Et voi kävellä pois luotani

”Piditkö viimeöisestä unestasi, kultaseni? Minusta se oli aika hyvä, vaikka itse sanonkin.”
”Voisitko lopettaa. En tarvitse enempää stressiä elämääni.”
”Vai stressiä. No minkälaista stressiä se sitten oli?”
”… älä puhu siitä.”
”Luulisi hieman erilaisen stressin olevan mukavaa vaihtelua… ehkä jopa terveellistä!”
”Anna olla.”

Visokki ei tiennyt, mitä ajatella Manun aiheuttamista häiritsevistä uneliaisuuksista, mutta ehkä kamalinta viimeöisessä oli ollut, että se oli loppunut. Mutta sitä hän ei makutalle kertoisi.

Visorak tiesi viimeistään nyt, että Manun päästäminen hänen päähänsä oli ollut maailman isoin virhe. Mutta hän oli tehnyt sen vain muiden vuoksi eikä silloin ollut ajatellut ollenkaan seurauksia, joita siitä koituisi hänelle itselleen. Kyllähän nyt Visokki mielenvoimillaan pärjäisi yhdelle makutalle päänsä sisässä.
”Voi naiivi tyttöseni”, kyseinen makuta huokaisi raskaan melodramaattisesti kuin lukien Visokin ajatukset, mikä oli sinänsä tosi pelottavaa, kun mietti, kenen piti olla tämän mielen hallitsija.
”Mene nyt karhzahniin siitä”, visorak manasi epätyypillisesti.

Tänään Visokin mielenmaisema koostui puista. Pienistä tammista ja koivuista, jotka visorakin teki mieli hakata palasiksi rautaisella kirveellä. Mutta hänellä ei ollut rautaista kirvestä. Se ei käynyt järkeen.

”Painaako jokin mieltäsi?” Manu sanoi. Hän raapi leukaansa hetken mietteliäänä ja jatkoi sitten: ”Sanaleikki oli tahaton.”

”Sinä”, punainen admin vastasi totisesti. ”Sinä painat minun mieltäni. Tule pois sieltä!”

”Minä en pääse täältä mihinkään, ennen kuin hommaat minulle jonkun toisen isäntäeliön, kultaseni”, Manu totesi.
”Minä voin heittää sinut sieltä ulos vaikka heti.”
”Tai yrittää ja huomata sen huomattavan vaikeaksi. Mitä on, jos ei ole mitään?”
”Sinäkö vihjaat nyt, että minulla ei ole mitään ilman sinua? Ja pyh!”
”En suinkaan! Minulla ei ole mitään ilman sinua!”

Manu nauroi makeasti ja käveleskeli ympäri Visokin minikokoista metsää.
”Vähän tylsä ympäristö, jos ei ole sitä kirvestä. Mitäs sanoisit, jos…”

Metsä katosi. Sen sijaan Visokki huomasi seisovansa keskellä valtaisaa kaupunkia. Kuitenkin pilvenpiirtäjät valtavine muotoineen olivat vain valkeita hahmoja vaaleassa tyhjyydessä, eikä koko kaupungista löytynyt matoranin matorania. Ei lainkaan väkeä.
”Ei. Ei lainkaan. Tervetuloa Metru Nuille, Visokki”, Makuta Nui julisti ja virnisti. ”Tai jotain sinne päin. Oletko ikinä ollut Metru Nuilla?”

”Lopeta tämä pelleily, Manu. Minä en jaksa tätä nyt. Yritän selvitä kaksijakoisen persoonallisuuteni kanssa”, Visokki totesi tiukasti.
”Jos puhut minusta, niin menee aika metaksi, koska se, että sanot tuon, on jo sitä selviytymisen yrittämistä.”

”En puhu. Sinä et ole toinen persoonallisuuteni, vaikka kylläkin sait sen aikaan.”

”Väitätkö, että olen tartuttanut sinuun loisen? Minussa ei ole pisaraakaan Syvän Naurun saastuttamaa infernaalista kavioeläintä.”

