Se joka vanhoja muistelee, sitä statikalla silmään

Bio-Klaani

Hän koputti oveen napakasti rystysillään. Oli hetken aikaa hiljaista, kun oven kummaltakaan puolelta ei kuulunut liikettä. Koputtaja takoi uudelleen puista ovea rivakammin. Uuden asukkaan oli parasta pian tulla avaamaan.

Ja hän tulikin. Ovenkahva painui alas varovasti ja ovi raottui. Volitakia kasvojaan peittämään nostanut olento kurkisti ulos.
Huoneen uuden asukkaan leukaperänsä painuivat pian alas, kun näki oven toisella puolella seisovan koputtajan.

Oven toisella puolella seisoi noin kolmimetrinen selakhi. Tämän kädet olivat puristuneet tiukasti nyrkkeihin ja hänen alaspäin luomansa katse oli synkkä ja kylmä.
Nazorak…” Hau-kasvoinen selakhiaani kuiskasi molempien suidensa välistä, ”se on siis totta.”
273:n laajentuneet silmät tuijottivat katsekontaktia rikkomatta nauhapäisen haimiehen omia. Hänen hengityksensä värisi ja tuntui kuumalta naamion metallista pintaa vasten. Jäätutkija huomasi sivusilmällä valkoisen selakhin pitelevän olallaan suurta viikatetta.
Valkoisen nazorakin ja selakhin katsekontakti kuitenkin rikkoontui, kun hopeinen skakdi pyörätuolissa rullaili ovenraon eteen.
”Hngääh…”
”…”

Bladis hieroi verkkaisesti päätään. Skakdin suu oli tänään tavanomaista enemmän irveessä ja hän piti aurinkolasejaan silmiensä suojana, vaikka he olivatkin sisätiloissa. Kaikista eniten huomiota herättivät skakdin kipsatut jalat.
273:lta meni hetki hahmottaa, mitä kaikkea kipsiin oli tuherrettu: epämääräisiä viivoja jotka näyttivät Metru Nuin alakoululaisten aarrekarttasuherruksilta, epämääräisiä hymiöitä, jonkinlainen abstrakti piirros joka muistutti joko steroidipumpattua yksisarvista tai jäykkäkouristuksesta kärsivää norsua, sekä mössöisillä matoranaakkosilla kirjoitettu teksti ’KUMMOLAK ON SUURI’.

”Ötökkäpoju… olis vähän asiaa”, Bladis muotoili äskeisen äännähdyksen selkokielisempään muotoon.
273 vilkaisi vielä skakdin selakhitoveriin. Hän oli siirtynyt kauemmas ovelta ja piti käsiään puuskassa odottavasti. Jäätutkija nyökkäsi hermostuneesti.


Same selaili yhteen nidottua paperiliuskaa käsissään. Bladis istui hänen vieressään oranssia limonadipulloa hartaasti lipittäen. Hopeinen skakdi ei vieläkään ottanut aurinkolasejaan päästään, vaikka kuulusteluhuone oli melkein pimeä.
273 istui harmaan pöydän toisella puolella. Hän oli riisunut naamionsa ja hattunsa pöydälle. Pöydän keskellä oleva nauhuri kävi jo. Pöytälampun kylmä valo loi painostavan tunnelman.
”Jäätutkija 273”, Same aloitti käytyään paperinsa läpi, ”Tawa ja Visokki kävivät läpi, mitä olit heille kertonut. Nyt me haluamme, että kerrot kaiken uudestaan läpi yksityiskohtaisemmin ja johdonmukaisesti. Onko selvä?
273 nyökkäsi. ”Kyllä.”

”Aloita aivan alusta. Mitkä ovat varhaisimmat muistikuvasi elämästäsi?
273 pinnisteli muistiaan. ”Öh, en muista varhaishistoriaani kovin tarkasti. Minut kuitenkin löydettiin ja liitettiin nazorakien yhteiskuntaan, kun nousin saaremme rannalle kanisterista-”
”Kyöööööhhöhh! Blöääärggh!” Bladis sai valtavan yskäkohtaukset, kun veti limsansa väärään kurkkuun. Taottuaan hetken itseään rintaan moderaattori kääntyi katsomaan nazorakia kumarassa. ”WAT?”
”Jatka”, Same kehotti rauhallisesti. Hän loi merkitsevän katseen rykivään Bladikseen.
Se on siis niin kuin Visokki sanoi. Nazorakit eivät tiedä Kuningattarestaan.

