Loikkaus

Bio-Klaanin saari

Muuri näytti isolta vihreälinssisten yökiikarien läpi. Sen päällä paloi soihtuja ja hehkui valokiviä. Siellä täällä kivisen suojarakennelmalla kohosi muurin arkkitehtuurista suuresti poikkeavia, teknisiltä näyttäviä ilmatorjuntatykkejä. Tykkien piiput osoittivat muurin ulkopuolelle kaikkiin ilmansuuntiin. Tasaisin väliajoin muurin huipulla näkyi kävelevän vartijoita vahdinvaihdossa.

273 laski silmiinsä epäsopivat kiikarit alas. Hän makasi vatsallaan kyynärpäittensä varassa. Urogejegeläisten lainaama musta kaapu peitti hänen riekaleisen työtakin alleen. Jäätutkija katsoi arvioiva ilme kasvoillaan Klaanin linnaketta.
Nazorakin oikealla puolella makoili Tiikeli, jonka hänkin piteli silmillään samanlaisia kiikareita. Tosin väärin päin.
”On Se Kyllä Pienentynyt Viimekerrasta.” Tiiksie hämmästeli.
Tiikeli oikealla puolella taas istui Joumah, joka valitteli sitä, miksei hän ollut saanut kiikareita.

Vielä samana iltana, kun Jäätutkija oli puhunut Hatidin väen kanssa, hän, Tiikeli ja Joumah olivat keränneet tarvittavat varusteet ja lähtivät Tiikelin menopelillä öiselle ajelulle. Tällä kertaa 273 oli pyytänyt matkamusiikiksi hieman klassisempia kappaleita, jonka johdosta urogejeget laittoivat soimaan kymmenen tunnin version kappaleesta ”Mitä on rakkaus?”. Jo toisen tunnin kohdalla 273 oli painanut kätensä ristiin ja ajatellut hiljaa: Mata Nui, Suuret Olennot, Äijärakk tai Qynen. Jos olette olemassa, pyydän, rikkokaa tuo radio…
Mutta yksikään mainituista jumaluuksista ei tehnyt taivaallista väliintuloa, eikä radiokaan siis mennyt rikki, mikä riitti ateisti-torakalle todisteeksi siitä ettei jumalaa ollut olemassa.
Kolmikko oli saapunut Klaanin kaupungin lännen ja lounaan välisille laitamille, jotka olivat ruohotasankoa. Kaupungin muurin tullessa näkyviin, Tiikeli oli sammuttanut radion ja ajovalot ja parkkeerannut kaaransa pienen mäen nyppylän taakse, ettei heitä nähtäisi. Nyt sekalainen trio tarkkaili muureja nyppylän laelta.

273 kääntyi katsomaan vieressään olevaan Tiiksieen.
”Kerros vielä”, tiedemies aloitti ”millainen se sinun ystäväsi on?”
”Se On Ihan Makee Tyyppi. Mä Tutustuin Siihe Ku Oltiin Vielä Klaanilaisii. Kun Mä Ja Muut Urogejeget Häippästiin Klaanist, Mä Pyysin Sitä Mukaan Muttei Se Lähtenyt. Se On Rehti Yrittäjä. Joskus Vähä Liianki Rehti. Sano Että On Onnellinen Asuessaan Klaanis. Enhän Mä Ymmärrä Miksi, Mutta Kunnioitan Sen Päätöksiä.”
”Sanoit, että hän voisi mahdollisesti auttaa minua pääsemään Klaanin adminien puheille?”
”Joo. Hän Omistaa Kukkakaupan Ja Juuriadmin On Yks Hänen Vakioasiakkaitaan. Uskon Ett’ Hän Auttaa Sua, Kun Sanot Että Oot Mun Frendi.” Keltamusta kissa sanaili.

273 kääntyi taas katsomaan edessäpäin siintäviä muureja. Hän mietti vielä kerran, oliko tämä sittenkin järkevä ajatus. Ei tietenkään, hän mietti, mutta ainoa ajatus mikä oli.

”Noniin. Käydääs suunnitelma vielä kerran lyhykäisyydessään läpi. Te kaksi ajatte muurin juurelle ja kiinnitätte vartijoiden huomion. Sillä välin minä yritän kauempana kiivetä muurin yli kyhäämillämme varusteilla. Kun pääsen muurin päälle, laskeudun vaijerilla sen sisäpuolelle. Sen jälkeen soitan teille radiopuhelimella, että olen päässyt onnistuneesti sisälle ja te voitte palata takaisin Hatidiin. Loppu riippuukin minusta.
”Ok.” Tiikeli totesi.
273 käännähti kyljelleen napatakseen vieressään olleen pienen kassin. Hän vilkaisi sen sisälle ja kaivoi kaksi nyrkin kokoista laitetta. Laitteesta pilkotti johtoja sieltä täältä. Laite näytti olevan rakennettu liittämällä yhteen ohuen näytön, jossa oli kolme nappia kissan korviin sopivat nappikuulokkeet, ja radiopuhelimen.
”Oletko varma että nämä radiopuhelimet toimivat? Näyttävät aika mielenkiintoisilta.”
”Nää On Mun Omatekemät ÄmPeeKolme-Kommunikaattorit. Sillä Voi Soittaa Dubsteppiä Samalla Ku Soittaa. Joskus Tein Samanlaisen Johon Oli Sisäänrakennettu Pommi.” Tiikeli esitteli keksintöään. Ajatus musiikkisoittimen käynnistymisestä väärällä hetkellä ei miellyttänyt Jäätutkijaa.
No ainakin sillä saisi hämättyä vartijoita. Nazorak ojensi toisen puhelimista urogejegelle.

Sitten 273 kääntyi katsomaan Joumahiin, joka hieroi innoissaan käsiään yhteen ja katsoi silmät kiiluen kohti Klaania.
”Ja muistakaa, ettei klaanilaisia saa vahingoittaa.” 273 suuntasi sanansa enemmän Ruru-kasvoiselle kuin Tiikelille.
Joumah näytti pettyneeltä. ”Saanks Mää Ny Ees Tappaa Yhen Pikku Mataronin?”
”Teidän tarkoitus on vain harhauttaa heidän huomionsa toisaalle. Klaanin johtajat eivät varmaan katsoisi sitä hyvällä, että joku klaanilainen olisi kuollut minun pyrkiessäni heidän puheilleen.”
”Saanksmää Sit Repiä Raajoja? Tai Pahoinpidellä?” Empi Joumah toiveikkaasti.
”Et.” Jäätutkija päätti keskustelun.