”Näh, en minä sitäkään tarkoita. Katsos, joskus mieli voi mennä sekaisin ihan itsestään. Paitsi, että mitä minä nyt sinulle tästä höpötän. Kyllähän sinä tiedät, senkin sekopää.”

Kaupunkia ei enää ollut, kun Makuta Nui istahti Visokin viereen ja huokaisi jälleen, tällä kertaa tosin täysin vailla melodraamaa äänessään. Jäljellä ympäröivästä todellisuudesta oli pelkkä valkea tyhjyys.
”Niin. Niin minä tiedän. Haluatko kertoa asiasta lisää? En väitä osaavani auttaa… enkä todellakaan väitä olevani mikään psykologi, mutta… ehkä itsekin tiedät, että avautuminen saattaa joskus auttaa.”

Visokki vilkaisi Manua murhaavasti, mikä oli hyvin epätyypillinen ele yleensä lempeälle adminille. ”Eikä auta. Ainakaan sinulle avautuminen.”
”Et ole kokeillut. Et voi tietää.”
”Ja sinäkö muka tiedät, vai? Pyh.”
”Minä tiedän, oletko sinä avautunut minulle vai et.”
”Sinussa ei ole järkeä. Ei sillä, että minussakaan olisi.”
”Niin. Sovimme oikein mainiosti yhteen, vai mitä?”
”Tuo on nimenomaan se ongelma.”
”Ongelma. Hm. Toinen persoonallisuutesi siis rakastaa minua palavasti?” Makutan äänestä ei voinut sanoa, oliko se vakava vai ei.

Visorak värähti imelälle ilmaisulle. ”Minun sanavarastossani ei ole olemassa tuollaista sanaa.”
”Olin kerran ihan todellisella Metru Nuilla”, Manu sanoi muina miehinä ja kupsahti äänekkästi lattialle, joka oli ja ei. ”Tai siis, useaankin otteeseen, mutta tällä kertaa hämärähommissa.”

Hetken hän mietti, ennen kuin tarkensi lisää: ”Tai siis tälläkin kertaa hämärähommissa.”
Visokki katsoi epäilevästi, ja Manu jatkoi.

”Tarkoitukseni oli varastaa mystinen taivaalta pudonnut juttu, jota Turaga Dume piti kai suuressakin arvossa. En valitettavasti ollut ensimmäinen, nimittäin joku turkasen fanityttöni oli ehtinyt ensin ja korvannut mystisen taivaalta pudonneen jutun jollain pahvilaatikolla. Minä luonnollisesti lähdin takaa-ajoon. Tietysti tämäkin neiti varmasti rakasti minua palavasti, kukapa ei, mutta se ei estänyt JOSTAIN KUMMAN SYYSTÄ häntä jättämästä minua Dumen miliisin vangittavaksi. Ja vietin seuraavan viikon Metru Nuin vankityrmissä Arkistojen syövereissä. Se ei ollut kauhean mukavaa.”

Punainen admin katsoi Manua epäilevästi. ”Ja miten tämä liittyi mihinkään…?”
”No nyt, kun mainitsit, en ole yhtään varma.”
”…”
”Et tosiaan sitten ole tainnut olla huolissasi ’Avden’ pikku loisista, mitä?”
”Tässä nyt on ajankohtaisempiakin huolenaiheita. Uusi nazorak-jäsenemme, Tawa, Gee…”
”Jäätutka on täysin minun hyppysissäni, kultaseni, älä sinä hänestä huolehdi. Gee ei ole kenenkään hallinnassa, joten älä sinä hänestäkään huolehdi. Gurvanasta huolehtiminen saa sinut vain järjiltäsi, koska et voi tehdä asialle yhtikäs mitään. Mutta mikäs Tawassa kiikastaa? Onko hänkin palavasti rakastunut minuun? Todennäköisyyden pitäisi ainakin olla kovin suuri.”