273:n piti hetken selvitellä ajatuksiaan hämmennyttyään skakdimoden reaktiosta. ”Ja, ööh. Se oli siis vuosia ennen kuin Imleriumi saaxui tälle saarelle. Sitten minut luokiteltiin tiedemiesten alalajiin. Minä ja muut nuoret tiedemiehet saimme alamme alkeiskoulutuksen, eli ojiskelimme lääke- ja luonnontieteiden alkeita, sekä mekaniikkaa ja kieliä. Lähinnä matorania ja xiaa.

Ja tuota. Vietin ensimmäiset vuodet oristellen ja tekemällä töitä muiden tiedemiesten alaisena. En menestynyt juurikaan omilla saavutuksillani. Mutta sitten Tiedekunta alkoi hakemaan uusia ehdokkaita Tutkijoiksi. Tutkija on korkea-arvoinen virka, jossa tiedemies erikoistuu johonkin tiettyyn tieteenalaan ja syrkii tutkimustyöllään edistämään Imleriumin kehitystä. Sain mahdollisuuden osallistua ja onnistuin lätäisemään jääsykokeen. Erikoistuin kryogeniikkaan ja arktisten alueiden geologiaan. Siitä sain räätälöidyn arvonimeni, Jäätutkija.”

Otsaansa käteensä nojannut Bladis kohotti pitkästä aikaa päätään. ”Kiitos, mutta emme välttämättä tarvitse kovin tarkkaa tietoa nazorakien urakehityksestä. Voisitko jatkaa?”
”Ah, selvä. No. Seuraava iso muutos elämässäni oli, kun Suuri Monilisaatio tavahtui.”
Samen silmäkulma värähti. Ehkä osittain siksi, ettei hän ymmärtänyt torakan aksenttia, mutta osittain sanan ”Suuri” uhkaavuudesta.
”Mikä?”
”Kun nazorakit siirtyvät saarelta toiselle, Kesä nuretaan ja koko yhteiskunta kalustoineen mosilisoidaan.”
”ETTÄ MITÄ OLI?!” Bladis karjaisi typertyneenä. Hän oli jo aikaa sitten pudonnut kärryiltä, mitä tiedemies oikein solkotti. 273 alkoi änkyttää. Hän ei tiennyt, mitä oli sanonut väärin.

Same nojasi leukansa pöydällä oleviin käsiinsä.
Siis mobilisaatio. Koko sen hemmetin yhteiskunnan massamuutto… Same mietti huolissaan. Mutta millä karzahnilla ne siirtävät sen kuningattarensa toiselle saarelle?
Valkea selakhi kääntyi katsomaan nazorakia. Hänestä oli vaikea ymmärtää, että edes Imperiumin työläinen itse ei voisi vastata näihin kysymyksiin.

”Niin. Me siis matkasimme fitkiä merimatkoja nazorakien laivoissa. Lopulta Kenraali ilmoitti, että tiedustelijamme olivat löytäneet sen, mitä olimme kauan etsineet: synnyinsaaremme.”
Hopeinen skakdi ei enää edes yrittänyt ymmärtää, mitä Jäätutkija puhui. Mitä. Helvettiä.
”Nazorakit rantautuivat tämän saaren sohjoiskärkeen noin yksitoista kuukautta sitten. Kuten tavallista, yhteiskuntamme kaivautui maankuoren alle ja kasvatimme Kesämme sinne. Imleriumin tiedustelu sai melkein heti tietää teistä ja organisaatiostanne, sekä muista saaren lolulaatioista. Kuten aiemmin kerroin admineille, johtorortaalle oli kunniakysymys saada saari omakseen. Nazorakit aloittivat sotavalmistelut melkein heti.”
273 piti pienen tauon. Hän oli juuri pääsemässä siihen kohtaan, mistä hänen tarinansa alkoi.
”Tarkkaillakseen mahdollisten vihollisten liikehdintää vuoren täällä, Imneriumi antoi määräyksen rakennuttaa sinne salainen vuoritukikohta. Minut arktisen geologian tuntijana määrättiin mukaan rojektiin kartoittaa vuoren lohjoisluoliset rinteet. Osallistuin siihen innokkaana, sillä viimein sain näyttää kykyni muille. Ja viimein, noin yhdeksän kuukautta sitten, löysimme koillisrinteeltä täydellisen paikan tukikohdallemme: suuren kallionkielekkeen. Minun ja muutamien utseerien johdolla rakensimme sinne pienen tarkkailuaseman. Minä kysyin Tiedekunnalta suostumusta saada kerustaa Vuoritukikohdalle oma kylmän ilmaston tutkimuspiste ja aseverstas.”

