Nascoston Haltijat

Meri

Tuuli oli laantunut juuri sen verran, että puinen pieni purjelaiva oli uskaltanut lähteä matkaan. Hitaasti halki öisen aallokon seilaava paatti kadotti verkkaisesti Xian länsipuoliskon saariston taakseen. Avomerelle saavuttuaan ahtaasti matkustavan viisikon pienikokoisin jäsen otti piippunsa esiin. Purjetta vahtivalle skakdille huolensa kanssamatkustajistaan esittävä po-matoran huomasi harmikseen piippunsa kastuneen myräkän aikana. Valkoinen, raskasrakenteinen zakazlainen ojensi toverilleen sinisen liinan, jolla tämä alkoi huolellisesti käymään piippuaan läpi.

“Huolehit ihan turhaan”, naisenköriläs murahteli kaksin käsin mastosta kiinni puristaen, “Maksovat kätteisellä ja käyttäytyvät siivosti. Ei meiän tarvihe heistä olla huolissaan. Nämä vedet minnuu hermostuttaa.”

Garaikasvoinen ja hävyttömän pulisongikas matoran ei vieläkään voinut olla täysin varaukseton veneen takaosassa keskenään kuiskivasta kolmikosta, mutta hänen skakdiystävänsä erikoinen huoli kiinnitti hänen huomionsa.

“Mitäs näissä? Vähän syrjässä perinteisiltä reiteiltä, mutta ihan sama vesi täällä virtaa, kuin meripeninkulma tai viisi tuonnempanakin.”

“Ekkö sie tosissasi oo kuullu?”, skakdi ihmetteli silmät pyöreänä, “Kaikki kylät siitä sopertaa. Ei tuu kallaa täältä ennää, ei. Ovat siirtynneet muualle.”

“Äläs nyt. Ollaan näin lähellä liskolandiaa. Sieltä valuu aina jos millaista töhnää meidän suuntaan. Hyvä vain, jos kaikkoavat. Eipähän jouduta nostelemaan taas kolmilmäisiä kutaleita.”

“Sie et ny ymmärrä. Ku ei tää oo ensimmäinen kerta. Muinaasil oli kuuleman mukaan samanmoinen onkelma.”

Matoran oli viimein saanut piippunsa kuivaksi ja istualtaan venen reunaa vasten nojaileva matoran heitti liinan takaisin skakdille, joka nappasi sen vaivatta ilmasta.

“Ai mikä ongelma?”

“No… no Leviaattani.”

Matoran hykerteli huvittuneena. Skakdin pettynyt mulkaisu sai tämän lopettamaan, mutta kivikaveri piti siitäkin huolimatta ystävänsä huolestumisenaihetta typeränä.

“No mutta sehän on vain satua. Hölynpölyä, jota vanhukset suoltavat nuorille merenkulkijoille pelotellakseen. Ei mitään sellaista voi oikeasti olla olemassa.”

Skakdi mutristi suunsa niin tiukkaan, että tämän suurikokoiset hampaat katosivat miltei kokonaan paksujen huulien alle.

“Eläs eläs kuule. Se ompi kuule yksi miun väestäni, joka ne tarinat on kirjottanu. Hadorakkiki siitä kaverista aina puhuupi. Sanoopi, ettei kenestäkkää nii hullua oo vaan vettä tuijottelemalla tullu.”

“Ja Hadorakin turinoinnitko sitten eivät ole hulluja?”, matoran jatkoi kyseenalaistamistaan, “Vanha se mies on ja täysin pöpi päästään. Sinuna en ihan hirveästi murehtisi hänen sanomisistaan”

“Mutta ku siinä ei oo kaikki…”

Matorania hämmensi, kuinka vakavasti hänen leveäharteinen toverinsa aiheen otti. Yleensä kaksikon selvästi positiivisempi osapuoli tuijotti nyt veneen lattiaa sanojensa välissä.

“Pohjoosen rohvessori. Kuulusa oikeen. Kirjotti tämmösen teorian suuresta vesipeosta, joka nukkuupi syvällä maailman pohjalla. Sano sitä oikein alkuelläimeksi.”

“Vai että ihan alkueläimeksi?”

“No nii siinä artiklassa luki.”

“Ja minkäs sortin professori sen olikaan kirjoittanut?”

“No ku emmie muista”, skakdi myönsi hieman nolostuneena, “Joku onu-kääpiö. Mattikoha se oli… vaiko Mauri?”

“Ai että Mauri ihan?”

“No kyllä sie tiiät miun nimimuistin. Kuule annapa olla, jos ei sivistys kiinnosta. Joko sitä alettaisi olla perillä? Mie halluun pois täältä niin pian, ku vain mahollista.”

Matoran oli lähinnä päätynyt pyörittelemään silmiään ystävänsä tuohtuneelle selvitykselle. Ekstranetin saapuminen heidän kotisaarellensa oli tuonut mukanaan Metru Nuin informaatioajan hyödyt ja haitat. Tahti, jolla skakdi kittasi itseensä tiedemaailman uusimpia käänteitä kuului luultavasti niistä molempiin. Kerropa siinä korven kasvatille “medialukutaidosta”.

Skakdin viimeisin kysymys oli kuitenkin huomioimisen arvoinen. Kokoontaitetun tähtikartan esiin vedettyään matoran vuorotteli katseellaan maalatun kankaan ja paikoitellen pilvien takaa pilkistävän tähtitaivaan välillä.

“Kaksi nyrkinmittaa paapuuriin. Ja valot pois. Eivät halua herättää huomiota.”

Skakdi teki työtä käskettyä samalla, kun matoran itse nousi aluksen keulaan tähystämään. Kaapuun pukeutuneeseen kolmikkoon heräsi eloa välittömästi mastosta roikkuneen spottivalon sammuttua. He tiesivät illan kohteen olevan lähellä.

“Vie meidät hitaasti aluksen peräpuolelle ja valmistelkaa köydet. Yritämme hoitaa tämän mahdollisimman hiljaa ja nopeasti.”

Matoranin täytyi peittää suunsa käsillään estääkseen itseään parkaisemasta ääneen. Ryhmästään erkaantunut ruskeahuppuinen ja huomattavan pitkä naishenkilö oli ilmaantunut hänen taakseen ääntäkään päästämättä. Vihreät kasvot ja oranssit hohtavat silmät tuijottivat kohti pohjoista, jossa ei kuitenkaan vielä näkynyt muuta kuin vettä. Samalla kun Skakdi vain tuijotti, kuinka hahmo lipui äänettömästi takaisin kahden toverinsa joukkoon, alkoi matoran tarkistamaan jalkoihinsa kerille käärittyjä paksuja köysiä koukkuineen. Vaikka ystävysten tehtävä oli vain odottaa hiljaa laivassa ja odottaa mystisen kolmikon paluuta, piinasi molempia jännitys. Kumpikaan heistä ei edes muistanut, milloin olivat viimeksi työskennelleet selakheille.

Ruskeakaapuisen kasan alla kävi kova kuiskinta. Selakhi-siskosten keskuudessa puhui kuitenkin myös neljäs ääni. Kolmikon väliin asetettu kiekkomainen kommunikaattori ei kuulostanut järin tyytyväiseltä asetelmaan.