Visokki pyöräytti silmiään. Rahi oli oppinut käyttämään vaihtoehtoisia ilmeenmuodostamistapoja, sillä visorakin ”kasvoille” ei kauhean monia ilmeitä saanut. ”Tawa on vain rikki. Pelottaa, että se hajoaa koko ajan vain enemmän. Ja tämä kaksoisolentoasia on edelleen hämmentävä.”
”Tawan rikkinäisyys ei todellisuudessa varmasti yllätä ketään. Mutta olisiko liikaa vaadittu, jos selittäisit, mikä kaksoisolento?”
”… Ai sinä et tiedä. Kun meillä on vähän niin kuin kaksi Tawaa. Samannäköisiä. Vaikea erottaa, kumpi on kumpi. En tiedä, miten tämä tilanne pitäisi ratkaista. Jos Tawalle tai Tawoille ja vielä lisäksi Geelle käy jotain, niin adminit vähentyvät meiltä aika uhkaavasti…”
”Mielenkiintoinen tilanne”, Manu sanoi mietteliäästi. ”Ehkä minun pitäisi pureutua Tawan tilanteeseen tarkemminkin. Mutta jos Tawat ja Gee potkaisevat kukin vuorollaan tyhjää, mikä toki olisi valitettavaa, sinulla olisi yhä vaihtoehtoja. Kun ei olisi muita admineita väittämässä vastaan, voisit ylentää uusia admineita. Moderaattorimme tehnevät oikein hyvää työtä, joten eiköhän heistä saisi ylempiäkin toimijoita vallan helposti.”
”Manu!” visorak napsasi pihtimillään makutan olkavarresta. ”Älä nyt yritä keplotella itseäsi adminiksi! Tämä on vakava asia. Tawoja ja Geetä ei saa menettää. Se on ensisijainen tavoitteemme.” Tawasta monikossa puhuminen tuntui administa todella omituiselta.
”Oletetaan, että minulla on jakautunut persoonallisuus. Tällöin yksi persoonistani on suurella todennäköisyydellä pragmatisti. Jos joudutaan hypoteettisesti tilanteeseen, jossa sekä Tawa että Guardian kuolevat, on oltava hypoteettinen ratkaisu, jota tehdessä alkuoletuksena on, että nämä hölmöt todella ovat heittäneet henkensä – vaikkapa syödessään Valkean Turagan ruoat tämän nenän edestä.”
Visorak lähti kävelemään poispäin makutasta. ”Manu, minä en ala tähän!”
”Sinä et myöskään kävele minusta poispäin.”
Visu jatkoi kävelemistä: ”Miksen muka?!”
”Minä olen sitä mieltä, että kaikki ongelmasi ovat merkityksettömiä sen kysymyksen edessä, jota minä olen pohdiskellut jo hyvän aikaa.”

Visu tuohtui sisällään Manun toteamukselle. Yritän johtaa tätä paikkaa ja sinä toteat, että ongelmani ovat muka merkityksettömiä! Admin ei kuitenkaan uskaltanut sanoa sitä ääneen, vaan totesi vain huokaisten: ”No mikäs kysymys se on?”
”Se on kysymys, johon sinäkin haluat löytää vastauksen, enemmän kuin mihinkään muuhun kysymykseen.”
”Mikä. Kysymys. Se. On.” Visokki pysähtyi, mutta oli edelleen selin makutaan.

”Missä sinä olit, ennen kuin petturiehdokkaat julkistettiin, Visokki? Missä piileksit Avhrak Feterrojen hyökkäyksestä asti?”

Punainen admin kääntyi Manua kohti. ”Olin silloin Avden vankina. Sain petturiehdokkaat Avdelta vastapalveluksena vapaudestani. Sitten Joiku välitti ne, koska en voinut luottaa siihen, että Avde vapauttaa minut.”

”Olen seurannut tätä petturijahtia hieman sivulta. Eikö ole mielenkiintoista, miten jo kahden petturiehdokkaan päästä on löydetty infernaalinen loinen?”