”Teit siis aseita?” Same sanoi kuin ohimennen tuijottaen Jäätutkijaa. ”Miksi. Kenties meidän tappamiseksi?”

Valkoiselle nazorakille nousi pala kurkkuun. Hän käänsi katseensa tuijottamaan jalkojaan, kun ei kestänyt selakhin jaden vihreiden silmien syyttävää tuijotusta.
”Tiedän, etten voi tässä asemassa suolustaa itseäni…” Jäätutkija aloitti hiljaa, ”mutta tein sen kalvellakseni omaa maatani. Uskon, että tekin olisitte tehnyt samoin.”

Tiedemiehen yllätykseksi moderaattori vain nyökkäsi lopulta. ”Jatka.”

”Jos päästäisiin viimein asiaan. Eli kerroppa vähän siitä kapinasta. Mikä sinun motiivisi jupakassa oli, jos sinulla kerran oli oma kiva vuoristomaja?” Bladis kehotti.
”No tuota”, 273 aloitti. Hän tunsi olonsa yhtäkkiä todella vaivaantuneeksi. Nazorak yritti muodostaa päässään oikeanlaisia sanoja.
”Katsokaas. Elämä nazorakien yhteiskunnassa ei ole aivan helffoa. Edes tiedemiehillekään tai muille korkeanumeroisille. Varsinkaan minunlaisille…”
”Puhu suoraan, irnakkvie”, hampaikas skakdi hermostui.

”Olen mutaatio!” 273 kiljaisi.
Viherrys nousi hänen kasvoille. Hän laski katseensa syliinsä, jossa hän puristeli käsissään raidallisen hameensa kangasta. ”Imleriumissa on todella tarkat ulkonäköihanteet. Suhtaan rodumme täytyy olla kuusiraajainen, hyvähampainen ja vihreäsilmäinen. Mutta silloin tällöin jotkut yhteiskuntaan liittyneet yksilöt ovat… erilaisia. Kaikista suurimpana vitsauksena lajimme keskuudessa fidetään väärän värisiä silmiä. Geenimme ovat kuin aikalommeja: doikkeavat riirteet tulevat näkyviin vasta liityttyämme yhteiskuntaan. Yleensä kuitenkin silmämutaatiosta kärsivillä vain toinen silmä muuttuu väärän väriseksi…
Mutta minulle niin kävi molemmille silmilleni.”
Same alkoi ymmärtää nazorakia. ”Ja mitä teikäläiset tekevät niille, jotka eivät sovi Imperiumin muottiin?”
”Yleensä mutaatioituneet työläiset sullotaan syvimpiin kaivoksiin piiloon näkyvistä. Minulla taisi olla jotenkuten tuuria, että synnyin tiedemieheksi. Mutta jouduin maksamaan ulkonäöstäni muulla tavalla…”
”Jatka vain, kun kerran pääsit alkuun.”
”Oli eräs nazorak Tiedustelulalvelussa… hän oli eräänlainen ”nuhtauszoliisi”, joka etsi mahdollisia sekasilmäisiä, jotka salailivat poikkeavuuksiaan ja vangitsi heidät muualle vietäviksi. Eräänä säilänä, kun olin vielä rivitiedemies, hän huomasi minut. Hän yritti kauan saada suostumusta ylemmältä johdolta vangita minut, mutta tiedemiehet ovat harvassa.”

”Mutta tämä nazorak ei luovuttanut. Hän oli nimittäin sisäistänyt Imleriumin ruhtausroragandan todella syvästi. Hän otti omaksi suosikkiharrastuksekseen tehdä elämästäni niin hankalaa kuin taisi…
Elämäni keskimmäiset sari vuotta kuluivat laillistetun tiinan ja sorron alaisena. En voinut tehdä mitään että hän luovuttaisi, enkä voinut tallaa häntä, koska olisin itse tullut teloitetuksi.”

Jäätutkijan tarina oli vetänyt Samen ja Bladiksen hiljaisiksi. He eivät enää kyselleet tai pyytäneet tätä jatkamaan, vaan antoivat nazorakin kertoa tarinaansa omaan tahtiinsa.

