalla puolella? Mitä olet tuonut minulle Arsteinisi koneiden lisäksi? Strategisia ohjeita?”

”Lähetin myös Miekkapirun siipirikkona luoksesi, Kenraali”, shakkimestari sanoi nöyränä.

”Niin. Teit sen epäonnistumalla Miekkapirun tappamisessa. Ja hänen rekrytoimisensa osaksi puhtauden armeijaani jäi kokonaan omille sotilailleni… enkä voi olla miettimättä, jätitkö eversti Ämkoon henkiin vain omia tarkoituksiasi varten.”

Punaisen miehen punainen katse loisti pöydän yli samaa totuttua vaivaannuttavaa rehellisyyttä hehkuen.
”Et usko, että minäkään ajattelisin niin pitkälle, Kenraali. Pelaan vain niillä nappuloilla, jotka minulle annetaan.”

”Kuten hänellä?”

”En voi sitä kieltää. Mutta käyttäisinkö häntä sinua vastaan, tai voisinko edes? Kenraali, en ole vain loinen lihassasi. Voimme elää symbioosissa, kuten olemme tähänkin asti eläneet.”

”Siksikö sinä tätä kutsut? Imbesilli leipuri ja kuollut makuta ja zyglak toivat minulle edes armeijan. Missä sinun armeijasi on? Oliko se kenties polttamassa viidakkoa? Niittääkö se mainetta Nui-Koron kentillä? Miten kuvittelet, että antaisin mielipiteillesi arvoa osana tätä liittoumaa, jos et edes sodi sotaa sotilailla?”

”Kenraali hyvä, toiset armeijat eivät hyökkää linnakkeisiin”, Avde kuiski tyytyväisenä. ”Toiset armeijat hyökkäävät mieliin.”
001 ei sanonut siihen mitään.
”Tulet kyllä huomaamaan minun armeijani marssin, kun on sen aika… ja voin kertoa, että se marssii jo. Se marssii paikoissa, joista en voi sinulle kertoakaan. Sinä jos joku tiedät näkymättömien sotilaiden tärkeyden. Pelko on suurin aseistasi. Vai etkö väitä, että sillä tapaa kaitset perhettäsikin?”

Ja hyönteisen katse oli terävä kuin hänen ikivanha sapelinsa.

”Eikä se ole halventamista, Kenraali. Ihailen tapaa, jolla olet istuttanut itsesi sotilaidesi mieleen. Me teemme aivan samaa asiaa. Vaikkakin… sinä valheilla, minä totuudella. Silti välillä tuntuu, että minullakin olisi sinulta opittavaa.

He kuolisivat vuoksesi, Kenraali, ja ovat varmasti kuolleetkin. Kuolevat tälläkin hetkellä jossain tuolla, metsissä tai merellä. He eivät pidä sinua veljenään, ja miksi pitäisikään? He pitävät sinua jumalana. Enkä tiedä, voinko syyttää sinua perheellesi valehtelusta, jos uskot siihen oikeasti itsekin.”

Tuijotus oli virittynyt kuin pöydän yli suunnattu varsijousi.

”Yhdellä sormien napsautuksella saisit kenraalinkaartisi hiljentämään minut, eivätkä he kyseenalaistaisi. Minä kunnioitan sinua – jopa sitä sinua, joka valheiden takaa paljastuu. Tunnet mielenhallinnan voiman, vaikka et Nimdaan uskokaan. Elät ja hengität kontrollia. Parsit kokonaisen kansakunnan nukketeatteriksesi, ja olen vaikuttunut siitä. Sinun kaltaisesi kädessä sirut kirjoittaisivat todellisuuden uudelleen. Sen verran olet isältäsi perinyt.”

”Minulla ei ole isää”, 001 sanoi hiljaa.

”Niin… jos noin haluat sen muotoilla. Minulla on, tietyssä isyyden merkityksessä”, Avde sanoi hiljaa, ”ja ’isäni’ työnsi minut polulle, jota nyt kävelen. Siinä taidamme olla samanlaisia, 001… emmekä kumpikaan voi lopettaa, sillä tuo polku on kaikki, mitä meillä on.”