Joumah alkoi murjottaa, mutta 273 ei välittänyt siitä. Nazorak nosti yökiikarit takaisin silmilleen ja vilkaisi vielä kerran kaupungin muureja.
”Okei. Lähdetään?” Hän kysyi kahdelta kolmasosalta porukasta.
”Joo. Lähetään Viemään Sut Poliisivaltion Hoiviin.” Tiikeli totesi.
273 tarttui mustan kaapunsa huppuun ja veti sen valkean päänsä suojaksi. Valeasu ei ollut ehkä kaikista tyylikkäin, mutta se oli ainoa mitä Tiiksiellä oli ollut antaa. Ei asussa ollut juuri muuta vikaa kuin se, että se oli jonkinlainen naamiaisasu. Sillä asusteen hupusta törrötti kaksi isoa, violetteja silmiä muistuttavaa karvapalloa. Tiedemies ei kuitenkaan valittanut kuin sydämessään.

Kolmikko laskeutui mäen nyppylän taakse ja kiipesivät urogejegen autoon. Tiikeli hyppäsi ratin taakse ja käynnisti moottorin. Joumah istahti pelkääjän paikalle. Jäätutkija taas ei astunut autoon sisälle, vaan kiipesi nelinkontin ajoneuvon peräluukun päälle. 273 tarttui auton perässä olleista kahvoista käsillään, että pysyisi varmasti ajokin kyydissä. Hän oli nostanut tarvikekassin selkäänsä kantohihnasta.
Sitten Tiikeli avasi jälleen radion hiljaiselle ja painoi kaasua. Kaara ampaisi vauhtiin mäen takaa. Urogejegejen edessä siintävä Klaanin muuri ja sen valot alkoivat lähentyä. 273:n kaavun helmat lepattivat ilmavirrassa. Jäätutkija kurkisti ajoneuvon katon yli. Hän yritti katsoa, milloin oli aika hypätä pois. Muurit lähestyivät edelleen. Muurin vartiosto ei ollut onneksi vielä huomannut heitä.

Nyt, 273 ajatteli. Valkoinen torakka päästi irti kahvoistaan, laskeutui riippumaan auton takaosasta käsillään ja hyppäsi.

Kuusiraajainen torakka tömähti ruohikolle ja kierähti vatsalleen. Eteenpäin kiitävä auto jatkoi matkaansa. 273 katsoi pari sekuntia auton perään, jonka jälkeen hän nousi kyyryyn ja juoksi autosta nähden kaarevasti vasemmalle.

Tiikeli istui rennosti ratin takana, toinen käpälä nojaten rennosti aukinaisen ikkunan reunaan. Nyt urogejeget pistivät radion isommalle. 273 saattoi kuulla tutun dupstepin hiipiessään kyyryssä ruohikossa. Hatidin omistajien auto kaarsi jyrkästi, kun se saapui muurien alle.

Bio-Klaani, muurin päällä

Tummaa kanohi Kakamaa käyttävä ta-matoran kurkisti muurin yli ihmetellen sen juurelta kuuluvaa melua. Matoranilla oli naamionsa päällä kypärä, jonka päässä kohosi yksi piikki ja käsissään keihäs. Matoran hämmentyi ensin, kun hän näki muurin viertä ajelevan, omituisen näköisen auton ja jossa istui vielä omituisemman näköiset matkustajat. Lisäksi autosta kuului omituista musiikkia.
Ta-matoranin viereen ilmaantui Kaukauta käyttävä le-matoran, joka hänkin oli kuullut melun alhaalta.
”Mitä siellä on? Hyökkäävätkö torakat yliääniaseilla?” Vihreä vartija kysyi.
”Eih, ne ovat… sunnuntaiajelijoita?”

Bio-Klaani, muurin alla

Oli aika aloittaa harhautus. Urogejege-kaksikko laittoivat heidän tavaramerkiksi muodostuneet aurinkolasit päähänsä. Tiikeli painoi auton kojelaudassa olevaa nappia ja auton katto irtosi ja vetäytyi taakse, jolloin kulkupelistä tuli avokattoinen. Joumah nousi seisomaan penkillään. Hän nosti jalkatilastaan korillisen lasipulloja ja muurin päällä seisseiden vartijoiden kummastukseksi alkoi heitellä niitä muuria vasten. Roskaaminen ja lasipullojen rikkominen maahanhan piti olla kiellettyä. Pullojen loputtua Ruru-kasvoinen urogejege viskeli valotikkuja maahan. Tiikeli otti jalkatilasta käsiinsä sumutorven ja päästi siitä valloilleen oikein kumean TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT:in.
Tiiksie työnsi yhden sormensa suuhunsa ja venytti poskeaan samalla kun työnsi kielensä ulos ja pärisytti sitä katsoen tuimasti muurin päälle. Joumah taas kääntyi ympäri, kumartui ja näytti vartijoille alaruumiinsa toista puolta.

Bio-Klaani, muurin päällä

Matoranit huokaisivat yhteen ääneen. ”Ai, ne on nuo. Trolleja, ei välitetä.”
Vartijat käänsivät katseensa pois ajurikaksikosta ja yrittivät unohtaa heidät rupattelemalla toisilleen.

Bio-Klaani, muurin alla

”Musta Tuntuu, Ettei Ne Huomioi Meitä.” Tiikeli totesi mietteliäästi.
Hän vilkaisi vieressään olevaan Joumahiin, joka oli kumartunut istuimensa päälle ja yritti nostaa jotain takapenkiltä.
”Joukka, Mitä Sä Teet?”
Urogejege piteli kynsissään sinistä, putken muotoista kapistusta, joka näytti siltä että sillä voisi ampua.
”Teen Meistä Huomattavia!” Joumah virnisti hullusti. Urogejege nosti putken olalleen, tähtäsi huolimattomasti muuria kohti ja painoi liipaisinta. Kuului vaimea suhahdus, kun putken sisästä lensi pienraketti, joka iskeytyi pamahtaen kivimuuriin.

Bio-Klaani, muurin päällä

Matoranien silmät suurenivat. Autosta oli ammuttu raketti Klaanin muuriin, irrottaen muutamia kivikappaleita siitä.
”Taivahan vallat! Tee hälytys!” Kakama-kasvoinen matoran käski. Samassa le-matoran tarttui vyöllään olleeseen käyrään simpukkatorveen ja nosti sen suulleen. Vartija puhalsi ja torvesta kuului manaatin vaikerrusta muistuttava ääni.
Pian muurilla kaikui usea samanlainen ääni, kun muurin muut vartijat vastasivat hälytykseen.