”Mutta sitten tavahtui jotain mullistavaa. Tämä saarenne. Jääsin työskentelemään Vuoritukikohtaan. Olin siellä aluksi vain tahaisena tiedemiehenä, mutta kun Imleriumi huomasi kuinka tarveeton tukikohta oli sotilaallisesti, siellä olleet sotilaat ja unseerit lähtivät. Jäljelle jäi vain minä, mekaanikkoni ja tukikohta vastuullani.”
”Sitä seurasivat elämäni kahdeksan onnellisinta kuukautta. Johdin tukikohtaa niin kuin tahdoin, koska ketään johtokunnassa ei kiinnostanut pienen tiedeaseman arki. Ehkä Tiedekunta halusikin minun muuttavan sinne, ettei korkeampien tarvinnut katsella kasvojani… Olin hyvä alaisilleni ja uskoin, että he ditivät minusta sellaisena kuin olin. Yhteen heistä ystävystyin erityisesti…”
”No missä vaiheessa asiat sitten meni päin karzahnia…?” Bladis kysyi. Hänen äänensä ja oli hiljainen ja siitä paistoi, tiedemiehen yllätykseksi, myötätuntoa.

”Ehkä noin suolitoista kuukautta sitten, Arkkiagentti 007 tuli ruheilleni. Hän oli kuullut, että markkinoin keksintöjäni asevoimille. Tiedustelulalvelulla on käytössään valtion kokeellisin teknologia, joten sen johtaja kiinnostui myös minun jääaseistani. Hän kiinnostuikin joihinkin niistä ja teki asetilauksen. Olin innoissani, koska se oli suurin rojekti mitä minulla oli ollut.”

”Mutta sitten tuli hän. Eräänä aamuna Arkkiagentti lähetti minua kiusanneen nazorakin tarkastamaan tilauksen etenemistä. Se laskiainen oli edennyt urallaan ja toimi nyt korkeassa virassa sisäisessä tiedustelussa.
Kun olin viimein löytänyt laikan jonne kuuluin ja nauttimaan elämästäni, hän talasi taas virnuilemaan ja tuhoamaan elämääni. Vihani häntä kohtaan roihahti uuteen liekkiin. Minä… todella, todella halusin tuhota hänet. Tarvitsin vain tilaisuuden.
Ja yhtenä säilänä se laskeutuikin aivan silmieni eteen. Olin Nenässä hakemassa materiaaleja tilausta varten, kun satuin törmäämään erääseen kivenhakkaajaan – kirjaimellisesti. Hän oli sekasilmäinen, kuten minäkin. Hänen numeronsa oli 16765. Hän kertoi, että suunnitteli neljän muun työläisen kanssa kaninaa, jonka tarkoituksena oli murhata Arkkiagentti. Kun kerroin hänelle, että työskentelin 007:n laskuun, hän riemastui. Olin hänen suunnitelmansa viimeinen uupuva jalanen, eli rääsy Arkkiagentin toimistoon. Kuultuaan myös arkkivihollisestani, 16765 vakuutti että vallankumouksen myötä riivaajanikin saisi surmansa.
Jouduin silloin vaikean valinnan eteen. 007:n avulla olisin voinut edetä urallani ja tulla arvostetuksi keksijäksi. Mutta vihani 219:ä kohtaan oli liian suuri. Liityin kasinaan.”

”Miten se eteni?” Same kysyi.

”Suunnitelmamme oli se, että minä menin 007:n toimistoon kertomaan hänen tilauksensa olevan valmis. Samalle jäädyttäisin keksimälläni sormuksella huoneen oven lukon niin, että muut ryhmäni jäsenet pääsisivät myöhemmin sisään. Se meni niin hyvin siihen saakka, kunnes 16765 ryhtyi sooloilemaan. Hänellä oli ilmeisesti henkilökohtaisia kalavelkoja Arkkiagenttia kohtaan. Kuitenkin, me ryntäsimme toimistoon aseiden kanssa, aikomuksena amsua agentti, mutta se ei mennyt niin kuin piti ja tiedustelun johtaja hälytti asua. Suunnitelma emäonnistui ja lakenimme.
Lensimme helikosterillani Vuoritukikohtaan. 007 arvasi sian sijaintimme ja lähetti lakeijansa kannoillemme. Heitä johtivat Karteeni 666 ja 219. Sakenimme rakentamallani ilmatyynyaluksella, mutta agentit saivat meidät kiinni ja talloivat kaikki muut ryhmästäni. 16765 kuoli aluksen räjähtäessä. Minäkin olisin kuollut, ellen olisi saanut houkuteltua 219:ä kaksintaisteluun kuolemaan asti. Ylweyksissään hän suostui ja taistelimme. Se ajautui viimein siihen, että syöksyin rotkoon 219 jalassani, kun 666 yritti rei’ittää meidät zamoreilla.
Siihen säättyi kanina.”