“Väitän silti, että minun olisi pitänyt lähteä mukaan. Jos laiva todella on Purifierin, täytyy siellä odottaa mitä vain. Ja suurvallan verran tulivoimaa on aika hyvä torjumaan ‘mitä vain’.”

“Hei. Älä laita minua katumaan sitä, että saat konsultoida operaatiota. Ja sitä paitsi, tällaiset tapaukset vaativat hienovaraisuutta ja huomaamattomuutta. Molemmat asioita, joista sinä et ole kuullutkaan.”

Loput Brezit nyökyttelivät hiljaa vanhemman sisaruksensa huomioihin. Porukan nuorin ei voinut estää itseään lisäämästä: “Että rakennahan vain rauhassa siellä niitä haarniskojasi, nörtti. Kyllä me hoidetaan.”

Kolmas, toistaiseksi hiljaa pysynyt Brez näpräili hermostuneena silmiensä sävyistä visiiriään, joka pysyi napakasti naisen otsalla odottamassa toimintaa. Siskoksista vanhin mulkaisi kuopusta tämän epäasiallisesta kommentista vaikkei edes tiennyt, miksi. Ei hän koskaan kuitenkaan totellut.

“Noh. Videota päälle sitten”, kuului Killjoyn entistäkin tyytymättömämpi ääni, “Tahdon ainakin nähdä livenä, mitä sieltä löytyy.”

Brezit tekivät työtä käskettyä. Keskimmäisen siskoksen visiiri laskeutui napakasti tämän kasvoille, kun kahden muun koko maskit liikkuivat puoli naamaa suoraan alaspäin. Taisteluasentoon kolahtaneet maskit suojasivat nyt selakheista raskaimmin varustettujen koko kasvot. Kaikki kolme kaapua valahtivat synkronoidusti veneen pohjalle. Muutama sata kilometriä pohjoisempana Killjoy sai eteensä kolme näytöllistä siskosten lähettämää livekuvaa.

“Joten. Kertaus?”, oli visiirikasvoisen Brezin mielen päällä, jonkin suuren ja rautaisen ilmestyessä hiljalleen viisihenkisen paatin näköpiiriin.

“Xialainen rahtialus. Rekisteröity Voitto Korporaatiolle, mutta toisin kuin kaikki toverinsa, ei näyttäisi koskaan rantautuvan. Hakee tavaraa milloin mistäkin, mutta tulee lopulta aina tänne Xian ja Steltin välille ja pysähtyy keskelle avomerta päiviksi. Sitten se taas katoaa ja tulee takaisin uuden lastin kanssa.”

“Joten… mihinkä se vanha rahti menee, jos se käy aina vain hakemassa uusia?”, liittyi keskustelua sivusta kuunnellut skakdi, jota selakhien operaatio kiinnosti aivan liikaa.

Kaiuttimesta kuunteleva Killjoy tai Brezeistä vanhin ja eniten panssareilla peitetty ei olisi valottanut asiaa, mutta merenkävijäkaksikon oikeasti tunteva nuorin Brez sisällytti heidät jutusteluun jo puhtaasta kohteliaisuudesta.

“Aluksi epäiltiin, että ehkä se pudottaa tavaraa merenpohjaan talteen, mutta me kävimme täällä pari kuukautta takaperin, eikä sieltä ei löytynyt mitään. Ne pari vilausta, jotka olemme aluksesta saaneet kielivät, että se on hyvin raskaasti vartioitu. Kymmeniä tummia tyyppejä partioimassa kaikkia kansia, joten ennen tätä iltaa emme ole uskaltaneet olla paikalla, kun mokoma ankkuroituu.”

“Mikä tekee tästä illasta erilaisen?”, liittyi lievästi huolstuneen oloinen matoran keskusteluun.

“Ollaan pidetty sitä silmällä aina, kun se ohittaa Steltin. Skannerit väittivät, että nyt on vain kuusi elämänmuotoa mukana ja nekin taisivat nukkua juuri silloin, kun me ne äkkäsimme.”

“Joten nyt, kun tiedämme, että Voitto Korporaatio on vähintäänkin perseestä, niin aika hutkia ja sitten tutkia”, täydensi keskimmäinen Brez.

Killjoy oli heittämässä jo vihaista kommenttia siitä, kuinka luvassa olisi hutkimista ilman hänen vähintäänkin vaikuttavia massahutkimistaitojaan, mutta miehen miete keskeytyi nyt jo videokuvankin kautta välittyvään metallinharmaaseen näkyyn.

Perinteiseen Xialaiseen tyyliin alus oli käytännössä pienen kaupungin kokoinen. Tai siltä se ainakin vaikutti alusta takaapäin lähestyttäessä. XMS Profit, kuten tahtorakin kokoiset kirjaimet sen kyljessä megalomaanisesti ilmaisivat, pysytteli kuin pysyttelikin täysin paikallaan. Aivan kuten tutkat olivat kymmeniä kertoja aiemminkin todistaneet. Ja muutamia laivan keskiosilta ilmaantuvia valonsäteitä lukuunottamatta laiva oli myös täysin pimeänä.

Skakdi oli nostanut heittoköydet olkapäilleen valmiuteen. Hitaasti alusta lähestyen selakhit valmistautuivat suureen loikkaan ja kohtaamiseen sen kanssa, joka laivaa asutti.

Mutta laivan Kapteeni oli jo ehtinyt poistua. Rahdin lisäksi jäljellä oli vain sen vartija.

XMS Profitin kansi, muutamaa minuuttia myöhemmin

Konttien takaa vilahti viiva vihreää ja hopeista. Selakhin jalat astuivat hiljempaa, kuin hiljaisuus. Agentin jokainen liike myötäili laivan hiljaista keinumista ja jokainen ele suuntaa, johon tuuli parhaillaan ujelsi. Kukaan ei olisi kyennyt huomaamaan Brezeistä nopeinta. Tappava vakooja olisi kuitenkin aiheuttanut loputtomasti enemmän kauhua, jos laivan kannella olisi ollut tälle yksikin uhri. Mutta skannerit olivat olleet oikeassa. Laiva oli käytännössä tyhjä.

“Ei niin helvetin mitään. Miten Brez?”

Noin kymmenen metriä konttikasan taakse raportoimaan jääneen siskoksen alapuolella avautui lukuisia hyttien ovia. Vanhin siskoksista riuhtoi metallia miltei saranoiltaan, kaksiteräinen aseensa valmiina jokaisen huoneen kohdalla. Tulokset olivat kuitenkin hyvin samanlaisia, kuin ylempänäkin. Hyteistä ei löytynyt edes miehistön irtaimistoa. Aivan, kuin aluksella ei koskaan sellaista olisi ollutkaan.

“Tyhjää on.”

Yhä konttien takana vartova Brez sääti radiovastaanottimensa taajuutta varovaisesti.
“Pirulaiset ehtineet jo livistää? Ollaanko me nyt ihan varmoja, ettei tämän laivan alapuolella ole jotain perkeleen syväläisvaltakuntaa?”

“Entä kolmas?”, kuului Killjoyn ääni kaikkien korvanapeista, “Status ruumassa?”

Radiohiljaisuus. Raportoineiden sisarusten sydämet hyppäsivät omistajiensa kurkkuun. Vastauksen saamiseen oli mennyt aivan liian monta sekuntia.

“Minulla… minulla taitaa olla liikettä”, kuului lopulta kuiskaus. Hyttejä tutkinut Brez ei jäänyt aikailemaan.