Bio-Klaani, hieman kauempana muurien ulkopuolella

Ruohikossa makaava nazorak näki kiikareillaan, kuinka vartijat jättivät vartiopaikkansa. Jäätutkija salli itselleen pienen hymyn. Suunnitelma oli alkanut niin kuin pitikin.
Jäätutkija laittoi kiikarit takaisin kassiinsa ja nousi kyyryyn. Hän vetäisi kassin selkäänsä ja lähti liikkeelle. 273 kipitti kyyryssä kohti Klaanin muuria. Valkoinen nazorak vilkaisi oikealle, jossa Hatidin autokaksikko väisteli ammuksia kolmenkymmenen bion päässä. 273 tiesi, että hänen olisi toimittava nopeasti, sillä hän ei uskonut Tiikelinkään pystyvän väistelemään kanokoja ja cordakeja autollaan loputtomiin.

273 vilkaisi muurin huipulle ja kun ei nähnyt kenenkään katsovan hänen kohdallaan alas, hän nousi kunnolla seisomaan ja ampaisi loppukirin muurille. Valkoinen nazorak saavutti suojarakenteen ja käännähti selkä tiukasti sitä vasten. 273 hengähti muutaman kerran syvään. Hän laski kassinsa selästään maahan ja avasi sen vetoketjun. Pitkulaisesta kassista paljastui jonkinlainen vyö, kela, harppuunan haka, ampuma-ase ja kerällinen teräsvaijeria. Tiedemies nosti nahkavyön kassista ja kiinnitti sen kaapunsa päälle lantiolleen. Sitten hän otti kelan ja kiinnitti sen vyössään vatsan kohdalle varattuun paikkaan.
Tiedemies nosti loputkin tavarat kassista. Hän sitoi vaijerikerän pään harppuunan silmukkaan ja työnsi harppuunan varren pitkän pyssyn piippuun.

Jäätutkija varmisti harppuunapyssynsä, jonka jälkeen hän otti kolme rivakkaa askelta poispäin muurista. Nazorak kohotti aseensa, tähtäsi sillä muurin huippua ja ampui. Haka lensi ilmanpaineen voimasta korkealle yötaivaalle vetäen teräsvaijeria mukanaan. Nazorak näki, kuinka harppuuna kaartui ilmassa ja vaijeri löystyi, kun haka putosi. Mutta kuten 273 oli laskenut kulman oikein, harppuuna putosi muurin päälle.
Jäätutkija tarttui maassa olevaan vaijeri kerään. Hän veti varovasti ilmassa riippuvaa vaijeria takaisin. Yhtäkkiä vaijeri kiristyi, eikä antanut enää myöten. Valkoinen nazorak riuhtaisi kerran vielä kovemmin, mutta haka ei irronnut.
Hyvä. Haka on kiinni.
Nazorak asteli takaisin muurin viereen. Hän asetti vaijerin toisen pään vyössään olevaan kelaan. Jäätutkija napsautti kelassa olevan pienen kytkimen alas. Sitten tiedemies astui hieman eteenpäin, jolloin vaijeri löystyi hieman, mutta kelassa oleva rulla pyörähti vetäen teräsköyden taas kireälle. Vaijerin kelakin toimi. Se oli plussaa. Kaikki oli mennyt 273:sta yllättävän hyvin tähän asti.

Mutta sitten alkoi vaikein osuus. 273 nosti katseensa ylös. Muurin huipulle oli ainakin yli kahdenkymmenen bion matka. Hetken nazorak empi. Mutta 273:n huomatessa jalkojensa vapisevan, hän pudisti päätään. Hän ei saanut alkaa pelkäämään ja päästää epävarmuutta itseensä. Jäätutkija tarttui kaksin käsin vaijerista ja nosti toisen kynnekkäistä jaloistaan kiviseinää vasten.
Mennään tuon muurin yli niin että heilahtaa…
Nazorak polkaisi maassa olevalla jalallaan ja veti käsillään. Hän irtosi maasta, mutta teräsvaijeri ei antanut hänen pudota maahan. Jäätutkija seisoi nyt kyykyssä molemmat jalat muuria vasten ilmassa. Hän suoristi jalkansa ja nousi seisomaan. Tiedemies otti varovaisen askeleen ylöspäin. Vaijeri ja kela kestivät hänen painonsa. 273 hymyili leveästi, kun hän käveli seinän pintaa ylöspäin. Osittain pilvessä oleva yötaivas ja muurin reunan takaa kajastava valo näkyi kun hän katsoi eteenpäin. Seinäkiipeily toi 273:lle mieleen ajat, jolloin hän vielä kiipeili Pesävuoren jäisillä rinteillä.

Kelan pyörä ja rattaat naksuivat, kun mekanismi pyrki vetämään löystyneen vaijerin sisäänsä sitä mukaa kun nazorak kiipesi ylös. Muurin reunalle oli enää vain vähän matkaa. 273:n jalkojen kynnet yrittivät löytäää seinän kivikuutioiden välistä rakoja, josta saisi jalansijaa. Jäätutkija pyrki pitämään kielensä keskellä suuta, sillä onnistuminen ei ollut vielä varma. Hän kuuli kaukaa oikealta puoleltaan pyssyjen pauketta. Tiedemies toivoi, että urogejeget sinnittelisivät vielä.

Mutta sitten kela räsähti ja vaijeri töksähti. Nazorak tunsi kuinka hän nytkähti hieman alaspäin.
Mit-
Kelasta kuului metallin repeämisen ääni ja 273 nytkähti jälleen alemmas. Jäätutkija tarttui käsillään teräsköydestä.
Ei kai vain-
Kuului kova kilahdus ja kela petti. Vaijerin päässä roikkunut nazorak putosi, kun vaijeriin kiinnitetty kela ei enää kantanut hänen painoaan. Jäätutkija tunsi hetken itsensä aivan kevyeksi, kun putosi kaksi bioa alemmas. 273 kuitenkin onnistui pitämään vaijerista kiinni. Valkoinen nazorak sai putoamisensa pysähtymään käsivoimillaan, jolloin vaijeri napsahti jälleen suoraksi ja tiedemies tömähti muuria vasten.
Jäätutkija hiljensi hampaitaan purren parkaisunsa. Sydän tykytti hänen rinnassaan säikähdyksestä. Tiedemies katsahti vyössään olevaa kelaa. Kelan rullan lukko, joka esti vaijerin liikkumisen ulospäin, oli mitä ilmeisesti rikkoutunut.
Mutta eihän sen pitänyt olla mahdollista! Tein kelaan itse viimeiset säädöt ja tarkistin sen kahdesti, 273 ajatteli. Mutta sitten hänen suunsa vääntyi irveeseen. Ellei…
Jäätutkijan mieleen nousi muisto Ruru-kasvoisen urogejegen viattomasta ilmeestä.
… Se puutarhatonttu sabotoi tätä. Olisi pitänyt tajuta heti.