”Ei se ole mielenkiintoista. Se on huolestuttavaa. Kolmasosalla kaikista petturiehdokkaista! Mieti nyt!” Visokki käveli takaisin Manun luo.

”Kaksi viidesosaa. Se on enemmän kuin kolmasosa. Jos olit Avden vankina, miten voit olla varma, ettei sinunkin päässäsi ole tartuntaa?”

”Miten niin viidesosaa? Petturiehdokkaita on kuusi.”
Makuta Nui hymyili aavemaisen hämmentyneesti lausuessaan seuraavat sanansa: ”Miksi kukaan ei tiedä kuudennesta ehdokkaasta?”

”Luettelepa petturiehdokkaat minulle.”

”Gekko, Jake ja Snowie ovat olleet moderaattorien tutkinnan alla, eikä se ole edes mikään salaisuus. Epärehellisin keinoin olen kuitenkin saanut selville, että ehdokkaita on viisi. Ja koska kahta muuta ei tutkita, he eivät voi olla Klaanissa nyt, sillä ette te epätasa-arvoista kohteluakaan sietäisi, ja juuri sitä olisi se, että moderaattorit kuulustelevat jokseenkin väkivaltaisesti vain osaa ehdokkaista. Joten antaapa tulla, keitä ovat puuttuvat palaseni?”

”Noiden lisäksi petturiehdokkaita ovat Kapura, Domek ja Joiku.”

”Onko sinulla käynyt mielessä”, Manu totesi pahoitteleva ilme kasvoillaan, ”miten todennäköistä on, että – ellen nyt väärin muista hetki sitten kertomaasi pientä yksityiskohtaa – koska Riemuli itse välitti ehdokkaiden nimet, hänen oma nimensä saattoi ikään kuin… lipsahtaa ulos listalta?”

Visokki tuijotti Manua tyrmistyneenä. ”Joiku on ollut hyvin rehellinen Klaania kohtaan, miksi hän tekisi sellaista?”
Ennen kuin Manu ehti sanoa mitään, Visokki lisäsi: ”Tosin, tässä pahassa maailmassa ei voi luottaa enää varmasti kehenkään, mikä on kamalaa.”

”No helvetti, tiedätkö”, Manu hörähti, ”Punainen mies ei heittele sinulle täysin satunnaisia nimiä, vaan jokaisella ehdokkaalla on varmasti jonkinlainen luuranko kaapissa. Sotkee peliä mukavasti lisää. Mutta helpoin tapa selvittää, kuka kolmesta puuttuu listalta, on ihan rehellisesti kysyä. Kysy moderaattoreilta, keitä kaikkia petturilistalla heidän mielestään on. Ja jos Killjoyn nimi puuttuu, voidaan olla melko varmoja, että hän itse nimensä poisti.”

”Pointti sinulla. Varmasti jokainen petturiehdokas on ehdokas ihan syystä. Pitänee kysyä moderaattoreilta ja varmistaa ehdokaslista. Jos tässä on oikeasti jotain mätää, petturin etsiminen saattaa helpottua merkittävästi. Tai en tiedä siitä etsimisestä, mutta petturin tunnistaminen nyt ainakin.”

”Noh, vaikka minun looginen päättelyni onkin täydellisen aukotonta, kaikilta samaa ei voi tietenkään vaatia, joten sallinet minun hieman korjata näkemystäsi: se, että arvon herra Ilonpilaaja on petturi, ei ole sen looginen seuraus, että hän poistaa nimensä listalta. Hän voi poistaa nimensä listalta, koska tietää, ettei ole petturi, tosin kovin viisastahan se ei ole, sillä se lisää hänen epäilyttävyyttään. Mutta jos hän tietää olevansa petturiehdokaslistalla ja tietää lisäksi, ettei ole petturi, hän rajaa omasta mielestään luonnollisestikin listaa viiteen jäseneen. Kukaan muu kuin hän itse ei voi tietää, onko hän petturi. Ei ilman lisää informaatiota siitä, kuka todella on petturi. Ja nyt näet, ei, vaan MIELESI ON PUHALLETTU! … kuten jotkut tapaavat sanoa. Itse en sanonnasta kauheasti kuitenkaan pidä, koska se kuulostaa liikaa xialta, enkä minä pidä xialaisista taikka niiden kielestä.”