“Olen lähellä. Saavun välittömästi!”

Samanlaisen viestin antoi myös laivan kannella odottanut selakhi. Nascosto-yhteyden takana Killjoy yritti saada selkoa liikettä havainneen Brezin ympäristöstä.

“Miksu. Laajenna kakkosen kuva kaikille näytöille.”

“Viimeisen kerran, Herra Killjoy, nimeni lausutaan M-1X-Su.”

“Monimutkaisia turhuuksia. Miksu on aivan hyvä. Nyt sitä kuvaa kehiin.”

Radio hiljeni taas Killjoyn saatua haluamansa. Pimeässä ruumassa nurkan takana kykkivä Brez kuikuili säännöllisesti kohti pitkää käytävää, jonka varrella näytti olevan lukuisia suurikokoisia kapseleita. Raskaasti huohottava selakhi avasi taas vapisten yhteyden siskoksiinsa. Hän oli nähnyt jotain… tai oikeastaan juuri ei ollut.

“Täällä on jotain… nopeaa. Näin vilahduksen jostain, mutta se ei tainnut huomata minua.”

“Pysy siellä. Olemme tulossa”, kuului vastaus.

Toisin, kuin varovaisuuden valtaama Selakhilla, oli Killjoylla ollut aikaa tutkia ruuman sisältöä niistä pienistä välähdysksistä, mita Brezin kamera oli ehtinyt tarjoamaan.

“Nuo kapselit…”

“Joy, nyt ei ole hyvä hetki.”

“Minun täytyy nähdä lähempää.”

Brez kirosi mielessään teknosaatanan uteliaisuutta. Sitten hän kirosi myös omaansa. Selakhi heitti varovaisuuden romukoppaan.

Nainen seisoi nyt keskellä käytävää, tuijottaen sitä pitkin kohti pimeyttä. Ruumassa oli täysin hiljaista. Brezin askeleet eivät lisänneet siihen paljoa. Punainen visiiri silmillään hän alkoi hitaasti lähestymään kapseleita. Niitä oli yhteensä kuusi ja niiden sisällä poreili jonkinlaista nestettä. Ruuma oli kuitenkin sen verran pimeä, ettei selakhi saanut aivan selvää tankkien sisällöistä.

“Valot”, kuului ääni radion takaa ja Brezin visiiri kuuli. Otsalamppu syttyi ja selakhi antoi silmiensä hetken totutella valkeuteen. Kun hän viimein avasi silmänsä, työnsi hän välittömästi nyrkin suuhunsa, estääksen itseään huutamasta. Oranssi veri kirposi naisen rystysistä, kun terävät hampaat pureutuivat läpi metallisen hanskan. Killjoy tuijotti näkyä yhdessä selakhin kanssa. Kralhin muistoista kaivautui kasa hyvin vanhoja ongelmia. Selakhilta taas pelottavankin tuoreita.

“Yksilö 28” oli korvannut tiedoissa skakdin kauan sitten unohtuneen oikean nimen. Se, oliko kuolleen sotilaan väri ollut joskus oikeasti musta, vai aiheuttiko pitkin olennon suonia virtaava massa synkän värin, oli epäselvää. Se ei todellakaan ollut asia, johon näyssä ensimmäisenä kiinnitti huomiota.

Sitä olivat hampaat, jotka eivät olleet skakdia nähneetkään. Musta massa, joka oli jo peittänyt skakdin silmät, olivat uudelleenmuotoilleet myös sen leuat. Sen valtavat purukalustot olivat kuitenkin vielä metamorfoosinsa keskellä. Talttamaisuus itsessään ei ollut vielä kadonnut, mutta hampaiden pituus oli jo niin suuri, että ne puhkaisivat omistajansa lihan vastakkaisilta puolilta.

“Tytöt… meillä on Snättejä.”

Killjoy ei tohtinut kysyä selakhin merkillisestä nimeämisestä. Entisen kenraalin ajatuksilla oli liian kiire muistella tapahtumia viikkojen takaa. Suurihampaisia metsästäjiä, jotka olivat etsineet jotain hänen mökillään Klaanissa. Samat metsästäjät, jotka Telakan Lohrakit lopulta kärvensivät.

Eikä sekään ollut ensimmäinen kerta, kun kralhi oli tavannut tankin hirviöitä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hän ymmärsi, mistä ne tulivat.

Brez kävi läpi jokaisen kapselin, Jokaisessa kupli tasoltaan vähintäkin karmea näky. Kupoleista viimeinen oli muutoksessaan kaikkein pisimmällä. Sen yksilö muistutti kooltaan ja ruumiinrakenteeltaan enemmän titaania, kuin mitään Zakazilla elänyttä.

“No tämä ainakin varmisti sen… tämä on Purifierin alus.”

Inhon täyttämä selakhi ei huomannut, kun käytävää pitkin salamannopeasti kiitävä asia ohitti hänet taas. Ja nyt se oli satavarmasti huomannut hänet. Killjoylle asti vilahdus ei välittynyt, mutta mies oli kuitenkin alkanut jo pohtimaan oikeaa kysymystä.

“Jos nämä ovat elämänmuodot, jotka skannerimme havaitsivat…”

“…niin mikä tätä laivaa oikein ohjaa?”, Brez täydensi.

Vastausta ei tarvinnut etsiä kaukaa. Killjoy huomasi sen ensin. Vihreä hohde oli ilmestynyt kuvaan jostain selakhin takaa. Hän ei kuitenkaan ehinyt huutaa varoitusta, kun yhteys ruumaa tutkineeseen siskokseen katkesi. Killjoyn ärjynnät saivat lisää liikettä toveriaan pitkin laivaa lähestyvään kahteen muuhuun Breziin. Kumpikaan heistä ei enää jaksanut välittää liikkeidensä hienovaraisuudesta. Metalliset juoksuaskeleet kaikuivat pitkin laivan kantta.

Ruumassa Brez ärjäisi kivusta. Vihreä ioniterä oli tullut, kuin tyhjästä ja se oli leikannut hänen ranteestaan juuri siitä panssarista, missä radiolähetin sijaitsi. Nyrkkiin puristettua vasenta käsivartta pitkin valui punaista verta, joka alkoi hitaasti tiputtamaan nestettä myös ruuman lattialle.

Hyökkääjää ei enää näkynyt. Isku oli ollut nopea ja huomaamaton, aivan kuten sen tekijäkin. Brezin kimppuun käynyt olento oli aivan liian nopea jopa kanohia käyttäväksi toaksi. Ehkä jopa selakhiksi.

Pyöreä hopeinen kilpi oli refleksinomaisesti materialisoitunut Brezin oikeaan käteen. Nainen pidätti hengitystään. Yritti kuulla, missä vihollinen liikkui. Katonrajasta selakhia tuijottavan olennon ruumiintoimintojen ääni kuitenkin hukkui kauempana jylisevien dieselmoottorien jylinään.

Toinen isku. Pitkä viiltohaava oli ilmestynyt Brezin selkään ennen, kuin tämä oli edes ehtinyt kääntymään mekaanisten ranteiden liikkeen kuullessaan. Naisen henki salpautui kivusta. “Ei vielä”, hän ajatteli. Tämänkaltainen vihollinen vaati kärsivällisyyttä.