Mutta tiedemies ei voinut mietiskellä pitkään. Hänen käsiensä voimat alkoivat jo kulua. 273 vilkaisi empien ylös. Jaksaisiko hän kiivetä käsillään ylös asti?
Nazorak puri hampaitaan. Suunnitelmaa ei enää voinut peruakaan, kun hän oli jo näin lähellä maaliaan. Hänen ja Klaanin välissä oli enää vain sananmukaisesti pystysuora kiviseinä. Hänen oli pakko yrittää.

Bio-Klaani, parikymmentä bioa oikealle

Tiikeli pyöritteli auton rattia naama peruslukemilla ja toinen käsi ikkunan reunalla samalla, kun heidän takanaan räjähti. Oli myönnettävä, että urogejege oli hyvä ohjaamaan autoa silloinkin, kun se kulki vain kahdella renkaalla. Tiiksie väänsi rattia tiukasti, jolloin auto kääntyi jyrkästi ja kolahti takaisin alas kaikille neljälle pyörälle. He ajoivat mutkitellen samaa matkanpätkää jo seitsemättä kertaa. Oli myönnettävä, että maa oli alkanut kulua suhteellisen vaikeasti ajettavaksi cordakien räjähdyksien ja voimakanokojen seurauksesta.

Muurin päälle oli ilmestynyt matoranien seuraksi yksi maan skakdi, joka yritti tähdätä cordak-kiväärillään kiesiä ajavaan kaaraan. Lisää vartijoita oli tulossa avuksi häätämään vandaalit muurilta.

Joumah seisoi edelleen uhmakkaasti penkkinsä päällä ja ampui perunatykillään puolihuolimattomia laukauksia muurin pintaan. Urogejege olisi halunnut näyttää kunnolla ampujan taitonsa ja bläjäyttää yhden ammuksen muurin päälle, mutta Tiikeli oli vielä erikseen kieltänyt tämän Joumahin oman hengenmenon uhalla.
Cordak osui auton viereen, jolloin ajoneuvon toinen kylki irtosi jälleen maasta. Auto kulki taas hetken kahdella pyörällä.
”Mitenhän Jäätutkijalla Menee?! Tässä Alkaa Olla Jo Hieman Monttuista.” Tiikeli totesi.
Joumah virnisti. ”Jatketaan Ny Vähän Aikaa Viel! Eihän Nuo Osuisi Edes Kikanaloon Tältä Etäisyy-”
Kuului kova paukahdus, kun energia-aseen ammus osui auton kylkeen. Ajoneuvo pyöri hetken aikaa ympyrää, kun sen renkaat eivät enää pitäneet. Tässä vaiheessa Tiikeli hieman nyrpisti otsaansa pidellen kaksinkäsin ohjauspyörästä kiinni. Hän kuitenkin sai kaaran takaisin hallintaansa. He olivat pyörähtäneet ympäri aivan väärään suuntaan. Keltamusta kissa vaihtoi vaihdekepin pakille ja polkaisi kaasun pohjaan. Auto peruutti äkisti. Yhtäkkiä Tiikeli painoi käsijarrun päälle, jolloin auton eturenkaat pysähtyivät kuin seinään. Liike-energiaa oli kuitenkin niin paljon, että takarenkaat alkoivat luisumaan, jolloin auto pyörähti ympäri tehden käsijarrukäännöksen. Aurinkolasipäinen kissa vapautti käsijarrun, vaihtoi vaihdetta ja painoi kaasua. Auto syöksyi jälleen kohti muuria

Bio-Klaani, muurin pinnassa

273 hivutti hanskakätensä ylemmäs vaijeria pitkin ja veti loppua ruhoansa ylemmäs. Nazorakin sätkivät jalat yrittivät entistä kiperämmin etsiä jalansijaa, mutta kun sellaista ei löytynyt, torakka painoi jalkapohjansa seinää vasten ja potkaisi. Jäätutkija nousi jälleen hieman ylemmäs.
273 puri hampaitaan tuskasta. Hänen heiveröiset kätensä vapisivat jo ja hänen voimansa ehtyivät. Ylös ei kuitenkaan ollut enää pitkä matka. Jäätutkija kohotti jälleen vasenta kättään ja veti itseään ylemmäksi. Muurin reuna oli jo lähellä. Jäätutkija ei hengittänyt. Hän potki seinää jaloillaan ja hypähti ylemmäs. Nazorak irrotti jo oikean kätensä vaijerista ja kohotti sen kohti reunaa.

Alinolla-hanskan metalliset sormet tarttuivat seinän reunasta kiinni.
273 pysähtyi ja kuunteli hieman. Hän etsi tukea jaloillaan seinästä ja onnistui kohottamaan päätään ylemmäs. Hän vilkaisi muurin päälle. Tiedemiehen kohdalla ei ollut ketään. Torakka vilkaisi oikealle, josta kuului edelleen ampumista ja vihaisia huutoja. Vartijat olivat onneksi kaukana. Jäätutkijan vasemmalla puolella kohosi taas valtava ilmatorjuntatykki, jonka taakse hän ei nähnyt.
Reitti näytti selvältä.
273 työnsi ensin kunnolla oikean kätensä muurin harjan yli. Sitten hän päästi toisellakin kädellään irti vaijerista ja kohotti senkin reunalle, maaten nyt kivimuurin reunalla kainaloistaan. Nazorak keinautti lantiotaan edestakaisin ja heilautti oikean jalkansakin kaiteelle. Sitten hän työnsi käsillään ja keinahti selälleen muurin päälle.