”Sitten kuljit koko matkan vuorelta tänne? Kova kävelymatka” Bladis totesi.
”Niin. Kun heräsin jyrkänteeltä, olin pahasti loukkaantunut ja menettänyt verta. En kuitenkaan voinut jäädä makaamaan, koska olisin jäätynyt kuoliaaksi. Laskeuduin rinteitä alas, syöden vain vuoristokasvillisuutta. Viimein saavuin Lehu-metsän ja vuoren rajamaille. Siellä oli käynyt jokin omituinen metsäsalo vasta vähän aikaa sitten kun saavuin sinne.”
Hopeaharjainen skakdi kallisti limupulloaan suullaan mietteliäänä. Mutta sitten hän tajusi, mitä nazorak tarkoitti ”metsäsalolla”.
Tämä oli toinen kerta kun skakdi purskautti nesteet suustaan.
Selakhinkin päässä rattaat alkoivat raksuttaa. Sen täytyi olla aivan vähän aikaa sen jälkeen, kun kohtasimme ne torakanpenikat metsässä. Mikä sattuma, että hän kulki juuri samasta kohtaa…

Same rykäisi nyrkkiinsä. ”Kun tulit metsään, näitkö siellä mitään omituista?”

Ilme 273:n kasvoilla jäätyi. Mistä selakhi saattoi tietää, että siellä oli ollut jotakin? Hän madalsi ääntään.
”Se- seuraavana aamuna, kun olin astunut metsään… minä näin kaksi nazorakia.”
Molempien moderaattorien silmät laajenivat.

”He… he olivat agentteja. Säättelin sen heidän visiireistään. Mutta sitten, kun näin heidän kätensä, tunnistin keitä he olivat…”

Tunnelma kuulusteluhuoneessa oli tiivistynyt niin paljon, että tuntui että ilmaa pystyisi leikkaamaan.

Valkoinen nazorak nosti silmänsä pöydän toisella puolella istuvaan kaksikkoon.



”Kätöset nuo Siniset. Mystiset aaveet jokaisen nazorakin kauhu-unista, jotka valvovat yhteiskunnan uskollisuutta…”



Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. 273 katseli hämmentyneenä modekaksikon reaktioita. Ensin Samea. Sitten Bladista. Molemmat näyttivät tuijottavan ilmeettöminä jonnekin huoneen peräseinään Jäätutkijan takana.
”Öh…?”
273 sätkähti, kun molemmat moderaattorit nousivat samaan aikaan seisomaan. Tai Same nousi, Bladis taas vain yritti surkeasti tömähtäen takaisin rullatuoliin. Kuitenkin. Lasittunein katsein kaksikko kääntyi synkronoidusti ympäri ja alkoivat astella huoneen perällä olleelle ovelle. Tai siis Same asteli, Bladis rullasi. Valkoinen selakhi avasi oven, joka hopeaharjaisen skakdin perässä jysähti kiinni.
273 jäi yksin.
”…”


”KARZAHNI! DESTRALIN HAMMASTAHNATÖBÖDAX! IRNAKKIN PIRUT JA ARTAKHAN MÖLLIT! PÄÄTÄNÄN PÄÄTÄNÄ! NEKKTANNIN LILLIPUTTI KÄÄPÄ! SKARRARARRARARAR!”
Hopeiset kasvot chilin punaisiksi muuttuneina ja sahahampaat narskuen skakdimoderaattori vapautti koko tulikivenkatkuisen sanavarastonsa ilmaan rullailen kovaa vauhtia linnoituksen sisäpihan portaikon juurella. Hän lykki vahvoilla käsillään ensin kolme metriä eteenpäin, kääntyi pyörillään ja lykki kolme metriä takaisin.

Moderaattorin taistelupari taas nojasi tyynen oloisena linnoituksen seinää vasten. Mutta jos katsoi Samen Haun peittämiä kasvoja, saattoi huomata hänen vihreiden silmiensä ympärille ilmestyneet tummat renkaat. Haihumanoidi puristi tiukasti molempien hammasriviensä välissä zakazlaista savuketta toisessa suupielessään, vaikka portaiden yläpäässä oli kyltti, jossa kiellettiin tupakointi. Toisaalta Selakhian sisällissodan veteraanin hermosavuke oli varmasti vähemmän epäterveellistä lähistöllä oleville kansalaisille, kuin skakdimoderaattorin kielenkäyttö. Hän veti todella syvään palavan nikotiinituotteen häkä- ja tervasavua keuhkoihinsa. Sitten hän puhalsi savun takaisin ulos toisesta suupielestään. Same puristi puuskassa olleilla käsillään olkavarsiaan sormet täristen.