Brez kääntyi nyt ympäri nauliten katseensa takaisin menosuuntaansa. Hänen vastustajansa oli äärimmäisen varovainen. Ei antanut enää edes havaita hänen liikkumisiaan, vaikka Brez olikin melkoisen varma, ettei hänestä olisi rehellisessä miekkamittelössäkään vastusta näin ripeälle viholliselle.

Ja silloin hän kuuli taas sihahduksen. Selakhi tajusi vihollisen olevan aivan hänen takanaan vasta, kun terä oli jo alkanut uppoamaan hänen selkäänsä.

Brez tuijotti vatsastaan läpi tulleen valtavan ioniterän kelmeää värähtelyä. Vihreä miekka oli valtava. Ja silti se oli iskenyt, kuin se ei olisi painanut mitään. Selakhin veri väreili pois ionisen terän ympäriltä. Se oli niin valtava, että se oli käytännössä halkaissut hänet kahtia.

Saraji seisoi yhä selakhin takana miekan kahvasta tiukasti puristaen. Hän alkoi vetämään terää varovasti pois. Selakhin arkaluontoisesta tunkeilusta huolimatta, hän ei halunnut tuottaa ylimääräistä kipua.

Ja kuin viimeisillä voimillaan, Brez tarttui sisästään poistuvaan terään. Sen ioninen pinta alkoi hitaasti jauhamaan pois hänen kämmeniään, mutta hän ei tuntunut välittävän. Saraji seurasi surullisena, kuinka hänen uhrinsa yritti ymmärtää äkillistä kuolemaansa. Selakhi oli puristunut kaikilla viimeisillä voimillaan hänen miekkaansa, eikä ionisoturi tohtinut riuhtaista sitä irti kylmenevästä ruumiista.

Olisi ehkä kannattanut.

Hopeapanssarinen jalka iskeytyi vahkia suoraan kasvoille. Sarajin ote kirposi miekastaan, joka jäi törröttämään paikalleen jähmettyneeseen halkaistuun selakhiin. Seinään iskeytyessään ionisoturi miltei menetti tajuntansa. Meni useita sekunteja, kunnes hän sai silmänsä pysymään auki. Ja sen tehtyään hän tajusi tuijottavansa oman miekkansa terää, vain senttimetrien päässä omista kasvoistaan.

Selakhi, joka hänet oli tyrmännyt oli ilmiselvästi sama, jonka hän oli juuri seivästänyt. Mutta kuinka? Saraji oli kierroksellaan ehtinyt nähdä jo kaikki kolme selakhia, jotka yhdennäköisyydestään huolimatta olivat kuitenkin ilmiselvästi erinäköisiä. Joten kuinka agentti, jonka hän oli juuri surmannut uhkasi häntä nyt hänen omalla aseellaan.

Silmäkulmastaan Saraji vilkaisi uhriaan. Se oli yhä paikallaan. Ilmaan kesken kaatumisen jämähtänyt. Ja siinä, hänen silmiensä edessä se ja veritahrat sen alla alkoivat haihtua. Silloin vahki ymmärsi kiinnittää huomiota häntä miekalla osoittavan selakhin naamioon. Se hohti. Ja silloin vahki muisti, kuinka petollisen pirullisia selakhien maskit olivatkaan. Penteleen Mahikit.

“Kosahdit vanhanaikaiseen, popottipoika, tai ainakin minun näkökulmastani vanhanaikaiseen. Nyt istut hiljaa ja odotat, että siskoni auttavat saattamaan sinut ja koekappaleesi parempaan säilöön.”

Saraji kirosi päänsä sisällä. Se yksi ilta, kun Voitto Korporaatiolla ei mukamas ollut varaa vahtia omaa automatisoitua laivaansa. Se yksi ilta, kun Saraji vastasi laivan pääsemisestä perille. Sen piti olla juuri se ilta, kun hän aliarvioi vastustajansa täydellisesti

Selakhi tuijotti vahkia piinaavasti. Tarkkaili tämän jokaista elettä. Nopea pirulainen ei pääsisi pakenemaan. Lähemmällä tarkastelulla näytti kylläkin siltä, ettei vahki olisi edes halunnut. Brezillä ei ollut valtavasti kokemusta kommandoista, mutta oli silti ilmiselvää, että tämä kyseinen oli nukahtamisen partaalla. Ja niin Saraji olikin. Päiviä kestänyt kellojen pakoilu painoi yhä hänen niskassaan. Hän oli kuvitellut piristyvänsä päästyään ulkoilmoille, mutta vuorokausia kestäneellä levottomuudella oli paino, jota ei merituulella saatu väistymään.

Sarajin ajatus keskeytyi kaksiin jalkapareihin, jotka lähestyivät häntä ja selakhia suunnasta, josta ensimmäinen siskoksista oli ruumaan astunut. Huojennus oli silminnähtävissä Brezeistä nuorimman kasvoilla, kun taas siskoksista vanhin otti ohjat käsiinsä hetkeäkään empimättä. Potku Sarajin kasvoille olisi tehnyt varmasti vähemmän kipeää, jos päivän aikana hänen valvetilaansakin häiritsemään alkaneet kellot eivät olisi jo repineet häntä sisältäpäin.

“Vai sinä olet Purifierin uusi vainukoira? Olet ehkä kuullut, ettei moisten elinaikaodotus ole ollut kovin korkea.”

“Kiitos perkele meidän”, täydensi nuorin sisaruksista. Tilannetta nyt enää kahden Brezin kautta seuraava Killjoy olisi luultavasti jo valittanut kuopuksen rääväsuusta, mutta hänellä oli täysi työ olla purkamatta Sarajiin kohdistuvaa raivoaan työasemansa vieressä leijuvaan puoliksi purettuun munakelloon.

Vahki itse näytti lähinnä pettyneeltä. Kyllä hän tiesi, että Purifierin suosikkeja oli napsittu pois pelistä viimeiset vuosikymmenet. Mutta hän olikin heistä ensimmäinen. Ja siksi myös paras. Ja hänellä oli aina pakokeino ja tapa peittää jälkensä.

“Kiitos, että saavuitte kaikki yhdessä paikalle todistamaan eittämättä nolointa hetkeäni”, vahki aloitti.

Killjoy ärjyi Brezien korvanapeissa nyt jo ääneen sitä, kuinka ei muka ollut noloa käydä hänen tyttärensä kimppuun Exo-Toilla, kun ei itse pärjännyt taistelussa.

“Sillä nyt minun ei tarvitse räjäyttää koko laivaa.”

Nascostolla Killjoy nielaisi. Kauhistuneiden selakhien jokaisen omat kilvet olivat jo materialisoitumassa. Virnistys vahkin kasvoilla peittyi valonvälähdykseen ja lentäviin lasinsirpaleisiin. Kapselit siskosten takana olivat lakanneet olemasta.


Vanhin Brez repäisi lasinsirun poskestaan vielä lattialla maatessaan. Kovasta iskusta huolimatta hän oli onnistunut pitämään kilpensä käsissään loppuun asti. Lopulta paineaalto oli kuitenkin heittänyt siskokset tankkien levinneistä nesteistä kastuneeseen maahan.