Jäätutkija puuskutti hetken syvään. Hänen käsistään tuntui kadonneen voimat. Hän kuitenkin nousi äkisti istumaan ja katsoi vielä muurin molemmille sivuille. 273:n helpottunut hymy vääntyi alas, kun vasemmalta, kaareutuvalla muurilla käveli vartijoita häntä kohti. Valkoinen tiedemies nousi nopeasti kumaraan ja veti naurettavan huppunsa paremmin kasvojensa suojaksi. Hän veti muurin ulkopuolella roikkuneen vaijerin ylös ja irrotti harppuunan muurin laidasta. Nazorak harppoi muurin toiselle laidalle ja katsoi sen takana aukenevaa näkymää Klaanin kaupungista. 273:lla oli nyt uusi ongelma.
Hitto! Ilman kelaa, en pysty laskeutumaan turvallisesti maahan. Siipenikään eivät ole tarpeeksi vahvat hidastamaan pudotusta…
Nazorak vilkaisi vasemmalle. Klaanin vartijat olivat saapumassa mutkaan. Kohta he olisivat suoralla ja näkisivät kaapuun pukeutuneen nazorakin. Jäätutkija yritti nopeasti keksiä jotain.

Sitten hän vilkaisi oikeaa kättään, jossa Alinolla-hanska kiilteli tumman hihan alta. Tiedemies sai ajatuksen. Hän kiinnitti nopeasti vaijerin hakan muurin sisäreunaan ja hypähti itsekin kyyryyn seinän laidalle. Jäätutkija kohotti vaijeria puristavaa hanskakättään katsoen hanskaansa.
Älä nyt petä minua…
Sitten hän loikkasi.


Metallihanska kipinöi, kun teräsvaijeri hioi metallikämmenen sisäpintaa. Mustan kaavun helmat ja sen alla ollut valkoinen työtakki lepattivat, kun 273 syöksyi alaspäin.
”Aaaaaa!” Häneltä pääsi pakostakin pelästynyt ulvahdus.
Pimeys ja valopilkut liikkuivat nopeasti valkoisen torakan silmissä. Jäätutkija ei pystynyt tarkasti erottamaan, mitä hänen alapuolellaan oli. Onneksi hanska ja 273:n siivet hidastivat sopivasti hänen putoamisnopeuttaan. Jäätutkija tunsi jo kuumuuden hanskansa kuoren läpi. 273 toivoi, ettei vaijeri hioisi luomuksensa kämmenpohjaa piloille.

Sitten maanraja ilmestyi 273:n alle. Tai oikeastaan pusikko. 273 putosi siihen.

Siniset verkkosilmät tuijottivat hetken raukeina taivasta. Muurilla vilahti kaksi Toan kokoista vartijaa, mutta samassa ne katosivat 273:n näkökentästä.
Nazorak huokaisi.
Tiedemies kohotti päätään ja työnsi kätensä valeasunsa povitaskuun ja veti sieltä esiin omituisen radiopuhelimen. Liljan valkoinen sormi painoi vihreän luurin kuvittamaa painiketta, jonka uskoi soittavan urogejegen vastapariin. Sinänsä tilanteesta olisi vielä puuttunut se, että radiopuhelin yhdistäisi Klaanin vartiostoon. Mutta 273:n onneksi puhelin räsähti ja luurista kuului keltamustan kissan iloinen ”Päivää!”.
”Olen sisällä. Voitte lähteä nyt. Suunnitelma meni kuin menikin nappiin.” 273 kuiskasi puhelimeen.
Tiikelin taustalta kuului dubsteppiä ja etäisesti räjähdyksen ääniä.
”Jooh, Ok. Noh, Nähään Sitten Joskus Uudestaan Kun Nähään. Pidä Hauskaa Kapitalistisen Riistokoneen Orjana. Heppa!”

Puhelin räsähti taas ja hiljeni. 273 huokaisi ja laski päänsä nojaamaan oksiin ja lehtiin. Hän ei voinut uskoa päässeensä tänne asti.
Jäätutkija kohottautui istumaan ja yritti nousta viinimarjapuskasta. Nazorak tarttui ilmassa riippuvasta vaijerista ja yritti nykiä harppuunan mahdollisimman hiljaa alas. Nazorak riuhtoi ja lopulta muurin päällä ollut haka irtosi. Tiedemies kavahti kauemmas, kun monta kymmentä bioa pitkä vaijeri tippui hänen eteen. Huppuun pukeutunut nazorak piilotti teräsvaijerin muurin vieressä kasvavaan pusikkoon.

273 käännähti ympäri ja veti huppuaan enemmän kasvoilleen. Edessä siinsi pimeän kaupungin laitamat. Muutamista eri arkkitehtuurisuuntausta edustavista rakennuksista ja torneista kajasti valoa. Useimmista olivat kuitenkin valot jo sammuneet, kun asukkaat olivat menneet yöpuulle. Yöperhoset lensivät parvissa himmeiden katulamppujen ympärillä.
Nazorak lähti liikkeelle. Hänen piti vielä löytää tiensä Tiikelin ystävän talolle.
Jäätutkija käveli asuintalojen reunustamalla kadulla. Hän yritti näyttää mahdollisimman ei-huomiota herättävältä. Tosin hänen huppunsa ei ollut paras tähän tarkoitukseen.
Onneksi tiedemiehellä oli oiva lukumuisti. 273 muisti Tiikelin kertoman asuinosoitteen ja kadun nimen. Urogejege oli kehottanut etsiä kaupungin etelälaidalta kasvihuoneen tapaisen rakennuksen.

Kukaan ei ollut vielä tullut vastaan öisellä kadulla. Nazorak toivoi, että Tiikelin ja Joumahin harhautus oli aiheuttanut kaupungissa oleville vartijoille tarpeeksi päänvaivaa, että hän pääsisi rauhassa määränpäähänsä. Tie kaareutui oikealle ja nazorak tuli pienen puiston lähelle, joka oli lähinnä pieni nurmikkokaistale jossa kasvoi pari koivua. Puiston vieressä sijaitsi talorivi ja muista taloista erottui selvästi lasipaneeleista ja valkoisiksi maalatuista metalliputkista rakennettu kasvihuone. Kasvihuoneen lasiset seinät oli peitetty valkeilla harsoilla, mutta niiden ja peitteettömän harjakaton läpi paistoi valoa. Kasvihuoneen vieressä könötti varsin vanhan näköinen hirsimökki. Mökki näytti vanhemmalta kuin vieressä kohoava kasvihuone.