”…”
”Eikö sinulla ole mitään sanottavaa? Minä ratkaisin sinulle jo paljon isomman osan petturihämäryydestä kuin olen luvannut.”
”Et sinä ole edes mitään luvannut.”
”Minä lupasin sinulle, kun pyysit, että selvitän, onko Gekko petturi. Eihän se ihan putkeen mennyt, mutta aika suurella todennäköisyydellä voin väittää, että hän ei ole petturi. Jos hän lopulta paljastuu petturiksi, niin voit murhata minut.”
”Ja sen takia sinä olet minun päässäni…”
”Minä olen sinun päässäsi, koska et halunnut, että olen kenenkään viattoman pikku klaanilaisen päässä. Miten meni näin omasta mielestä?”
”Aika epätasapainoisesti.”
”Mutta sinä kadotit loppujen lopuksi sen tärkeimmän huomioni ja tartuit pieneen yksityiskohtaan, jollainen petturiehdokkaiden lukumäärä nyt lopulta on. Etkö näe isompaa kuviota?
”Mikä kuvio?”
”Annetaan kuvion olla hetken aikaa. Mistä tiedät, ettei omasta pääkopastasi löydy infernaalista hämähäkkyrää?”
”Koska Avde on luottamuksen arvoinen mies.”
Manu katsoi Visokkia hetken häkeltyneenä, ennen kuin hänen suustaan pääsi: ”Mitä helvettiä nainen.”
”Voin minä häipyäkin”, visorak sanoi loukkaantuneena ja lähti kävelemään poispäin makutasta.
”Sinäkö. Luotat. Siihen. Kaksinaamaiseen – ei vaan JÄRKYTTÄVÄNMONINAAMAISEEN – paskiaiseen? Oikeasti? Luulin, että sinulla on edes hitunen järkeä päässäsi.”
”Luotan siihen, että hän pitää lupauksensa.”

Makuta Nui nousi seisomaan. Tähän asti hän oli maannut olemassaolon yläpuolella olevalla lattialla tuijottaen yhtä ylinumeroituvan lukuisista tyhjyyksistä päänsä yllä. Mutta nyt hän jälleen seisoi. Ja käveli. Ympyrää.

”’Me emme valehtele. Me emme valehtele koskaan'”, Manu sanoi pyöriessään ympyrää. Maahan olisi varmasti pureutunut ympyrän muotoinen ura, jos se olisi ollut fyysistä maata. ”’Valheet ovat vain naamioita. Ne ovat helppoja.'”

Visorak pysähtyi ja kääntyi kävelemään takaisinpäin, kun huomasi, ettei tyhjyyteen kävelemisessä ollut mitään mielekästä. ”En minä siihen usko, että Avde kykenisi olemaan valehtelematta.”
”’Me emme pidä valehtelusta’, hän sanoi”, Manu imitoi monotonisesti. ”’Valheet ovat niin, niin paljon läpinäkyvämpiä kuin totuudet’, hän sanoi.”

Yhtäkkiä makuta pysähtyi. ”Ja minä en usko sitä! Hän valehtelee kuin kuka tahansa muukin. Suuret Olennotkin valehtelevat, sano minun sanoneen! Pelkkää psykologiaa.”