Keskimmäinen selakhi heitti keskeltä haljenneen visiirinsä syrjään ja auttoi Brezin ylös. Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti siskoksista marginaalisesti pienikokoisin oli onnistunut pysymään pystyssä ja kilpeensä yhä silmät ummessa nojaten alkoi hänkin havahtumaan takaisin maan pinnalle. Kukaan ei ollut yllättynyt siitä, että vahki oli jo paennut paikalta miekkoineen. Ja mikäli Killjoyn antamat ennakkotiedot “Sarajista” pitivät paikkansa, oli perään lähteminen täyttä ajanhukkaa. Kukaan ei saisi kiinni pakosalla olevaa pelkuria.

Ruutujensa edessä Killjoy antoi siskoksille hetken toipua räjähdyksestä. Tälli oli rikkonut myös vanhimman siskoksen pienoiskameran ja kralhi seurasi tilannetta nyt enää rääväsuisen kuopuksen näkövinkkelistä.

“Saatana.”

“Mmh”, olivat muutkin mieltä.

Ruuman käytävä, jolle kapselit oltiin jätetty oli nyt täysin romun peitossa. Ne groteskiudet, jotka vielä hetki sitten lilluivat tankeistaan olivat höyrystyneet käytännössä välittömästi.

Tai ainakin suurin osa. Visiiritön Brez osoitti inhon vallassa kauemmaksi kohti käytävää. Jokainen siskoksista napsautti otsalamppunsa päälle. Yksi todisteiden pahan paikan tullen hävittämiseen tarkoitetuista räjähteistä oli ollut suutari. Viiden muun räjähtäessä, olikin reunimmaisin kapseli vain sinkoutunut pois paikaltaan, haljeten lopulta kahtia siihen, missä Breznikovat sitä nyt tuijottivat.

Hetken tuijotettuaan yhdet vihreistä käsipareista viimein tarttuivat suurimpaan metalliseen lohkareeseen, joka oli hetki sitten ollut vielä tankin kuplivan veden mutageenitasoja säätelevä koneisto ja siirsivät sen pois paikoiltaan. Sen alta paljastuivat mustat jalat. Ruumiistaan irronneet jalat. Yksi Brezeistä irvisti inhosta. Toinen vain jatkoi tavaran siirtämistä, kunnes musta käsi räjähti läpi kasan päällä olleesta rautalevystä ja koko kolmikko hyppäsi säikähdyksestään ison askeleen taaksepäin.

“Varovasti!”, ärjähteli kralhi, joka oli itsekin melkein kaatunut tuolillaan.

Mustan massan peittämä kämmen hapuili hetken ennen lysähtämistään sen metallin päälle, josta se oli iskeytynyt läpi. Kasan alta kuului vaikerrusta. Hetken aavemaista korinaa kuunneltuaan kuopus päätti, ettei tilanne etenisi mihinkään ahdistuneesti tuijottelemalla. Muiden Brezien vastalauseista huolimatta selakhi alkoi riuhtomaan metallisälää ruumiin ympäriltä, kuin raivohullu. Lopulta ylisuuret komponentit eivät enää peittäneet mustaa kuplivaa torsoa, jonka sokea, hampaiden turmelema kallo yritti epätoivoisesti kertoa viimeistä viestiään.

“Tappakaa… minut.”

Jopa Killjoyta ruudun takana puistatti. Kukaan ei ansainnut tällaista kohtaloa.

“Mitä ne oikein ovat tehneet sinulle…”, kauhisteli visiiritön Brez ääneen. Ja hänen ja muidenkin yllätykseksi se, joka joskus oli ehkä ollut skakdi myös vastasi.

“Elävistä… elävistä tulee hänen silmiään.”

Katseita vaihdettiin. Brez jatkoi karmaisevaa keskusteluaan.

“Silmiään? Kenen? Kuka tätä tekee?”

Piste, josta skakdin ruumis oli haljennut, kupli. Jokainen syvältä kangettu sana työnsi hampaita entistä syvemmälle tämän omaan lihaan.

“Valkoinen kuningatar ei itse näe, vaikka hän näkee kaiken… ja hän haluaa lisää silmiä. Elävistä tulee hänen silmiään…”

“Valkoinen kuningatar…”, toistivat Brezit. Killjoyn sisällä muljahti. Hän tiesi tarkalleen, mistä geneettisen holokaustin uhri puhui.

“Mutta kuolleet…”, se jatkoi, “Hän tulee ja ottaa kuolleet. Seppä tulee… ja seppä takoo heidät osaksi koneistoa.”

Skakdin ääni särkyi. Musta veri kupli sen kurkusta, mutageenin turmeleman olennon vetäessä viimeisiä tuskallisia henkäyksiään.

“Seppä… seppä korjaa kellon meillä…”

Skakdin viimeinen hengenveto sisälsi ainoastaan hänen omaa vertansa. Hampaiden välistä pulppuava musta massa jähmettyi sen valuttaneen ruumiin mukana. Brezit purivat hammastaan. Killjoy tuijotti näkyä hetken kuopuksen silmin ja huokaisi sitten syvään.

“Tulkaa jo takaisin. Sieltä ei löydy enää muuta kuin lisää painajaisia.”

Siitä he kaikki olivat yhtä mieltä.

Takaisin veneessä

Kauas veneviisikon taakse jäävä XMS Profit tulisi kellumaan paikallaan vielä pitkään, ennen kuin Xian laivastot pyyhkisivät sen hylättynä pois maailmankartalta. Takaisin kaapuihinsa kietoutuneet kolmoset istuivat ringissä taas veneen peräpäässä, Killjoyyn yhteydessä olevan kommunikaattorin levätessä heidän keskellään. Gehrai-niminen skakdikin oli liittynyt löydöksiä pohtivaan piiriin, tämän matoranystävänsä jäätyä suosiolla ruoriin. Tuuli oli taas hieman yltynyt.

“Olen törmännyt moisiin useasti aina metsästäjäpäivistäni saakka. Ulkonäöllinen yhteys Purifieriin oli aina ilmiselvä… mutta en minä koskaan odottanut mitään tällaista.”

“Meillä on ollut yksi palkkalistoillakin…”, Brez parahti, “Piruparka. Snätti tai ei, niin kukaan ei ansaitse tuollaista.”

“Snätti?”, ihmetteli Gehrai. Killjoy oli kiitollinen, että joku muu kysyi oudon lempinimen peruja hänen puolestaan.

“Xialaisten antama lempinimi. Kutsuvat Snatchereiksi. Lähinnä siksi, että mokomilla on tapana ryöstellä niitä harvoja hautoja, mitä sieltä saastepesästä enää löytyy.”

…voi luoja. Olin siis kuitenkin oikeassa.”

Brezien jakamaton huomio oli Killjoyssa, joka oli tajunnut oman teoriansa kamaluuden.

“Hei, skakdi”, kralhi aloitti demonstroimaan, “Sinä osaat varmaan kertoa, miksi Zakazilla ei enää haudata porukkaa, vaan ruumiit poltetaan.”

Nainen raapi jättimäistä leukaansa ja muisteli hetken haikeana kotisaarensa muuttuneita tapoja.

“Nooh. Tietty sen takia, ettei äpärät niitä vie. Irnakkin pirut. Isohamppaiset demoonit, jotka kaivaapi ylös meijän vainajat. Ei se sovi. Polttaa se ruumis pittää. Rauha kuolleille. Ei niien enää manalassa tarvihe kärsiä.”

Selakhi-siskosten katse oli tyrmistynyt.