Hetken hiljaisuus.

”Kiitos mielipiteestäsi”, hyönteismies punaisessa viitassa sanoi laskien koko kyynärvartensa pöytää vasten. ”Poistu.”

Avde ei sanonut vastaan. Hän nousi tuoliltaan ja käveli rauhallisin askelin oviaukolle. Ennen siitä astumistaan hän kääntyi Allianssin johtajaa kohti ja katsoi tätä vielä pitkään nyökäten kunnioittavasti. 001 ei katsonut takaisin.

”Haluan todistaa, että olemme ystäviä, Yksi. Haluan todistaa, että meillä on sama polku. Iskin jo särön vihollistesi yhtenäisyyteen. Pian rikon sinulle heidän hyveistään toisenkin.”

”Tuletko nauttimaan siitä?” 001 kysyi tunteettomasti.

”Jatkan polkua, jolle minut työnnettiin. Jonka siksi valitsinkin. Se on velvollisuuteni.”

Mutta tuletko nauttimaan siitä?” hyönteisupseeri korotti ääntään.

Punaisen ilme oli synkeän rehellinen.
”En. En tule.”

”Siinä taidamme olla erilaisia”, hyönteisen hampaat kiristyivät, ”Avde.”

Matoralainen nyökkäsi. Punainen mies oli hetkessä poissa ja jälleen kerran Ensimmäinen oli yksin. Hän nosti pöydällä olevan kätensä ylös ja hieroi suurta otsaansa. Avden poistuttua jyskytys oli taas pinnassa, ja se toi mukanaan kivun silmien välissä. Mihinpä se olisi kadonnutkaan.

Kenraali, en ole vain loinen lihassasi.

001 nousi tuoliltaan. Puhtauden kieli kaikui äreänä huoneessa.

Polvenkorkuinen saasta.

Torakka veti haarniskansa rintapanssarin raosta esiin mustan metallilaatikon ja napautti ruoskamaisella heilautuksella esiin sen valtavan antennin. Hyönteissormenpäät rullasivat metallista valintakiekkoa kunnes taajuus asettui.

”008, pesäasiainministeriö.”
”008.”
”Herra Kenraali!”
”Pääesikunta, huone 11Z. Nyt.”
”… sain, herra kenr-!”

001 sammutti laitteen.
Juuri nyt ”nyt” tarkoitti nyt. Kenraali laski päässään sekunteja tilan oven seuraavaan aukeamiseen. Niitä ehti kulua tasan 328 ennen kuin hengästynyt ministeri rämähti monokkeli huurussa sisään.

”Herra Kenraali!” nahkatakkinen kalpea hyönteinen huudahti sotilastervehdykseen ponnistaen.

”Lepo. 008, hanki Amiraali 002:lle kuljetus ja majoituspaikka seuraavaksi kahdeksi vuorokaudeksi esikuntatiloista.”

”Sain… ja herra Kenraali, voinko… voinko puhutella?” pesäasiainministeri kysyi ja nosti esiin mukanaan tuomaansa tuhtia asiakirjakansiota.

Uudelleensijoituksia. Ravinnonhankintaa. Rakennusinvestointeja. Ensimmäinen katsoi paperipinoa pitkään.

Et”, kuului ääni jolla määrättiin pommituksia.

008 veti syvään henkeä ja nielaisi. ”… herra Kenraali, voinko poistua?”

”Ulos.”

Käsky kävi. Pesäasiainministeri 008 oli ulkona tilasta kahdessa ja puolessa sekunnissa. 001 kyllä tiesi. Hän oli hyvä laskemisen kanssa. Hän oli aina ollut. Niin pyöritettiin valtakuntaa.

Jyskytys päässä oli joskus sillä tapaa hyvä. Se oli hänen viisarinsa.
001 oli oppinut jo aikaisin, että sen iskujen väliin mahtui lähes kokonainen sekunti. Sillä sekunnilla hän rytmitti elämäänsä. Taistelukentällä siihen mahtui sata kuolemaa. Tohtori 006:lla oli kuulemma lääke, joka veisi kyllä kivun pois, mutta tuskin jyskettä.
Eikä 001 olisi sitä halunnutkaan. Hänen suonissaan ei saisi kiertää mikään muu kuin hänen oma verensä.