”Jep. Kaikki valehtelevat. Valehtelu on suhteellista. Mutta luotan silti siihen, että Avden antamassa petturilistassa on petturi ja että loista ei ole minun päässäni. Minä tuntisin, jos päässäni olisi loinen. Muukin kuin sinä. Sinä olet aika iso loinen, nimittäin. Häiritset elämääni ja ajatteluani merkittävästi.”
”Minä parannan loogista ajatteluasi ja lisään uniisi hieman jännit-… -teitä. Olin sanomassa ’jännitystä’, mutta se olisi väärä sana tähän kontekstiin. Tiedätkö todella, jos päässäsi on varjomato?”
Visorak pyöräytti taas silmiään. ”Sinä häiritset minun loogista ajatteluani.”
”Onko kovin loogista, jos sinä pystyt tietämään, onko päässäsi loinen, mutta Snow-parka ei pysty?”
”Mielenvoimat ovat avainsana, Manu.”
”Ovatko, Visu? Minä olen sitä mieltä, että jokaisessa tohunganperhanassa on potentiaalia olla maailman suurin telepaatti. Ja jokaisessa krikcitin hujopissa on potentiaalia olla maailman karismaattisin hypnodiktaattori. Jokainen skakdi voi olla hitonmoinen psykokineetikko, ja jokainen vortixx kykenee ideaaliolosuhteissa yhtymään Universumin mieleen.”
”Älä nyt mene asian ohi.”
”Tai ehkä onkin niin, että Lumiukko on koko ajan ollut tyynen, sosiaalisen, niin hyväntuulisen ja pirteän ulkokuorensa alla petturi koko ajan ja vain valehtelee siitä, että hänen päässään ei ole infernaalista närheä! Mitäs siihen sanot, häh!”
”Vaihdetaanpas tämän keskustelun suuntaa, ettei rönsyillä nyt kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin hypoteettisiin vaihtoehtoihin. Millaisia ovat sinun kokemuksesi Avdesta?” Visokki tuhahti välittämättä Manun ilmeestä, josta huokui, että tämä halusi jatkaa filosofointiaan.

”Jopas mennään henkilökohtaisuuksiin. Vaikka niitäpä minä kai sinultakin olen udellut kaiken aikaa.
”Silmä silmästä”, Visokki totesi virne visorak-kasvoillaan.
”Olet ainoa, joka tietää seikkailustani paholaisen shakkilaudalla.”
”Virkistä toki muistiani hieman.”
”Kun olimme Nynrahilla Zorak von Maxitrillian Rammsteinin vankeina, meidät pelasti Punaisen Miehen lautturi. Punaisen miehen käskystä, luonnollisestikin. Hän mitä ilmeisimminkin halusi pitää meidät elossa, syystä tai toisesta. Ja minun kanssani hän piti pienoisen juttutuokion, kun muut nukkuivat Lautturin hellässä huomassa. Mokoma huppuun verhoutuva puupalikka.”
”Ja mistä sinä juttelit Avden kanssa?” Visokki kysyi miettien.
”Elämän suurista kysymyksistä”, Manu vastasi arvoituksellisesti. ”Eli siitä, mikä helvetti on ’Avde’. Uskon tietäväni, mikä ’Punainen Mies’ on, mutta mitä pirua se ’Syvä Nauru’ siinä entiteetissä tekee? Tiedäthän sanonnan, joka käskee tuntea vihollisen sienet paremmin kuin omansa.”
”Ja mikä Punainen Mies sitten sinun mielestäsi on?”
”Vaarallinen”, makuta totesi harkittuaan pitkään sanojaan. ”Vaarallinen, mikäli hän on myyttiensä mukainen.”
”… Odotin sinun kertovan jotain vähemmän itsensään selvää.”
”Olen pahoillani, mutta en voi jakaa kanssasi viimeistelemättömiä ja epävarmoja teorioita.”
”Siitä voisi olla apua, jos yhdistäisimme tietomme Avdesta.”
”Tiedätkö sinä lopulta mitään, mitä minä en?”
”Mutta tiedätkö sinä jotain, mitä minä en?”
”Tiedän. Mutta kuten totesin, ei kaikkea voi kertoa heti. Vähän kuin jos jakaisin kanssasi ydinfuusioreaktorin alustavan suunnitelman ja sinä yrittäisit rakentaa sen reaktorin vajaiden piirustusten avulla. Ei hyvä, ei lainkaan. Klaaniin voisi tulla Klaanin saaren kokoinen reikä.”
”Näh, anna olla. Ei sinun kanssa puhumisesta hyödy mitään”, admin totesi ja lähti kävelemään poispäin Makutasta.
”Enkö jo kertonut, ettet voi kävellä pois luotani?” Manu sanoi hunajaisella äänellä. ”Minä olen kaikkialla.”
”Ihan sama. Minua ei kiinnosta. En vain jaksa sinun oikkuiluasi. Tässä pitäisi selvittää kaikenlaista, mutta sinusta ei ole mitään apua, kun sekoitat vain kuvioita entisestään”, visorak totesi tuohtuneena jatkaen kävelyä poispäin.
”Väitätkö, ettei petturilistahuomiostani ollut mitään hyötyä?”
”En.”
”Olet tänään kovin ristiriitainen.”
”Minä sanoin, että minulla on jakautunut persoonallisuus.”
”Ehkä sinun olisi hyvä käydä psykologin vastaanotolla, kultaseni.”
”Ole hiljaa.”