“Et kai sinä Killjoy yritä sanoa, että…”

“Että joskus tarinoilla on ihan hyvä syy olla olemassa.”

Keskustelua sivukorvalla kuunteleva po-matoran ei voinut olla ajattelematta ystävänsä tarinaa Leviathanista.

“Seppä takoo heidät osaksi koneistoa”, toisti keskimmäinen sisar skakdimössön sanoja, “Mitä luulet, että se oikein tarkoitti? Jos Purifierilla on ollut koko sisällissodan jälkeinen Zakaz käytettävissään… luoja… ruumita täytyy olla tuhansia. Mihin ne on voitu käytää?”

“Minulla on ihan kauhea teoria, enkä ole jakamassa sitä, ennen kuin saamme varmuutta asiaan. Nyt me vetäydymme hetkeksi tänne ja jäämme odottamaan, milloin se Sarajinperkele pistää taas pitkän naamansa ulos. Haluaisin kovasti tietää, mitä temppuja se äpärä käyttää kadotakseen tuhkatuuleen keskellä merta.”

“Ja mitä kaikkea muuta täällä on kuskattu ja miksi keskellä merta. Skannereissa ei vieläkään näy mitään. Mihin se kaikki rahti aina menee?”

Ajatuksia aiheesta riitti monilla, mutta väsymys painoi porukkaa myös sen verran, ettei kukaan enää jaksanut avata suutaan.

Paluumatkaan menisi vielä tovi. Siskokset rojahtivat makuulle veneen pohjalle ja Gehrai palasti takaisin matoran-ystävänsä luokse. Pulisonkimestari oli kuunnellut keskustelua sivusta tarpeeksi muodostaakseen kokonaiskuvan. Toverukset tuijottivat hetken hiljaa kohti horisonttia, jossa varmasti pilkistäisi jonkin ajan päästä jo tuttu kotisaaristo.

“Leviaattania tai ei… mie piän näistä vesistä nyt entistäki vähemmän.”

Tällä kertaa po-matoran ei alkanut väittämään vastaan.

Baterra-asema, kilometrejä XMS Profitin yläpuolella

Sarajia ei ollut vastassa aseman herra. Vahki oli siitä loputtoman kiitollinen. Hyvällä tuurilla sielukas isäntä olisi taas aivokuollut sen aikaa, ettei tämä ehtisi huomaamaan uusimman lähetyksen uupumista.

Volitak-kasvoinen jään toa rummutti ikkunalautaa telakointiasemalla, josta avautui näkymä meren yllä vallitsevaan yöhön. Saraji ei ollut vielä tottunut ajatukseen, että pilvet olisivat hänen alapuolellaan ja yläpuolellaan vain maailmaa ja tähtiä erottava raja.

“Kai tiesit, että arvon Tohtori on aikonut päästä siitä läpi”, Kapteeni pohti uneliaana tähtitaivasta tuijottaen, “Viedä meidät toiselle puolelle.”

“Arvon Tohtori ei tee yhtään mitään ilman päätään”, Saraji vastasi katkerana, “Seilasimme Voitonhampaasta ohi. Saa kyseenalaistamaan sen, rajoittavatko sitä skorpionihäntäistä hullua mitkään moraaliset koodit.”

“Ja meitäkö rajoittaa?”, töksäytti jään toa. Siihen Saraji ei halunnut edes vastata. Kuten ei myöskään omaan kysymykseensä siitä, miksi hän oikeastaan edes halusi Killjoyn pään niin hanakasti vadille. Hän tiesi, että päivänä minä hyvänsä muisto siitä syystä kirpoaisi hänen mieleensä. Mutta kaikki oli niin paljon helpompaa, kun ei tarvinnut kyseenalaistaa omia motiivejaan.

“Kuinka mestari? Joko hän on näyttänyt naamaansa.”

“Hän on puhunut taas sen makutan kanssa”, Kapteeni totesi irvistäen, “Tarpeellinen osa uusien silmien luontiin nyt, kun mestari itse ei enää pysty, mutta en minä silti pidä siitä.”

“Mutta kun aika tulee, niin hänetkin puhdistetaan?”

“Luonnollsesti.”

Vallitsi hetken hiljaisuus. Sarajin oli pakko pysähtyä hetkeksi kyseenalaistamaan edellisten viikkojen keskustelujensa hulluutta. Kapteenille tässä ei ollut mitään uutta. Hän oli ainoastaan mielissään juttuseurasta,

“Frosteluksetkin ovat taas neuvottelupöydässä”, toa totesi, “Mestari oli valmis ottamaan heidän joukkonsa vastaan nyt, kun sait arvon komentajan jäämistöt takaisin käsiimme.”

Saraji muisti sen kohtalokkaan matkan, jolla Aizen oli menehtynyt Frosteluksien hyökkäykseen. Klaanilaisten puolustus oli kuitenkin pitänyt. Aizen kuulineen oli kulkenut pitkän matkan mereltä Odinalle, jossa Lähetti oli viimein saanut sen matkaansa.

“Hyvä. Heistä on vielä hyötyä.”

“Ja… tosiaan. Mestari on järjestänyt sinulle jo laivan seuraavaa tehtävääsi varten.”

“Klaaniinko tosiaan taas?”, vahki tuumasi murheellisena, “Vaarallinen paikka, kun sotakin ja kaikkea. Luulin, ettei niiden pirun tonttujen tappaminen ollut prioriteetti.”

“Mestari on vakuuttunut, että hänen kuningattarensa nukkuu paremmin heidän kanssaan. Ja jos se on hänelle parhaaksi, on meidän tehtävämme pitää huolta, että hänen toiveensa toteutuvat.”

Saraji murahti, vaikkei uskaltanutkaan olla aivan samaa mieltä. Hän tiesi, että Bio-Klaani on ollut pakopaikka monille. Ja että yksi Mustan Käden entisistä työläisistä olisi paikannettu taas sinne jo hyvän aikaa sitten. Ionisoturi ei kuitenkaan nauttinut näistä tehtävistä laisinkaan.

Lähetin ja Creedyn ruumiit kummittelivat hänen unissaan jo tarpeeksi. Siinä olikin toinen syy, miksi Saraji ei enää silmiään paljoa ummistanut.

Nascosto, myöhemmin samana iltana

Suu mutrussa pudotusaluksensa voimansiirtoja tuijottava selakhi nosti hitsaamisen kirkkaudelta suojaavan visiirin takaisin otsalleen. Brez nousi seisomaan aluksensa vierelle harmistuneena. Paluumatka saaristosta Nascostoon oli kestänyt paljon odotettua kauemmin, kun laitevika pakotti siskokset lentämään puoliteholla.

Brez havahtui teknillisistä murheistaan telakan toisesta päästä kuuluvaan ärsyyntyneeseen murahteluun. Haarniskanpalasten ja Voitonhampaan saaliin keskellä työskentelevän Killjoyn jupina oli saanut Brezin uteliaaksi. Kralhi oli uppoutunut niin syvälle monimutkaisen elektroniikan ongelmiin, ettei tämä huomannut, kuinka selakhi oli hiipinyt hänen vierelleen.