Bladis oli viimein rauhoittunut ja parkkeerannut tuolinsa Samen viereen. Zakazin kasvatti hieroi päätään käsinojilla olevilla käsillään. Huutaminen ei parantanut meneillään olevaa krapulaa. Oikeastaan pahensi.

Hngääh…
“Sanos muuta.”

Bladis taivutteli käsissään aurinkolasiensa sankoja, jotka oli ottanut päästään tultuaan ulos hengittämään raikasta ilmaa. Skakdi vilkaisi varovasti sivusilmällä kumppaninsa ilmeettömiä kasvoja. Aivan kuin ohimennen hän sanoi: ”Etkös sinä ollut lopettanut?”
Same ei juuri nyt keksinyt mitään sopivaa sanottavaa tähän. Hän pudisti hitaasti päätään.
”Olin.”

Kaksikko oli taas hetken hiljaa.
”Minulla paha olo. Ei kai meidän ole pakko mennä takaisin?” Bladis kysyi.
”Ja jättäisimme nazorakin kuulusteluhuoneen lukkojen taakse?”
”Miksei. Ei hän sieltä minnekään lähde.”

Samen savuke kärysi loppuun.
”Mennäänkö?”
”Mennään.”
”Etsin ensin tuhkakupin.”


273 istui yksin hämärässä huoneessa. Siitä alkoi olla jo vartti, kun moderaattorit olivat mitään sanomatta lähteneet huoneesta. Valeasuinen torakka oli noussut lepuuttaakseen takamustaan.
Missäköhän moderaattorit viipyy? Yrittävätkö he saada tekosyyn laittaa minut putkaan houkuttelemalla minut juomaan skakdin soodapullosta? En ihmettelsi, jos Admin Dianguor olisi pistänyt heidät yrittämään sellaista. En mene lankaan…

273 siirsi painonsa toiselle jalalle, seisten tuolinsa takana nojaten sen selkänojaan käsillään. Hän uppoutui ajatuksiinsa.
Tämä kuulustelu nostatti esiin muistoja, joita en ole ehtinyt ajattelemaan pakomatkalla tänne. Opintoajat. Epäpuhtauteni. 219…

Hän sulki siniset silmänsä.

’Anteeksi jos kysyn, mutta kuka on päästänyt mutasilmän labraan?’

’Osoita kunnioitusta puhtaampia kohtaan!’

’Oh, luetko kirjaa työaikana? Näytäs…’

S-‘
Ovi rämähti auki. 273 säpsähti. Same käveli sisään Bladis perässään rullaillen.
”Kröhöm. Sori. Meidän piti käydä tekemässä… asioita”, Bladis väitti saatuaan parkkeerattua tuolinsa pöydän päätyyn. Same istuutui omaan pyörättömään versioon.

”Olit puhumassa torakka-agenteista. Kerro heistä hieman tarkemmin.” Same vaati.
273 mietti hetken, miten kertoisi näkemästään.
”Ömm. Nazorakien yhteiskunnassa työläisten keskuudessa kulkee eräänlainen kansansatu, joka kertoo… Käsistä. Kauhutarinaa kerrotaan runon muodossa. Runossa kerrotaan aavemaisista sinisistä nazorakkäsistä, jotka uskomuksen mukaan etsivät nazorakeja, jotka eivät ole uskollisia Imleriumille.
Ja nyt, kun olin Lehu-metsässä, uskon… uskon, että näkemäni mustat nazorakit olivat Kädet ilmi elävinä.”

Bladis piti nyrkkiään toisen kämmenensä sisällä. Hänen rystysensä rasahtelivat.
”Ja sitten? Mitä ne tekivät? Miten näit ne?” Same kysyi hiljaa.
”O- olin kävelemässä metsässä, kun kuulin suiden oksien rahisevan ylävuolellani. Sitten yleni lankesi varjo. Niiden alus laskeutui ylleni…
Juoksin äkkiä siiloon nusikkoon, kun Kätöset laskeutuivat maahan. Ne vaikuttivat etsivän jotakin. En aluksi tunnistanut niitä ennen kuin huomasin niiden kädet ja…”
Jäätutkijan puhe kiihtyi niin, että hänen piti hengähtää rauhoittuakseen.