273 hiipi kivitalon kulman taakse piiloon. Talo sijaitsi kasvihuonetta vastapäätä kaksi rakennusta taaempana. Nazorak tarkkaili hetken lasirakennusta ja puista mökkiä. Mökin ympyrän muotoisesta ikkunasta kajasti valoa. Jäätutkijan siniset silmät kiiluivat pimeässä. Hänen katseensa kuitenkin siirtyi takaisin kasvihuoneeseen. Huoneen valkoisella kankaalla asteli varjo, joka syntyi siitä kun sisällä joku käveli valonlähteen tiellä.
Hmm, ehkei minun kannata mennä koputtamaan ovelle ennen kuin tiedän, millainen kaveri on vastassa. Tiedä jos vaikka hän ei suostukaan auttamaan minua.
273 ei kuitenkaan nähnyt kankaan läpi, miltä kasvihuoneen omistaja näytti. Jäätutkija nosti katseensa lasihuoneen seinästä lasiseen harjakattoon, joka oli paljaana. Torakka mietti, että saattaisi kyetä vilkaisemaan sisälle katolta. Mutta lasirakennus oli korkea ja hänen pitäisi kiivetä sen päälle huomaamatta. Nazorakin katse liikkui rakennuksen pihapiirissä. Kasvihuoneen vasemmalla puolella näytti kasvavan lehdetön pihlaja.
Tämä menee jo liian helpoksi.

Mustakaapuinen nazorak kipitti tien yli ja saapui lasihuoneen pihapiirissä kasvaneelle pihlajalle. Tiedemies taiteili itsensä puun haarautuville oksille. Puun oksat kahahtelivat, kun 273 laskeutui oksan tyngälle pidellen kiinni puun rungosta. Jäätutkija yritti kohottaa kaulaansa, muttei vieläkään nähnyt kunnolla sisälle. Nazorak ähkäisi hiljaa. Hän kohotti toisen jaloistaan ja hapuili sillä rakennuksen kattoa. Jalan kynnet koskettivat kasvihuoneen harjaa. Nazorak kiristeli hampaitaan. Hän sai jalansijan rakennuksesta. 273 laskeutui istumaan oksalle selkä kiinni puun rungosta. Hän kohotti toisenkin jalkansa rakennuksen katolle. Sitten hän nosti kätensä selkänsä taakse ja tönäisi itsensä irti rungosta.
Jäätutkija horjahti eteenpäin. Hänen jalkansa kuitenkin pysyivät metalliputkien päällä ja mustakaapuinen nazorak laskeutui sulavasti kyyryyn katolle kuin muoka.

273 seisoi nyt kolmion muotoisen katon keskikohdan toisessa päässä, jossa yksi metalliputki kulki koko katon halki. Siniset silmät katsoivat hupun sisästä lasikaton läpi. Hänen alapuolellaan avautui näkymä valokivin valaistuun, kauniiseen puutarhaan. Vaikka kyseessä olikin vain kasvihuone, kukat oli aseteltu kasvavaan kauniisti tilan molemmille seinustoille. Ruusut, petuniat, neilikat ja orkideat kukkivat vielä kauniisti. Muutamat vehreät köynnöskasvit kiipeilivät huoneen lasisilla pinnoilla.
Huoneen poikki kulkevan kävelyväylän keskellä kyyristeli matoran hoitaen ruusupenkkiään. Matoranilla näytti olevan kasvoillaan hopeinen Tryna. Muuten matoran oli väritykseltään limetin- ja oliivin vihreä. Hänellä oli päällään valkoinen esiliina ja puutarhahanskat

Nazorak tarkkaili matorania. Ulkopuolisen mielestä tämä olisi saattanut olla todella epäilyttävää, kuten se olikin. Onneksi valonlähde oli huoneen sisällä, jolloin 273:n varjo ei laskeutunut maahan. Jäätutkija yritti varovasti hivuttaa itseään putkea pitkin eteenpäin nähdäkseen, että oliko matoranilla mukanaan mitään asetta, jota hän mahdollisesti voisi käyttää torakkaa vastaan. Nazorak käveli nelinkontin pienen putken päällä, joka juuri ja juuri kannatteli hänen painonsa.

Mutta sitten tiedemiehen jalka lipesi. 273 horjahti ja hänen painonsa siirtyi melkein kokonaan lasiruudun päälle liukuneelle jalalle.
Kuului äänekäs lasin rikkoutumisen ja vaatteiden repeytymisen ääni, joita seurasi kova tömähdys.


Valkoinen nazorak siristeli silmiään. Hänen ympärillään kohosivat kauniit, vaaleanpunaiset ruusut ja niiden yläpuolella lyhdyissä sädehtivät valokivet, jotka roikkuivat valurautakettingeistä lasikatosta, josta yksi levy oli rikki.
273 makasi pöllämystyneenä kukkapenkissä. Hän kohottautui varovasti käsiensä varaan. Nazorakin ulkoinen kitiinitukiranka oli suojannut Jäätutkijaa teräviltä lasinsiruilta, mutta sekä hänen musta kaapunsa että sen alla ollut työtakin jämät olivat repeytyneet lopullisesti. 273 hieroi kolahtanutta päätään, jolloin hän huomasi jotain otsallaan. Nazorak tarttui siihen sormillaan. Se paljastui katkenneeksi ruusun nupuksi. Sitten 273 tajusi vilkaista ympärillään ja hänen katseensa kohtasi torakkaa tuijottavan matoranin.

Matoran oli edelleen polvillaan, pää kääntyneenä katsomaan olkapäänsä yli. Hänen silmänsä olivat suurentuneet lautasen kokoisiksi.
”Öh, tuota…” 273 koki oleelliseksi sanoa jotakin. Hänen sanavarastonsa oli varsin suppea tuolla hetkellä. Tryna-kasvoinen matoran aukaisi suunsa, kuin sanoakseen jotain.
”Ku-kuuntele minua ennen kuin teet mitään tyhmää…” 273 aloitti.
”Mi-” Kasvillisuuden matoranin leuka tärisi.
”En tullut tänne aikoen tehdä mitään ikävää. Olen Tiikelin ystävä ja hän sanoi että voisit ehkä auttaa minua.”
”Minun-” Matoran kakoi.
273 lopetti puhumisen, kun hän huomasi, ettei järkyttynyt matoran kuunnellut hänen puhettaan.
”Minun- MINUN RUUSUNI!” Hän kirkui kauhuissaan.
”…” Jäätutkija hiljeni.