Nainen tuijotti melkoisen tovin, kuinka harmaa haarniskaton olemus yritti saada virtaa kulkemaan läpi kolmen jalkapanssareiden aseluukkujen säätelijän. Hetken aikaa johtoja päätteisiinsä juotettuaan entisen kenraalin mekaaniset sormet vapauttivat annoksen virtaa kannettavasta syöttöjärjestelmästä. Testivalo ensimmäisessä komponentissa syttyi merkiksi virrasta. Kaksi sen jälkeen tulevaa eivät.

“SAATANAN SAATANA!”

Selakhi kiljaisi turhautuneen Killjoyn iskiessä nyrkkinsä pöydän lävitse ja Killjoy säikähti pahanpäiväisesti huudosta, jonka päästäjää hän ei ollut edes huomannut. Molempien täytyi tasata hetki hengitystään, kunnes Killjoy viimein pahoitteli äkillistä reaktiotaan.

“Anteeksi… tämä järjestelmä… harmauttaisi skakdinkin harjan. En ole ennen rakentanut tällaista tyhjästä.”

“Ihan rauhassa, iso kaveri. Ei se nyrkkiä takomalla korjaannu.”

Killjoy tuhahtí, vaikka tiesi selakhin olevan oikeassa. “Minulla oli ennen ystävä, joka teki nämä jutut puolestani.”

“Oli? Tapahtuiko jotain?”

“Kaatui samaan vihreään terään, joka huitoi sinua kohti tänään.”

Vaikka Brez oli aidosti pahoillaan Killjoyn ystävän kohtalosta, oli hän myös iloisen hämmentynyt siitä, kuinka Killjoy kerrankin tunnisti Brezit toisistaan.

“Sinä tunnistit!”

“No totta karzahnissa. Olettehan te nyt kuitenkin ilmiselvästi erinäköisiä.”

Selakhi kävi mielessään kamppailun, heittääkö Killjoyta päin sarkastisia kommentteja hänen ällistyttävästä huomiokyvystään. Väsynyt Brez jätti kuitenkin asian sikseen, kurkotti Killjoyn pöydälle ja nappasi työn alla olleen viritelmän.

“Mmrh. Joo. Näen, missä vika on.”

Killjoy seurasi, kuinka selakhi raahasi toisella kädellään telakan oleskelutilasta nojatuolin alleen ja rymähti sille säätimen kanssa. Nainen kaivoi tarvikepaketistaan pienenpienet juottovälineet ja alkoi hitaasti uudelleenohjaamaan johtoja. Killjoy seurasi kiitollisena hetken Brezin toimia ja siirsi sitten katseensa punamustaan haarniskanpalaseen, jonka sisäpintaan oli tarkoitus kiinnittää ohjuspattereiden ohjausjärjestelmä. Tämä sentään oli hänelle tuttua.

Kaksikko työskenteli hetken kaikessa hiljaisuudessa, kunnes Killjoy harhautui taas ja päätyi tuijottamaan kohti työpisteensä sivulle asetettua puettua mannekiinia. Brez vilkuili sivusilmällään Killjoyn katsetta, mutta jatkoi kuitenkin samalla työskentelyään.

“Miten sinä luulet, että hän sai sen?”

Killjoy ei osannut vastata. Nizin työvälineet Voitto Korporaation holveissa olivat viimeinen asia, mitä hän oletti hammaslääkäriltä löytyvän. Oli vaikea uskoa, että Purifierin ja voitonhampaan herran yhteistyö olisi ollut niin tiivistä. Korporaation motivaatioissa oli vielä selvittämistä.

“Sen kun tietäisin. Liekö Purifierin käsitys vitsistä… tai valkoisen kuningattaren leikkejä.”

Selakhi muisteli hetkeä, jolloin Killjoy oli saapunut Nascostoon ja kertoi heille ensimmäistä kertaa Valkoisesta Kuningattaresta. Kohtaamisesta eteläisillä saarilla, kun kuoleman partaalle ajautunut Killjoy lähetettiinkin takaisin elävien joukkoon.

Kuka nainen kellossa sitten ikinä olikaan, oli hänestä pelkkiä teorioita. Mutta päivä päivältä voimistuva kellojen kalahtelu Killjoyn päässä alkoi olla liian todellista kuningattaren huomiotta jättämiseksi.

Se, kuinka Killjoy oli Valkoisen ensimmäistä kertaa huomannut oli kuitenkin tarina itsessään. Ja sellainen, jonka selakhi halusi ehdottomasti kuulla.

“Skakdi laivalla. Hän puhui Valkoisesta Kuningattaresta.”

“Niin teki.”

“Kauanko olet tiennyt hänestä?”

Killjoy ei rehellisesti ollut aivan varma. Ei ollut kaukaa, kun hän oli tunnistanut Valkoisen hampaiden kuningattareksi. Mutta hän ei vieläkään ollut aivan varma, kuinka paljon Valkoinen todella oli Bianca. Mutta vähintäänkin mielenkiintoisen tarinan vuoksi hän lähti siitä oletuksesta.

“Minun puvussani ei koskaan ollut tekoälyä.”

Brez ei ymmärtänyt.

“Creedy, ystävä josta kerroin, sanoi asentaneensa Käden entisen tekoälyn pukuuni uudelleenrakennukseni jälkeen. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että pistin puvun sisustat uusiksi miltei välittömästi päästyäni jaloilleni. Voit kuvitella yllätykseni, kun kuulin Biancan puhuvan korvassani, vaikka tekoälypalikka lepäsi pöytälaatikossani.”

Brezin juottovälineet lakkasivat työskententelemästä.

“Se puhui sinulle? M-miten?”

Kralhi kopautti rintaansa. Arkkikranan loiste haarniskan alla voimistui hieman.

“Se on ollut sinussa kaiken aikaa? Miten se edes toimii?”

“Oikeastaan, minä olen tainnut olla hänessä kaiken aikaa. Tai kuka tietää. Ei ole ollut aiheen suhteen hirveästi kanssaeläjiä.”

“Mitä sinä oikein sitten teit?”

“Leikin mukana niin pitkään, kuin vain tohdin. Kohtelin sitä, kuin tietokonetta. Valvoin sitä. Yritin ottaa selvää siitä, mitä hän ja Creedy halusivat minusta. Vuosien jälkeen tosin alkoi näyttämään siltä, etteivät kummankaan tarkoitusperät olleet vihamielisiä… kunnes Purifier törmäsi minuun taas Ath-Korossa. Siitä hetkestä lähtien Biancan naamio on rakoillut. Ja viimeisin kohtaamiseni Purifierin kanssa paljasti viimein hänen todelliset kasvonsa…”

“Mutta hetkonen”, Brez jäi pohtimaan. Selakhin juottovälineet olivat jo jääneet pöydänkulmalle, “Sinä olet kutsunut häntä myös… Kaikkinäkeväksi. Joten… jos sinä olet hänessä… eikö se tarkoita, että hän näkee ja kuulee kaiken, minkä sinäkin.”

“Uskon näin. Tai ainakin ennen uskoin.”

“Karkotitko sinä hänet? Mitä sinä oikein teit?”

Killjoyn muistot palasivat muutaman päivän taakse Mustan Käden tukikohdan syövereihin. Hän näki sielunsa silmin Matoron ojennetun käden hänen edessään.