”Minä tarvitsen lisää informaatiota Avdesta, arvoisa admin”, Manu jatkoi hetken kuluttua, ”ja sitä varten minun täytyy ensin löytää tieni Punaisen Kuninkaan valtakuntaan. Ennen sitä informaatiostani ei valitettavasti ole juuri hyötyä.”
”Hmh.”
Hetken hiljaisuus. Sitten Manu jatkoi: ”Ja pääset minusta eroon ihan pian. Seuraava ruumiini on näköpiirissä.”
”Kuka?” visokki kysyi pysähtyen niille sijoilleen, kuitenkin yhä selin makutaan.
”Jos kerron sinulle, yritätkö estää minua?”
”En tiedä.”
”Siispä en kerro. Jos todella haluat minusta eroon, et voi myöskään estää minua lähtemästä mielesi sisästä.”
Visokki ei vastannut, vaan kökötti hiljaa paikallaan.

”Oli ilo keskustella kanssasi, Visokki”, makuta totesi haikeasti ja vaikeni. Visokki halusi kääntyä, muttei kääntynyt. Kun hän lopulta, ikuisuuden kuluttua, uskaltautui niin tekemään, hän ei nähnyt enää mielensisäistä enkeliään.

Vain tyhjän, valkean tilan.

4 thoughts on “Et voi kävellä pois luotani”

  1. Repesin aika totaalisesti kohdassa ”mitä vittua nainen.”

    Okei, meidän iki-ihanaa ristiriitaisen sekopäistä ja äärimmäisen egoisistista hullua on ollut ikävä. En tosin odota, että Manun suunnitelmista tulee seuraamaan mitään hyvää, mutta noh, ainakin saamme pirun viihdyttävää dialogia.

    Aika jännä, että pointti siitä, että Joiku jätti oman nimensä pois, tulee esille vasta nyt. Ihan hyvä, että tuli, anyway. Tosin puolet petturiehdokkaista on toisella puolella maailmaa, että eipä se sitä tutkimusta paljoa edistä.

    Lisäksi pidän siitä tosi paljon, että tageissa on Visu/Manu. Ehkä pitäisi tägätä shippaus vastaavalla periaatteella aina kun sitä viestissä on!

  2. On aina niin ihanaa, kun hahmot pysähtyvät TEORIOIMAAN jotain. Tällaista olisi jopa kiva saada lisää, koska varmasti kaikilla hahmoilla on mielipide petturista tai siitä, kuka Sari on Avde. Yleensäkin tällaiset, jossa hahmot lähinnä keskustelevat ilman varsinaista juonenkuljetusta (no, paitsi Joy-asia) ovat aina piristäviä.

Vastaa