”Ja… se näki minut.”

Same ja Bladis tuijottivat torakkaa.


”Mitä”, moderaattorit kuiskasivat melkein yhteen ääneen.
Tiedemiehen suu värisi, kun muisteli kuinka oli nähnyt omien kasvojensa heijastuksen hänen kulttuurinsa Kuoleman visiiristä.
”Se- se käveli ääneti minun viereeni. Se haravoi katseellaan maata, kunnes… se katsoi suoraan minuun. Se- se vain katsoi! Olin kaninallinen. Luulin… luulin, että se olisi tallanut minut tai jotain kavalampaa, kuten meille kerrottiin… mutta se vain tuijotti hetken. Ja lähti.”

Same puristi jälleen olkavarsiaan. ”Mahdotonta”, hän murahti hampaidensa välistä. ”Ei Sinisillä Käsillä ole silmiä…”

Nyt oli Jäätutkijan vuoro olla hetki sanattomana. ”Mi- mitä? Mistä tiedät jotain sellaista?”
Same tuijotti palavilla silmillään suoraan 273:en.
”Koska me olimme siellä. Me taistelimme siellä metsässä, jonka näit palaneen. Minä näin aaveesi ilman visiiriä”, Same lausui äänensävyllä, josta tihkui vihaa ja inhoa, ”eikä sillä ollut silmiä. Jäätutkija 273. Millainen sairas henkilö poistaa oman lajinsa jäseniltä silmiä? Millainen?!”

273:n suu loksahti auki. Hän oli aivan sanaton. ”T- tekö taistelitte niitä vastaan? Miten? Mitä ne tekivät teille?!”
Jäätutkija sai osakseen moderaattorien piinaavan tuijotuksen. Vaikutti siltä, että kaksikko ei aikonut kertoa asiasta enempää tiedemiehelle. Mutta vasta nyt 273 huomasi miettiä skakdimoderaattorin kipsattuja jalkoja.
Hän tuskin kohtasi Kätösiä raajarikkona…
”Sori ötökkäpoju, muttemme ehdi nyt vastata sinun kysymykseesi. Homma menee vähän toisinpäin. Mutta jos välttämättä haluat tietää, niin esti käsiisi Kepe tai Snowman. He saavat kertoa sinulle retkestämme.” Bladis sanoi, kuin haluten siirtyä pois aiheesta.

”Vielä yksi kysymys Käsiin liittyen”, Same kuitenkin ennätti sanoa. Selakhin jaden vihreät silmät porautuivat syvälle nazorakin sinisiin.


”Miten se runo menee?”

Valkoinen nazorak näytti yllättyneeltä. ”Haluatteko todella kuulla sen?”
Same nyökkäsi. Bladis näytti epävarmemmalta.

273:n sulki silmänsä ja veti syvään henkeä.


Kätöset nuo Siniset
roistavat kielletyt ajatukset
Kätöset nuo Siniset
vievät säästäsi tiedon jyväset



Same oli nostanut kätensä leualleen ja nyökytteli mietteliäästi.
”Hyvä.”

Bladis nojautui kyllästyneen oloisena selkänojaansa. ”Josko mentäisiin eteenpäin aiheesta. Joo, torakanpenikat päästivät sinut menemään jostain syystä. Mutta mitä siitä eteenpäin? Tiedämme, että ujorkerlekeeteet avustivat sinua pääsemään linnoitukseen.”
”N-niin. Kun olin juossut vakoon Käsiä, törmäsin metsän reunalla zyglakkaksikkoon. He vaikuttivat olevan eksyksissä, joten näytin heille tien tietoja Allianssin etenemisestä vastaan. Sitten saavuin saaren eteläkärkeen. Jouduin partioivan nazoraktiedusteluryhmän vangiksi, mutta sitten Tiikeli ja se suutarhatontun kokoinen matoran selastivat minut. He veivät minut diskoonsa, jossa mietin tilannettani. Koska saarelta ei jääse ois, ajattelin, että Klaani on ainoa mahdollisuuteni selviytyä. Hoput te tiedättekin.”

”Selvä”, Same totesi. ”Tämä riittäköön tältä erää. Kuulustelu päättyy kello kaksikymmentäviisi yli yksitoista. Voit mennä.”

Jäätutkijan mentyä. Bladis tarttui muoviseen limppariputeliinsa. Hän nosti sen hammaksiselle suulleen, vain huomatakseen sen loppuvan.