Matoran kohotti kätensä poskilleen tyrmistyneenä. ”Kaikki minun omin käsin kasvattamani kauniit ruusut! Melkein kaikki liiskana! Senkin barbaari!”
273 tunsi olonsa epämukavaksi, kun matoran huusi. Ei niinkään syytöksistä, vaan siitä että hän piti liikaa meteliä.
Kukkakauppias toipui pian ensijärkytyksestään siihen pisteeseen, että tajusi kuka hänen kattonsa läpi pudonnut kukkien tuhoaja oli. Trynaa käyttävä kyläläinen kalpeni.
”Nytkö ne siis hyökkäävät? Niitä alkaa tippua jo taivaasta.” Matoran hypähti seisomaan ja perääntyi huoneen toiseen päähän. Siellä oli ohuilla seinillä eristetty myyntitila. Jäätutkijakin nousi äkisti seisomaan katsoakseen, mitä kauppias aikoi tehdä. Bo-matoran nappasi pöydältä raskaan kiekon ja heilutteli sitä näyttävästi käsissään.
”Älä tule lähemmäs! Olen taitava kanokan heittäjä!”

Nazorak katsoi levyä matoranin kädessä.
”Kai tiedät…” Tiedemies kaiveli matoran-kielen lauseoppiaan muististaan.
”Käskin sinua pysyä aivan hemmetin kaukana!”
”… että tuo on…”
”Kohta kutistan sinut punkiksi!”
”… savilautanen?”

Matoran hiljeni. Hän vilkaisi korkealla pitämäänsä lautasta sivusilmällä. Sitten hän ilmeettömästi laski lautasen takaisin pöydälle.
273 näytti todella suttuiselta repeytyneissä rievuissaan. Hän astui lähemmäs matorania katsoen häntä mahdollisimman anovan näköisesti. ”Kuuntele minua. En kuulu nazorakein armeijaan. Enkä edes ole enää Imperiumin riveissä. Minä anelen, kuuntele mitä minulla on sanottavaa.”
Matoran hämmentyi nazorakin ilmeestä ja hiljaisesta äänestä. Hän rauhoittui hieman.
”Minä kuuntelen.”


Valkoinen nazorak ja vihreä matoran istuivat lasisen kasvihuoneen lattialla. Tiedemies oli juuri kertonut kukkakauppiaalle pitkän tarinansa kapinasta, laskeutumisesta Pesävuoren juurelle ja kävelymatkasta halki saaren eteläisten alueiden.
”Ymmärsinkö nyt oikein,” bo-matoran aloitti ”sinä siis osallistuit kapinaan diktatuurivaltaanne vastaan, pakenit ilmatyynyaluksella vuorenrinnettä agentteja moottorikelkoissa, hyppäsit rotkoon vihamiehesi mukana, raahauduit puoliksi halvaantuneena vuoren rinnettä alas, elit viikon havuilla, samosit Lehu-metsässä ja pyydystit kanalinturaheja, kohtasit kummitustarinoista peräisin olevat torakat, opastit eksyneitä alligaattoreita, kuulit ison pamauksen, jäit kiinni nazorakpartiolle, joilta sinut pelastivat Tiikeli ja se yksi hullu urogejege ja jotka toivat sinut juuri äsken tänne hakemaan suojapaikkaa Klaanista?”
”Juuh, juuri noin se taisi suunnilleen mennä…”

Vihreä matoran näytti mietteliäältä. ”Tiikeli siis sanoi, että minä voisin auttaa sinua pääsemään admineiden puheille?”
”Kyllä. Ja olisin todella kiitollinen, jos voisit auttaa minua.” 273 sanoi vilpittömästi.
Matoran raapi mietteliäästi leukaansa. Sitten hänen kasvoilleen nousi oudoin ilme, jonka nazorak oli koskaan nähnyt. Tryna-kasvoisen matoranin huulet puristuivat tiukasti kiinni, jolloin hänen suunsa näytti vaakasuoralta viivalta. Se ylsi naamion suun molemmin puolin hymykuoppia muistuttaviin ulkonemiin. Matoranin suuret, siniset silmät näyttivät pienenevän pisteiksi kanohin suurissa silmäaukoissa. Kaiken kaikkiaan ilme oli kuitenkin jotenkin lempeä, hyväntahtoinen ja ymmärtäväinen.
Kukkakauppias ojensi vihreän kätensä nazorakille.
”Olen Figa.”
273 katsoi matorania ensin hämmästyen. Sitten helpottunut hymy poiki hänen kasvoilleen. Jäätutkija tarttui matoranin käteen ja puristi sitä.
”Jäätutkija 273.”

Kaksikko luikahti pois kasvihuoneesta Figan mökkiin. Ilmeisesti lasin rikkoutuminen ja huudot olivat herättäneet muutamat naapurit, joten he tarvitsivat hieman hiljaisemman keskustelupaikan. Kasvillisuuden matoranin mökki oli alkujaan rakennettu pieneksi savupirtiksi, mutta kaupungin kehityksen myötä Figakin oli uudistanut kotiaan. Ulko-oven vasemman puoleisella seinustalla oli kaappirivi ja ruokakomero, jonka takana huonetta halkoi pieni ruokailupöytä. Ruokailupöydän oikealla puolella oli kivinen hella. Pöydän takana oli pienempi huone, jonka päässä sijaitsi kirjoituspöytä ja sen oikealla puolella sänky.
Vaikka huonekalut olivatkin uudempia, mökin seinät olivat edelleen tumman ruskeita, koska niitä ei oltu käsitelty maalein. Tosin vanhat hirret ja lankkulattia sopi huoneiden tyyliin. Talo valaistiin pöydillä olevilla lasilampuilla, joiden sisällä kimaltelevien valokivien hehkua sai säädeltyä.

”Ole kuin kotonasi.” Figa kehotti.
Taloa ei ollut rakennettu Toan kokoisille, mutta nazorak mahtui kävelemään siellä juuri ja juuri. 273 etsi tiensä makuuhuoneeseen ja istahti kirjoituspöydän tuolille, ettei olisi liiaksi matoranin tiellä. Kukkakauppias riisui valkoisen essunsa ruokapöydälle ja kumartui laittamaan lisää puita hellaan.
Jäätutkija katseli makuuhuoneen seiniä. Vanhoja hirsiä koristelivat niin lyijykynin kuin vesivärein tehdyt piirrokset.
”Oletko taiteilija?” Nazorak kysäisi.
”Näh. Amatööri muihin verrattuna.” Figa totesi vähätellen.