Punaiset keinotekoisesti korjatut silmät nauliintuivat sinisenä hohtavaan siruun. Kenraali nosti Nimdan aivan silmiensä eteen, samalla kun painoi sormella ihoa takaraivostaan. Oranssi visiiri singahti Killjoyn kasvojen eteen ja data alkoi vilisemään metsästäjän silmissä. Hetken ajan sirua ja siinä komeilevaa ε-merkkiä tutkittuaan Killjoyn visiiri singahti takaisin hänen takaraivoonsa. Kenraali nosti katseen hetkeksi sirusta ja skannasi huonetta katseellaan. Viisitoista vahkia ja kaksi toaa. Killjoyn nyrkki sulkeutui tiukasti sirun ympärille. Matoron katse oli läpitunkeva.

“Sain odottamatonta apua”, Killjoy vahvisti ja käänsi sitten katseensa takaisin ohjuspatterien pariin. Brezkin sulatteli hetken ajatuksiaan ja juotti vielä viimeisenkin johdon paikoilleen. Nainen kurotti virransyöttöön ja päästi purkauksen sähköä. Kaikki kolme valoa syttyivät. Killjoyn harmaat kasvot virnistivät kiitokseksi. Selakhi rojahti mukavampaan asentoon tuolissaan ja seurasi hetken Killjoyn työskentelyä.

“Mitä pirua täällä oikein tapahtuu”, Brez huokaisi, “Vielä viikko sitten me luulimme, että se helvetin hammasveikko oli se, joka meidän piti lynkata, mutta… minä en enää tiedä, mitä vastaan me edes taistelemme.”

Killjoy pysähtyi miettimään hetkeksi. Ei hän oikeastaan osannut vastata selakhin mietteisiin. Ei hänkään tiennyt varmasti mitään. Toiseksi paras vaihtoehto oli kuitenkin tarjota Brezille kaikki tiedonrippeet ja antaa naisen tehdä itse omat tulkintansa.

“Minä en usko, että Purifier vei teidän siskoanne… tai Niziä tai ketään muutakaan, koska hän haluaa tulla voittamattomaksi. Tai edes vahvemmaksi. Jo silloin vuosia sitten, kun seurasin toa Ficusta, joka puhui pääasiassa vain itselleen uskoin, ettei hän todella hakenut omaa etuaan teoillaan. Hän puhui aina Valkoisestaan. Hänen tahdostaan. Kuinka hänen kohtalonsa oli tulla kuningattarensa kaltaiseksi.

Baterra-asema

Musta olemus repi kätensä irti omasta aivolohkostaan. Kipu oli lakannut hetkeksi. Luustosta koostuva luuranko, joka oli noussut hänen lihansa ulkopuolelle oli juuri lakannut savuamasta. Päässään hän kuuli kuningattarensa varoittavat sanat. Näytöltään aseman mestari näki, kuinka Mielen Prinssi ja Tulen Seppä katosivat mielisairaalan syövereihin. Ilmakuva näytti kaksi muuta toaa, jotka jäivät Aft-Amanan porttien ulkopuolelle. Kumpikaan heistä ei nähnyt metsästäjiä, jotka valmistautuivat jakamaan ehtymättömiä ammusvarastojaan..

Hän on Seppä. Seppä, joka takoo itsestään kelloa. Meidän sielumme ovat hänen esisoittonsa. Harjoitusta siihen kaaokseen, mihin Valkoinen häntä valmistelee.

Heidän kohtalonsa nitoutuvat yhdeksi. He puhdistavat meidän maailmamme, koska niin on tarkoitettu. Kuolleista on syntyvä heidän kätensä. Elävistä heidän silmiään. Tavoitteenaan rakentaa valtakuntansa, kunnes keskiyö koittaa.

Kerros mustan olemuksen yläpuolella pauhasi loputtoman kellokoneiston sykkeessä. Valkoisen sydän löi raskaammin, kuin koskaan. Nainen kellossa tiesi, kuinka hauras hänen valtakuntansa todella olikaan. Hän kirkui ajatuksesta. Kirkui lastensa menettämisestä. Lastensa tuskasta.

Sanansaattaja oli lähellä totuutta. Hänen silmänsä eivät ehtisi perille ajoissa.

Minäkin olen hengissä vain, koska he ovat sallineet minun elää. Keskiyö koittaa vasta, kun he niin päättävät. Siihen asti muut voivat vain odottaa. Ja me taistelemme taistelua, joka meidän velvollisuudeksemme on asetettu. Ja minä tiedän, koska Valkoisen verkko toimii molempiin suuntiin. Aina välillä minä näen ja kuulen heidät.

Ja Valkoinen katsoi horisonttiin ja näki legendojen kaupungin. Metru Nuin keskipäivän aurinkojen yllä kaiken näki sen lapsien kruunattu kuningatar.

Oli tullut aika päättää yksi retkistä.

Jotta viimeinen niistä voisi alkaa.

6 thoughts on “Nascoston Haltijat”

  1. heh nascoston haltiat

    Jotenkin yllättävästi vaihteeksi tämä vain vahvisti teorioita, joita olin jo päässäni tämän kuvion suhteen kehitellyt. Annan pisteet siitä, miten kuumottavan kokonaisuuden olet Biancan poppoosta saanut luotua, ja ansaitsit hitaan taputuksen parista tosi ilmiselvästä mutta tyylikkäästä soft retconista. Se että Aizenin nirhanneet frosteluksetkin olivat Purryn palkkasotureita oli aika siistiä.

    Minun Miksu perkele!

    Leviathan-pohjustukseen sanon vain että varaudun torpedoilla.

    VIKTOR WARS

  2. Huuuu. Kuumotukset. Luulin oikeasti, että yksi Brez kuoli jo. Jos olisi kuollut, Sarajin olisi kyllä ehdottomasti pitänyt jäädä vangiksi. Kyllähän minä jo sen verran noista kolmesta jo välitän.

    Loppu oli hieno. Ja pidin musiikkivalinnasta.

  3. Varsin mainiota. Parasta tässä oli tuon Brezin källi: Todella tehokasta kun noilla hahmoilla ei ole minkäänlaista juonihaarniskaa. Olin jo, että oli kiva tuntea, Brez.

    Myös merimies- ja nais olivat hyviä. Ihanaa kun joku käyttää murteita.

    Lopussa oli kutkuttavia juonielementtejä – Vai käytti Jögge Nimdaa ohjelmistopäivitykseen?

  4. Tässä tosiaan hetken luuli, että Brez päätyisi nukkumaan kalojen kanssa, ja se tuntui oikeasti ikävältä. Hyvä. Pidettäviä, juonihaarniskattomia sivuhahmoja on liian vähän.

    Koko kellokuvio on kyllä aika kamala niin monella tasolla. Pahinta siinä on se, että mitä enemmän me saamme siitä tietää, sitä vähemmän suorilta pahoilta Purry & Bianca tuntuvat.

  5. Lähestyykö kello kahtatoista? Joko kuumottaa? Kyllä vain.

    Pidinpä sangen kyllälti. Juonikuumottelut toimivat hyvin ja erityishatunnosto tekstiin upotetusta kertailusta (retconeista?). Kuvio kirkastuu päässäni entisestään.

    Ja heei, who’s that Jögge joka on niin sympaattinen? Kiroileva, keski-ikäinen setämies-Jögge joka ei ihan osaa on paras Jögge. Brezien viestihän tämä oli, mutta Joiku-pojalle tekee eri hyvää istuskella välillä vaihtopenkilläkin. Pidin hahmoilusta.

Vastaa