”Hngääh…”


Volitakia kasvojensa suojana kantava olento käveli Klaanin valkoisia käytävillä kohti huonettaan. Hän tunsi itsensä levottomaksi ja hermostuneeksi. kuulustelun jäljiltä.
Klaanilaiset ovat siis itse aiemmin kohdanneet Kätöset Siniset. Jopa taistelussakin. Mutta siinähän ei ole mitään järkeä! Luulisi, että ne olisivat tappaneet minut, puolustuskyvyttömän kapinallisen, jos ne kerran lähtevät taistelukontaktiin vihollisten sotureiden kanssa…
Metallisten kenkien klonkse kaikui melkein tyhjällä käytävällä. 273 muisteli, mitä Same oli sanonut.

’Mahdotonta… Ei Sinisillä Käsillä ole silmiä…’

Kätösillä ei siis ole näköaistia. Ainakaan biologista. Mutta jos ne kerran taistelivat moderaattoreita vastaan, niin miksi ne eivät huomioineet minua? Onko minussa jotain, miksi ne eivät välittäneet minusta…”































Se
On
Ep
äpuhdas



Nazorak pysähtyi. Hän sulki silmänsä ja nosti kämmenensä naamionsa otsan päälle.
Mh…
Siniset silmät aukesivat. Jäätutkija käänsi päätään hitaasti katsoakseen olkansa yli.
Mutta käytävä hänen takanaan oli tyhjä. Hän oli yksin huoneessa.

273 nosti kätensä hermostuneesti rintansa päälle. Tuntui jotenkin oudolta. Häntä väritsytti, vaikkei tiennyt miksi.
Jalat astuivat askeleen eteenpäin ja hän jatkoi kävelyä. Entistä nopeammin. Hänestä tuntui, että hänen oli pakko palata huoneeseensa. Hän ei uskaltanut olla käytävällä yksin…

10 thoughts on “Se joka vanhoja muistelee, sitä statikalla silmään”

  1. Kirjoitit Samea ja Bladista tosi hyvin. Välillä 273:n P-vika oli kyllä ihan sietämätön, joten voin täysin kuvitella tuskasi kirjoittaessa. Mutta siinä kohtaa kun puhe torakan nuoruusajoista meni ihan pirun synkäksi, p-vika teki siitä jotenkin tuplasti kamalampaa. Tuli vähän se fiilis, joka tulee kun jossain dokumentissa haastatellaan lapsisotilasta joka sössöttää vielä maitohampaat suussa ja AK-47 käsissä.

    Ja kun miettii nazorakeja yleensä yhteiskuntana, se on vähän liian sopivaa. Ihan pirun hyvin tehty.

    Tällaisia tuntemuksia ei Klaanon usein aiheuta. Pisteet.

  2. Petyn, jos yhdessäkään p-korvikkeessa ei ole jotain ennaltaviittausta.

    (OMg *KANI*NA??? ehkä 273 == mATATU…. ….. #confirm)

    oliko minulla tästä jotain järkevääkin sanottavaa

    nö ööh, modet kirjoitettu hyvin? nazorakworldbuilding uskottavaa ja aikaisempaan kuvaukseen sopivaa.

  3. 273:n ääntämysongelma olisi ollut koominen, ellei kaikki, mitä se kertoi, olisi ollut niin vakavaa settiä. Pisteet siitä. Kiinnostaa kovasti, mihin epäpuhtauskuvio on menossa.

    Yksi huomio, tosin. Sameko kolmimetrinen? Eikö se ole … vähän liian pitkä? I mean, jos Toa on sen kaanonin about 2 metriä, Samppa olisi kolmasosan kaikkia muita pidempi… I get it, se on pitkä, mutta kolme metriä? That feels kind of enormous.

  4. Bladis ja Same loistivat tässä kyllä taas aivan uskomattomalla tavalla. Ovathan ne nyt Klaanin parhaita parivaljakoita. Ihanaa, kuinka näin monelta luonnistuu niiden kirjoittaminen näin sujuvasti.

    Symppistä oli. Aina siihen asti, kunnes se muuttuikin kuumotukseksi.

    Perkeleen kätöset!

  5. Paha kyttä ja krapula_kyttä! Paras kuulustelumetodi?

    Viestin toimii muuten mainiona esimerkkinä siitä, että kaikki viestit eivät toimi mobiililla. Lopun fontti ei ollut lainkaan niin siisti kun luin alkujaan. Ja tuo Running Hellin videon kuva näkyi isona…

    Eipä sillä, tosi hyytävä lopetus kuitenkin.

Vastaa