Jäätutkija katseli kirjoituspöytää, jolla oli levällään useita keskeneräisiä kuvia. Matoranin omista sanoista huolimatta hänen piirrostyylinsä näytti hyvältä. 273 uskaltautui kaivelemaan paperipinoa, jonka alimmaisimpana löysi vanhan tussityön. Se esitti Miru-kasvoista miekkamiestä, jolla oli harteillaan tumma viitta. Vihreän Mirun kasvoilla oli häiriintynyt virne. Miekkamiehellä oli dynaaminen hyppyasento. Jostain syystä hahmon kasvoille oli töherretty täysin toisella piirtotavalla tökeröjä yksityiskohtia.
”Öhm, mikä tämä on?” Hän uskaltautui kysymään.
Figa kohotti päänsä ruokailupöydän yli nähdäkseen 273:n pitelemän kuvan. Figan silmät kapenivat viiruiksi.
”Ai, tuo…”

Figa muisteli aikoja, kun oli piirtänyt kuvan. Hän oli ollut entisen Klaanin adminin, Ämkoon, suuri fanipoika. Kerran hän oli piirtänyt suosion osoitukseksi hänestä kuvan. Figa oli mennyt Klaanin kahvioon ja huomannut väsyneen näköisen adminin istuvan baaritiskillä drinkki edessään. Kukkakauppias oli ojentanut piirroksen ilmeettömälle Toalle ja katsonut häntä suurilla koiranpentusilmillään toivoen positiivisia kommentteja ja ehkä nimmarinkin. Ämkoo ei ollut vastannut mitään, vaan vain piirsi kuvaan paksulla tussilla itselleen koukerot viikset ja leveän lierihatun, sekä kielen pilkistämään ulos suusta.
Figalta oli päässyt tuolloin pieni kyynel ihan vain silkasta vatutuksesta.

Bo-matoran pudisti päätään.
”Ei mikään. En halua puhua siitä…”
273 laittoi kuvan takaisin pöydälle. Hän katseli pöydällä olevia mustepulloja ja kyniä, kunnes huomasi pöydän reunalla kehystetyn valokuvan. Kuvassa poseerasivat Figa ja nais-puolinen matoran lähekkäin toisiaan. Tiedemies päätteli nopeilla aivoillaan kukkakauppiaan seurustelevan.

”Eli. Mikä olikaan tarkalleen suunnitelmasi?”
”Jätin sen vielä hieman auki. Toivoin, että sinä itse asiassa voisit järjestää minulle tapaamisen pääadminin kanssa.”
Figa hymisi mietteliäästi. ”Sinänsä voisit päästä hänen luokseen minun kukkalähetykseni varjolla. Tosin sinä tarvitset hieman paremmat vaatteet.”
273 vilkaisi päällään olevia riepuja. Matoran oli oikeassa. Kaapukaan ei enää toiminut valeasuna, joten hän tarvitsisi uuden, ettei häntä tunnistettaisi.
”Minä voin aamulla käydä kaupungilla ostoksilla.” Figa vakuutti.
”Kiitos, olet aika ystävällinen.”
Figa hymyili. Sitten hän nousi ja käveli oven vieressä olevalle naulakolle ja nappasi sieltä takkinsa ja hattunsa.
”Menen kiinnittämään kasvihuoneen katolle pressun, etteivät kukkani palellu. Minun pitää myös siivota ruusupenkki lasin siruilta.”
”Ah, olen pahoillani siitä…”
”Näh, ollutta ja mennyttä. Sängyn alla on varapatja. Voit tehdä oman petisi lattialle.” Figa sanoi. Oli jo myöhä ja 273:a väsytti.

Nazorakin vetäessä patjaa sängyn alta. Samalla hän sattui katsomaan ympyrän muotoisesta ikkunasta ulos. Kaksi hopesita kuuta loisti yötaivaalla. Kaikki oli mennyt uskomattoman hyvin.

4 thoughts on “Loikkaus”

  1. one does not simply use harppuuna

    Woah, 273. Olet viimein Klaanissa. Kaiken tämän jälkeen. Torakat ovat kyllä niin naurettavan sitkeitä.

    Draamaan taipuvainen sieluni olisi varmaan keskittynyt tällaisessa viestissä enemmän 273:n mielessä velloviin tunteisiin muurin ylityksen hetkinä ja Klaaniin saapumisen jälkeen, mutta tyylinsä kullakin. Ja torakat eivät nyt ylipäänsä ole niitä, jotka näyttävät paljoa tunteitaan.

    Anyway, kaunista. Viesti toimi. Olen huomannut kokemuksesta, että tällaiset viestit, joissa pitäisi liikkua pitkiä matkoja ja ylittää asioita kun samalla tapahtuu muita asioita voivat joskus muuttua sekaviksi hedelmäsalaateiksi, mutta tässä onnistuit oikein hyvin. Pelkäsin vähän, että Klaanin vartiosto esitettäisiin vähän liian heikossa valossa, mutta en joutunut pettymään. Olisin melkein toivonut, että se energia-ammus olisi räjäyttänyt Taiksien ja Joumanin kokonaan :I

    Figa. Onko se esiintynyt Ropessa aiemmin? Nimi meinaan kuulostaa tutulta. Ehkä se johtuu siitä, että Figge on olemassa. Wait, Figa. Figaro. Eikö joku nimimerkkisi tai hahmosi jossain ollut Figaro, vai muistanko nyt ihan väärin?

    1. Yritin kerrankin painottua tässä viestissä siihen toimintaan, koska minusta on välillä tuntunut että jokaisessa aiemmassa viestissä on syväluodattu 273:n ajatuksia niin paljon, että se saattaisi alkaa tuntumaan lukijasta jo tylsältä viestin pitkittämiseltä. En tiedä, onko näin, mutta itse ajattelin että kerronnassa perehdyttiin jo tarpeeksi 273:n ajatuksiin.

      Ja Figa on esiintynyt ropessa jo aiemmin. Tarkalleen ottaen joulukalenteriviestissäni, jossa Figa oli päähenkilönä De Olde Klaanissa. Figan mökki ja kukkakauppa esiteltiin jo silloin.

      Ja Figa on muuten lyhenne mafianimestäni Figaro de Salami :I

  2. Figa on ihan äärettömän sympaattinen. Viimeistään tämä näytti, että se jos joku on enemmän Klaanon-Pave kuin 273. Hajoilin ihan liian kovaa kun tajusin, että kuvailit sille käytännössä :I-ilmeen.
    Toivottavasti tulevaisuudessakin löytyy tekosyitä käyttää tuota hahmoa. Kuvailit sen asuntoa ja elämää niin lämminhenkisesti ja läheltä, että siitä sai tosi vähälläkin tekstillä tosi hienon kuvan.

    Myöskin, olin todella tyytyväinen siihen, miten käsittelit vartijoiden hämäystä ja Jäätutkijan soluttautumista sisään niin, että vartijat eivät näyttäneet ihan täysiltä tunareilta. Pisteet siitä.

Vastaa