Oli Avde ollut oikeassa yhdestä asiasta. Hänelläkin oli jotain, josta pitää kiinni.

Mutta siitä ei hän ikinä antaisi kunniaa millekään isälle.

7 thoughts on “Perhearvot”

  1. Kylläpä 001-sedän näkeminen on aina yhtä mukavaa. Hahmon yksinkertainen määrätietoisuus ja auktoriteetti onnistuvat olemaan niin ”puhtaita” (huom. ebin vidsi), että mielikuvat siitä ja sen pyörittämästä showsta ovat kiitettävät aika harvasta esiintymistahdista huolimatta.

    Vai että alkaa Allianssiosastolla olla ristiin rastiin luottamusongelmia. Tämä nyt oli tietenkin odotettavissa ja kertonee 001:n huomiokyvystä, kuinka epäilykset osuvat ensimmäisenä juuri Avdeen. Punaisen miehen mietteet omasta panoksestaan sotaan huolestuttavat minua jo ihan lukijanakin.

    Jokohan alamme lähestyä hetkeä, jolloin mysteerit alkavat pikkuhiljaa purkautumaan? Alkaa meinaan tuntumaan siltä, että nauha on kohta niin kireällä, kuin se enää suinkaan pystyy.

  2. 001:n mietteet omasta Imperiumistaan ovat ehkä henkilökohtaisesti kaikista mielenkiintoisinta luottevaa. Ja tässä tuli -kuten aiemmin joskus huomasin ja totesin Geelle- että Kenraali ja Avde ovat hieman kuin toistensa peilikuvia rehellisyydessä. Ykkönen pitää Imperiumin kasassa valheilla, Avde rikkoo asioita totuuksilla.

    Plus olen viimeaikoina huomannut lukevani yhä enemmän asioita rivien välistä. Tai sitten se on vain vainoharhainen teoriointivaisto.

  3. Ajatus siitä, että torakat pitävät 001:tä veljenään ja jumalanaan on tietyllä tapaa tosi hieno. Ylipäätään koko nazorakien korttitaloa käsiteltiin tavallaan tosi ymmärrettävästä ja sympaattisesta näkökulmasta. Siitä huolimatta, miten kovin viaton Avde on olevinaan, (tai oikeastaan juuri siksi) 001 on paljon pidettävämpi hahmo. Se on lopulta tosi rehellinen – rehellinen valheelleen ehkä, mutta rehellinen – kun taas Avde on tuollainen lipevä näyttelijä.

  4. kiva viesti + omg kraamotukset???

    TEORIA kaikilla alli ansseilla on loinen
    001 – ööööööh torakka
    GAGGULABiO – patonki
    ABZMUMO – rekursio abzumo loinen
    KISSABIO -kisEI KUN HUPS MELKEIN TULI SBROILER

  5. Tämä oli kaunis viesti. Dialogi oli tosi hyvää ja tämä oli yksi niistä lukukokemuksista, missä tuntui kuin olisi itse ollut paikalla. Tai jotain. Avde on jotenkin lipevämpi? kuin tavallisesti.

    Eilen illalla kun luin tämän, muistan kuvitelleeni Kenraalille jonkin äänen, mutta en muista sitä enää. Sen pään jyskytys tekee siitä aika siistin. Tämä viesti oikeastaan nosti hahmon arvoa silmissäni mielettömästi. Torakalla on auktoriteettia.

  6. Kenraali on mukava hahmo lukea. En tiedä johtuuko se siitä, että hahmo olisi todella yksinkertainen – Vai onko se sittenkään? Mutta sinulta nyt ei tule muuta kuin laatua, joten muuta sanottavaa on vaikea keksiä.

    Onkohan ykkösessä parasiitti? Se olisi hieno käänne!

Vastaa